Tänään alkaa kolmas kerta kun talollamme paikataan vuotavia rännejä ja vesikouruja. Ensimmäiset pari kertaa mies roikkui tiilikaton reunalla maisemia ihailemassa ja tarranauhapaikkausta suorittamassa - mutta aina vain löytyi uusia vuotokohtia. Kourut ovat jostain syystä niin eläneet, että saumat vuotavat lähes jokaisesta mahdollisesta kohdasta.
Noh, jonkinlainen suurempi kattoremontti on tulossa ja sitä odotellessa toivoimme uusia väliaikaisia kouruja mitä pikimmin, mutta rakennusmiehemme - tällä kertaa britti - suostutteli meidät väliaikaiseen paikkaukseen. Pormestarilta ei kuulemma välttämättä heru kovin helposti lupaa asentaa muovikouruja entisten nättien metallisten tilalle ja prosessi muutenkin vie aikaa ja vaatii vähintään ihmisnosturia onnistuakseen. Se taas näillä kapeilla kujillamme tukkii tien kokonaan autoliikenteeltä. Siihen tarvitaan erikseen lupa pormestarilta. Suostuimme sitten tähän. Ja toivomme kovasti tietysti, että paikkaukset pitävät koko talven. Ei tarvittaisi yhtään enää ylimääräistä vesitippaa tuolle julkisivulle.
Alakerran toinen makuuhuone kärsii nyt kosteudesta. Meille on hyvin epäselvää mistä kosteus tulee huoneeseen. Se on kummallista, sillä yleensä näitä on varsin simppeliä päätellä. Nyt tosiaan ei. Katsotaan, onko ränniasialla mitään tekemistä asian kanssa. Helpotushan se tietysti olisi, jos se tällä ratkeaisi, mutta Sherlock minussa haistaa, ettemme tästä ihan tällä paikkauksella vielä pääse...
Jospa talven mentyä pääsisimme aloittamaan tiilikaton ja terassin korjaukset jHs. Ne ovat sitten suuremmat ja aikaavievemmät hommat. Meille on annettu hurjia arvioita niin hinnoista kuin korjauksen tarpeestakin. Onneksi sentään jotain tiedämme itsekin, rakennusalan koulutuksen ansiosta. Olen hyvin maltillisella linjalla yleensäkin korjausten suhteen. Saa nähdä, miten pääsemme yhteisymmärrykseen rakentajien kanssa siitä, mitä kannattaa purkaa ja korjata ja mitä voi jättää. Aavistelen, että vaaditaan aika lailla keskusteluja. He yleensä tahtoisivat järjestään purkaa koko katon ja tehdä aivan uuden, vaikka katto ei vuoda kuin yhden erittäin huonokuntoisen kattoikkunan alapuolelta. Huh. Onneksi sentään voimme käydä keskustelut englanniksi - jos tämä rakentaja pysyy kelkassa siihen saakka.
Mutta katsotaanpa miten tämä paikkaus nyt menee. Kolmen viikon kuluttua pääsemmekin sitä varmaan sitten jo tarkastelemaan.
Helpotus on suuri, kun tietää, että joku siellä nyt alkaa aherruksen talon kunnon eteen. Ihanaa!
Kirkonkellojen sointia ranskalaiskylän kivikujilla, löytöjä, ruokaa, näkymiä, matkantekoa ja tunnelmia
torstai 28. marraskuuta 2013
Paikkausta ja taas paikkausta
Tänään alkaa kolmas kerta kun talollamme paikataan vuotavia rännejä ja vesikouruja. Ensimmäiset pari kertaa mies roikkui tiilikaton reunalla maisemia ihailemassa ja tarranauhapaikkausta suorittamassa - mutta aina vain löytyi uusia vuotokohtia. Kourut ovat jostain syystä niin eläneet, että saumat vuotavat lähes jokaisesta mahdollisesta kohdasta.
Noh, jonkinlainen suurempi kattoremontti on tulossa ja sitä odotellessa toivoimme uusia väliaikaisia kouruja mitä pikimmin, mutta rakennusmiehemme - tällä kertaa britti - suostutteli meidät väliaikaiseen paikkaukseen. Pormestarilta ei kuulemma välttämättä heru kovin helposti lupaa asentaa muovikouruja entisten nättien metallisten tilalle ja prosessi muutenkin vie aikaa ja vaatii vähintään ihmisnosturia onnistuakseen. Se taas näillä kapeilla kujillamme tukkii tien kokonaan autoliikenteeltä. Siihen tarvitaan erikseen lupa pormestarilta. Suostuimme sitten tähän. Ja toivomme kovasti tietysti, että paikkaukset pitävät koko talven. Ei tarvittaisi yhtään enää ylimääräistä vesitippaa tuolle julkisivulle.
Alakerran toinen makuuhuone kärsii nyt kosteudesta. Meille on hyvin epäselvää mistä kosteus tulee huoneeseen. Se on kummallista, sillä yleensä näitä on varsin simppeliä päätellä. Nyt tosiaan ei. Katsotaan, onko ränniasialla mitään tekemistä asian kanssa. Helpotushan se tietysti olisi, jos se tällä ratkeaisi, mutta Sherlock minussa haistaa, ettemme tästä ihan tällä paikkauksella vielä pääse...
Jospa talven mentyä pääsisimme aloittamaan tiilikaton ja terassin korjaukset jHs. Ne ovat sitten suuremmat ja aikaavievemmät hommat. Meille on annettu hurjia arvioita niin hinnoista kuin korjauksen tarpeestakin. Onneksi sentään jotain tiedämme itsekin, rakennusalan koulutuksen ansiosta. Olen hyvin maltillisella linjalla yleensäkin korjausten suhteen. Saa nähdä, miten pääsemme yhteisymmärrykseen rakentajien kanssa siitä, mitä kannattaa purkaa ja korjata ja mitä voi jättää. Aavistelen, että vaaditaan aika lailla keskusteluja. He yleensä tahtoisivat järjestään purkaa koko katon ja tehdä aivan uuden, vaikka katto ei vuoda kuin yhden erittäin huonokuntoisen kattoikkunan alapuolelta. Huh. Onneksi sentään voimme käydä keskustelut englanniksi - jos tämä rakentaja pysyy kelkassa siihen saakka.
Mutta katsotaanpa miten tämä paikkaus nyt menee. Kolmen viikon kuluttua pääsemmekin sitä varmaan sitten jo tarkastelemaan.
Helpotus on suuri, kun tietää, että joku siellä nyt alkaa aherruksen talon kunnon eteen. Ihanaa!
Noh, jonkinlainen suurempi kattoremontti on tulossa ja sitä odotellessa toivoimme uusia väliaikaisia kouruja mitä pikimmin, mutta rakennusmiehemme - tällä kertaa britti - suostutteli meidät väliaikaiseen paikkaukseen. Pormestarilta ei kuulemma välttämättä heru kovin helposti lupaa asentaa muovikouruja entisten nättien metallisten tilalle ja prosessi muutenkin vie aikaa ja vaatii vähintään ihmisnosturia onnistuakseen. Se taas näillä kapeilla kujillamme tukkii tien kokonaan autoliikenteeltä. Siihen tarvitaan erikseen lupa pormestarilta. Suostuimme sitten tähän. Ja toivomme kovasti tietysti, että paikkaukset pitävät koko talven. Ei tarvittaisi yhtään enää ylimääräistä vesitippaa tuolle julkisivulle.
Alakerran toinen makuuhuone kärsii nyt kosteudesta. Meille on hyvin epäselvää mistä kosteus tulee huoneeseen. Se on kummallista, sillä yleensä näitä on varsin simppeliä päätellä. Nyt tosiaan ei. Katsotaan, onko ränniasialla mitään tekemistä asian kanssa. Helpotushan se tietysti olisi, jos se tällä ratkeaisi, mutta Sherlock minussa haistaa, ettemme tästä ihan tällä paikkauksella vielä pääse...
Jospa talven mentyä pääsisimme aloittamaan tiilikaton ja terassin korjaukset jHs. Ne ovat sitten suuremmat ja aikaavievemmät hommat. Meille on annettu hurjia arvioita niin hinnoista kuin korjauksen tarpeestakin. Onneksi sentään jotain tiedämme itsekin, rakennusalan koulutuksen ansiosta. Olen hyvin maltillisella linjalla yleensäkin korjausten suhteen. Saa nähdä, miten pääsemme yhteisymmärrykseen rakentajien kanssa siitä, mitä kannattaa purkaa ja korjata ja mitä voi jättää. Aavistelen, että vaaditaan aika lailla keskusteluja. He yleensä tahtoisivat järjestään purkaa koko katon ja tehdä aivan uuden, vaikka katto ei vuoda kuin yhden erittäin huonokuntoisen kattoikkunan alapuolelta. Huh. Onneksi sentään voimme käydä keskustelut englanniksi - jos tämä rakentaja pysyy kelkassa siihen saakka.
Mutta katsotaanpa miten tämä paikkaus nyt menee. Kolmen viikon kuluttua pääsemmekin sitä varmaan sitten jo tarkastelemaan.
Helpotus on suuri, kun tietää, että joku siellä nyt alkaa aherruksen talon kunnon eteen. Ihanaa!
maanantai 25. marraskuuta 2013
Kesäisiä torimuistoja
Lompakkoa siivotessa kuittinivaskasta löytyi vielä syysloman ajalta torikuitti. Olimme ostaneet vihanneksia Herveltä, joka uskollisesti palvelee kyläläisiä kahdesti viikossa hedelmä- ja vihanneskojullaan.
Ajatukset jäivät harhailemaan torielämyksiin ja niinpä niiden innoittamana keksin edellispäiväiselle patongillekin käyttöä. Kylän torilla nimittäin kävi kesän ajan myyjä, jolla oli pitkän tiskinsä takana jos jonkinmoista tapenadea ja muuta mielenkiintoista tahnaa kuivattujen patonkiviipaleiden päälle laitettaviksi. Hän tarjoili todella auliisti maistiaisia, joista ei voinut kieltäytyä ja niiden myötä niitä kauppoja sitten syntyi meidänkin kanssamme.
Hankimme eri kerroilla vähän erilaisia yhdistelmiä ja kaikki kokeilemamme tapenadet olivat erittäin hyviä, mutta yksi ihastutti yli muiden; punainen vahvasti aromikas kuivatulle tomaatille maistuva päällinen. Sitä kävin hakemassa aina kun vain kynnelle kykenin ja tarjoilin innoissani myös vieraille.
Melkein pakkasin tätä lempitapenadeani rasiallisen kotimatkalle mukaani, mutta järki voitti sentään! Jäin kuitenkin kovasti kaipaamaan tätä herkkusoosia.
Kotimaahan palattuamme ajattelin kerran "epätoivoissani" survaista sauvasekoittimella kuivattua tomaattia öljyssä ja jotain muuta varovaisena kokeiluna, josko pääsisin jonnekin suunnilleen samoille makulinjoille sen kaipaamani päällisen kanssa. Valtavaksi yllätyksekseni lopputulos osui mielestäni aivan kohdalleen ja kaiken lisäksi sitä oli suunnattoman helppoa valmistaa!
Jos pidät vahvasta aurinkokuivatun tomaatin mausta etkä vierasta paprikaakaan, saatat pitää tästä. Kannattaa kokeilla.
Superhelppo ja -hyvä punainen tomaatti-paprika -tapenade Provencen kesästä
n. 125g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä eli puolisen purkkia n. 350g purkista (valuta kuitenkin suurin osa öljystä pois)
n. 250-350g säilöttyjä paprikasuikaleita tai grillattua liemessä säilöttyä punaista paprikaa (löytyy markettien hyllyiltä, mm. Pirkka-suikaleita) eli lähes koko purkki tai koko purkki noita Pirkkoja.
1-3 tuoretta valkosipulinkynttä
Tabascoa maun mukaan
Kaikki nämä ainekset sauvasekottimella sekaisin tahnaksi, vaan ei ihan samettimaiseksi sentään. Maista ja lisää Tabascoa tai tasapainota paprikan ja valkosipulin määrää makusi mukaan.
Aseta kulhoon ja tarjoa uunissa kuivatettujen ohuiden patonkiviipaleiden kera. Bon appetit!
Ajatukset jäivät harhailemaan torielämyksiin ja niinpä niiden innoittamana keksin edellispäiväiselle patongillekin käyttöä. Kylän torilla nimittäin kävi kesän ajan myyjä, jolla oli pitkän tiskinsä takana jos jonkinmoista tapenadea ja muuta mielenkiintoista tahnaa kuivattujen patonkiviipaleiden päälle laitettaviksi. Hän tarjoili todella auliisti maistiaisia, joista ei voinut kieltäytyä ja niiden myötä niitä kauppoja sitten syntyi meidänkin kanssamme.
Hankimme eri kerroilla vähän erilaisia yhdistelmiä ja kaikki kokeilemamme tapenadet olivat erittäin hyviä, mutta yksi ihastutti yli muiden; punainen vahvasti aromikas kuivatulle tomaatille maistuva päällinen. Sitä kävin hakemassa aina kun vain kynnelle kykenin ja tarjoilin innoissani myös vieraille.
Melkein pakkasin tätä lempitapenadeani rasiallisen kotimatkalle mukaani, mutta järki voitti sentään! Jäin kuitenkin kovasti kaipaamaan tätä herkkusoosia.
Kotimaahan palattuamme ajattelin kerran "epätoivoissani" survaista sauvasekoittimella kuivattua tomaattia öljyssä ja jotain muuta varovaisena kokeiluna, josko pääsisin jonnekin suunnilleen samoille makulinjoille sen kaipaamani päällisen kanssa. Valtavaksi yllätyksekseni lopputulos osui mielestäni aivan kohdalleen ja kaiken lisäksi sitä oli suunnattoman helppoa valmistaa!
Jos pidät vahvasta aurinkokuivatun tomaatin mausta etkä vierasta paprikaakaan, saatat pitää tästä. Kannattaa kokeilla.
Superhelppo ja -hyvä punainen tomaatti-paprika -tapenade Provencen kesästä
n. 125g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä eli puolisen purkkia n. 350g purkista (valuta kuitenkin suurin osa öljystä pois)
n. 250-350g säilöttyjä paprikasuikaleita tai grillattua liemessä säilöttyä punaista paprikaa (löytyy markettien hyllyiltä, mm. Pirkka-suikaleita) eli lähes koko purkki tai koko purkki noita Pirkkoja.
1-3 tuoretta valkosipulinkynttä
Tabascoa maun mukaan
Kaikki nämä ainekset sauvasekottimella sekaisin tahnaksi, vaan ei ihan samettimaiseksi sentään. Maista ja lisää Tabascoa tai tasapainota paprikan ja valkosipulin määrää makusi mukaan.
Aseta kulhoon ja tarjoa uunissa kuivatettujen ohuiden patonkiviipaleiden kera. Bon appetit!
Kesäisiä torimuistoja
Lompakkoa siivotessa kuittinivaskasta löytyi vielä syysloman ajalta torikuitti. Olimme ostaneet vihanneksia Herveltä, joka uskollisesti palvelee kyläläisiä kahdesti viikossa hedelmä- ja vihanneskojullaan.
Ajatukset jäivät harhailemaan torielämyksiin ja niinpä niiden innoittamana keksin edellispäiväiselle patongillekin käyttöä. Kylän torilla nimittäin kävi kesän ajan myyjä, jolla oli pitkän tiskinsä takana jos jonkinmoista tapenadea ja muuta mielenkiintoista tahnaa kuivattujen patonkiviipaleiden päälle laitettaviksi. Hän tarjoili todella auliisti maistiaisia, joista ei voinut kieltäytyä ja niiden myötä niitä kauppoja sitten syntyi meidänkin kanssamme.
Hankimme eri kerroilla vähän erilaisia yhdistelmiä ja kaikki kokeilemamme tapenadet olivat erittäin hyviä, mutta yksi ihastutti yli muiden; punainen vahvasti aromikas kuivatulle tomaatille maistuva päällinen. Sitä kävin hakemassa aina kun vain kynnelle kykenin ja tarjoilin innoissani myös vieraille.
Melkein pakkasin tätä lempitapenadeani rasiallisen kotimatkalle mukaani, mutta järki voitti sentään! Jäin kuitenkin kovasti kaipaamaan tätä herkkusoosia.
Kotimaahan palattuamme ajattelin kerran "epätoivoissani" survaista sauvasekoittimella kuivattua tomaattia öljyssä ja jotain muuta varovaisena kokeiluna, josko pääsisin jonnekin suunnilleen samoille makulinjoille sen kaipaamani päällisen kanssa. Valtavaksi yllätyksekseni lopputulos osui mielestäni aivan kohdalleen ja kaiken lisäksi sitä oli suunnattoman helppoa valmistaa!
Jos pidät vahvasta aurinkokuivatun tomaatin mausta etkä vierasta paprikaakaan, saatat pitää tästä. Kannattaa kokeilla.
Superhelppo ja -hyvä punainen tomaatti-paprika -tapenade Provencen kesästä
n. 125g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä eli puolisen purkkia n. 350g purkista (valuta kuitenkin suurin osa öljystä pois)
n. 250-350g säilöttyjä paprikasuikaleita tai grillattua liemessä säilöttyä punaista paprikaa (löytyy markettien hyllyiltä, mm. Pirkka-suikaleita) eli lähes koko purkki tai koko purkki noita Pirkkoja.
1-3 tuoretta valkosipulinkynttä
Tabascoa maun mukaan
Kaikki nämä ainekset sauvasekottimella sekaisin tahnaksi, vaan ei ihan samettimaiseksi sentään. Maista ja lisää Tabascoa tai tasapainota paprikan ja valkosipulin määrää makusi mukaan.
Aseta kulhoon ja tarjoa uunissa kuivatettujen ohuiden patonkiviipaleiden kera. Bon appetit!
Ajatukset jäivät harhailemaan torielämyksiin ja niinpä niiden innoittamana keksin edellispäiväiselle patongillekin käyttöä. Kylän torilla nimittäin kävi kesän ajan myyjä, jolla oli pitkän tiskinsä takana jos jonkinmoista tapenadea ja muuta mielenkiintoista tahnaa kuivattujen patonkiviipaleiden päälle laitettaviksi. Hän tarjoili todella auliisti maistiaisia, joista ei voinut kieltäytyä ja niiden myötä niitä kauppoja sitten syntyi meidänkin kanssamme.
Hankimme eri kerroilla vähän erilaisia yhdistelmiä ja kaikki kokeilemamme tapenadet olivat erittäin hyviä, mutta yksi ihastutti yli muiden; punainen vahvasti aromikas kuivatulle tomaatille maistuva päällinen. Sitä kävin hakemassa aina kun vain kynnelle kykenin ja tarjoilin innoissani myös vieraille.
Melkein pakkasin tätä lempitapenadeani rasiallisen kotimatkalle mukaani, mutta järki voitti sentään! Jäin kuitenkin kovasti kaipaamaan tätä herkkusoosia.
Kotimaahan palattuamme ajattelin kerran "epätoivoissani" survaista sauvasekoittimella kuivattua tomaattia öljyssä ja jotain muuta varovaisena kokeiluna, josko pääsisin jonnekin suunnilleen samoille makulinjoille sen kaipaamani päällisen kanssa. Valtavaksi yllätyksekseni lopputulos osui mielestäni aivan kohdalleen ja kaiken lisäksi sitä oli suunnattoman helppoa valmistaa!
Jos pidät vahvasta aurinkokuivatun tomaatin mausta etkä vierasta paprikaakaan, saatat pitää tästä. Kannattaa kokeilla.
Superhelppo ja -hyvä punainen tomaatti-paprika -tapenade Provencen kesästä
n. 125g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä eli puolisen purkkia n. 350g purkista (valuta kuitenkin suurin osa öljystä pois)
n. 250-350g säilöttyjä paprikasuikaleita tai grillattua liemessä säilöttyä punaista paprikaa (löytyy markettien hyllyiltä, mm. Pirkka-suikaleita) eli lähes koko purkki tai koko purkki noita Pirkkoja.
1-3 tuoretta valkosipulinkynttä
Tabascoa maun mukaan
Kaikki nämä ainekset sauvasekottimella sekaisin tahnaksi, vaan ei ihan samettimaiseksi sentään. Maista ja lisää Tabascoa tai tasapainota paprikan ja valkosipulin määrää makusi mukaan.
Aseta kulhoon ja tarjoa uunissa kuivatettujen ohuiden patonkiviipaleiden kera. Bon appetit!
torstai 14. marraskuuta 2013
Menopaluu kesäksi
Noniin, saksalainen Autozug aloitti kesälippujensa myynnin eilen klo 10.00 - tasan. Saksan aikaa.
Me olimme passissa siis yhdeltätoista täällä Suomessa ja aloitimme lipuntilausprosessin minuutilleen ja onnistuimme kuin onnistuimmekin -toisin kuin viime vuonna- nappaamaan toiveittemme autojunaliput kesäksi! Viime kesänä lippumme olivat "vain" Hampurista Bolzanoon, kun nyt pääsemme Alessandriaan saakka (jHs.). Emmehän me viime kesänäkään päässeet kuin yhteen suuntaan Muncheniin saakka, vaikka kuinka oli liput eestaas Bolzanoon ja takaisin!
Alessandriasta ajaa mökille kolmessa tunnissa, niin ihanaa! Matkaan jää vain yksi kunnon ajopäivä, kun köröttelemme Ruotsista Hampurin tienoolle. Aivan mahtavaa. Pitkät ajopäivät käyvät kovasti selän ja säärien päälle, kun joutuu kyyhöttämään niin pitkään autonpenkillä. Niistä meillä on kokemusta jo hmm. varmaan ainakin kymmenen euroopanmittaisen ajoreissun verran. Autojuna tuo tähän todella tervetullutta vaihtelua!
Tosin, autojuna näytti saksalaismainoksissa varsin erilaiselta, kuin millaiseen junaosastoon me sitten majoittauduimme. Kuvissa hymyilee iloisia perheitä raikkaan näköisissä moderneissa juna"hyteissään". Meille osui kovasti oman vanhan kotoisan VR:n sinisten kulahtaneiden junavaunujen oloinen kompartementti. Oltiin silti ihan tohkeissamme eikä tullut mieleenkään valittaa, kun pääsi autosta pois. Pistinpähän vain merkille, että tunnelma kuvissa oli kyllä hyvin erilainen kuin mitä todellisuus sitten oli.
Omassa junaosastossa oli kyllä hohtoa, koirakin sai olla vapaana meidän jaloissamme. Viime vuonna matka jäi tosin tyngäksi keski-Euroopan tulvien vuoksi. Juna ei yksinkertaisesti uskaltanut ajaa Muncheniä pidemmälle ja sinne meidät sitten pysäytettiin yöllä neljältä. Kuudelta potkittiin ulos koko junasta, sateiseen ja kylmään ilmaan. Edessä oli hurjan pitkä ajopäivä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin samana iltana vielä "kotiin", ranskankotiin.
Ehkä nyt pääsemme ees-taas junalla - ja vielä ihan perille saakka sinne, minne on liput ostettukin...saas nähdä! Toiveikkaana ainakin kesämatkaa taas odotamme.
Me olimme passissa siis yhdeltätoista täällä Suomessa ja aloitimme lipuntilausprosessin minuutilleen ja onnistuimme kuin onnistuimmekin -toisin kuin viime vuonna- nappaamaan toiveittemme autojunaliput kesäksi! Viime kesänä lippumme olivat "vain" Hampurista Bolzanoon, kun nyt pääsemme Alessandriaan saakka (jHs.). Emmehän me viime kesänäkään päässeet kuin yhteen suuntaan Muncheniin saakka, vaikka kuinka oli liput eestaas Bolzanoon ja takaisin!
Alessandriasta ajaa mökille kolmessa tunnissa, niin ihanaa! Matkaan jää vain yksi kunnon ajopäivä, kun köröttelemme Ruotsista Hampurin tienoolle. Aivan mahtavaa. Pitkät ajopäivät käyvät kovasti selän ja säärien päälle, kun joutuu kyyhöttämään niin pitkään autonpenkillä. Niistä meillä on kokemusta jo hmm. varmaan ainakin kymmenen euroopanmittaisen ajoreissun verran. Autojuna tuo tähän todella tervetullutta vaihtelua!
Tosin, autojuna näytti saksalaismainoksissa varsin erilaiselta, kuin millaiseen junaosastoon me sitten majoittauduimme. Kuvissa hymyilee iloisia perheitä raikkaan näköisissä moderneissa juna"hyteissään". Meille osui kovasti oman vanhan kotoisan VR:n sinisten kulahtaneiden junavaunujen oloinen kompartementti. Oltiin silti ihan tohkeissamme eikä tullut mieleenkään valittaa, kun pääsi autosta pois. Pistinpähän vain merkille, että tunnelma kuvissa oli kyllä hyvin erilainen kuin mitä todellisuus sitten oli.
Omassa junaosastossa oli kyllä hohtoa, koirakin sai olla vapaana meidän jaloissamme. Viime vuonna matka jäi tosin tyngäksi keski-Euroopan tulvien vuoksi. Juna ei yksinkertaisesti uskaltanut ajaa Muncheniä pidemmälle ja sinne meidät sitten pysäytettiin yöllä neljältä. Kuudelta potkittiin ulos koko junasta, sateiseen ja kylmään ilmaan. Edessä oli hurjan pitkä ajopäivä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin samana iltana vielä "kotiin", ranskankotiin.
Ehkä nyt pääsemme ees-taas junalla - ja vielä ihan perille saakka sinne, minne on liput ostettukin...saas nähdä! Toiveikkaana ainakin kesämatkaa taas odotamme.
Menopaluu kesäksi
Noniin, saksalainen Autozug aloitti kesälippujensa myynnin eilen klo 10.00 - tasan. Saksan aikaa.
Me olimme passissa siis yhdeltätoista täällä Suomessa ja aloitimme lipuntilausprosessin minuutilleen ja onnistuimme kuin onnistuimmekin -toisin kuin viime vuonna- nappaamaan toiveittemme autojunaliput kesäksi! Viime kesänä lippumme olivat "vain" Hampurista Bolzanoon, kun nyt pääsemme Alessandriaan saakka (jHs.). Emmehän me viime kesänäkään päässeet kuin yhteen suuntaan Muncheniin saakka, vaikka kuinka oli liput eestaas Bolzanoon ja takaisin!
Alessandriasta ajaa mökille kolmessa tunnissa, niin ihanaa! Matkaan jää vain yksi kunnon ajopäivä, kun köröttelemme Ruotsista Hampurin tienoolle. Aivan mahtavaa. Pitkät ajopäivät käyvät kovasti selän ja säärien päälle, kun joutuu kyyhöttämään niin pitkään autonpenkillä. Niistä meillä on kokemusta jo hmm. varmaan ainakin kymmenen euroopanmittaisen ajoreissun verran. Autojuna tuo tähän todella tervetullutta vaihtelua!
Tosin, autojuna näytti saksalaismainoksissa varsin erilaiselta, kuin millaiseen junaosastoon me sitten majoittauduimme. Kuvissa hymyilee iloisia perheitä raikkaan näköisissä moderneissa juna"hyteissään". Meille osui kovasti oman vanhan kotoisan VR:n sinisten kulahtaneiden junavaunujen oloinen kompartementti. Oltiin silti ihan tohkeissamme eikä tullut mieleenkään valittaa, kun pääsi autosta pois. Pistinpähän vain merkille, että tunnelma kuvissa oli kyllä hyvin erilainen kuin mitä todellisuus sitten oli.
Omassa junaosastossa oli kyllä hohtoa, koirakin sai olla vapaana meidän jaloissamme. Viime vuonna matka jäi tosin tyngäksi keski-Euroopan tulvien vuoksi. Juna ei yksinkertaisesti uskaltanut ajaa Muncheniä pidemmälle ja sinne meidät sitten pysäytettiin yöllä neljältä. Kuudelta potkittiin ulos koko junasta, sateiseen ja kylmään ilmaan. Edessä oli hurjan pitkä ajopäivä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin samana iltana vielä "kotiin", ranskankotiin.
Ehkä nyt pääsemme ees-taas junalla - ja vielä ihan perille saakka sinne, minne on liput ostettukin...saas nähdä! Toiveikkaana ainakin kesämatkaa taas odotamme.
Me olimme passissa siis yhdeltätoista täällä Suomessa ja aloitimme lipuntilausprosessin minuutilleen ja onnistuimme kuin onnistuimmekin -toisin kuin viime vuonna- nappaamaan toiveittemme autojunaliput kesäksi! Viime kesänä lippumme olivat "vain" Hampurista Bolzanoon, kun nyt pääsemme Alessandriaan saakka (jHs.). Emmehän me viime kesänäkään päässeet kuin yhteen suuntaan Muncheniin saakka, vaikka kuinka oli liput eestaas Bolzanoon ja takaisin!
Alessandriasta ajaa mökille kolmessa tunnissa, niin ihanaa! Matkaan jää vain yksi kunnon ajopäivä, kun köröttelemme Ruotsista Hampurin tienoolle. Aivan mahtavaa. Pitkät ajopäivät käyvät kovasti selän ja säärien päälle, kun joutuu kyyhöttämään niin pitkään autonpenkillä. Niistä meillä on kokemusta jo hmm. varmaan ainakin kymmenen euroopanmittaisen ajoreissun verran. Autojuna tuo tähän todella tervetullutta vaihtelua!
Tosin, autojuna näytti saksalaismainoksissa varsin erilaiselta, kuin millaiseen junaosastoon me sitten majoittauduimme. Kuvissa hymyilee iloisia perheitä raikkaan näköisissä moderneissa juna"hyteissään". Meille osui kovasti oman vanhan kotoisan VR:n sinisten kulahtaneiden junavaunujen oloinen kompartementti. Oltiin silti ihan tohkeissamme eikä tullut mieleenkään valittaa, kun pääsi autosta pois. Pistinpähän vain merkille, että tunnelma kuvissa oli kyllä hyvin erilainen kuin mitä todellisuus sitten oli.
Omassa junaosastossa oli kyllä hohtoa, koirakin sai olla vapaana meidän jaloissamme. Viime vuonna matka jäi tosin tyngäksi keski-Euroopan tulvien vuoksi. Juna ei yksinkertaisesti uskaltanut ajaa Muncheniä pidemmälle ja sinne meidät sitten pysäytettiin yöllä neljältä. Kuudelta potkittiin ulos koko junasta, sateiseen ja kylmään ilmaan. Edessä oli hurjan pitkä ajopäivä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin samana iltana vielä "kotiin", ranskankotiin.
Ehkä nyt pääsemme ees-taas junalla - ja vielä ihan perille saakka sinne, minne on liput ostettukin...saas nähdä! Toiveikkaana ainakin kesämatkaa taas odotamme.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Sähköt katkeilee
...jatkuvasti talollamme. Tietyt valvontakamerat lakkaavat toimimasta, kun tulee sähkökatkos. Se on meille merkkinä ja siitä sitten tiedämme taas hoputtaa talonvahtia napsauttamaan sulakkeet päälle. Sitten nautitaan kuvista jälleen jonkin aikaa, kunnes tulee seuraava ukkosmyrsky ja uskollisesti ruåtsalainen vahtimme piipahtaa talolla ja suorittaa toimenpiteet, kunnes tulee taas seuraava ukkosmyrsky, ja...niin edespäin.
Ei tämä tällaista alussa ollut. Sähköt pysyivät päällä aivan kuten täällä koto-Suomessa. Meillä oli tapana kiitellä ranskalaista luotettavaa systeemiä ja samalla muistelimme kauhulla yhtä lomaamme pohjois-Toscanan vuoristoseudulla, jossa sähköt eivät viikon aikana pysyneet päällä kertaakaan tarpeeksi kauaa, jotta olisimme parin päivän ruokatarpeet saaneet laitetuksi ja syödyksi jääkaapista. Olimme todella harmissamme, kun piti ruokia heittää pois. Lisäksi ruoanlaitto, joka on aina ollut lomiemme suurena ilona, jäi siellä haaveeksi vain.
Mutta siis, nykyään on sähköt poikki kotikylässämmekin näköjään suunnilleen kerran kuussa. Pari kertaa olemme jo joutuneet tyhjennyttämään sulaneet pakasteet pakasteosastosta avuliaan talonvahtimme avulla. Nyt sentään parista kerrasta oppineena, jätimme pakkasen tyhjäksi. On se kumma. Ensimmäinen vuosi meni ihan sujuvasti ilman sähkökatkoja. Tämä alkoi alkukesästä muistaakseni. Olimme jo saapuneet kesää viettämään ja parina yönä veimme pikkupoikaamme vessaan kynttilänvalossa. Ne steariinitäplät ovat yhä portaikon kaakeleissa muistona tunnelmallisista kapuamisista yläkerran kylppäriin ja takaisin. Siitä saakka katkokset ovat olleet riesanamme.
Viimeksi kun saavuimme syyslomaksi talolle, sähköt olivat katkenneet jälleen. Vahdit napsauttivat virran päälle ja pyyhkivät tahmaiset jäätelönjämät pakastimen hyllyiltä vähän ennen saapumistamme, joten uskoimme voivamme asettua mukavasti lomanalkuun. Pian meille kuitenkin selvisi, että -höh!- virtapiikki ukkosmyrskyssä oli mokoma räjäyttänyt öljynpolttimesta kytkimen pienen valon ansiosta koko kytkimen taivaan tuuliin! Punaisesta kytkimestä oli muistona vain pari minisirua lattialla. Muuten palaset olivat kadonneet kellarin uumeniin aivan mystisesti. Emme tietenkään saaneet mokomaa aparaattia millään päälle ilman kytkintä. Mielessä pyöri kysymys, olisiko moinen superpiikki saanut laitteessa aikaan enemmänkin vaurioita...
Sunnuntai meni ilman kuumaa vettä, emme kehdanneet ketään asialla vaivata. Vasta maanantaina soitimme - tosin heti aamutuimaan - tuttuun numeroon. Nyt tarvittiin aina niin nopeata öljyntoimittaja-laitehuoltajaamme Monsieur Bressiä. Hän on aina kovin kiireinen, mutta porhaltaa alarinteessä sijaitsevalta tontiltaan paikalle vaikka mikä olisi, joulunpyhinäkin. Nytkin saimme jälleen erinomaisen hyvää palvelua! Tosin hän arveli heti, että meiltä olisi öljy loppunut, hän kun tietää hyvin tarkalleen kuinka paljon tämä nimenomainen talo on öljyä "aina" polttanut, milloin ja kuinka paljon olemme viimeksi öljyä tilanneet ja niin edespäin. Hänen yllätyksekseen, ei se kuitenkaan ollut loppu. Emme tohtineet kertoa hänelle, että nykyään meillä lämmittää taloa ilmalämpöpumput... Joka tapauksessa hän korjasi vehkeen vartissa ja vesi alkoi lämmetä, aaaah. Kiittelimme, ettei poikkeuksellisesta sähköpiikistä huolimatta laitteeseen ollut itseensä tullut minkäänlaista toimintaa haittaavaa vauriota!
Sähkökatkoja voivotellessamme, ruåtsalaiset vihjaisivat suureksi helpotukseksemme (he asuvat supermiljonäärin tiluksilla talonvahteina), että heilläkin mm. otetaan aina tietsikat sähköverkosta kun ukkonen tulee. Sen verran häiriöitä se naapurikylässäkin siis aiheuttaa, oli kiinteistö vaikka millainen superlukaali tahansa. Eli kyseessä tuskin on meidän taloomme rajautuva sähköverkon ongelma. Me taisimme vain välttyä näiltä murheilta ensimmäisenä talovuotenamme ihmeellisesti. Ihmeellisesti todellakin, siihen nähden, miten usein näitä nykyään tapahtuu!
Ei tämä tällaista alussa ollut. Sähköt pysyivät päällä aivan kuten täällä koto-Suomessa. Meillä oli tapana kiitellä ranskalaista luotettavaa systeemiä ja samalla muistelimme kauhulla yhtä lomaamme pohjois-Toscanan vuoristoseudulla, jossa sähköt eivät viikon aikana pysyneet päällä kertaakaan tarpeeksi kauaa, jotta olisimme parin päivän ruokatarpeet saaneet laitetuksi ja syödyksi jääkaapista. Olimme todella harmissamme, kun piti ruokia heittää pois. Lisäksi ruoanlaitto, joka on aina ollut lomiemme suurena ilona, jäi siellä haaveeksi vain.
Mutta siis, nykyään on sähköt poikki kotikylässämmekin näköjään suunnilleen kerran kuussa. Pari kertaa olemme jo joutuneet tyhjennyttämään sulaneet pakasteet pakasteosastosta avuliaan talonvahtimme avulla. Nyt sentään parista kerrasta oppineena, jätimme pakkasen tyhjäksi. On se kumma. Ensimmäinen vuosi meni ihan sujuvasti ilman sähkökatkoja. Tämä alkoi alkukesästä muistaakseni. Olimme jo saapuneet kesää viettämään ja parina yönä veimme pikkupoikaamme vessaan kynttilänvalossa. Ne steariinitäplät ovat yhä portaikon kaakeleissa muistona tunnelmallisista kapuamisista yläkerran kylppäriin ja takaisin. Siitä saakka katkokset ovat olleet riesanamme.
Viimeksi kun saavuimme syyslomaksi talolle, sähköt olivat katkenneet jälleen. Vahdit napsauttivat virran päälle ja pyyhkivät tahmaiset jäätelönjämät pakastimen hyllyiltä vähän ennen saapumistamme, joten uskoimme voivamme asettua mukavasti lomanalkuun. Pian meille kuitenkin selvisi, että -höh!- virtapiikki ukkosmyrskyssä oli mokoma räjäyttänyt öljynpolttimesta kytkimen pienen valon ansiosta koko kytkimen taivaan tuuliin! Punaisesta kytkimestä oli muistona vain pari minisirua lattialla. Muuten palaset olivat kadonneet kellarin uumeniin aivan mystisesti. Emme tietenkään saaneet mokomaa aparaattia millään päälle ilman kytkintä. Mielessä pyöri kysymys, olisiko moinen superpiikki saanut laitteessa aikaan enemmänkin vaurioita...
Sunnuntai meni ilman kuumaa vettä, emme kehdanneet ketään asialla vaivata. Vasta maanantaina soitimme - tosin heti aamutuimaan - tuttuun numeroon. Nyt tarvittiin aina niin nopeata öljyntoimittaja-laitehuoltajaamme Monsieur Bressiä. Hän on aina kovin kiireinen, mutta porhaltaa alarinteessä sijaitsevalta tontiltaan paikalle vaikka mikä olisi, joulunpyhinäkin. Nytkin saimme jälleen erinomaisen hyvää palvelua! Tosin hän arveli heti, että meiltä olisi öljy loppunut, hän kun tietää hyvin tarkalleen kuinka paljon tämä nimenomainen talo on öljyä "aina" polttanut, milloin ja kuinka paljon olemme viimeksi öljyä tilanneet ja niin edespäin. Hänen yllätyksekseen, ei se kuitenkaan ollut loppu. Emme tohtineet kertoa hänelle, että nykyään meillä lämmittää taloa ilmalämpöpumput... Joka tapauksessa hän korjasi vehkeen vartissa ja vesi alkoi lämmetä, aaaah. Kiittelimme, ettei poikkeuksellisesta sähköpiikistä huolimatta laitteeseen ollut itseensä tullut minkäänlaista toimintaa haittaavaa vauriota!
Sähkökatkoja voivotellessamme, ruåtsalaiset vihjaisivat suureksi helpotukseksemme (he asuvat supermiljonäärin tiluksilla talonvahteina), että heilläkin mm. otetaan aina tietsikat sähköverkosta kun ukkonen tulee. Sen verran häiriöitä se naapurikylässäkin siis aiheuttaa, oli kiinteistö vaikka millainen superlukaali tahansa. Eli kyseessä tuskin on meidän taloomme rajautuva sähköverkon ongelma. Me taisimme vain välttyä näiltä murheilta ensimmäisenä talovuotenamme ihmeellisesti. Ihmeellisesti todellakin, siihen nähden, miten usein näitä nykyään tapahtuu!
Sähköt katkeilee
...jatkuvasti talollamme. Tietyt valvontakamerat lakkaavat toimimasta, kun tulee sähkökatkos. Se on meille merkkinä ja siitä sitten tiedämme taas hoputtaa talonvahtia napsauttamaan sulakkeet päälle. Sitten nautitaan kuvista jälleen jonkin aikaa, kunnes tulee seuraava ukkosmyrsky ja uskollisesti ruåtsalainen vahtimme piipahtaa talolla ja suorittaa toimenpiteet, kunnes tulee taas seuraava ukkosmyrsky, ja...niin edespäin.
Ei tämä tällaista alussa ollut. Sähköt pysyivät päällä aivan kuten täällä koto-Suomessa. Meillä oli tapana kiitellä ranskalaista luotettavaa systeemiä ja samalla muistelimme kauhulla yhtä lomaamme pohjois-Toscanan vuoristoseudulla, jossa sähköt eivät viikon aikana pysyneet päällä kertaakaan tarpeeksi kauaa, jotta olisimme parin päivän ruokatarpeet saaneet laitetuksi ja syödyksi jääkaapista. Olimme todella harmissamme, kun piti ruokia heittää pois. Lisäksi ruoanlaitto, joka on aina ollut lomiemme suurena ilona, jäi siellä haaveeksi vain.
Mutta siis, nykyään on sähköt poikki kotikylässämmekin näköjään suunnilleen kerran kuussa. Pari kertaa olemme jo joutuneet tyhjennyttämään sulaneet pakasteet pakasteosastosta avuliaan talonvahtimme avulla. Nyt sentään parista kerrasta oppineena, jätimme pakkasen tyhjäksi. On se kumma. Ensimmäinen vuosi meni ihan sujuvasti ilman sähkökatkoja. Tämä alkoi alkukesästä muistaakseni. Olimme jo saapuneet kesää viettämään ja parina yönä veimme pikkupoikaamme vessaan kynttilänvalossa. Ne steariinitäplät ovat yhä portaikon kaakeleissa muistona tunnelmallisista kapuamisista yläkerran kylppäriin ja takaisin. Siitä saakka katkokset ovat olleet riesanamme.
Viimeksi kun saavuimme syyslomaksi talolle, sähköt olivat katkenneet jälleen. Vahdit napsauttivat virran päälle ja pyyhkivät tahmaiset jäätelönjämät pakastimen hyllyiltä vähän ennen saapumistamme, joten uskoimme voivamme asettua mukavasti lomanalkuun. Pian meille kuitenkin selvisi, että -höh!- virtapiikki ukkosmyrskyssä oli mokoma räjäyttänyt öljynpolttimesta kytkimen pienen valon ansiosta koko kytkimen taivaan tuuliin! Punaisesta kytkimestä oli muistona vain pari minisirua lattialla. Muuten palaset olivat kadonneet kellarin uumeniin aivan mystisesti. Emme tietenkään saaneet mokomaa aparaattia millään päälle ilman kytkintä. Mielessä pyöri kysymys, olisiko moinen superpiikki saanut laitteessa aikaan enemmänkin vaurioita...
Sunnuntai meni ilman kuumaa vettä, emme kehdanneet ketään asialla vaivata. Vasta maanantaina soitimme - tosin heti aamutuimaan - tuttuun numeroon. Nyt tarvittiin aina niin nopeata öljyntoimittaja-laitehuoltajaamme Monsieur Bressiä. Hän on aina kovin kiireinen, mutta porhaltaa alarinteessä sijaitsevalta tontiltaan paikalle vaikka mikä olisi, joulunpyhinäkin. Nytkin saimme jälleen erinomaisen hyvää palvelua! Tosin hän arveli heti, että meiltä olisi öljy loppunut, hän kun tietää hyvin tarkalleen kuinka paljon tämä nimenomainen talo on öljyä "aina" polttanut, milloin ja kuinka paljon olemme viimeksi öljyä tilanneet ja niin edespäin. Hänen yllätyksekseen, ei se kuitenkaan ollut loppu. Emme tohtineet kertoa hänelle, että nykyään meillä lämmittää taloa ilmalämpöpumput... Joka tapauksessa hän korjasi vehkeen vartissa ja vesi alkoi lämmetä, aaaah. Kiittelimme, ettei poikkeuksellisesta sähköpiikistä huolimatta laitteeseen ollut itseensä tullut minkäänlaista toimintaa haittaavaa vauriota!
Sähkökatkoja voivotellessamme, ruåtsalaiset vihjaisivat suureksi helpotukseksemme (he asuvat supermiljonäärin tiluksilla talonvahteina), että heilläkin mm. otetaan aina tietsikat sähköverkosta kun ukkonen tulee. Sen verran häiriöitä se naapurikylässäkin siis aiheuttaa, oli kiinteistö vaikka millainen superlukaali tahansa. Eli kyseessä tuskin on meidän taloomme rajautuva sähköverkon ongelma. Me taisimme vain välttyä näiltä murheilta ensimmäisenä talovuotenamme ihmeellisesti. Ihmeellisesti todellakin, siihen nähden, miten usein näitä nykyään tapahtuu!
Ei tämä tällaista alussa ollut. Sähköt pysyivät päällä aivan kuten täällä koto-Suomessa. Meillä oli tapana kiitellä ranskalaista luotettavaa systeemiä ja samalla muistelimme kauhulla yhtä lomaamme pohjois-Toscanan vuoristoseudulla, jossa sähköt eivät viikon aikana pysyneet päällä kertaakaan tarpeeksi kauaa, jotta olisimme parin päivän ruokatarpeet saaneet laitetuksi ja syödyksi jääkaapista. Olimme todella harmissamme, kun piti ruokia heittää pois. Lisäksi ruoanlaitto, joka on aina ollut lomiemme suurena ilona, jäi siellä haaveeksi vain.
Mutta siis, nykyään on sähköt poikki kotikylässämmekin näköjään suunnilleen kerran kuussa. Pari kertaa olemme jo joutuneet tyhjennyttämään sulaneet pakasteet pakasteosastosta avuliaan talonvahtimme avulla. Nyt sentään parista kerrasta oppineena, jätimme pakkasen tyhjäksi. On se kumma. Ensimmäinen vuosi meni ihan sujuvasti ilman sähkökatkoja. Tämä alkoi alkukesästä muistaakseni. Olimme jo saapuneet kesää viettämään ja parina yönä veimme pikkupoikaamme vessaan kynttilänvalossa. Ne steariinitäplät ovat yhä portaikon kaakeleissa muistona tunnelmallisista kapuamisista yläkerran kylppäriin ja takaisin. Siitä saakka katkokset ovat olleet riesanamme.
Viimeksi kun saavuimme syyslomaksi talolle, sähköt olivat katkenneet jälleen. Vahdit napsauttivat virran päälle ja pyyhkivät tahmaiset jäätelönjämät pakastimen hyllyiltä vähän ennen saapumistamme, joten uskoimme voivamme asettua mukavasti lomanalkuun. Pian meille kuitenkin selvisi, että -höh!- virtapiikki ukkosmyrskyssä oli mokoma räjäyttänyt öljynpolttimesta kytkimen pienen valon ansiosta koko kytkimen taivaan tuuliin! Punaisesta kytkimestä oli muistona vain pari minisirua lattialla. Muuten palaset olivat kadonneet kellarin uumeniin aivan mystisesti. Emme tietenkään saaneet mokomaa aparaattia millään päälle ilman kytkintä. Mielessä pyöri kysymys, olisiko moinen superpiikki saanut laitteessa aikaan enemmänkin vaurioita...
Sunnuntai meni ilman kuumaa vettä, emme kehdanneet ketään asialla vaivata. Vasta maanantaina soitimme - tosin heti aamutuimaan - tuttuun numeroon. Nyt tarvittiin aina niin nopeata öljyntoimittaja-laitehuoltajaamme Monsieur Bressiä. Hän on aina kovin kiireinen, mutta porhaltaa alarinteessä sijaitsevalta tontiltaan paikalle vaikka mikä olisi, joulunpyhinäkin. Nytkin saimme jälleen erinomaisen hyvää palvelua! Tosin hän arveli heti, että meiltä olisi öljy loppunut, hän kun tietää hyvin tarkalleen kuinka paljon tämä nimenomainen talo on öljyä "aina" polttanut, milloin ja kuinka paljon olemme viimeksi öljyä tilanneet ja niin edespäin. Hänen yllätyksekseen, ei se kuitenkaan ollut loppu. Emme tohtineet kertoa hänelle, että nykyään meillä lämmittää taloa ilmalämpöpumput... Joka tapauksessa hän korjasi vehkeen vartissa ja vesi alkoi lämmetä, aaaah. Kiittelimme, ettei poikkeuksellisesta sähköpiikistä huolimatta laitteeseen ollut itseensä tullut minkäänlaista toimintaa haittaavaa vauriota!
Sähkökatkoja voivotellessamme, ruåtsalaiset vihjaisivat suureksi helpotukseksemme (he asuvat supermiljonäärin tiluksilla talonvahteina), että heilläkin mm. otetaan aina tietsikat sähköverkosta kun ukkonen tulee. Sen verran häiriöitä se naapurikylässäkin siis aiheuttaa, oli kiinteistö vaikka millainen superlukaali tahansa. Eli kyseessä tuskin on meidän taloomme rajautuva sähköverkon ongelma. Me taisimme vain välttyä näiltä murheilta ensimmäisenä talovuotenamme ihmeellisesti. Ihmeellisesti todellakin, siihen nähden, miten usein näitä nykyään tapahtuu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)