maanantai 30. joulukuuta 2013

Tämän joulun tutkimuskohde: Vin Chaud - kuuma viini

Silloin joskus kymmenisen vuotta sitten ensimmäisellä matkallamme Provenceen ostin itselleni täältä matkamuistoksi nipun kauniita postikortteja jotka esittelivät perinteisiä provencelaisia ruokia resepteineen. Yksi houkuttelevista resepteistä kauniilla kuvalla oli Vin Chaud, talvinen kuuma viinijuoma, jota sitten innokkaasti joulun tullen yritin reseptin mukaan laittaakin. Silloin se maistui minusta - glögin suuresta ystävästä - yllättävän happamelta joten kokeilu jäi yhteen kertaan. Pettyneenä palasin tutun glögin pariin.

Nyt joulun tullen kylmillä Valbonnen joulumarkkinoilla tuumasin, että tottahan sitä nyt tulee maistaa uudestaan, jotta tietää millaista Vin Chaud on paikallisten tekemänä. Ja sehän olikin happamuudestaan huolimatta varsin maukasta ja etenkin toimi mainiosti lämmittäjänä pimenevässä ja viilenevässä illassa.

Kun meille tuttuun glögiin vertaa, kaikkihan maistuu happamelta sen sokerimäärän rinnalla. Tällä kertaa taannoisesta kokeilustani viisastuneena, en enää siis hämmästynyt sokerin "puutetta" vaan sain siksi ilmeisesti enemmän irti myös tästä juomasta, oikeastaan jopa nauttien sen aromeista - jotka ovat kylläkin happamia aromeja eli hyvin aikuiseen makuun.

Noh, siitä lähti sitten lämmin viinivirta virtaamaan. Joka paikassa, missä nyt vain olemme sittemmin nähneet Vin Chaudia tarjolla, sitä olen aina maistanut. Ja tykännyt koko ajan enemmän ja enemmän! Tänään koin kuumaviinikokeiluni huipennuksen Mouginsin kylässä paikallisessa Le Cave de Mouginsissa eli viinikellariksi itseään kutsuvassa viinibaari/kahvilassa. Muut nauttivat mahtavan paksuista kaakaoistaan, mutta minun oli otettava taas Vin Chaud, kun sitä kerran oli tarjolla. Tämänpäiväinen olikin mukavan mausteinen, vähän jopa tulinen. Heidän versionsa tästä uudesta "glögi"-tuttavuudesta kohosi koko joulun suosikiksi. Kuppi kiersi pöydässä ja muut näyttivät olevan samaa mieltä. Olimme kaikki aina hörppineet maistiaisia minun lasistani pitkin joulua, joten muut ovat seuranneet läheltä myös juomien eroja eri tahoilla.

Yksinkertaisimmillaan Vin Chaud näyttää olevan kuumaa punaviiniä, johon on tiputettu parin appelsiinin ja sitruunan kuoret hautumaan. Sitten varioituna löytyy yleensä aniksella, kanelilla, mustapippurilla, neilikalla yms. sekä sokerilla lisättynä. Liika sokeri selvästi pilaa juoman ja vain kerran olen saanut mielestäni liian makeata Vin Chaudia eli täällä näyttävät varovan sokerin lisäämistä, mikä on hyvä. Punaviinin happamuus saa kuulua juoman luonteeseen. Sitrushedelmien kuoretkaan eivät mitään ihan helppoja makuja ole ja nekin saavat maistua juomassa varsin selkeästi. Usein juomassa kelluukin ilmeisesti alsassilaisversiona jopa ihan tuoreita niin sitruunan kuin appelsiininkin kuoren palasia, kuin meilläpäin Suomessa mantelilastuja juoman pinnalla.

Ensi vuodeksi opettelen itse tekemään juuri sopivan Vin Chaudin. Jospa tässä vielä kerkiäisi harjoittelemaan, kun pakkasetkin vasta ovat kotimaassa aluillaan ja lämmikettä tullaan tarvitsemaan. Tässä linkin takana eräs alsassilaisversio kelluvine sitruksen kuorineen, kuin suoraan Monsin Auberge Provencale -maisemakahvilasta.


Tämän joulun tutkimuskohde: Vin Chaud - kuuma viini

Silloin joskus kymmenisen vuotta sitten ensimmäisellä matkallamme Provenceen ostin itselleni täältä matkamuistoksi nipun kauniita postikortteja jotka esittelivät perinteisiä provencelaisia ruokia resepteineen. Yksi houkuttelevista resepteistä kauniilla kuvalla oli Vin Chaud, talvinen kuuma viinijuoma, jota sitten innokkaasti joulun tullen yritin reseptin mukaan laittaakin. Silloin se maistui minusta - glögin suuresta ystävästä - yllättävän happamelta joten kokeilu jäi yhteen kertaan. Pettyneenä palasin tutun glögin pariin.

Nyt joulun tullen kylmillä Valbonnen joulumarkkinoilla tuumasin, että tottahan sitä nyt tulee maistaa uudestaan, jotta tietää millaista Vin Chaud on paikallisten tekemänä. Ja sehän olikin happamuudestaan huolimatta varsin maukasta ja etenkin toimi mainiosti lämmittäjänä pimenevässä ja viilenevässä illassa.

Kun meille tuttuun glögiin vertaa, kaikkihan maistuu happamelta sen sokerimäärän rinnalla. Tällä kertaa taannoisesta kokeilustani viisastuneena, en enää siis hämmästynyt sokerin "puutetta" vaan sain siksi ilmeisesti enemmän irti myös tästä juomasta, oikeastaan jopa nauttien sen aromeista - jotka ovat kylläkin happamia aromeja eli hyvin aikuiseen makuun.

Noh, siitä lähti sitten lämmin viinivirta virtaamaan. Joka paikassa, missä nyt vain olemme sittemmin nähneet Vin Chaudia tarjolla, sitä olen aina maistanut. Ja tykännyt koko ajan enemmän ja enemmän! Tänään koin kuumaviinikokeiluni huipennuksen Mouginsin kylässä paikallisessa Le Cave de Mouginsissa eli viinikellariksi itseään kutsuvassa viinibaari/kahvilassa. Muut nauttivat mahtavan paksuista kaakaoistaan, mutta minun oli otettava taas Vin Chaud, kun sitä kerran oli tarjolla. Tämänpäiväinen olikin mukavan mausteinen, vähän jopa tulinen. Heidän versionsa tästä uudesta "glögi"-tuttavuudesta kohosi koko joulun suosikiksi. Kuppi kiersi pöydässä ja muut näyttivät olevan samaa mieltä. Olimme kaikki aina hörppineet maistiaisia minun lasistani pitkin joulua, joten muut ovat seuranneet läheltä myös juomien eroja eri tahoilla.

Yksinkertaisimmillaan Vin Chaud näyttää olevan kuumaa punaviiniä, johon on tiputettu parin appelsiinin ja sitruunan kuoret hautumaan. Sitten varioituna löytyy yleensä aniksella, kanelilla, mustapippurilla, neilikalla yms. sekä sokerilla lisättynä. Liika sokeri selvästi pilaa juoman ja vain kerran olen saanut mielestäni liian makeata Vin Chaudia eli täällä näyttävät varovan sokerin lisäämistä, mikä on hyvä. Punaviinin happamuus saa kuulua juoman luonteeseen. Sitrushedelmien kuoretkaan eivät mitään ihan helppoja makuja ole ja nekin saavat maistua juomassa varsin selkeästi. Usein juomassa kelluukin ilmeisesti alsassilaisversiona jopa ihan tuoreita niin sitruunan kuin appelsiininkin kuoren palasia, kuin meilläpäin Suomessa mantelilastuja juoman pinnalla.

Ensi vuodeksi opettelen itse tekemään juuri sopivan Vin Chaudin. Jospa tässä vielä kerkiäisi harjoittelemaan, kun pakkasetkin vasta ovat kotimaassa aluillaan ja lämmikettä tullaan tarvitsemaan. Tässä linkin takana eräs alsassilaisversio kelluvine sitruksen kuorineen, kuin suoraan Monsin Auberge Provencale -maisemakahvilasta.


lauantai 28. joulukuuta 2013

Talvinen visiitti Monsin kylään muutamina kuvina

Monsisssa on aina rauhallista ja talvella vielä enempi kuin kesällä. Kylässä ei juurikaan kulje autoja kujilla. Meillä oli poikamme kauko-ohjattava traktori mukana ja huomasimme, että kylän rauhallinen kujasto olikin hänelle aivan mainio leikkipaikka!



Auberge Provencale ja kuumat juotavat huimalla terassilla. Aurinko valaisi maiseman ja kirkas ilma tarjosi näkymät täältä vuorilta aina Korsikan saarelle saakka!


Juomapaikka kirkon aukiolla.


Monsin kirkon torni. Kirkon ovet olivat harmi kyllä suljettuina.


Seinä kylpee auringossa. Moni talonomistaja oli poissa. Monsin rakennuskannasta yli puolet on nykyään kakkosasuntoja.


Kylän sisäkaduilla on lähes linnoitusmainen tunnelma.



Baarin asiakkaat viihtyivät kadulla, vaikka oli vähän vilpoisaa. Kesällä samalle aukiolle aukeaa kelpo ravintola.



Kesää ja kukkasia odotellessa. Vesi lorisee talvellakin ja kaikuu tunnelmallisesti kiviseinistä.


Talvinen visiitti Monsin kylään muutamina kuvina

Monsisssa on aina rauhallista ja talvella vielä enempi kuin kesällä. Kylässä ei juurikaan kulje autoja kujilla. Meillä oli poikamme kauko-ohjattava traktori mukana ja huomasimme, että kylän rauhallinen kujasto olikin hänelle aivan mainio leikkipaikka!



Auberge Provencale ja kuumat juotavat huimalla terassilla. Aurinko valaisi maiseman ja kirkas ilma tarjosi näkymät täältä vuorilta aina Korsikan saarelle saakka!


Juomapaikka kirkon aukiolla.


Monsin kirkon torni. Kirkon ovet olivat harmi kyllä suljettuina.


Seinä kylpee auringossa. Moni talonomistaja oli poissa. Monsin rakennuskannasta yli puolet on nykyään kakkosasuntoja.


Kylän sisäkaduilla on lähes linnoitusmainen tunnelma.



Baarin asiakkaat viihtyivät kadulla, vaikka oli vähän vilpoisaa. Kesällä samalle aukiolle aukeaa kelpo ravintola.



Kesää ja kukkasia odotellessa. Vesi lorisee talvellakin ja kaikuu tunnelmallisesti kiviseinistä.


perjantai 27. joulukuuta 2013

Hurjat tuulet rannikolla

Yöllä oli kotikylän ikkunaluukut heiluneet, uuninluukut kolisseet ja tuuli ujeltanut ja humissut aika hurjasti. Aamulla tuuli näytti laantuneen ja ilma oli mukavan kirkas. Päätettiin käydä tapaninajelulla muutamassa kylässä, joissa emme ole aiemmin käväisseet. Matka kohdistui länteen ja rannikolle.

Jo 15min päässä kylästä moottoritiellä alkoi tuntua siltä, että tuuli oli varsin voimakas yhä. Palmut ja puskat heiluivat ihan vaikuttavasti. Autokin alkoi reagoida tuulenpuuskiin. Mitä pidemmälle pääsimme, sitä voimakkaammaksi tuuli muuttui ja rannikolla oli jo aika vaikea saada autonovia avattua ilman että puuska reväytti koko oven naapuriautoa päin. Puuska tyhjensi myös tehokkaasti kaikki ylimääräiset roskat autostamme silmänräpäyksessä ovien auettua. Sinne menivät tuulen mukana karkkipaperit sun muut kuitit ja sen sellaiset. Toivotaan, ettei mitään tärkeätä ollut niiden mukana.

Olimme pukeutuneet aivan liian kevyesti tähän keliin. Toppatakki, talvipipo ja hanskat olisivat olleet enemmän kuin tarpeen. Nyt jäivät kävelyt aika vähiin, mutta kerkisimme ihailla pittoreskiä Les Bormes des Mimosasin kylää pikapikaa ennen kokovartalokohmettumista. Oli kyllä visiitin arvoinen paikka, mutta voin kuvitella, että kesällä aika tukahduttava turistimeren vuoksi.

Illemmalla piipahdimme ruokailemassa höm, hyvin epäranskalaisesti KFC:n pikaravintolassa Toulonissa. Sielläkin tuli ujelsi niin, että oli vaikea keskittyä ruokailuun. Tuli pidettyä silmällä viereisiä lipputankoja, josko ne pian huojahtaisivat ja katkeaisivat. Toisinaan tuulenpuuska paiskasi kaikki ravintolan ovet auki levittäen ilmapallotelineeseen kootut ilmapallot hujan hajan pitkin lattioita. Aika eksoottista.

Kotiinpäästyämme tarkistin France meteon sivuilta tuulenvoimakkuudet. Puuskissa 101km/h rannikolla ja 94km/h vielä Toulonissakin. Omassa kylässä enää 54km/h. Pari päivää saamme nauttia tuulettomuudesta, mutta sitten taas alkaa kovat puuskat.

Tänään on aurinkoista, glorious! Esittelemme suomalaiselle vieraallemme kylää ja naapurustoa. Oma kameranikin saapui hänen mukanaan tänne. Ihanaa, pääsen tähtäilemään kuvia jälleen!

Hurjat tuulet rannikolla

Yöllä oli kotikylän ikkunaluukut heiluneet, uuninluukut kolisseet ja tuuli ujeltanut ja humissut aika hurjasti. Aamulla tuuli näytti laantuneen ja ilma oli mukavan kirkas. Päätettiin käydä tapaninajelulla muutamassa kylässä, joissa emme ole aiemmin käväisseet. Matka kohdistui länteen ja rannikolle.

Jo 15min päässä kylästä moottoritiellä alkoi tuntua siltä, että tuuli oli varsin voimakas yhä. Palmut ja puskat heiluivat ihan vaikuttavasti. Autokin alkoi reagoida tuulenpuuskiin. Mitä pidemmälle pääsimme, sitä voimakkaammaksi tuuli muuttui ja rannikolla oli jo aika vaikea saada autonovia avattua ilman että puuska reväytti koko oven naapuriautoa päin. Puuska tyhjensi myös tehokkaasti kaikki ylimääräiset roskat autostamme silmänräpäyksessä ovien auettua. Sinne menivät tuulen mukana karkkipaperit sun muut kuitit ja sen sellaiset. Toivotaan, ettei mitään tärkeätä ollut niiden mukana.

Olimme pukeutuneet aivan liian kevyesti tähän keliin. Toppatakki, talvipipo ja hanskat olisivat olleet enemmän kuin tarpeen. Nyt jäivät kävelyt aika vähiin, mutta kerkisimme ihailla pittoreskiä Les Bormes des Mimosasin kylää pikapikaa ennen kokovartalokohmettumista. Oli kyllä visiitin arvoinen paikka, mutta voin kuvitella, että kesällä aika tukahduttava turistimeren vuoksi.

Illemmalla piipahdimme ruokailemassa höm, hyvin epäranskalaisesti KFC:n pikaravintolassa Toulonissa. Sielläkin tuli ujelsi niin, että oli vaikea keskittyä ruokailuun. Tuli pidettyä silmällä viereisiä lipputankoja, josko ne pian huojahtaisivat ja katkeaisivat. Toisinaan tuulenpuuska paiskasi kaikki ravintolan ovet auki levittäen ilmapallotelineeseen kootut ilmapallot hujan hajan pitkin lattioita. Aika eksoottista.

Kotiinpäästyämme tarkistin France meteon sivuilta tuulenvoimakkuudet. Puuskissa 101km/h rannikolla ja 94km/h vielä Toulonissakin. Omassa kylässä enää 54km/h. Pari päivää saamme nauttia tuulettomuudesta, mutta sitten taas alkaa kovat puuskat.

Tänään on aurinkoista, glorious! Esittelemme suomalaiselle vieraallemme kylää ja naapurustoa. Oma kameranikin saapui hänen mukanaan tänne. Ihanaa, pääsen tähtäilemään kuvia jälleen!

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulumarkkinoilla

Pääsimme kuin pääsimmekin Nizzan joulumarkkinoille, joilla viime vuonna kerkisimme piipahtamaan vasta joulun jälkeen. Nyt vääntäydyimme sinne kauas jo ennen joulua, sillä kipaisimme rannikolle tapaamaan erästä tuttavaamme. Tapasimme sitten markkinoiden humussa. Väkeä oli hurjasti, joululaulut soivat, karusellit pyörivät ja tekojää narisi luistelijoiden alla. Oli hyviä tuoksuja ja lapset saivat vanhanaikaisia karamelliomenoita, piparkakkuja ja muuta namia.

Meillä aikuisilla oli omanlaisemme namit. Saimme tunkeuduttua tarpeeksi lähelle provencelaisia jouluseimiä myyvää kojua ja jopa hankittuakin siinä väenpaljouden keskellä moisen seimen. Ne ovat kyllä syötävän suloisia. Valitsimme tallin ja sinne Neitsyt Marian, Joosefin ja Jeesus-vauvan lisäksi aasin, karitsan sekä hanhen ja tietysti itse seimen. Tallin ulkopuolelle löytyi seisomaan vielä ihana välimerellinen oliivipuu.



Neitsyt Mariasta olisi saanut adventiksi raskaana olevan version joka vaihdetaan sitten jouluyönä synnyttäneeseen ja Jeesus-vauvaan. Jeesustahan ei kummassakaan tapauksessa täällä laiteta seimeen ennen kuin vasta keskiyöllä aaton ja joulupäivän välissä. Tällainen seimi ympäröidään sitten erilaisin santons-nimisin pienin provencelaishahmoin. Tätä seimiasetelman alkuamme on hauska jatkossa sitten täydentää uusin osallistujin, jos siltä tuntuu. Tarjontaa on ainakin yllin kyllin. Paikallinen seimi saattaa kasvaa jopa kokonaiseksi provencelaiskyläksi, kun oikein asiaan innostuu. Sellainen on esillä oman kylämme kirkossa, kera pienen santon-Isä Camillonkin seimeä ihastelemassa, kuten kuvasta näkyy (alla).




Katsotaan, miten meidän käy.

Tuttavamme ehdotti kahvipaikaksi tungoksen ulkopuolella sijaitsevaa maalais-alsassilaiskahvilaa, joka osoittautukin oikein mukavaksi löydöksi. Istuimme sitten tovin siellä toipumassa jouluruuhkasta hyvien leivonnaisten, kuuman kaakaon ja virvoitusjuomien parissa. Nimeä en nyt muista, täydennän kunhan saan se kaivettua jostain esille.

Loppujen lopuksi Nizzan joulumarkkinat olivat pienoinen pettymys minulle. Olin odottanut jotain muuta. Tungos oli liikaa, krääsä liikaa. Seura oli tosin niin mukavaa, että ei se haitannut, kunhan nyt merkille pistin, että välttämättä ei tarvitse joka vuosi sinne ainakaan mennä.

Jaksoimme lähteä seuraavanakin päivänä ajelemaan, miehen tahtoessa englantilaisen joulupuddingin joulupäiväksi. Tiesimme enkkukamaa löytyvän Valbonnen kylän englantilaiskaupasta. Valbonneen on meiltä hieman matkaa, mutta maisemien ollessa niin verrattomat, mikäs siinä oli niitä ihaillessa kauniissa talvipäivässä.

Valbonnessa sattui olemaan myös joulumarkkinat, joten tuumimme, että ne, mitkä ehkä jäivät hankinnoista edellisiltä markkinoilta hankkimatta, saattaisi löytyä näiltä markkinoilta - emmekä olleet väärässä! Saimme kaiken mitä Nizzasta emme löytäneet.

Valbonnen joulumarkkinat olivat tasan sitä mitä olin kuvitellutkin mainioilta markkinoilta; käsityöläisiä myymässä kauniita ja sopivalla ammattiylpeydellä tekemiään töitään, paikallisia sekä perinteisiä hyväntuoksuisia herkkuja, kauniita kojuja, höyryäviä tuoksuvia kuumia juomia, sopivasti humua ja tunnelmaa olematta liian kuluttavaa. Maistelimme ja haistelimme kourassa kuppi kuumaa viiniä Vin chaudea, lapsilla hattarat (käsissä ja hiuksissa, sekä minun takinhihoissani!). Oli ihanaa. Vabonne pisti parastaan ja vanha kylä toden totta soveltui erinomaisesti tällaiseen tarkoitukseen. Sadunomaisen suloinen hurjan kapea ja täysin autoton kujasto, kauniisti valaistut kujat jouluvaloineen ja ihanat talojen julksivut loivat markkinoille mahtavan satumaiset puitteet. Täysi kymppi. Voin suositella täydestä sydämestäni, jos joku noille main joskus näin joulunaikaan matkaa!



Joulumarkkinoilla

Pääsimme kuin pääsimmekin Nizzan joulumarkkinoille, joilla viime vuonna kerkisimme piipahtamaan vasta joulun jälkeen. Nyt vääntäydyimme sinne kauas jo ennen joulua, sillä kipaisimme rannikolle tapaamaan erästä tuttavaamme. Tapasimme sitten markkinoiden humussa. Väkeä oli hurjasti, joululaulut soivat, karusellit pyörivät ja tekojää narisi luistelijoiden alla. Oli hyviä tuoksuja ja lapset saivat vanhanaikaisia karamelliomenoita, piparkakkuja ja muuta namia.

Meillä aikuisilla oli omanlaisemme namit. Saimme tunkeuduttua tarpeeksi lähelle provencelaisia jouluseimiä myyvää kojua ja jopa hankittuakin siinä väenpaljouden keskellä moisen seimen. Ne ovat kyllä syötävän suloisia. Valitsimme tallin ja sinne Neitsyt Marian, Joosefin ja Jeesus-vauvan lisäksi aasin, karitsan sekä hanhen ja tietysti itse seimen. Tallin ulkopuolelle löytyi seisomaan vielä ihana välimerellinen oliivipuu.



Neitsyt Mariasta olisi saanut adventiksi raskaana olevan version joka vaihdetaan sitten jouluyönä synnyttäneeseen ja Jeesus-vauvaan. Jeesustahan ei kummassakaan tapauksessa täällä laiteta seimeen ennen kuin vasta keskiyöllä aaton ja joulupäivän välissä. Tällainen seimi ympäröidään sitten erilaisin santons-nimisin pienin provencelaishahmoin. Tätä seimiasetelman alkuamme on hauska jatkossa sitten täydentää uusin osallistujin, jos siltä tuntuu. Tarjontaa on ainakin yllin kyllin. Paikallinen seimi saattaa kasvaa jopa kokonaiseksi provencelaiskyläksi, kun oikein asiaan innostuu. Sellainen on esillä oman kylämme kirkossa, kera pienen santon-Isä Camillonkin seimeä ihastelemassa, kuten kuvasta näkyy (alla).




Katsotaan, miten meidän käy.

Tuttavamme ehdotti kahvipaikaksi tungoksen ulkopuolella sijaitsevaa maalais-alsassilaiskahvilaa, joka osoittautukin oikein mukavaksi löydöksi. Istuimme sitten tovin siellä toipumassa jouluruuhkasta hyvien leivonnaisten, kuuman kaakaon ja virvoitusjuomien parissa. Nimeä en nyt muista, täydennän kunhan saan se kaivettua jostain esille.

Loppujen lopuksi Nizzan joulumarkkinat olivat pienoinen pettymys minulle. Olin odottanut jotain muuta. Tungos oli liikaa, krääsä liikaa. Seura oli tosin niin mukavaa, että ei se haitannut, kunhan nyt merkille pistin, että välttämättä ei tarvitse joka vuosi sinne ainakaan mennä.

Jaksoimme lähteä seuraavanakin päivänä ajelemaan, miehen tahtoessa englantilaisen joulupuddingin joulupäiväksi. Tiesimme enkkukamaa löytyvän Valbonnen kylän englantilaiskaupasta. Valbonneen on meiltä hieman matkaa, mutta maisemien ollessa niin verrattomat, mikäs siinä oli niitä ihaillessa kauniissa talvipäivässä.

Valbonnessa sattui olemaan myös joulumarkkinat, joten tuumimme, että ne, mitkä ehkä jäivät hankinnoista edellisiltä markkinoilta hankkimatta, saattaisi löytyä näiltä markkinoilta - emmekä olleet väärässä! Saimme kaiken mitä Nizzasta emme löytäneet.

Valbonnen joulumarkkinat olivat tasan sitä mitä olin kuvitellutkin mainioilta markkinoilta; käsityöläisiä myymässä kauniita ja sopivalla ammattiylpeydellä tekemiään töitään, paikallisia sekä perinteisiä hyväntuoksuisia herkkuja, kauniita kojuja, höyryäviä tuoksuvia kuumia juomia, sopivasti humua ja tunnelmaa olematta liian kuluttavaa. Maistelimme ja haistelimme kourassa kuppi kuumaa viiniä Vin chaudea, lapsilla hattarat (käsissä ja hiuksissa, sekä minun takinhihoissani!). Oli ihanaa. Vabonne pisti parastaan ja vanha kylä toden totta soveltui erinomaisesti tällaiseen tarkoitukseen. Sadunomaisen suloinen hurjan kapea ja täysin autoton kujasto, kauniisti valaistut kujat jouluvaloineen ja ihanat talojen julksivut loivat markkinoille mahtavan satumaiset puitteet. Täysi kymppi. Voin suositella täydestä sydämestäni, jos joku noille main joskus näin joulunaikaan matkaa!



Hyvät talvikelit ja lähimaan satoa

Jälkijunassa postaan tämän joululoman aloituksen...

Täällä sitä nyt sitten ollaan, matkasta väsähtäneinä kylmää hohkaavien paksujen kiviseinien ja -lattioiden keskellä. Hurr, ilmalämpöpumput puhaltavat ja talo lämpenee sekä kuivaa nihkeydestään pikkuhiljaa. Talonvahdit olivatkin lomalla, joten laitoimme kunnon lämmöt päälle vasta saavuttuamme klo 1.30 yöllä. Sujahdimme lähestulkoon suoraan yöstä kylmännihkeisiin lakanoihin. Onneksi ne kuivahtivat ruumiinlämmöstä nopeasti ja vällyjen alla oli loppujen lopuksi kotoisaa kelliä.

Ruokakauppa oli ykkösenä listalla kunhan olimme aamiaisesta selvinneet - kylän omin antimin, munia ja pekonia sekä paakkelseja lähipuodeista. Lähdimme kohti suosikki-supermarketiamme E.Leclerciä. Ajoimme hieman pidempää näköalareittiä naapurikylän läpi saadaksemme jälleen tuntuman siitä, missä sitä ollaankaan. Ihastelimme lämmintä auringonpaisteista keliä. Iloisenväriset orvokit kylien kukkaruukuissa herättivät erityisesti minussa ihastusta. Että voikin olla kukkasia keskellä talvea! Ihanaa.

Saavuttuamme kyläkukkuloilta alas tasangolle, huomasimme paikallisen maalaistorin eräässä risteyksessä olevan avoinna. Siellä emme koskaan vielä olleet onnistuneet käymään, torin ollessa avoinna vain lauantaisin, mutta nyt hyppäsimme kerrankin autosta ja päätimme kurkata. Kurkkaus venähti, sillä huomasimme iloksemme tarjonnan olevan superhyvää; paikallisia raikkaita tuotteita ja erittäin runsain valikoimin. Mm. taannoin mainitsemani mainion ja nopean Monsieur Bressin, eli öljymyyjämme ja poltinhuoltajamme nimellä myytiin muutamia juureksia omasta kylästämme. Se oli hauskaa.

Ostimme tuoreita klementiinejä (tuoreuden takeena kussakin pieni tuore ja vihreä lehti vielä kiinni), sitruunoita, kesäkurpitsoita, valkosipulia, varsiselleriä, parsakaalia, hunajaa jossa oli herkullisen näköisesti kennoa purkissa, luumuhilloa, omenia...Jokaisessa tuotteessa luki, minkä kylän alueella kyseiset tuotteet oli kasvatettu. Kaikki oli tuttuja paikkoja. Hassusti tuntui ihan kuin olisimme omasta puutarhasta ne saaneet, niin tätä paikallisuutta ihailemme. Meillä taitaa jokin naksahtaa päässä, kun tänne Provenceen pääsemme, sillä ihan samanlaisia kiksejä emme ole onnistuneet saamaan aikaan muualla lähiruokaa ostellessamme.

Sitä jaksan ihastella, pohjoisesta kun tulen, että kaikkea tuota täällä kasvaa näin keskellä talveakin. Ja olihan siellä tarjolla lisäksi paaaljon muutakin, salaatteja, yrttejä, erilaisia lintuja ja hurjannäköinen pupu nyljettynä, ostereita, erilaisia simpukoita ja kaloja, patéta useaa lajia, oliiviöljyä, viiniä, leipää, pikkuleipiä, kukkasia ja lisäksi vielä joulukuusiakin.

Torilla tarkeni mahtavasti. Lämpöasteita oli 15.

Unohdin kamerani kotiin Suomeen. Laitan pian muutaman kuvan torista kunhan lataan kuvat puhelimesta. Onneksi Tapaninpäivänä saapuva vieraamme on avulias ja on luvannut raahata myös kamerani tänne tullessaan.

Hyvät talvikelit ja lähimaan satoa

Jälkijunassa postaan tämän joululoman aloituksen...

Täällä sitä nyt sitten ollaan, matkasta väsähtäneinä kylmää hohkaavien paksujen kiviseinien ja -lattioiden keskellä. Hurr, ilmalämpöpumput puhaltavat ja talo lämpenee sekä kuivaa nihkeydestään pikkuhiljaa. Talonvahdit olivatkin lomalla, joten laitoimme kunnon lämmöt päälle vasta saavuttuamme klo 1.30 yöllä. Sujahdimme lähestulkoon suoraan yöstä kylmännihkeisiin lakanoihin. Onneksi ne kuivahtivat ruumiinlämmöstä nopeasti ja vällyjen alla oli loppujen lopuksi kotoisaa kelliä.

Ruokakauppa oli ykkösenä listalla kunhan olimme aamiaisesta selvinneet - kylän omin antimin, munia ja pekonia sekä paakkelseja lähipuodeista. Lähdimme kohti suosikki-supermarketiamme E.Leclerciä. Ajoimme hieman pidempää näköalareittiä naapurikylän läpi saadaksemme jälleen tuntuman siitä, missä sitä ollaankaan. Ihastelimme lämmintä auringonpaisteista keliä. Iloisenväriset orvokit kylien kukkaruukuissa herättivät erityisesti minussa ihastusta. Että voikin olla kukkasia keskellä talvea! Ihanaa.

Saavuttuamme kyläkukkuloilta alas tasangolle, huomasimme paikallisen maalaistorin eräässä risteyksessä olevan avoinna. Siellä emme koskaan vielä olleet onnistuneet käymään, torin ollessa avoinna vain lauantaisin, mutta nyt hyppäsimme kerrankin autosta ja päätimme kurkata. Kurkkaus venähti, sillä huomasimme iloksemme tarjonnan olevan superhyvää; paikallisia raikkaita tuotteita ja erittäin runsain valikoimin. Mm. taannoin mainitsemani mainion ja nopean Monsieur Bressin, eli öljymyyjämme ja poltinhuoltajamme nimellä myytiin muutamia juureksia omasta kylästämme. Se oli hauskaa.

Ostimme tuoreita klementiinejä (tuoreuden takeena kussakin pieni tuore ja vihreä lehti vielä kiinni), sitruunoita, kesäkurpitsoita, valkosipulia, varsiselleriä, parsakaalia, hunajaa jossa oli herkullisen näköisesti kennoa purkissa, luumuhilloa, omenia...Jokaisessa tuotteessa luki, minkä kylän alueella kyseiset tuotteet oli kasvatettu. Kaikki oli tuttuja paikkoja. Hassusti tuntui ihan kuin olisimme omasta puutarhasta ne saaneet, niin tätä paikallisuutta ihailemme. Meillä taitaa jokin naksahtaa päässä, kun tänne Provenceen pääsemme, sillä ihan samanlaisia kiksejä emme ole onnistuneet saamaan aikaan muualla lähiruokaa ostellessamme.

Sitä jaksan ihastella, pohjoisesta kun tulen, että kaikkea tuota täällä kasvaa näin keskellä talveakin. Ja olihan siellä tarjolla lisäksi paaaljon muutakin, salaatteja, yrttejä, erilaisia lintuja ja hurjannäköinen pupu nyljettynä, ostereita, erilaisia simpukoita ja kaloja, patéta useaa lajia, oliiviöljyä, viiniä, leipää, pikkuleipiä, kukkasia ja lisäksi vielä joulukuusiakin.

Torilla tarkeni mahtavasti. Lämpöasteita oli 15.

Unohdin kamerani kotiin Suomeen. Laitan pian muutaman kuvan torista kunhan lataan kuvat puhelimesta. Onneksi Tapaninpäivänä saapuva vieraamme on avulias ja on luvannut raahata myös kamerani tänne tullessaan.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Provencelaisia jouluperinteitä

Viime vuonna opettelimme provencelaisia kristilliseen jouluperinteeseen liittyviä tapoja ja pyrimme parhaamme mukaan puolileikillämme noudattamaan niitä - ensimmäisenä provencelaisena joulunamme. Tänä vuonna varmaan seuraamme monia näistä tavoista jälleen.

Aterian söimme jouluaaton illan perhemessun jälkeen. Kylässämme ei järjestetty keskiyön messua, mikä olikin ensipettymyksen jälkeen varmasti ihan hyvä asianlaita. Emme olisi jaksaneet valvoa niin kauan, lapsiakin kun oli seurueessamme.

Jouluaattona illallispöytä provencelaisittain katetaan kolmella valkoisella pöytäliinalla, kolmella kynttilällä sekä kolmella astialla Pyhän Barbaran ruohoa (vähän niinkuin meidän pääsiäisruohomme!).

Tässä minun versioni, kolme hyasinttia. Muovisiakin ruohoja oli tarjolla kaupoissa, mutta mutta. Hyasintti jotenkin tuntui viehättävämmältä...kun emme omaa (vehnän-?)orasta kerinneet kasvattamaan. 

 Nämä kolmen toistumiset symboloivat pyhää kolminaisuutta. Ruokalajeja aaton aterialla on puolestaan seitsemän, kuten Kristuksen seitsemän haavaa tai joidenkin versioiden mukaan, ehkä yleisemminkin, Marian seitsemän surua. Jouluaaton ruokailuun ei vielä kuulu liharuoat, vaan pöytään on katettu kalaa, kukkakaalia, artisokkaa, selleriä (varsisellaista, luulisin) ja kaalia. Tämä tarjoillaan usein aiolin kera, eli valkosipulimajoneesin kera. Näiden lisäksi tarjoillaan seitsemää sorttia viiniä. Meillä oli pääruokana mereneläviä eli aika lailla fruit de mer -lautanen.

Pöytään kuuluu kattaa yksi ylimääräinen paikka, jos vaikka joku köyhä sattuisi koputtamaan ovelle. Hänet kuuluisi pyytää mukaan ruokailemaan. Tosin tähän pöytään jätettävään tyhjään paikkaan liittyy myös pakanallisempiakin perinteitä, joista me emme ole kiinnostuneita. Seuraamme kristillistä polkua myös jouluperinteissä sen verran kuin sitä hahmotamme. Minusta näin tuntuu hyvältä.

Pääruokakattausta seuraa 13 jälkiruokaa, jotka tarjoillaan keskiyön messun jälkeen (jos sellainen siis on järjestetty). Nämä 13 ruokaa symboloivat viimeiselle ehtoolliselle osallistuneita. Pääasiassa nämä herkut ovat hedelmiä ja paikallisia makeita herkkuja ja niiden kerrotaan symboloivan myös eri sääntökuntia, jotka ovat vannoneet köyhyyden valan: kuivatut viikunat ovat fransiskaanit, mantelit karmeliitat, rusinat dominikaanit, hasselpähkinät tai saksanpähkinät augustinolaiset. Eri ruokien värien ajatellaan esittävän eri munkki- ja nunnajärjestöjen pukujen värejä.

Muita tärkeitä elementtejä jälkiruokakattauksessa ovat nougatit, tumma ja vaalea, joiden katsotaan symboloivan hyvää ja pahaa. Hedelminä voi olla vaikka mitä, omenoita, päärynöitä, mandariineja, appelsiineja, banaaneja. Paikallisiin herkkuihin kuuluu sitten luonnollisesti erilaisia makeita, kuten calissons (meloni-appelsiini-manteli -tahnasta muotoiltuja makeisia sokerikuorrutuksella, pyöreähkön salmiakin muotoisina palasina), marsipaanitäytteiset taatelit (todella räikeänvärisin vihrein ja pinkein marsipaanein!). Eräs tärkeä osa jälkiruokaa on pompe a l'huile, jota viime vuonna emme onnistuneet löytämään ajoissa. Se on leipä, joka on maustettu sitruksen kuorilla ja appelsiininkukkavedellä ja leivottu oliiviöljyllä. Tämä leipä kuuluu murtaa, kuten Kristus mursi leivän. Makean ruoan kanssa kuuluu tietysti nauttia makeata viiniä, niin myös jouluna.

Viime vuonna ostimme supermarketista valmiina tarjottimen, jolle oli ilmeisesti kerätty tradition mukaiset makeat herkut. Se olikin kiinnostava, vaan esteettisesti vähän turhan räikeä, mutta maultaan erinomainen lajitelma makeita paloja. Makeasta ulkonäöstään huolimatta, maku oli hillitty!



Tässä viimevuotinen makea tarjotin. Paikallisina herkkuina lisäsin mukaan mm. hedelmä- ja marja marmeladeja aidoista hedelmistä ja marjoista sekä paikallisen sokerileipurin leivoslajitelman jota ei näy kuvassa.

Tänä vuonna varmaankin pyrin kokoamaan tarjottimen itse valitsemistamme pienemmistä kokonaisuuksista tai ainakin kokeilla jotain toista valmistajaa. Jos vaikka Nizzan joulumarkkinoilta löytyisi jotain sopivaa - mikäli sinne saakka jaksamme ennen joulua. Olisihan siellä se yksi ihana suklaapuotikin...ja varmasti muutakin houkuttelevaa. Tosin Grassessa on markkinat huomattavasti lähempänä. Katsotaan mihin energiaa riittää. Yöllisen lennon jälkeen ei olla yleensä ihan parhaassa vedossa ainakaan ensimmäisenä päivänä mökillä.

Muuten joulunajan ohjelmistoon voisi ottaa taas Fayencen kylän erittäin viehättävän provencelaisillan. Tiedän siitä sen verran, että jossain vaiheessa aatonaatto (?) iltaa nunnat laulavat kirkon aukiolla, sitten provencelaispukuihin pukeutuneet kyläläiset kokoontuvat aukiolle aaseineen ja järjestäytyvät kulkueeksi, joka esittää jonkinlaista esitystä ja laulaa ja soittaa perinteistä joulumusiikkia samalla kun muu väki kulkee heitä seuraten läpi kylän kujien kantaen pieniä paperisoihtuja. Se oli todella tunnelmallista pimeässä talviyössä. En tiedä, mitä oli tapahtunut ennen tuota nunnakuoroa, sillä siinä vaiheessa pelmahdimme paikalle viime vuonna.

Myös oman kylämme kirkossa juhla liittyi provencelaisuuteen vahvasti, kun lapset pukeutuneina provencelaisasuihinsa esittivät seimiesityksen seurakunnalle ennen aaton messua. Sekin oli erittäin viehättävää ja kaunista. Siihen olisi kiva päästä taas osallistumaan katsojana.

Kaikkea sitä on. Maailmassa. Jopa Kristuksen syntymäjuhlassa. Tärkein on kuitenkin se, että muistamme pari tuhatta vuotta sitten tapahtunutta ja olemme siitä kiitolliset. Samahan se on, miten juhlavasti sitä juhlii, vaikka yksin kynttilän valossa - tai ilman. Kunhan sisimmässämme omistamme Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen, muulla ulkoisella ei niin väliä, vaikka tässä nyt hehkuttelenkin kaikkea monimutkaiselta kuulostavaa puuhaa jouluksi. Se on bonusta se, mutta ydin on ja pysyy, oltiin missä tahansa, millaisissa olosuhteissa tahansa. Jeesuksen syntymisen muistojuhla, kiitoksen paikka, pääsiäisen iloon tähtäävä alku! Siitä pidämme kiinni, muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. No stress.


Provencelaisia jouluperinteitä

Viime vuonna opettelimme provencelaisia kristilliseen jouluperinteeseen liittyviä tapoja ja pyrimme parhaamme mukaan puolileikillämme noudattamaan niitä - ensimmäisenä provencelaisena joulunamme. Tänä vuonna varmaan seuraamme monia näistä tavoista jälleen.

Aterian söimme jouluaaton illan perhemessun jälkeen. Kylässämme ei järjestetty keskiyön messua, mikä olikin ensipettymyksen jälkeen varmasti ihan hyvä asianlaita. Emme olisi jaksaneet valvoa niin kauan, lapsiakin kun oli seurueessamme.

Jouluaattona illallispöytä provencelaisittain katetaan kolmella valkoisella pöytäliinalla, kolmella kynttilällä sekä kolmella astialla Pyhän Barbaran ruohoa (vähän niinkuin meidän pääsiäisruohomme!).

Tässä minun versioni, kolme hyasinttia. Muovisiakin ruohoja oli tarjolla kaupoissa, mutta mutta. Hyasintti jotenkin tuntui viehättävämmältä...kun emme omaa (vehnän-?)orasta kerinneet kasvattamaan. 

 Nämä kolmen toistumiset symboloivat pyhää kolminaisuutta. Ruokalajeja aaton aterialla on puolestaan seitsemän, kuten Kristuksen seitsemän haavaa tai joidenkin versioiden mukaan, ehkä yleisemminkin, Marian seitsemän surua. Jouluaaton ruokailuun ei vielä kuulu liharuoat, vaan pöytään on katettu kalaa, kukkakaalia, artisokkaa, selleriä (varsisellaista, luulisin) ja kaalia. Tämä tarjoillaan usein aiolin kera, eli valkosipulimajoneesin kera. Näiden lisäksi tarjoillaan seitsemää sorttia viiniä. Meillä oli pääruokana mereneläviä eli aika lailla fruit de mer -lautanen.

Pöytään kuuluu kattaa yksi ylimääräinen paikka, jos vaikka joku köyhä sattuisi koputtamaan ovelle. Hänet kuuluisi pyytää mukaan ruokailemaan. Tosin tähän pöytään jätettävään tyhjään paikkaan liittyy myös pakanallisempiakin perinteitä, joista me emme ole kiinnostuneita. Seuraamme kristillistä polkua myös jouluperinteissä sen verran kuin sitä hahmotamme. Minusta näin tuntuu hyvältä.

Pääruokakattausta seuraa 13 jälkiruokaa, jotka tarjoillaan keskiyön messun jälkeen (jos sellainen siis on järjestetty). Nämä 13 ruokaa symboloivat viimeiselle ehtoolliselle osallistuneita. Pääasiassa nämä herkut ovat hedelmiä ja paikallisia makeita herkkuja ja niiden kerrotaan symboloivan myös eri sääntökuntia, jotka ovat vannoneet köyhyyden valan: kuivatut viikunat ovat fransiskaanit, mantelit karmeliitat, rusinat dominikaanit, hasselpähkinät tai saksanpähkinät augustinolaiset. Eri ruokien värien ajatellaan esittävän eri munkki- ja nunnajärjestöjen pukujen värejä.

Muita tärkeitä elementtejä jälkiruokakattauksessa ovat nougatit, tumma ja vaalea, joiden katsotaan symboloivan hyvää ja pahaa. Hedelminä voi olla vaikka mitä, omenoita, päärynöitä, mandariineja, appelsiineja, banaaneja. Paikallisiin herkkuihin kuuluu sitten luonnollisesti erilaisia makeita, kuten calissons (meloni-appelsiini-manteli -tahnasta muotoiltuja makeisia sokerikuorrutuksella, pyöreähkön salmiakin muotoisina palasina), marsipaanitäytteiset taatelit (todella räikeänvärisin vihrein ja pinkein marsipaanein!). Eräs tärkeä osa jälkiruokaa on pompe a l'huile, jota viime vuonna emme onnistuneet löytämään ajoissa. Se on leipä, joka on maustettu sitruksen kuorilla ja appelsiininkukkavedellä ja leivottu oliiviöljyllä. Tämä leipä kuuluu murtaa, kuten Kristus mursi leivän. Makean ruoan kanssa kuuluu tietysti nauttia makeata viiniä, niin myös jouluna.

Viime vuonna ostimme supermarketista valmiina tarjottimen, jolle oli ilmeisesti kerätty tradition mukaiset makeat herkut. Se olikin kiinnostava, vaan esteettisesti vähän turhan räikeä, mutta maultaan erinomainen lajitelma makeita paloja. Makeasta ulkonäöstään huolimatta, maku oli hillitty!



Tässä viimevuotinen makea tarjotin. Paikallisina herkkuina lisäsin mukaan mm. hedelmä- ja marja marmeladeja aidoista hedelmistä ja marjoista sekä paikallisen sokerileipurin leivoslajitelman jota ei näy kuvassa.

Tänä vuonna varmaankin pyrin kokoamaan tarjottimen itse valitsemistamme pienemmistä kokonaisuuksista tai ainakin kokeilla jotain toista valmistajaa. Jos vaikka Nizzan joulumarkkinoilta löytyisi jotain sopivaa - mikäli sinne saakka jaksamme ennen joulua. Olisihan siellä se yksi ihana suklaapuotikin...ja varmasti muutakin houkuttelevaa. Tosin Grassessa on markkinat huomattavasti lähempänä. Katsotaan mihin energiaa riittää. Yöllisen lennon jälkeen ei olla yleensä ihan parhaassa vedossa ainakaan ensimmäisenä päivänä mökillä.

Muuten joulunajan ohjelmistoon voisi ottaa taas Fayencen kylän erittäin viehättävän provencelaisillan. Tiedän siitä sen verran, että jossain vaiheessa aatonaatto (?) iltaa nunnat laulavat kirkon aukiolla, sitten provencelaispukuihin pukeutuneet kyläläiset kokoontuvat aukiolle aaseineen ja järjestäytyvät kulkueeksi, joka esittää jonkinlaista esitystä ja laulaa ja soittaa perinteistä joulumusiikkia samalla kun muu väki kulkee heitä seuraten läpi kylän kujien kantaen pieniä paperisoihtuja. Se oli todella tunnelmallista pimeässä talviyössä. En tiedä, mitä oli tapahtunut ennen tuota nunnakuoroa, sillä siinä vaiheessa pelmahdimme paikalle viime vuonna.

Myös oman kylämme kirkossa juhla liittyi provencelaisuuteen vahvasti, kun lapset pukeutuneina provencelaisasuihinsa esittivät seimiesityksen seurakunnalle ennen aaton messua. Sekin oli erittäin viehättävää ja kaunista. Siihen olisi kiva päästä taas osallistumaan katsojana.

Kaikkea sitä on. Maailmassa. Jopa Kristuksen syntymäjuhlassa. Tärkein on kuitenkin se, että muistamme pari tuhatta vuotta sitten tapahtunutta ja olemme siitä kiitolliset. Samahan se on, miten juhlavasti sitä juhlii, vaikka yksin kynttilän valossa - tai ilman. Kunhan sisimmässämme omistamme Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen, muulla ulkoisella ei niin väliä, vaikka tässä nyt hehkuttelenkin kaikkea monimutkaiselta kuulostavaa puuhaa jouluksi. Se on bonusta se, mutta ydin on ja pysyy, oltiin missä tahansa, millaisissa olosuhteissa tahansa. Jeesuksen syntymisen muistojuhla, kiitoksen paikka, pääsiäisen iloon tähtäävä alku! Siitä pidämme kiinni, muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. No stress.


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Miehen joululahjatoive

Tänään autossa mies pisti minut arvuuttelemaan joululahjatoivettaan. Se on Ranskaan liittyvää, syötävää. Pää löi tyhjää. Löi tyhjää vielä siinäkin vaiheessa, kun hän ilmoitti lahjatoiveensa olevan saman kuin viime vuonna. Mikä kumma...? En muistanut yhtään, mitä annoin hänelle joululahjaksi! Noh, hänen piti se sitten minulle tavata: Tryffeli.

Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.

Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.

Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.

Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.

Haistelua, punnitsemista ja vertailua.



Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.




Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.

Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.

Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.


Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.


Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.


Miehen joululahjatoive

Tänään autossa mies pisti minut arvuuttelemaan joululahjatoivettaan. Se on Ranskaan liittyvää, syötävää. Pää löi tyhjää. Löi tyhjää vielä siinäkin vaiheessa, kun hän ilmoitti lahjatoiveensa olevan saman kuin viime vuonna. Mikä kumma...? En muistanut yhtään, mitä annoin hänelle joululahjaksi! Noh, hänen piti se sitten minulle tavata: Tryffeli.

Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.

Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.

Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.

Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.

Haistelua, punnitsemista ja vertailua.



Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.




Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.

Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.

Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.


Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.


Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.


perjantai 6. joulukuuta 2013

Oma pala Provencea Turussa

Etsin työhuonetta provencelais-nettipuodilleni Turkuun. Edullinen tila löytyi ja kun työhuoneessa on bonuksena vielä kaunis näyteikkunakin, työhuonesuunnitelmasta muodostuikin heti kättelyssä showroom/myymälä pikku-Provencelleni. Voilà! - ja yhtäkkiä onkin puodinpitoa edessä.

On ollut suunnattoman hauskaa laitella puotitilaa asetellen tuotteita esille ja nauttien kaikkien provencelaistuotteiden tuoksuista. Tuoksuviin puoteihin Ranskassa erityisesti juuri ihastuinkin ja sellaisen pidosta aloin joskus haaveilla. No, nyt sain sellaisen puodin pidettäväksi. Hoivaan suurella ilolla pientä palaa Provencea Turussa. Sinne on ihana kantaa tuliaisia matkoiltamme ja niin sulostuttaa myös muiden arkea - ja juhlaa.

Itse asiassa minulla on ollut niin hauskaa tämän puotiasian parissa, että en ollut edes huomannut, että seuraavaan Ranskaan lähtöön on vain pari viikkoa aikaa!  Normaalisti lasken viikkoja ja päiviä seuraavaan matkaan. Nyt odotus on mennyt varsin jouhevasti. Kiitos pikku-Provencen Turussa!

Tervetuloa kaikki tutustumaan La Petite Provenceen Mikaelin kirkon tienoolle osoitteeseen Puistokatu 18! Toivon ja uskon, että näistä tuoksuvista tuotteista on teillekin vähintään yhtä suurta iloa kuin minulle!

Maanantaista 9.12. lähtien pyrin pitämään puotia auki perhetilanteen mukaan jHs 4 päivää viikossa seuraavasti:
ti ja to klo 10-15
ke klo 8.30-15
pe klo 10-17.

Muutoin puoti on auki kun olen paikalla sekä sopimuksen mukaan, myös ryhmille ja iltaisin sekä lauantaisin. Tervetuloa!



Oma pala Provencea Turussa

Etsin työhuonetta provencelais-nettipuodilleni Turkuun. Edullinen tila löytyi ja kun työhuoneessa on bonuksena vielä kaunis näyteikkunakin, työhuonesuunnitelmasta muodostuikin heti kättelyssä showroom/myymälä pikku-Provencelleni. Voilà! - ja yhtäkkiä onkin puodinpitoa edessä.

On ollut suunnattoman hauskaa laitella puotitilaa asetellen tuotteita esille ja nauttien kaikkien provencelaistuotteiden tuoksuista. Tuoksuviin puoteihin Ranskassa erityisesti juuri ihastuinkin ja sellaisen pidosta aloin joskus haaveilla. No, nyt sain sellaisen puodin pidettäväksi. Hoivaan suurella ilolla pientä palaa Provencea Turussa. Sinne on ihana kantaa tuliaisia matkoiltamme ja niin sulostuttaa myös muiden arkea - ja juhlaa.

Itse asiassa minulla on ollut niin hauskaa tämän puotiasian parissa, että en ollut edes huomannut, että seuraavaan Ranskaan lähtöön on vain pari viikkoa aikaa!  Normaalisti lasken viikkoja ja päiviä seuraavaan matkaan. Nyt odotus on mennyt varsin jouhevasti. Kiitos pikku-Provencen Turussa!

Tervetuloa kaikki tutustumaan La Petite Provenceen Mikaelin kirkon tienoolle osoitteeseen Puistokatu 18! Toivon ja uskon, että näistä tuoksuvista tuotteista on teillekin vähintään yhtä suurta iloa kuin minulle!

Maanantaista 9.12. lähtien pyrin pitämään puotia auki perhetilanteen mukaan jHs 4 päivää viikossa seuraavasti:
ti ja to klo 10-15
ke klo 8.30-15
pe klo 10-17.

Muutoin puoti on auki kun olen paikalla sekä sopimuksen mukaan, myös ryhmille ja iltaisin sekä lauantaisin. Tervetuloa!