keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kesän vesimaksun maksuyrityksiä

Lokakuussa, juuri syyslomalta lähdettyämme oli postiluukustamme tipahtanut lasku kesän vedenkulutuksesta. Jostain syystä talonvahtimme ei ollutkaan lähettänyt laskua perässämme Suomeen, joten se oli nyt täällä odottamassa meitä, myöhästyneenä tietysti, joulukuussa.

Aiemmin kun näin kävi, mies käväisi pormestarin toimistossa jossa ystävällisesti merkittiin maksupäiväksi sellainen päivämäärä, ettei lasku ollutkaan sitten myöhässä. Tosi suloista joustoa!

Noh, tämäkin lasku on sen laatuinen, joka pitää maksaa pormestarin toimistolla käynnillä, sen verran mies tiesi jo. Pormestarin toimisto on avoinna vain tiistaisin ja torstaisin 13.30 - 15.00. Erinäisistä pyhistä ja muista menoista johtuen, vasta eilen oli sopiva tiistai kiirehtiä paikalle laskua maksamaan. Käytäntö olikin muuttunut (liekö hallinnon muutoksen johdosta) ja moinen tiski kokonaan poistettu pormestarin toimistosta. Nyt asian voisikin hoitaa vain shekillä, jollaisia meillä ei ole, plääh.

Ainoaksi laskun maksumahdollisuudeksi kerrottiin ajaminen naapurikylään virastoon maksamaan henkilökohtaisesti - tietysti. Bien sur. Eihän tässä sitten muu auta.

Toivotaan, että ovat auki näin uudenvuodenaattona. Mies näet juuri heräsi vähän myöhässä ja ryntäsi sängystä suoraan autoon, etteivät vain kerkiäisi lähteä lounaalle, joka kestää tietysti useamman tunnin. Tiedä vaikka sulkisivatkin vielä uudeksi vuodeksi vähän aiemmin kuin normaalisti. Huhhuh.

On tämä hassua. Ensin nauratti ja ihmetytti, että on tietokoneet ja kaikki. Silti pitää jonkin perusvesilasku maksaa henkilökohtaisella käynnillä ja peräti paperisella shekillä. Tosin hyvin pian asiaa pohtiessani tajusin, että tällaisessa monimutkaiselta tuntuvassa vanhanaikaisuudessa on se ihana ja koskettava mahdollisuus, että maksua vastaanottava henkilö saattaa käyttää hyvää tahtoaan ja soveltaa sääntöjä tarvittaessa.

Tietokonehommissa kone päättää ja tuollaiset inhimilliset tilanteet huomioon ottavat joustot muuttuvat vaikeammiksi, elleivät peräti mahdottomiksi toteuttaa. Ihminenkin siinä kärsii, kun ei pysty käyttämään hyvää tahtoaan. Tällainen jäykkyys toiminnassa ei varmasti ole hyväksi ihmiselle. Olen siitä vakuuttunut.

Taidan sittenkin olla siis tämän vanhanaikaisen systeemin vankkumaton kannattaja. Eläköön slow life ja se väräjävä epäselvä raja säännöissä joka mahdollistaa kohtaamisen, kuuntelemisen ja auttamisen! Aina pitää olla mahdollisuus joustaa ja keskittyä ihmiseen jäykkien koneohjattujen sääntöjen noudattamisen sijaan. Silloin kun on sen paikka, toista auttaakseen. (toki jousto mahdollistaa myös väärinkäytökset, mutta onko jäykkyys liian suuri hinta suojelusta...en tiedä)


Tuo nyt tuollaisena periaatteellisena pohdintana. Tällä meidän maksumme myöhästymisellähän ei nyt niin väliä, vaikka sakkoja joutuisimmekin maksamaan. Voin kuitenkin kuvitella tilanteita, joissa jousto onkin varsinainen life saver jollekulle. 

Kohta selviää, miten miehen kävi naapurikylässä. Vettä on ainakin riittänyt, vaikka lasku on ollut maksamatta. Siitä kiitos :) 



tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulu on juhlittu Provencessa

- jälleen kerran kera kotimaan jouluistakin turhan tutun ja aivan turhan ylensyönnin. Taas raapustan uuden vuoden allakkaan päättäväisenä muistiinpanoja seuraavalle vuodelle, jottei sama tapahtuisi jatkossa enää. Vuosi vuodelta yritän vähentää runsautta, häpeäkseni siinä toistaiseksi vielä kovin hyvin onnistumatta. Jokin kummallinen hamstrauspakko valtaa mielen kun joulua valmistelee. Ettei vain mikään loppuisi kesken jne.

Muuten joulu sujui mukavissa merkeissä. Säät hellivät uskomattoman sinisin taivain ja kirkkain lämmittävin auringonsätein. Parhaimmillaan lämpöäkin oli ihastuttavat 18 astetta.

Tapaninajelulla piipahdimme aina niin ihastuttavassa pastellisävyisessä Mentonin vanhassakaupungissa. Kuvassa alla suurenmoinen Arkkienkeli Mikaelin kirkko ja viereinen kappeli iltavalaistuksessa.


Menton kuhisi väenpaljoudesta. Aivan kuin kaikki muutkin olisivat keksineet juuri sinne lähteä täksi Tapaniksi. Jopa italialaiset, joita vilisi kaikkialla. Heille Menton lieneekin vähän niinkuin omaa maata, entinen italialaiskaupunki kun on. Kaupunki oli vilkas kuin parhaimpaan kesäsesonkiaikaan!

Poika ajeli uutta kauko-ohjattavaa autoaan puistossa ja onnistui ensimmäisten parin minuutin aikana jo ajamaan vehkeen suihkulähteeseen! Siihenhän se kulku sitten autolla pysähtyi sillä erää. Alla olevassa kuvassa auto vielä toimi omalla kadullamme...



Istuttuamme toooodella myöhäisellä lounaalla lähestulkoon ainoassa löytämässämme non-stop -ravintolassa (tiedän, tiedän, todellinen turistimoka jättää sapuskat noin myöhään!), aloitimme tunnelmallisen ajelun rannikkoa pitkin takaisin länteen. Auringonlasku Välimerta reunustavien kukkuloiden taakse oli henkeäsalpaavan kaunis. Ei siihen kyllästy ikinä. Pimeyden laskeuduttua, rannikon kaartuvien lahtien suloisina helminauhoina vilkkuvat valot tähdittivät rannikon pikkujalokivillään aivan satumaaksi. Kaarrettiin vielä Monacon kautta. Sielläkin oli menossa aika hulina ja vauraan pikkuvaltion upeat jouluvalot tietysti häikäisivät meidät, pikkukylän asukkaat.

Vasta 27. päivänä satoi ja tuuli - ja sadetta sekä tuulta tulikin sitten kaikkien aurinkopäivien edestä. Olimme suunnitelleet siksi päiväksi etukäteen kovin hauskalta kuulostaneen retken Aix-en-Provenceen kirpputorille ja lounaalle kera tutustumisen vanhaan kaupunkiin.

Kävelyt kaunissa Aixissa jäivät sitten surkean kelin vuoksi aika lyhyiksi, mutta kirpputorilta sain bongattua muutaman mielestäni varsin hienon ostoksen sadepäivän alennuksella. Myyjäraukat näes värjöttelivät asiakkaiden puutteessa hyisessä säässä pakaten tavaroitaan pettyneinä. Siihen väliin pääsin koluamaan ja myyjäkin taisi ilahtua, että tuli joku myynti tuollaiseenkin wash-out -päivään. Olimme kumpikin siis tyytyväisiä.



Söimme jälleen ihastuttavassa Le Grillonissa, jossa tunnelma oli hyvin tiivis, mutta olimme onnelliset mahduttuamme ylipäätään mukaan lounasruuhkassa. Tarjoilijat klassisissa valkeissa paidoissaan ja tummissa housuissa sekä essuissaan jaksoivat olla asiakkaille mieliksi, vaikka kiire oli suuri. Oli hauskaa. Vin chaud tuotiin siellä sokerin, kanelisirottimen ja sitruspalasten kera pöytään. Sinänsä ihan kiva tapa, mutta onhan tuo ihana jouluinen kuuma viini totta kai parempaa valmiiksi mausteilla haudutettuna.



Vin chaudea olenkin taas maistellut niin kotikeittiömme kuin monen eri kahvilan ja joulutorin versioina. Paras lienee toistaiseksi ollut Mouginsin viinikellarin eli La Cave de Mouginsin kuuma viini, jota tänään tyttäremme 18-vuotispäivän kunniaksi siellä sain maistella. Minun makuuni juuri sopivan täyteläistä, ei liian hapanta tai makeaakaan. Tuo viinikellari on muuten aivan oikea kellari ja mainio paikka pysähtyä lasilliselle viiniä tai uskomattomalle - suorastaan keittomaiselle - kuumalle kaakaolle joka tarjotaan ihanasti kylmään kämmeneen sopivista laakeista savimaljoista. Heillä on myös maistuvia mukavia pikkusuolaisia, juoman kaveriksi. Kaikki asiakkaat tilaavat jotain purtavaa minun havaitojeni mukaan. Täällähän on nähdäkseni muutenkin harvinaista, että juotaisiin etenkin alkoholipitoista juomaa ilman suupalaakaan. Oikein hyvä tapa, jota mielelläni noudatan minäkin.



tiistai 23. joulukuuta 2014

Kävimme heti innolla työn touhuun

Matkalaukkuihin oli pakattuna kotoa löytyneitä kenkälaatikoita sekä punaista ja valkoista kontaktimuovia. Talolta löytyi hopeista lahjanarua. Siinä olikin jo oivat ainekset koossa julkisivukoristeluumme.

Siivouksen lomassa väkersimme tyttöjen kanssa laatikoista lahjapakkauksia. Ripustin ne sitten talomme neljästä pääjulkisivun ikkunasta pienissä ryppäissä koristamaan katunäkymää. Eihän niitä nyt montaa tullut, mutta jotain kummiskin, että voimme osoittaa osallistuvamme talkoisiin.


Vilkkuvat valotkin minun oli tarkoitus niiden lomaan asentaa, mutta juuri asennuksen valmistuttua onnistuin jäämään sähköjohtoon jalastani jumiin ja vetäisemään valojen sähköliitännät poikki. Eikun irrottamaan juuri asettelemiani valoja. Ehkä se oli tarkoitettu näin, vähän vaatimattomammaksi, ajattelin.

Seuraavassa hetkessä mies saapui rihkamakaupasta esitellen julksivuun hankkimansa "mahtavan" värikkään ja vilkkuvan Joyeuses Fêtes -tekstin neonvalotyyliin. Lisäksi hän toteutti nyt näiden kisojen merkeissä muutaman vuoden takaisen hmm. "haaveensa" ripustaa ns. roikkuva pukki talomme julkisivuun eli sellainen muovijoulupukki, joka kiipeää narua pitkin mukamas lahjasäkki selässään. Tällaisia olimme naureskelleet partaamme jo vuosia. Mies oli omalaatuisella puolitotisella tavallaan täpinöissään näistä tyylillisistä tai tyylittömistä (!) aluevaltauksista. Sitä oli lysti katsoa, vaikka iloon sekoittuikin sellaista (puoli-)leikkihäpeää ja hauskaa uskalluksen tuntua heittäytessämme tällaiseen ranskalaiseen vilkkuvaloiseen joulu-estetiikkaan.

Kuvat eivät - tietenkään! - tee oikeutta tälle esteettiselle ilottelullemme. Ja talokin selvästi odottaa julkisivuremonttiaan. Keskimmäinen teksti tuossa ikkunoiden välissä on juuri tuo mainittu vilkkuvainen Iloisia juhlia -toivotus.

Löysimme tähden ikkunakaiteeseen vielä eilen. Se on se ujutettu kristillinen lisämme, jota pohdimme jo kotona. Se loistaa tuossa nyt taukoamatta. Muut valot vilkkuvat. 



Julkisivusta tuli meidän mielestämme oikein oiva. Yllättävän harva talo on kuitenkaan lähtenyt mukaan näihin talkoisiin. Se herättää kysymyksiä mieleemme... eikö sekularistinen joulu oikein jaksa kantaa täälläkään? En yhtään ihmettele. Mutta ehkä taustalla on vielä jotain muutakin, josta me ulkopuoliset olemme vielä autuaan tietämättömiä.