Kuuma kesä ja salaiset puutarhat

Kaksi kuukautta helleaallon kourissa ja vihdoin olen valmis myöntämään, että oli kuuma eikä oikein saanut mitään tehtyä etenkään talon ulkopuolella päiväsaikaan. Näköjään näin kauan kestää että pohjolan tyttö suostuu "antautumaan". Kesän lopulla vihdoin tämän tunnustuksen lausuin, vaan en vieläkään suostu valittamaan kuumuudesta! Pois se minusta!

Eräälle päivälle viimeisillä viikoilla luvattiin 38 astetta. Taisi elohopea sitten lopulta käväistä jopa vielä vähän korkeammallakin. Niillämain alkoi tuntua siltä, että ilmalämpöpumppumme viilennyskin alkoi vähän hidastella eli meillä oli hiki siitä riippumatta yölläkin. Tosin täytyy tässä tunnustaa sekin, että unohdin ottaa (Ikean näppärät, muuten) kesätäkit pois pussilakanoista joten vasta aivan lopussa nukuimme vain lakanoilla ja se kyllä helpotti oloa. Tietenkin. Jotenkin sitä vain oli jämähtänyt ajatukseen, että ilmalämpöpumppu kyllä hoitelee hommat ja omat aivot tuli väännettyä off-asentoon näissä asioissa. Nyt olemme taas viisaampia jatkoa varten - jHs ja palaamme.

Tässä kesän satoa keittiön pöydällä väri-ilotteluna; kypsiä viikunoita, meheviä aprikooseja, tuoreita aromikkaita yrttinippuja...


Iloisia asioita: vaikka kesä oli poikkeuksellisen kuuma, sain pidettyä kukkasemme elossa aivan loppuun saakka ja niistä irtosi iloa vielä naapureillemmekin kun jaoimme amppeleita yms. viimeisinä päivinä halukkaille. Siellä ne söpöläiskukkaset nyt ilahduttavat edelleen kyläläisiä! Loppuja kadunvarren kukkasia naapurimme ystävällisesti tarjoutuivat kastelemaan. Ihanaa!

Saimme kukkien ylläpidon merkeissä vihdoin keskusteluyhteyden myös kahteen mukavaan vanhempaan rouvaan, jotka tunsimme aiemmin vain ulkonäöltä. Toinen asuu meitä vastapäätä ja käy kylän katolisessa messussa uskollisen säännöllisesti. Hän on siellä meidän mielestämme aina kun olemme osallistuneet tapahtumaan ja lukee jonkin raamatunkohdan seurakunnalle. Hän iloitsi puheyhteydestämme ja harmitteli, että nyt juuri kun olemme tavanneet, me joudumme lähtemään! Jospa hän muistaisi meidät vielä myöhemminkin ja voisimme jatkaa tutustumista tähän ystävälliseen madameen. Toivomme niin. Tästä jäi oikein mukava olo kun muuten vähän haikeina kaarsimme autollamme kylästä ulos.

Samalla kun tutustuimme tähän rouvaan, pääsimme askeleen lähemmäs myös erästä toista madamea naapurikorttelissamme. Tämä pikkuruinen valkohapsinen rouva astelee miniaskelillaan kylän raitteja keppinsä avulla sinnikkäästi päivittäin. Asioiminen varmasti vie aikaa, mutta niin hän vain omin kintuin kulkee ja elelee itsenäisesti katutason asunnossaan. Näimme hänet talonsa takana sijaitsevan "salaisen puutarhan" keskellä valtavan tammen varjossa harva se päivä kun kuljimme parkkipaikallemme. Puutarha on todella unohdetun oloinen, mutta tarjoaa rouvalle varjoisan paikan levätä. Sieltä rautaportin takaa hän näkee kadullekin. Siitä saakka kun ensikerran vuosia sitten loin silmäni tähän aidattuun puutarhaan rautaportin lävitse, ovat sormet syyhynneet päästä siistimään puutarhan rojukasoja, kuivia lehtiä, vanhoja huonekaluja yms. Niiden keskellä madame istuskelee muovituolissaan. Ehkä joskus saamme häntä näin auttaa, se jää nähtäväksi.

Tämä on eräs toinen salainen puutarha, kiehtovassa vanhassa ränsistyneessä miljöössä varsin hintava, mutta harvinaisen kaunis antiikkikirpputori Fayencessa. Kirppari on auki vain lyhyitä jaksoja silloin tällöin ja sinne peritään peräti sisäänpääsymaksu! Emme ostaneet mitään, mutta nautimme silmänruoasta sitäkin enemmän. 

Vaikka remontti kesti hurjan kauan, ehdimme silti nauttimaan kesästä terassilla runsaat pari viikkoa, kun kattokorjaajat vihdoin saivat työnsä päätökseen. Siinä ajassa kerkisi grillaamaan makkaran jos toisenkin, käräyttämään nahkaansa, nauttimaan pimeästä lämpimästä etelän yöstä ja ihailemaan mahtavia vuoristomaisemia jotka meitä joka puolelta ympäröivät tuolla kylässämme.

Talo jäi lähtiessämme suttuisemmaksi kuin mitä yleensä ja mitä olisin tahtonut, mutta hei, ei aina onnistu ihan kaikkea toivomaansa tekemään kympillä :) Eiköhän sen imurin sitten voi kaivaa esille kun seuraavaksi saavutaan...

Turistioppaana lähikylissä

Olimme sopineet erään seurakunnasta tutun pariskunnan kanssa heidän visiitistään kyläämme ja lähiseuduille täksi päiväksi. He ovat asustelleet Provencessa jo vuoden verran vain rannikon kaupungissa, joten maalaiskylä oli tervetullut tutustumiskohde.

Emme tajunneet tärskyjä sopiessamme tietenkään (!), että eihän tässä kuumuudessa + 36 astetta ja aurinkoa täydeltä terältä koko päivän, missään kukaan jaksa kävellä! Ja kävelyhän olisi tietysti se paras tapa tutustua näihin ihaniin minikokoisiin kivikujiin. Että ei olla vielä näköjään opittu että keskipäivällä liikkuvat "Only mad dogs and Englishmen". Laitettakoon miehen piikkiin, joka on kait tavallaan Englishman :)

Noh, vieraat saapuivat sovitusti klo yhdeksi ja johdatimme heidät vaatimattomalle, mutta meille niin rakkaalle uudistetulle kuumuutta hohkaavalle terassillemme lounaalle. Vieraat olivat jo parkkipaikalta kävelyn ja neljänteen kerrokseemme kiipeämisen jäljiltä aivan läkähtyneitä, raukat. Eikun juomaa peliin heti, vettä ja virvoitttavaa mehua. Auringonvarjo ylös ja vielä sähkökäyttöinen tuuletin siihen viereen puhaltamaan - kikka, jonka juuri pari päivää sitten opimme eräästä ulkoilmaravintolasta. Näin kestimme sitten jotenkuten lounastaa siinä varjossa.

Onneksi lounas kesti pitkään ja joimme siinä sitten vielä leppoisat kahvit kera Kaliforniasta kotoisin olevan vieraamme ystävällisesti leipoman herkullisen normandialais-amerikkalaistyylisen omenapiirakan. Saimme näin mukavasti kulumaan pari tuntia päivän kuumimmasta ajasta, jonka jälkeen aloimme pohtia uskaltaisiko sitä lähteä nyt tutustumaan lähiseutuun. Rohkenimme ja kohteeksi valikoitui Monsin kylä korkealla 800 metrin korkeudessa taustakukkuloillamme. Ehkä se houkutteli, sillä siellä on aina useamman asteen verran viileämpää kuin täällä meillä matalammilla 400m korkeusasteilla.

Monsissa oli jälleen yhtä ihanan seesteistä kuin aina. Ei liikenteen melua, kirkas ilma, mukava tuulenvire ja tosiaan ne nelisen astetta viileämmät lämmöt kuin mitä meillä täällä. Väki tuntuu myös elävän siellä jotenkin verkkaisemmin kuin me täällä liikenteen pärinässä.

Monsista aukeavissa maisemissa mieli lepää. Rannikko, Cannes, Frejus ja kaikki kauniisti kumpuilevat vihreät kukkulat siinä välissä ovat ihastuttavaa katseltavaa. Niihin pääsee syventymään erityisen mukavalla tavalla sympaattisen yksinkertaisen Auberge Provencal -ravintola-kahvilan näköalaterassilta. Terassi roikkuu maisemassa huimaavasti metsien yllä. Ravintola itsessään on mukavan kotoisa, perhevetoisen oloinen ja tarjoaa monenlaista tilattavaa ruoasta suuriin jäätelöannoksiin ja virvoittaviin juomiin. Siellä viihtyy pitkäänkin. Meilläkin meni tovi siinä leväten ja keskustellen. Tuli juteltua niin Jeesuksen juutalaisista juurista ja sen merkityksestä Raamatun aukenemiselle, Suomen kansan alkuperästä, Israelinmatkailusta, kylien muslimiväestön tavoista ja vaikka mistä. Oli antoisaa ja olo oli siunattu.

Tässä santons-hahmoja Monsin kirkossa pienessä Mons-miniatyyrikylässä. Yllä näyttäisi olevan häät ja alla korintekijä-äiti kantaa lastaan kantoliinassa!

Kotimatka taitettiin eri tietä - tosin se oli aivan yhtä hiuksianostattava kuin tie jota pitkin saavuimme! - eri kylien kautta. Sitten kannettiin sapuskat pöytään ja nautittiin vielä yhteinen päivällinen kauniisti pimenevän taivaan alla jälleen terassillamme - tietysti! Alkoi miellyttävästi viiletä niin että siinä vaiheessa kun piti aloitella nukkumaan menoa, oli jo niin ihanan leppoisan viileätä, ettei olisi oikein malttanut petiin lähteäkään.

Täällä tajuaa selkeästi sen, miksi Välimerellä syödään päivällinen nopeasti ajateltuna meidän mielestämme vähän turhan myöhään. Ei aikaisemmin näet oikein tule edes nälkä kun on niin järjetön hiki koko ajan. Vettä silloin tekee mieli - ja paljon :) Kun ilta pimenee, auringon paahde hellittää ja aurinko ei enää polta, elimistöllä on aikaa keskittyä siihen mitä masu sanoo. Sivuvaikutuksena tälle lapset myös menevät petiin jonkin verran myöhemmin kuin koti-Suomessa on tapana. Tulee aikamoinen uudelleenkouluttaminen koulun alkuun!

Seuraavana päivänä matkalla rannalta kotiin Frejusissa metsän reunassa kohtasimme kaksi villisikaa! Emmepä olleetkaan ennen päässeet näin ihailemaan lähietäisyydeltä moisia olentoja. Pysähtyivät oikein poseeraamaan meille :) Pyörätie on tuossa aivan meidän ja sikojen välissä. Polkupyöräilijöillä oli kyllä aika hölmistyneet ilmeet nämä tyypit nähdessään!

Sadepäivä - kesämme ainoa!

Aamulla kun heräsin, oli aurinko pilvessä! Kummallinen ilmiö, jollaista ei ole tänä kesänä näillä main vielä koettukaan. Nautimme aamiaisen terassilla ilman päivänvarjoa, joka on normaalisti aivan välttämätön paahtavan auringon vuoksi.

Ei tuo pilvisyys vielä mitään, terassimme lattialla oli peräti vesihelmiä! Oli siis satanut. Sitä olemme sitten saaneet lisää pitkin päivää ukkosen kera. Todella virkistävää vaihtelua, mutta hassu juttu tuli huomattua: minulla jalat palelevat kun lämpötila laskee muutaman asteen alle kolmen kympin. Olen varmasti aika hyvin fyysisesti adaptoitunut tähän helteeseen siis.

Helteillä on puolensa. Kuivuus on täällä saattanut luonnon siihen pisteeseen, että vähän väliä kuulemme paloauton ulinaa ja uutisissa selostuksia erinäisistä alueemme metsäpaloista. Eräskin johti 10 000 leirintäalueasukkaan evakuointiin. Tunsimme evakuoinnin ja liikenteen uudelleenohjauksen paineet ihan omassa nahassamme, ollessamme matkalla juuri sellaiseen suuntaan jonne oli kuljettava ruuhka-alueen lävitse. Matka kesti moninkertaisesti olettamaamme pidempään. Onneksi ei ollut kiire mihinkään - ja autossa ilmastointi toimi!

Tässä metsäpalo kaukana kukkuloilla. Savupatsas oli vaikuttavan näköinen.


Muutama ilta sitten palatessamme illalla pimeässä kotiin rannikolta, näimme peräti omin silmin kuinka metsä erään tutun kylän takana korkealla vuorilla "iloisesti" hohti oranssia pitkää paloreunaa tummaan yöhön. Aika dramaattista. Aamulla palo yhä jatkui sillä terassimme yli lensi tasaisin väliajoin neljä vedenkuljetuslentokonetta kaartaen kauniisti lähes muodostelmamassa kohti tuota paloaluetta. Helikopteri sitten taas kuljetti vettä toiseen, vähäisempään palokeskukseen samassa maisemassa. Huh.

Olimme kerran jo todistamassa aivan palon syttymistäkin kummallisesti aivan tien reunassa. Autojonossa mies katsahti taustapeiliin ja huomasi pienen palonalun tienposkessa, viitisen autoa taaksepäin meistä. Aivan sekunneissa pieni alku oli jo muuttunut suureksi savupatsaaksi ja liekit nuolivat korkeuksia. Suureksi helpotukseksemme ajeli kuin paikalle taiottuna naapurikaistalla paloauto - tosin se oli alunperin matkalla sammuttamaan erästä suurta metsäpaloa kaupungin takana sijaitsevassa pikkukylässä. Meille tuli kiire pois paikalta, joten emme jääneet ihastelemaan sitä miten paloauto hommaan tarttui. Miltäköhän mahtoi tuntua niistä, jotka olivat autojonossa jämähtäneinä palon kohdalle... Lienee joku heittänyt vielä kytevän tupakan tumpin tienposkeen ohi ajaessaan sen enempää ajattelematta.

Tänään luonto juhlii kun saa vettä. Meillä meni grillaussuunnitelmat uusiksi lounaalla - ja nyt uudestaan päivällisellä. Vettä tulee yhä taivaan täydeltä! Samalla loppui kaasu kaasuhellasta. Pizzaa uuniin. Se toimii sähköllä.

Valmiiksi kuuma grilli höyrysi sateessa lounasaikaan. Luovutettiin. Tonnikalapihvit jäi paistamatta sillä kertaa. Kuvassa Genesis-grillimme, jonka nimestä olin suunnattoman riemastunut kun grillin talon mukana edellisiltä omistajilta perimme :) 

Remontti on jotakuinkin valmis!

Uusi tiilikatto, vedenpitävä terassi, ehjä makuuhuoneen katto. Siinä se vihdoin on. Vedenpitävyys punnitaan sitten talven mittaan, mutta luulisimme että homma on onnistunut - tai ainakin toivomme niin hartaasti.

Päädyimme uusimaan kattotiilet saman mallisella tiilellä kuin millaiset meillä aiemmin oli, vaikka ihanammalta olisi kyllä näyttänyt kaarevat kattotiilet. Vaihtoon olisi kuitenkin todennäköisesti tarvittu rakennuslupa, uudet kannattimet sekä italialaiset työmiehemme eivät olisi ilmeisesti voineet tarjota tiiliä eikä työtä meille yhtä edullisesti. Eli tässä nämä nyt ovat. Kauniita ovat silti kattonäkymässä. Näitä on onneksi paljon meidänkin kylässämme. 

Nostamme hattua remonttiporukalle. Koko monta viikkoa kestäneen työmaavaiheen ajan ulkolämpötila huiteli 29-37 C asteessa eikä yleensä pilven hattaraakaan taivaalla. Niin katolla kuin terassillakin miehillä oli vain armottomasti paahtava aurinko "kannustamassa". Eivät valittaneet, puskivat täysillä ja kantoivat kaikki kattotiilet, niin vanhat kuin uudetkin, rautapalkit, puutavaran, sementtipussit, rakennusjätteet, tiilet, välineensä ja koneensa neljä kerrosta suuntaan ja toiseen. Yrittivät vielä siivota jälkiäänkin päivän päätteeksi. Huhhuh. Ja hiki valui. Bonuksena täytyy vielä mainita, että he päättivät kantaa kaiken sisäkautta tämän neljä korkeata kerrostamme, ettei meidän tarvitsisi ensinnäkään anoa pormestarilta lupaa rakennustelineitten pystyttämiseen kapeille kujillemme eikä toisekseen maksaa rakennustelinehuvista aika mielettömiä summia. Ihan itse ehdottivat, että näin toimitaan.

Kalusteitakin on jo siirretty terassille. Auringonvarjon hankimme hädissämme eräänä päivänä työmiehille jotka olivat varjon tarpeessa. Se on aika hutera ja pyrkii lentoon jo varsin kohtuullisessa tuulenvireessä, joten se on pakko korvata tukevammalla jonain päivänä. 

Varmasti naapuritkin nyt ovat tyytyväisiä, kun rakennusmelu vihdoin loppui. Toisaalta, aika äänekästä tämä elämä täällä kylässä toisinaan on joka tapauksessa. Vastapäinenkin naapuri remontoi parhaillaan asuntoaan, autot huristavat ees-taas kivisellä ja kaikuvalla pienen pienellä pääkadullamme, tervehditään ja huudellaan äänekkäästi milloin iloisesti, milloin vähemmän iloisesti. Pakettiautot rämisevät, lapset kiljahtelevat, kellot soi ja sillä lailla. Sitten tulee keskipäivän lounasaika ja siesta - ja kylä hiljenee! Silloin voi terassillakin kuulla kaskaiden sirityksen kylässä, astioiden kolinan ja kilinän, pehmeän lounaskeskustelun äänet kylän avoimista ikkunoista. On aika ihanaa, kun me kaikki täällä ruokailemme ikäänkuin yhdessä! Siinä on jokin vissi viehätys johon olemme hyvin ihastuneet.