...siltä osin, mitä kommentoin taannoisen kattoromahduksemme raportointia. Olimme ymmärtäneet aivan väärin. Ranskalainen ystävämme lukaisi raportin läpi ja ojensi väärinkäsityksiämme. Todellisuudessa rakennusekspertti arvioi katon ja korjauksen kustannukset ilmeisesti ihan mukavasti. Nyt vain odottelemme sitä, miten vakuutusyhtiö asian päättää tämän raportin pohjalta.
Ainakin päätöksen pohjana on nyt parempi lähtötilanne katon arvon suhteen kuin miltä meistä ensialkuun näytti. Siitä olemme nyt oikein kiitolliset ja mielenkiinnolla odottelemme seuraavaa siirtoa, joka tullee vakuutusyhtiön taholta.
Saas nähdä pysyykö toinen puolikas rappausta katossa vielä muutaman viikon, että ehdimme sen alta pois ja korjattua ennen joulua...epäilen. Eiköhän joulukin tule vietettyä vielä ihaillessa 1700-luvun lopun tai 1800-luvun alun rakennusteknisiä piilutuspohjia juuri pudonneelle rappaukselle.
Hyvinhän tuo rappaus nämä vuosisadat kesti ja olisi kestänyt pidempäänkin, ellei joku olisi oivaltanut purkaa makuuhuoneen yläpuolisen ullakkohuoneen vesikattoa terassinnälkäänsä. Ei se taivaalta tuleva vesi varmaan oikein kuulu noihin välikaton rakenteisiin...jotain tarttis tehdä.
Toisessa 3. kerroksen makuuhuoneessa muhii samankaltainen kattoremontti. Sen yläpuolinen kylpyhuone ja kodinhoitotilat ovat vuosien varrella rasittaneet kosteudella myös sitä välikattoa.
Ongelmaksi muodostunee se, että rakentajat ehdottavat suoralta kädeltä kipsilevyä, joka ei meidän mielestämme sovi näihin kattoihin esteettisesti. Mikäli löydämme sopivan perinteisen rappauskäsityön taitajan, voi olla, että investoimme uuteen rappaukseen, jolla katon yksityiskohdat saadaan näyttämään samalta kuin nyt; kaarevat liitosnurkat ilman listoitusta. Siihen pehmeyteen on silmä tottunut. Saas nähdä mitä kukkaro sanoo...Noh, pääasia on, että on velaton katto pään päällä. Siitä kuitenkin lähdetään. Yksityiskohdat ovat toissijaisia siihen nähden tietysti, haaveista huolimatta.
*
Kaikesta tästä sanojen nielemisestä huolimatta se aiemmin sanomani pätee yhä, että onhan itse kullekin terveellistä pysähtyä ja miettiä, mihin lopulta turvautuu elämässä - ja kuolemassa. Mammona ja itserakennetut "turvaverkot" ovat usein tässä pohdinnassa vaaratekijä ja harhauttaja...Meinasin kirjoittaa, että turvaverhot. Se olisikin ollut aika osuva nimitys asialle. Nimittäin itse rakennetut turvatoimet usein estävät meitä näkemästä tarpeeksi pitkälle ja siksi turvautumasta Jumalaan - ja tunnistamasta moisen turvautumisen tarvettakaan. Sen vuoksi ne mainitsemani Mariansisaret olivatkin tässä asiassa oikealla tiellä.
Kirkonkellojen sointia ranskalaiskylän kivikujilla, löytöjä, ruokaa, näkymiä, matkantekoa ja tunnelmia