Joululomaohjelmaa pyhien seurassa

Joululomalla pyhien (siis pyhäpäivien...) jälkeen meille tulee Ranskaan kirkoista innostunut nuori mies vieraaksi. Hän jo hihkaisi innosta nähdessään kylämme laella seisovan kappelin valokuvissamme. Lupaavaa! Vanhoista kirkoista ja kappeleistahan ei seudullamme ole pulaa.

Kokoan nyt etukäteen vieraallemme tietoa Provencen ja Alpes Maritimesin kristillisistä juurista, jotka meitäkin erityisesti kiinnostavat. Kristillisyyden juuret Provencessa alkavat ilmeisesti legendaarisesta Maria Magdaleenan rantaannoususta Provencen rannikolle. Provencessahan kerrotaan, että Maria Magdaleenan lisäksi pieni ryhmä naisia sekä tyttölapsi ja mahdollisesti Joosef Arimatialainen ja Maximin sekä ehkä Marian veli Lazarus, mahdollisesti myös 15 piispaa (erilaisia versioita olemassa) saapuivat 40-luvulla (ehkä v. 48) veneellä Provencen pieneen rantakaupunkiin Saintes-Maries-de-la-Meriin ja siten toivat kristinuskon Provenceen.

Tarinan todenperäisyydestä ei oikein ole tietoa, mutta legendan mukaan Maria kera seurueensa laitettiin Jeesuksen ristiinnaulitsemista seuranneiden Jerusalemin vainojen seurauksena veneeseen ilman airoja ja purjeita ja he päätyivät ihmeenomaisesti elossa Provencen rannikolle. Marian kerrotaan evankelioineen ensin Marseillen ja sen jälkeen hän olisi viettänyt loppuelämänsä seudulla, eläen viimeiset aikansa pääasiassa luolassa Sainte Baume -vuorilla (= Pyhä luola -vuoret) patikkamatkan päässä nykyisestä Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista ja olisi kuollut Saint Maximinin piispan, uskonveljensä, käsivarsille, siirretty joksikin aikaa saraseeneiltä piiloon "väärään" sarkofagiin. Marian pyhäinjäänteet löytyivät ilmeisesti 1200-luvulla uudestaan ja on monien mutkien sekä uhkien jälkeen löytänyt tiensä St.Maximinin kirkkoon, jossa sarkofagi yhä sijaitsee kirkon alakerrassa, josta sen aluperinkin ilmeisesti kerrotaan löytyneen.

Kävimmekin tätä mahdollista Maria Magdaleenan sarkofagia kerran jo pääsiäisen aikaan ihailemassa ja kieltämättä, siellä ollessamme jokin tässä legendassa kosketti. Oli legenda sitten kokonaan tai osittain totta tai vaikka tarua, olennaista tuntui olevan se, että tuo henkilö Raamatusta konkretisoitui tuolla paikalla. Raamatun todellisuus tuli lähelle fyysisesti ja tajuntaan iski tavallisesta poikkeava ymmärrys siitä, että nämä ovat todellakin olleet oikeita ihmisiä, kaikki nuo Mariat sun muut luineen päivineen. Aloin arvostaa pyhimystarinoita yleensäkin uudella tapaa tuon kokemukseni ansiosta.

Yllä ottamani kuva Marian sarkofaagista. Kirkon alakerrasta, samasta roomalaisajalta peräisin olevasta tilasta ilmeisesti löytyi tämän kanssa aikaanaan muitakin kristillisperäisiä sarkofaageja.

Omakohtaisen kokemukseni perusteella voisin väittää, että kertomukset pyhien kristillisten paikkojen taustalla tai legendat pyhistä ihmisistä tuntuvat palvelevan myös - tai ensisijaisesti jopa - muuta tarkoitusta kuin välittää aukotonta tietoa jonkun elämästä. Joidenkin tarinoiden lapsenomainen kömpelyys saattaa joitain kuulijoita hämätä luulemaan, että ne ovat ainoastaan aikansa eläneitä vähän yksinkertaisia keskiaikaisia viihdetuotoksia. Kyllä minullakin vähän kesti, että tuo ymmärrys oikein tajuntaan iski, vaikka periaatteessa olinkin jo oivaltanut, että pyhimystarinat ovat sinälläänkin jo hyvin inspiroivia ja monet niistä kelpaavat jolleivät kokonaan, niin ainakin monin osin esimerkiksi nykykristityllekin.

Yllä Maria Magdaleenan mukaan nimetty Basilique Ste-Marie-Madeleine -basilika Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista 

Lisää kertomuksia jouluksi, lisää paikkoja, joilla voimme näitä kertomuksia käydä läpi. Siinä jouluksi ja vieraallemme tilaus, joka saattaa onnistuessaan viedä meitä uusiin seikkailuihin ympäri tuttujakin kyliä. Kivaa, eikun historioita selaamaan ja googlettamaan!

Joululomaohjelmaa pyhien seurassa

Joululomalla pyhien (siis pyhäpäivien...) jälkeen meille tulee Ranskaan kirkoista innostunut nuori mies vieraaksi. Hän jo hihkaisi innosta nähdessään kylämme laella seisovan kappelin valokuvissamme. Lupaavaa! Vanhoista kirkoista ja kappeleistahan ei seudullamme ole pulaa.

Kokoan nyt etukäteen vieraallemme tietoa Provencen ja Alpes Maritimesin kristillisistä juurista, jotka meitäkin erityisesti kiinnostavat. Kristillisyyden juuret Provencessa alkavat ilmeisesti legendaarisesta Maria Magdaleenan rantaannoususta Provencen rannikolle. Provencessahan kerrotaan, että Maria Magdaleenan lisäksi pieni ryhmä naisia sekä tyttölapsi ja mahdollisesti Joosef Arimatialainen ja Maximin sekä ehkä Marian veli Lazarus, mahdollisesti myös 15 piispaa (erilaisia versioita olemassa) saapuivat 40-luvulla (ehkä v. 48) veneellä Provencen pieneen rantakaupunkiin Saintes-Maries-de-la-Meriin ja siten toivat kristinuskon Provenceen.

Tarinan todenperäisyydestä ei oikein ole tietoa, mutta legendan mukaan Maria kera seurueensa laitettiin Jeesuksen ristiinnaulitsemista seuranneiden Jerusalemin vainojen seurauksena veneeseen ilman airoja ja purjeita ja he päätyivät ihmeenomaisesti elossa Provencen rannikolle. Marian kerrotaan evankelioineen ensin Marseillen ja sen jälkeen hän olisi viettänyt loppuelämänsä seudulla, eläen viimeiset aikansa pääasiassa luolassa Sainte Baume -vuorilla (= Pyhä luola -vuoret) patikkamatkan päässä nykyisestä Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista ja olisi kuollut Saint Maximinin piispan, uskonveljensä, käsivarsille, siirretty joksikin aikaa saraseeneiltä piiloon "väärään" sarkofagiin. Marian pyhäinjäänteet löytyivät ilmeisesti 1200-luvulla uudestaan ja on monien mutkien sekä uhkien jälkeen löytänyt tiensä St.Maximinin kirkkoon, jossa sarkofagi yhä sijaitsee kirkon alakerrassa, josta sen aluperinkin ilmeisesti kerrotaan löytyneen.

Kävimmekin tätä mahdollista Maria Magdaleenan sarkofagia kerran jo pääsiäisen aikaan ihailemassa ja kieltämättä, siellä ollessamme jokin tässä legendassa kosketti. Oli legenda sitten kokonaan tai osittain totta tai vaikka tarua, olennaista tuntui olevan se, että tuo henkilö Raamatusta konkretisoitui tuolla paikalla. Raamatun todellisuus tuli lähelle fyysisesti ja tajuntaan iski tavallisesta poikkeava ymmärrys siitä, että nämä ovat todellakin olleet oikeita ihmisiä, kaikki nuo Mariat sun muut luineen päivineen. Aloin arvostaa pyhimystarinoita yleensäkin uudella tapaa tuon kokemukseni ansiosta.

Yllä ottamani kuva Marian sarkofaagista. Kirkon alakerrasta, samasta roomalaisajalta peräisin olevasta tilasta ilmeisesti löytyi tämän kanssa aikaanaan muitakin kristillisperäisiä sarkofaageja.

Omakohtaisen kokemukseni perusteella voisin väittää, että kertomukset pyhien kristillisten paikkojen taustalla tai legendat pyhistä ihmisistä tuntuvat palvelevan myös - tai ensisijaisesti jopa - muuta tarkoitusta kuin välittää aukotonta tietoa jonkun elämästä. Joidenkin tarinoiden lapsenomainen kömpelyys saattaa joitain kuulijoita hämätä luulemaan, että ne ovat ainoastaan aikansa eläneitä vähän yksinkertaisia keskiaikaisia viihdetuotoksia. Kyllä minullakin vähän kesti, että tuo ymmärrys oikein tajuntaan iski, vaikka periaatteessa olinkin jo oivaltanut, että pyhimystarinat ovat sinälläänkin jo hyvin inspiroivia ja monet niistä kelpaavat jolleivät kokonaan, niin ainakin monin osin esimerkiksi nykykristityllekin.

Yllä Maria Magdaleenan mukaan nimetty Basilique Ste-Marie-Madeleine -basilika Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista 

Lisää kertomuksia jouluksi, lisää paikkoja, joilla voimme näitä kertomuksia käydä läpi. Siinä jouluksi ja vieraallemme tilaus, joka saattaa onnistuessaan viedä meitä uusiin seikkailuihin ympäri tuttujakin kyliä. Kivaa, eikun historioita selaamaan ja googlettamaan!

Tehtiin joulusiivous

Niin hassua kuin se olikin etelä-ranskalaisessa +20 asteen lokakuun lämmössä, mutta lähtiessämme talo siivottiin joulua varten.

Riippumatta siitä, että lähtöä edeltävä päivä kuluu aina siivotessa tietysti lähinnä sisätiloissa, on ihanaa laittaa paikat kuntoon ylipäätäänkin ja nyt erityisesti kun tiedossa on joulu, jHs.

Tällä kertaa lattiaa luututessani kuvittelin, miltä tuntuukaan saapua kylmänä talviyönä taloon joulunaloitus mielessä. Melkein ripustin jo jouluvalotkin meitä odottamaan, mutta maltoin silti mieleni. Olisi varmaan kuitenkin pitänyt - edes eteiseen. Sisäänastuessa sitten vain töpseli seinään, ja avot!

Nyt mietin täällä huvikseni aina silloin tällöin, miten sitä ranskalaisjoulua tänä vuonna oikein viettäisimme. Mehän emme ole mihinkään joulutraditioihin kovin kiintyneitä - enää. Aikanaan pidin kovasti kiinni tietyistä kotoa oppimistani suomalaisista joulutavoista ja joulurääteistä, mutta kun tarpeeksi monta joulua olen itsekin jo tehnyt, vaihteluntarve voittaa tottumuksen tuoman turvan ja joulumme on senkuin kansainvälistynyt vuosi vuodelta. Pohjimmiltaanhan se on se joulukirkko, hyvät tuoksut, kynttilät ja rauhallinen tunnelma jotka tuovat joulun. Mitä räättiä tarkalleen ottaen on tarjolla, on sitten toisarvoinen seikka.

Suomesta en ole suunnitellut vieväni juuri mitään enää joulua varten Ranskaan. Ensimmäisenä kesänä kuljetimme jo astiaston ja joulukoristeetkin "muuttokuormassamme", joten kaikki "hardware"-perusasiat ovat jo paikan päällä. Joskus olen kuljetellut peräti lanttulaatikoita pakastettuina lentokoneissa ulkomailla tapahtuviin joulunviettoihimme, vaan nyt en taida viitsiä, ellei mies vaadi. Brittimieheni on usein sitä mieltä, että lanttulaatikkoa olisi oltava joulupöydässä!

Ehkä kuitenkin pyöräytän ennen joulua hedelmäkakun mukaan otettavaksi. Riehaannuin vähän syyslomalla ja tuli siksi ostettua Confiserie Florianilta suuri rasiallinen sellaisia pienenpieniä hedelmäkuutioita, joita kuivakakkuihin on tapana laittaa ja kuljetin rasian tänne kotimaahan. Joulukakkuhan minulla siinä mielessä pyörikin. Kuvittelin, että jospa niistä saisi erityisen herkullisen kakun, kun heidän muutkin makeisensa ovat niin hyviä. Se velvoittaa siis. Kunhan löytyisi vielä hyvä ja mehevän kakun tuottava resepti...

Nautin joulun suunnittelemisesta yleensäkin, mutta nyt erityisesti, kun saamme viettää joulua toistamiseen kakkoskodillamme provencelaistunnelmissa. Olin haaveillut vuosikaudet joulunvietosta joko Italiassa tai Englannin maaseudulla tai jossain Ranskassa. Toisaalta tällaisen joulun suhteen ei kovasti voikaan etukäteen ylihässätä, kun lähes kaikki valmistelut tehdään vasta perille saavuttuamme, ostoksia myöten.

Sen verran tiedämme tulevasta, että pöydästämme ei tänä vuonna löytyne hanhea, ei ankkaa, ei luultavasti kinkkua tai ainakaan kalkkunaa. Hillottuja/sokeroituja klementiinejä St. Raphaelista olisi kiva saada mutusteltaviksi ja vain hyvin vähän makeisia ja suklaata, mutta ne saisivat olla ihan oikeasti hyviä. Nizzassa on yksi makeismyymälä, jonka suklaita viime joulun jälkeen saimme maistaa ja totesimme, että ensi vuonna ei mitään muuta suklaata tarvita, kuin pieni rasia sieltä jouluksi. Eikä sekään ole tietenkään niin tärkeätä - vaikka olikin käsittämättömän suussasulavaa.

Tänä vuonna vietämme joulun oman perheen kesken. Viime jouluna saimme vieraiksemme vanhempani, joista isäni on nyt edesmennyt. Häntä varmasti tulee ajateltua sielläkin, kun samoissa puuhissa sitten olemme. Olemme hyvin kiitolliset siitä, kuinka jälleen kerran meitä asioissa johdatettiin. Viime vuoden joulusuunnitelmamme menivät nimittäin uusiksi ja aiotut vieraat peruivat tulonsa viime tingassa. Sitä silloin ihmettelimme. Kuitenkin juuri tämän yllätyksen vuoksi saimme isäni mukaamme viettämään joulua kanssamme, hänen viimeistään. Sitä muistelemme lämmöllä ja kiitollisuudella. Rukouksemme kiitävät "ylös" pyynnöllä, että hänellä olisi kaikki hyvin...

Talovanhuksemme oireilee

Kun nyt syyslomalla saavuimme talolle, huomasimme yllättäen, että alakerroksen toisen makuuhuoneen ulkonurkka oli alkanut jälleen kuplia ja haista kellarille. Vuosi sitten kesällä juhlallisesti maalasimme nuutuneen huoneen herkän vaaleanpunaiseksi. Sen jälkeisen vetisen talven jäljiltä kesällä näytimme rapautunutta maalia vakuutusyhtiön ekspertille ja nyt nurkka on laikukas ja tuoksahtaa. Laikkuja oli ollut ennenkin, mutta kuvittelimme ne jämiksi menneistä vaurioista.

Olimme väärässä. Liemessä ollaan yhä.

Eikun vakuutusyhtiöön jälleen. Madame siellä muisti meidät ja talomme sekä ekspertin mielipiteen kyseisestä seinästä jo kesältä ja täytti heti vahinkoilmoituksen meidän puolestamme ja koko homma oli ohi vartissa! Madame-ekspertti kiisi Nizzasta vielä uudelleen paikalle muutaman päivän päästä ja totesi saman kuin aiemmin, että veden sisääntulo johtuu kylän kujalle sijoittamasta meidän taloomme nojaavasta kaaresta! (vai nojaisiko meidän talomme ennemminkin kaareen...no, kuitenkin)

Ekspertti totesi, että vakuutus korvaa sisäremontin, kylä on vastuussa ulkopuolesta. Sopiiko, monsieur? Jos, niin tässä on lomake, siihen vain allekirjoitus. Sillä selvä. Asiaan liittyvien kahden huoneen uudelleenmaalausrahat saapuvat postissa shekkinä.

Meitä jäi asia askarruttamaan, että oikeastiko tuo kaari olisi syypää... mitään valumajälkiä kaaren seudulla ei ole nähtävissä ainakaan. Ränni sen sijaan on selvästi vuotanut aiemmin ja vielä uudestaan keväällä ainakin. Muutenkin sadevesien kanssa on ollut ja on yhä ongelmia johtuen huonokuntoisista sadevesikouruista ja ainakin kahteen kertaan tukkeutuneista ränneistä. Toki ne avattiin aikanaan, joten tukoksista nuo vedet tuskin johtuvat.

Auliisti mies kertoi vakuutusyhtiölle, että me emme kyllä tiedä, mikä olisi syynä vedelle, mutta kovasti he olivat varmoja tulkinnastaan ja näin se nyt päätettiin sitten. Me tyydymme siihen ja olemme kiitolliset taas kerran siitä, että varoja tulee talonkorjaukseen. Jos he olisivat vakuutusyhtiössä tahtoneet, vaurioiden syyksi olisi mahdollisesti voinut katsoa yhtälailla rännit, jotka ovat vuotaneet, mutta eivät he olleet kiinnostuneet niistä pätkääkään, riippumatta siitä, että rännien ympärillä on ilmiselviä vuotojälkiä.

Ihmeellistä, mutta näin se nyt meni - luultavasti meidän onneksemme - paitsi  jos kaari todella on syypää. Siinä tapauksessa joudumme asioimaan pormestarin toimiston kanssa ranskaksi yrittäen todistaa tapahtunutta todeksi ennenkuin seuraavat vedet taas rynnistävät talomme seinää rapauttamaan... Nähtäväksi jää.

Nyt etsimme työlle tekijää, niin sisä- kuin ulkoremontinkin osalta. Olisi mainiota, jos tekijä osaisi englantia. Meillä on jo hankalia kokemuksia siitä, miten solmuun voivatkaan asiat mennä, kun on kommunikaatio-ongelmia rakentajan kanssa. Ilmalämpöpumppujen asentajan kanssa menivät asiat niin sotkuun, että en vieläkään kykene asiasta kertomaan, vaikka homma on ollut ohi jo monta kuukautta! 

Terveisiä etelä-Ranskan lempeästä alkusyksystä

Reissu oli virkistävä, kuten aina. Siitäkin huolimatta, että suuri osa matkasta meni flunssasta toipuessa, kerkisimme koluamaan kirpputorilla, ruokailemaan ravintoloissa, kokkaamaan kotona ja nauttimaan auringosta, hoitamaan vakuutusasioita, neuvottelemaan remonttimiesten kanssa ja siivoamaan sekä korjailemaan taloa. Aika ei tullut pitkäksi.

Äitini oli lahjoittanut meille jo kesällä Helena Petäistön kirjan Nizzasta, Cannesista ja Biarritzista. Silloin tällöin pistäydymme näet myös Cannesissa ja Nizzassa omasta pikkukylästämme. Reissu houkuttaa erityisesti, jos näyttää siltä, että rannikolla olisi huomattavasti lämpimämpää kuin ylhäällä kylässämme.

Kirjasta tuli tällä kertaa tutkittua erityisesti Cannesin kohtuuhintaisia ravintolasuosituksia, sillä vaikka kuinka olemme Cannesin kujille vieraitamme vieneet ja ravintoloissa yrittäneet syödä, hyvää kohtuuhintaista ruokapaikkaa ei ole osunut kohdallemme - ennen kuin nyt tämän kirjan ansiosta. Tällä reissullamme kokeilimme Petäistön suosittelemaa Aux Bons Enfants -bistroa hyvällä menestyksellä. Sieltä saimme oivan lounaan alkupaloineen päivineen. Vasikanmaksa balsamicokastikkeessa kera oivallisten ja lukuisten lisukkeiden oli oikein iloinen yllätys. Myös tarjoilijamme ammattimainen ja hienotunteinen ote asiakaspalveluun oli vaikuttavaa ja miellyttävää. Voimme suositella lämpimästi muillekin! Niin kirjaa kuin tuota ravintolaakin.

Cannesissa koimme myös viikon lämpimimmän päivän, noin 24 astetta, jossa kelpasi kääriä hihaa ylös D-vitamiinin toivossa. Oi, että olin kiitollinen jokaisesta minuutista auringossa! Istuimme rantakadulla katukioskikahvilassa ja imimme aurinkoa kuin kuivat sienet vettä, välillä huokaillen ihastuksesta. Hassua oli seurata, kuinka samaan aikaan toisten ottaessa aurinkoa bikineissään rantahietikolla, välillä uimaan pulahtaen, monet muut kulkivat lähes talvivarusteissa, kuten esim. eräs paikallinen madame joka asteli laivastonsinisessä talvihuopatakissaan viereisellä promenaadilla. Tosin, huopatakkisella oli tekotimanttikoristeiset varvastossut jaloissaan, eli ei nyt ihan talvitamineet ehkä kuitenkaan! Tämän vuodenajan - ja Cannesin ilmapiirin - outouksia.

Haaveita maalaiselämästä

Luin juuri Suomen kuvalehden artikkelin miehestä, joka elää pohjois-Karjalassa lähes omavaraisesti. Artikkelin kertomus oli inspiroiva terveellisen elämän, käsityön ja slow-lifen ihailijalle, vaikka en nyt ihan osaa yhtyä aivan kaikkeen, mitä artikkelissa tuli esille.

Artikkelin mies totesi ettei hänen kovasti kannata vaihtaa työpanoksia kyläläisten kanssa, sillä matkanteko ja kuljettaminen on kannattamatonta hänelle. Hmm. vaikken juuri hänen sijaintiaan tarkasti tiedäkään, muistelen, että etäisyyksissä lienee suomalaisen maalaiskyläelämän heikko kohta monella tasolla. Kyliämme ei väljän rakenteensa vuoksi kyliksi ulkolainen ehkä aina edes tunnistaisikaan. Tuo etäisyyshän autottoman asujan kohdalla etenkin ehkäisee tehokkaasti juuri yhteisöllisyyttä ja vaihdantataloutta, aivan kuten tuo artikkelin mieskin oli huomannut. Tietysti omat hyvät puolensa kaikella, niin myös tuollaisella etäisyydellä varmasti.

Elätämme omassa perheessämme puolileikillämme koko perheen haavetta, jonka toteutuminen on aika epätodennäköistä, mutta siitä puhuminen sitäkin hauskempaa. Unelmissamme meillä on oma maatila etelä-Ranskassa. Haaveilemme vaatimattoman maatilan pidosta vaihtelevine työtehtävineen jonkin sortin käsityöläispajoineen ja yhteisöllisyyksineen yms. Jos vaikka olisi lisäksi yhteyttä kaipaavia lähimmäisiä ja uskonsisaria ja -veljiä vierailijoina, niin kuva olisi aika mukava.

Olemme maalaiselämän suhteen lähes täysin kokemattomia ja todella kaupunkilaisia. Olen silti - tai ehkä juuri sen vuoksi - aina romantisoinut omavaraisuutta, käsin tekemistä, sitä slow-lifea (jo ajat ennen kuin moisesta tuli muotia), luonnon kulun mukaan elämistä jne. Tiedät kai.

Tässä yllä eräs esimerkki kylämme liepeillä seisovasta vanhasta maalaisidyllistä vanhoine maalaistaloineen, lampaineen ja oliivipuineen talvipäivänä. 

Viime vuosina, kun olen siirtynyt mielikuvissani Suomesta Italian kautta Ranskaan, olen tajunnut, miten anteliaita ja houkuttelevia ovat provencelaiset pitkät satokaudet jatkuvasti tuottavine puutarhoineen (huolimatta kuivasta heinä-elokuusta), miten vähällä ja lyhyellä lämmityksellä pärjää talven yli, miten oivallisesti kylät on rakennettu työnjakamisen, sosiaalisen elämän ja erikoistumisen näkökulmasta jne. Tällaisessa yhteisössä, etenkin meidän välimerellisillä seuduillamme ja sen liepeillä voi kasvattaa runsaasti kasviksia ja hedelmiä sitruunoista papuihin lähestulkoon ympäri vuoden ja samalla nauttia muiden erikoisosaamisesta ja sosiaalisesta yhteydestä vaivattomasti ja edullisesti. Oma lukunsa on "mannermaisempi" Provence, jossa mm. mistralin kourissa on ilmeisesti aika hyistä talvisin.

Yllä rosmariinia tienposkessa.

Meidänkin kylässämme viljellään ruokaa aivan torin kupeessa, alarinteessä ja korttelien takapuutarhoissa. Se on liikuttavaa ja lisäksi hyvin kiehtovaa katseltavaa. Eräskin puutarha, johon pääsee kurkkaamaan suoraan näköalapaikalta torin parkkipaikalta, pullistelee vaikka mitä hyötykasvia ja hedelmäpuuta. Siinä se isäntä viljelee ja saa sen mitä puuttuu parinkymmenen metrin päästä torilta ja pikkukaupasta. Talvisinkin puutarhasta kerätään satoa. Kylän alarinteessä on lisäksi tarjolla siirtolapuutarhapalstoja kyläläisille kohtuuvuosivuokralla.

Joskus olen miettinyt puolivakavissani, että vihreästi ajattelevien ihmisten tulisi muuttaa Välimeren ympäristöön täältä kalliista ja energiaa syövästä pohjoisesta - jos siis jollakulla ekologisuus on elämänarvoista ensisijalla. En sano todellakaan, että niin arvojen pitäisi olla, mutta kyllähän se niin loogisesti ajatellen on, että etelässä välttyisimme raskailta lämmityskustannuksilta ja raskaan ja pitkän lämmityskauden tuottamilta saasteilta, hurjilta lämmöneristysvaatimuksilta ja muutenkin talvelta suojautumiselta, pärjäisi mainiosti ilman autoa kyläympäristössä (jos niin haluaa), saisi varsin monipuolista lähiruokaa niin omasta kuin torikauppiaan puutarhastakin, voisi vaihtaa osaamistaan ja jakaa voimiaan muiden kanssa kätevästi. Lisäksi näissä vähän syrjäisemmissä pittoreskeissa kylissä on liudoittain tyhjiä ja varsin edullisia asuntoja remonttitaitoisille ja bussikyyti kauemmaskin on yleensä hyvin edullista. Koulukyyditkin järjestyvät ja alakoulu on usein ihan omassakin kylässä.

Leikkimielisessä kisassamme ekologisemmasta asuinpaikasta Suomen ja etelä-Ranskan välillä, annan pisteet siis Provencelle/Ranskalle - etenkin jos tahtoo talvisin syödä muutakin kuin juureksia ja jos arvostaa iloista sosiaalista kanssakäymistä sekä taitojen jonkunasteista erikoistumista kaikkien hyödyksi. Kyllä ihminen on varmasti ihan syystä hakeutunut yhteisöihin asumaan. Yhdessä olemme vahvempia ja taitavampia.

Haaveet ovat haaveita ja utopiat utopioita. Jalat maahan. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseemme ei moinen sitova ranskalainen maalaistaloelämä sopisi millään muotoa. Muutenkin olemme enemmän kuin kiitolliset siitä mitä meillä juuri nyt on. On jonkin sortin ihme jo se, että ylipäätään olemme kyläläisiä millään tasolla. Emme koe, että tätä täytyisi mitenkään todellisuudessa muuttaa, mutta jos elämäntilanne antaa joskus myöden, en pistäisi pahakseni elää vaikka koko vuotta kylässämme vuokraten kunnalta siirtolapuutarhatonttia kylän rinteeltä hyötykasvien viljelyä yrittäen. Näin käynee, jHs, mutta jo asiasta puheleminen tuo pimeneviin pohjoisen iltoihin kivaa vipinää!

Tie vie kylästä naapurikylään. Talvimaisemaa helmikuulta.

Ja eikun paremmaksi vain muuttuu!

Tästä puhumastani rakennusekspertin ranskankielisestä paperista senkun ammennamme lisää uusia aarteita.

Paperi mokoma seisoi täällä pöydällämme ainakin kuukauden päivät ennen kuin aloitimme tosissamme sen tulkitsemisen. Olimme niin vakuuttuneet siitä, että olimme ymmärtäneet oikein sen pääasian, miten vähän vakuutus korvaa korjauskustannuksia, että emme jaksaneet juurikaan sormea nostaa moisen paperin vuoksi. Se odotteli vaan.

Aivan ilmiselvästi toimimme tomppelisti. Olisi kannattanut tarkistaa oman käsityksensä todenperäisyys sekä kakkossivun taulukkoon sisältyvät yksityiskohdat jo varhaisemmassa vaiheessa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme olleet turhan leväperäiset papereiden lukemisessa. Koskakohan oppi alkaa mennä perille... Noh, papereista paljastuu nykykäsityksemme mukaan kaiken lisäksi sellainen vekkuli yksityiskohta, että hehän kuuntelivat kuin kuuntelivatkin miehen aika varovaisena mainintana tekemää ehdotusta siitä, että oikeastaan tämä katto tulisi oikeaoppisesti korjata kunnon rappauksella, jotta se näyttäisi samalta kuin ennenkin. Miehen kommentti oli vastoin vakuutusyhtiön lähettämän rakentajan ehdotusta, joten luulimme, että peli oli sen suhteen jo menetetty kun olimme suostuneet aikanamme rakentajan ehdotukseen hätäpäissämme. Ekspertit olivat kaikesta huolimatta kirjanneet kunnon rappauksen taulukkoonsa pienellä printillä osana ohjeita siitä, miten työ tehdään! Yeppee! Eli ne rakentajat, jotka meillä kävivät (sinänsä todella söötti oman kylän vaatimaton isä-tytär -pari, isä englannin suhteen ummikko, tytär kääntäjänä mukana) kipsilevyineen jäivät sitten toiseksi. Aika hämmästyttävää, mutta ilahduttavaa meidän kannaltamme tietysti. Ja talomme tunnelman kannalta.

Niin, ja kirsikkana pullan päällä näyttää ihan siltä, kuin ekspertin ehdotukseen sisältyisi koko makuuhuoneen tapetointikin! Sinänsä kiva, sillä tapetti onkin kärsinyt terassin kosteudesta joistain kohdista. Ilosta huolimatta nyt jo tajuamme, miten tulee olemaan vaikeata löytää samaa ihanaa aurinkoisen keltaista, positiivista, eläväistä ja leikkisää mutta silti mukavasti vanhaa tunnelmaa mistään muusta tapetista. Taannoin postaamassani salamalla otetussa kuvassa tapetti + boordinauha näyttävät tylsiltä. Todellisuudessa seinät hohtavat lempeätä, hyväilevää ja onnellista keltaista provencen kesästä kertovaa valoa ja käsinpiirretyn oloinen boordi hauskasti ikäänkuin astuu tapetin päälle alareunastaan ja on tarpeeksi simppeli, jottei vaikuta krumeluurilta. Tapetin keltainen väri muuntuu valaistuksen mukaan pastellimaisesta syvän lämpimään keltaiseen. Aina yhtä suloisena.

Että niin sitä niellään sanoja nyt oikein olan takaa! Minä siis.

Noh, näinhän tämä onkin monin verroin hauskempaa, kun kuva muuttuu ainakin tässä vaiheessa aina vain mukavammaksi meidän kannaltamme. Aika pohjalukemistahan raportin ja korvausodotusten suhteen aloitimme. Tosin, vakuutusyhtiö itse ei ole vielä viimeistä sanaansa sanonut. Siitähän kaikki viimekädessä riippuu sitten. Tämä on vain pohjatyötä.

Yhä odottelemme sitten sitä, miten Avivassa päätetään.

Otan sanani takaisin

...siltä osin, mitä kommentoin taannoisen kattoromahduksemme raportointia. Olimme ymmärtäneet aivan väärin. Ranskalainen ystävämme lukaisi raportin läpi ja ojensi väärinkäsityksiämme. Todellisuudessa rakennusekspertti arvioi katon ja korjauksen kustannukset ilmeisesti ihan mukavasti. Nyt vain odottelemme sitä, miten vakuutusyhtiö asian päättää tämän raportin pohjalta.

Ainakin päätöksen pohjana on nyt parempi lähtötilanne katon arvon suhteen kuin miltä meistä ensialkuun näytti. Siitä olemme nyt oikein kiitolliset ja mielenkiinnolla odottelemme seuraavaa siirtoa, joka tullee vakuutusyhtiön taholta.

Saas nähdä pysyykö toinen puolikas rappausta katossa vielä muutaman viikon, että ehdimme sen alta pois ja korjattua ennen joulua...epäilen. Eiköhän joulukin tule vietettyä vielä ihaillessa 1700-luvun lopun tai 1800-luvun alun rakennusteknisiä piilutuspohjia juuri pudonneelle rappaukselle.

Hyvinhän tuo rappaus nämä vuosisadat kesti ja olisi kestänyt pidempäänkin, ellei joku olisi oivaltanut purkaa makuuhuoneen yläpuolisen ullakkohuoneen vesikattoa terassinnälkäänsä. Ei se taivaalta tuleva vesi varmaan oikein kuulu noihin välikaton rakenteisiin...jotain tarttis tehdä.

Toisessa 3. kerroksen makuuhuoneessa muhii samankaltainen kattoremontti. Sen yläpuolinen kylpyhuone ja kodinhoitotilat ovat vuosien varrella rasittaneet kosteudella myös sitä välikattoa.

Ongelmaksi muodostunee se, että rakentajat ehdottavat suoralta kädeltä kipsilevyä, joka ei meidän mielestämme sovi näihin kattoihin esteettisesti. Mikäli löydämme sopivan perinteisen rappauskäsityön taitajan, voi olla, että investoimme uuteen rappaukseen, jolla katon yksityiskohdat saadaan näyttämään samalta kuin nyt; kaarevat liitosnurkat ilman listoitusta. Siihen pehmeyteen on silmä tottunut. Saas nähdä mitä kukkaro sanoo...Noh, pääasia on, että on velaton katto pään päällä. Siitä kuitenkin lähdetään. Yksityiskohdat ovat toissijaisia siihen nähden tietysti, haaveista huolimatta.

*

Kaikesta tästä sanojen nielemisestä huolimatta se aiemmin sanomani pätee yhä, että onhan itse kullekin terveellistä pysähtyä ja miettiä, mihin lopulta turvautuu elämässä - ja kuolemassa. Mammona ja itserakennetut "turvaverkot" ovat usein tässä pohdinnassa vaaratekijä ja harhauttaja...Meinasin kirjoittaa, että turvaverhot. Se olisikin ollut aika osuva nimitys asialle. Nimittäin itse rakennetut turvatoimet usein estävät meitä näkemästä tarpeeksi pitkälle ja siksi turvautumasta Jumalaan - ja tunnistamasta moisen turvautumisen tarvettakaan. Sen vuoksi ne mainitsemani Mariansisaret olivatkin tässä asiassa oikealla tiellä.

Viinitila, oliivimylly, makeistehdas...

Kauaa ei tarvitse loma-asuntomme nurkilla etsiä, kun matkan varrelle osuu jos jonkinmoista käsityöläispajaa. Lukuisten alueella vietettyjen lomien myötä muutamat ovat muodostuneet vakioviisitin paikoiksi. Esittelen tässä muutamia, joissa olemme pistäytyneet viime aikoina ja jonne on matka  pian uudestaan.

Erityisen ilahduttaviin tuttavuuksiin on kuulunut mm. paikallisia pieniä nizzalaisoliiveja jalostava perinteikäs oliivimylly Moulin Baussy Speracedesin pikkukylässä. Sieltä kannamme näitä makoisia tummia minioliiveja sekä oivallista oliiviöljyä ihan koti-Suomeenkin saakka. Kuten muutkin vieraamme, myös suomalaiset naapurimmekin veimme jo edellisvuotena myllyn myymälään tutustumaan ja hehän ihastuivatkin mainioon meille uuteen tuotteeseen, basilikalla maustettuun oliiviöljyyn. Meidän edellinen Baussy-suosikkimme sitruunalla maustettu oliiviöljy sai täten uuden kaverin omassakin keittiössämme.

Toinen maukas löytö on ollut Des Gorges du Loup -laakson pohjalla sijaitseva suklaa- ja makeistehdas Confiserie Florian, jonka ohi olemme pittoreskissa Tourettes sur Loupissa käydessämme ajaneet jo vuosia, koskaan pysähtymättä. Kesällä pohtiessamme mitä näyttäisimme teinityttövieraillemme, päätimme katsastaa vihdoin tuon makeistehtaan ilmaisine tehdaskierroksineen ja maistiaisineen, emmekä katuneet. Florianissa valmistetaan makeisia, hilloja ja muita herkkuja käsityönä paikallisista kukkasista, hedelmistä ja oman tehtaan suklaista. En olisi voinut arvata, miten hyvältä voi sitruunankuori maistua! En ole koskaan aiemmin ymmärtänyt kuivattujen ja sokeroitujen sitruksen kuorien päälle. Ne oli tuolla kuitenkin osattu valmistaa suussa sulavaksi herkuksi, josta ei meinannut tarpeekseen saada. Pussillinen makeita sitrushedelmän kuoria suklaakuorrutuksella sujahti suihimme ihan tuosta vain. Nyt tajuan, mitä mahdetaan tavoitella myös niillä iänikuisilla hillotuilla ja sokeroiduilla hedelmänkuorikuutioilla, joita pullaan ja kakkuun joskus kotimaisissakin leipomuksissa lisätään. Aika kaukana on makumaailma, harmi kyllä, noiden välillä. Olihan siellä myymälässä lisäksi vaikka mitä paikallisista hedelmistä ja kukkasista valmistettua herkän kaunista herkkua, josta pidimme, mutta tuo sitruunankuori osui juuri minun makuhermooni yllättävän vahvasti. Sitä haetaan luultavasti jouluksi.

Florianin tapainen toinen sokerileipurinliike Le Provencal St.Raphaelin kaupungissa rannikolla sai minut pääsiäisen aikaan maistamaan ja ihastumaan myös toiseen minun mielestäni outoon herkkuun, hillottuun kokonaiseen klementiiniin. Niitä myydään siellä täällä käsityönä tehtyinä sokerileipomoiden valikoimissa - niin Florianillakin - ja ne näyttävät aina kauniilta läpikuultavine olemuksineen, mutta syöminen ei ollut kovasti silti houkutellut kuvittelemani sokerimäärän vuoksi. Klementiini kuitenkin maistui aivan ihanalta! Miten he osaavatkaan! Lisäksi tämän alsassilaisleipomon kakkulaatikot olivat riemastuttavan näköisiä raikkaine keltaisine raitoineen. Niinpä laatikko koristi keittiötäni koko pääsiäisen, kun ei sitä ihan heti raaskinut heittää poiskaan.

Chateau des Selves -viinitilalta Seillansista taas lähti mukaamme erityisen raikasta ja helppoa provencelaista klassikkoa, hennon vaaleanpunaista rosé-viiniä, jota suosimme aterioillamme etenkin kesäisin. Tällä aika komealla, mutta silti kivasti perhevetoiselta tuntuvalla viinitilalla pistäydyimme ajelullamme kesälomamme loppupuolella. Maistelimme siellä hyvät viinit ja oliiviöljyt. Maisteluhan on aina hiukan vaivaannuttavaa, kun pelkää, ettei tykkääkään mistään ja silti tuntuu, että tahtoo ostaa jotain kun on vaivannut henkilökuntaa maistattamaan tuotteitaan. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut tehdä mitään turhia ostoksia, vaan bongaamamme rosé oli aidosti parasta ja pehmeintä mitä olimme saaneet koko kesän aikana. Oli sitten mukavan tuntuista ajella kotiin viinitarhojen lävitse ajatellen, että niiden satoa, Provencen kuuman kesän hedelmiä sitten nautitaan koti-Suomessakin. 

Saippuatehtaallakin pistäydyimme kesällä ja siksipä käsityöläissaippuoita omalta alueeltamme saanemme La Petite Provencen valikoimiin vielä jossain vaiheessa syksyä tai talvea. Sen vuoksi en niistä ja niiden valmistuksesta nyt tässä yhteydessä tämän enempää tarinoikaan. Mainitsen vain sen verran, että kannatamme heidän ylläpitämäänsä käsityöperinnettä ja paikallisen pitkän perinteen asiantuntemuksen ansiokasta käyttöä tuotteiden suunnittelussa sekä valmistuksessa.

On hyvin tyydyttävää ja turvallista tietää mistä tuotteet tulevat, ketkä ne valmistavat ja mistä aineista ne on valmistettu. Tuntuu jotenkin siltä, että tuollaisella tuotteella on ystävälliset ja tutut kasvot. 

Provencen rikkaasta perinteestä ja luonnosta löytyy siis, mistä paikalliset taitajat ammentavat vielä nykypäivänäkin. Ja me olemme vasta raapaisseet pintaa!