Tutussa Cornerstone-seurakunnassa oppia saamassa

Voi jukra, olipa vahva opetus meille jo tutuksi tulleessa kansainvälisessä Cornerstone-nimeä kantavassa seurakunnassa!  Niin uskaliasta puhetta, että saarnaaja kysyikin aina välillä hymyillen seurakunnalta, että vieläkö te tykkäätte minusta :) Toki tykättiin, kun totuutta rakkaudella meille puhui! Sitä me tarvitsemme. Monelle tuli siinä hiostuksessa ihana ja tarpeellinen hengellinen hiki ja niin ne ilonkyyneleet valuivat minunkin silmäkulmistani. Vahvaa puhetta totteliaisuudesta Jumalalle ja siitä, kuinka sitä kautta myös siunaukset ja vastuu Jumalalta lisääntyvät. 

Yläkerrassa on seurakunnalla runsaat tilat!

Ihana alku sunnuntaille siis tällä viikolla. Jumalanpalveluksen jälkeen viihdyimme jälleen kerran huomattavan pitkään juttelemassa kirkkoväen kanssa. Tällä kertaa sain keskustella erään pariisittaren kanssa ranskaksi ja vaikken kaikkea aina ymmärtänytkään enkä itse selittää osannut, oli minulla mahtava apu vierelläni, tuttu rouva Coloradosta joka käänsi ja tuki yrityksiäni. Oli luksusta saada tällainen ystävällinen kielikylpytuokio turvallisessa ympäristössä! Kyllä tämä tästä taas lähtee!

Pois lähtiessämme myös pastori ja hänen perheensä tervehtivät meitä niin lämpimästi jälleen. Ihana kun huomaavat keitä kirkossa käy. Harmi vain, ettei kaikkien kanssa millään ehdi yhdellä tai useammallakaan kerralla kunnolla jutella. Jospa tänä kesänä olisi taas kesäpicknic tiedossa...pitääpä kysäistä! Siellä tuli rauhassa rupateltua useamman seurakuntalaisen kesken ja jaettua eväitä.

Lounaalle päädyimme - meillä on täällä ollessamme yleensä tapana syödä sunnuntailounasta kirkon jälkeen ravintolassa - Golfe Juanin huvivenesatamaan yhteen sen lukuisista ravintoloista, Tripadviserin suositusten houkuttelemana. Noh, tämä oli hyvästä listasijoituksestaan huolimatta vähän huti, mutta saimme ihan kelpo aterian kuitenkin ihanassa, ihanassa viilentävässä merituulessa auringonvarjojen alla. Ei valittamista - no, ei muutenkaan ole eikä pidä olla. Vanhat sanonnat istuvat tiukassa :)

Sunnuntainen oppi on kantanut jo heti hedelmää meidän perheessämme. Me kaikki koimme sen henkilökohtaisesti koskettavaksi ja olemme hyvin kiitolliset tästä kristittyjen yhteydestä josta täälläkin päin maailmaa saamme nauttia. Se luo pohjan täällä ololle, sillä ilman seurakuntayhteyttä olisi kuiva ja janoinen olo. Maailma ei kuitenkaan kaikista ihanuuksista huolimatta pysty pitämään meitä elossa ja tyytyväisinä sisältä - oli ympärillä vaikka kaikki maailman katoavat rikkaudet. Uskon pohjalta voimme iloitakin terveesti. <3

Juhannusaattoa aurinkopedillä kahvia siemaillen

Teimme uuden aluevaltauksen: vuokrasimme yksityisrannalta aurinkopedit varjolla! Ei me tällaisiin oltu koettu mitään tarvetta koskaan ennen - eikä haluakaan - mutta viime kesänä kerran eksyimme tämän kyseisen paikan terassille iltapäiväjätskille ja kahville pojan kanssa. Siinä raikkaassa merituulessa istuskellessa tuli seurattua yksityisrannan elämää ja tuli todettua, että homma näytti aika helpolta ja ihmisetkin varsin tavallisilta. Ei liian eksklusiivista. Joskus voisi yllättäen tuollaistakin kokeilla ehkä...

Noh, nyt sitten juhannusaattona 36-asteen kuumuudessa hikoillessamme Välimerenranta alkoi vetää vastustamattomasti puoleensa ja päätimme kokeilla josko mahtuisimme moiselle rannalle kellimään ja kokeilemaan. Juhannusjuhlan kunniaksi, ikäänkuin. Otettiin varmuuden vuoksi kuitenkin kaikki normivarusteet mukaan autoon jos päätyisimme sittenkin ns. karvalakkipuolelle.

Saavuimme paikanpäälle juuri lounasaikaan ja pedit varattuamme, aloitimme lounastamalla ravintolan viileällä terassilla ihan kelpo-lounaan. Nizzansalaattia, ankanrintaa, mustekalarenkaita, pastaa ja tuoretta kalaa paistettuna. Se kelpasi enemmän kuin hyvin meille. Väki oli tavallista ja moni oli siellä ilmiselvästi vain ruokailemassa.

Tyydyttävän lounaan päätteeksi siirryimme sitten mukaville ja pehmoisille aurinkopedeillemme lempeään ja miellyttävästi auringon poltetta lieventävään merituuleen turkoosien suloisten kankaisten varjojen alle. Aaaah, tuntuipas hauskalta kun tarjoilija toi juomia, jätskiä ja kahvia. Käytiin uimassa, vesikävelyllä rantaviivalla ja muuten vain pönöttämässä rantavesissä pojan kanssa viilentäviä Välimeren aaltoja vastaanottamassa. Oli ihanaa ja stressitöntä! Osa luki kirjojaan, veti nokosetkin. Vietimme näin kolmisen tuntia ja minä olisin viihtynyt pidempäänkin.

Kokeilu oli varsin onnistunut. Tuumimme, että tätähän voisi harrastaa useamminkin. Tavarat, auto ja iho olivat kaikki huomattavan ei-hiekkaiset tällaisen visiitin jäljiltä verrattuna tavanomaiseen rantakäyntiimme. Rannalla oli oma suihkukoppi ja ravintolan vessat ihanan siistit ja tilavat myös vaatteiden vaihtoon. Oli myös helpottavaa kun ei tarvinnut kantaa ja raahata rantatelttoja, -tuoleja, -pyyhkeitä, -juomia sun muita parkkipaikalta kuumassa hiekassa tarpoen leirille eikä etsiä sopivaa rantaleiripaikkaa.

Kesäkuinen Välimeri oli superhelteestä huolimatta vielä mukavan raikas. Veteen mennessä vesi tuntui peräti kylmältä! Odotas kun saapuu heinä-elokuu, niin veden lämpötila on sellaisissa lukemissa ettei uinti välttämättä juurikaan viilennä ellei satu olemaan hyvin tuulista. Oma ihanuutensa kyllä sellaisissakin lämpötiloissa. Nyt oli kuitenkin oikein miellyttävää kun olo kevent
yi uinnin myötä. Emme ole vielä oikein tottuneet näihin 30+ lämpöasteisiin tämän kesän osalta.

Vihdoin Provencessa! Sateisen Euroopan halki

Matka Euroopan läpi sujui kommelluksitta, mutta kelit olivat surkeat; tuulta ja sadetta & lisää tuulta ja sadetta - lukuunottamatta pientä ihanaa kesäistä taukoa Tanskan auringon alla.

Tanskassa pysähdyimme herkulliselle ja perin kesäiselle lounaalle ihanan ravintola Faenosundin rauhalliselle terassille. Oli riemastuttavaa kun jo parkkipaikalla kohtasimme kokin joka poimi lehmuksenkukkia koriinsa. Hän kertoi valmistavansa ravintolaan lehmuksenkukkalimonadia! No, sitähän me tietysti sitten pöytään päästyämme tilasimme ja ihastuimme ikihyviksi; miten raikasta ja herttaisen makuista se osasikaan olla! Ruoaksi valikoitui herkkulautanen, jolle kokki oli koonnut viisi erilaista maisteluannosta kesäiseltä listaltaan. Kivoja raikkaita kala-annoksia ja salaattia. Sopi erityisen hyvin juuri kesäkuun terassilounaalle. Oli niiiin onnellinen olo. Loma oli alkanut!

Noh, hetki lounaan jälkeen ajettiin ja sitten alkoi jälleen sataa ja satoikin sitten ihan koko matkan muutamaa mitättömän lyhyttä taukoa lukuunottamatta. Tuli siis kissoja ja koiria taivaalta. Ja oli kylmä. Mutta ei se meitä juurikaan haitannut, sillä tiesimme etelään olevamme matkalla.

Säät eivät todellakaan suosineet. Monacon tienoilla aloimme nousta vuorenrinnettä kohti ylhäällä kulkevaa Rivieralle ja Provenceen vievää moottoritietä ja teimme huvittuneina huomion erittäin matalalla roikkuvista pilvistä. Arvasimme että pääsisimme kokemaan vekkulia "pilvessäajamista". Se kävikin jännittävämmäksi kuin koskaan ennen; lopulta emme nimittäin nähneet yhtikäs mitään! On aika "veikeä" tunnelma ajaa isoa autoa kapeita (vuoristoisia!) teitä näkemättä kuin pari metriä eteensä. Ei siinä oikeni tiennyt pysähtyäkö vai jatkaako, kumpikin tuntui yhtä huonolta vaihtoehdolta; pysähtyminen olisi varsin vaarallista kun ei kukaan näe meitä tiellä. Nappasin käteeni jo pois sammutetun navigaattorin ja keksin katsoa siitä, missä mennään tien mutkiin nähden. Siten navigoiden pääsimme alavammille maille jossa sumu hälveni, mutta sitä ennen jopa miehellä alkoi kasvot vakavoitua.

Italiassa matkan lopulla piipahdimme jo kohta traditioksi muodostuneella supermarket-reissulla ennen Ranskan rajan ylittämistä Ventimiglian kaupungissa. Siellä nököttää meille tutuksi käynyt entinen Standa, nykyinen Carrefour josta aika usein pyrimme hakemaan maukkaita italialaisherkkuja ensimmäisiksi ranskanpäiviksemme. Tuona iltana herkuttelimme sitten tuore-raviolilla pesto Genovese -soosilla, kermaisella mozzarellalla kera syvänpunaisten makeiden tomaattien ja tuoreen basilikan (ostimme kerralla koko valtavan puskan ruukussaan vain parilla eurolla!). Tomaattien päälle tiputtelimme runsaanmakuisen balsamicon ja lautasen reunalle saimme vielä peruspossunlihamakkaran. Lisäksi napostelimme erilaisia italialaisia juustoja. Oli hyvää - ja suhteellisen edullistakin! (Alla vähän rupinen kuva, mutta todellisuudessa kaikki oli houkuttelevan näköistä ja makuista :D)

Perille saavuttuamme olimme superuupuneet pitkästä ajosta - myös minä, vaikken edes itse ajanut autoa! Jännittäminenkin vie näet yllätävästi voimia. Niin, ja se "nukkuminen" autojunan makuulaverilla - huh! Onneksi se oli viimeinen yö reissustamme jonka jälkeen tietää seuraavan yön menevän jo kotisängyssä.