Galette des Rois -loppiaiskakun metsästystä

Palasimme Suomeen joulunvietosta paria päivää ennen loppiaista. Tarkoituksenamme oli ollut hankkia pari-kolme Galette des Rois -tyyppistä frangipane-täytteistä ranskalaista maukasta loppiaiskakkua tuliaisiksi ja omaksikin loppiaisjuhlistukseksi.

Minä olin useamman päivän vähän puolikuntoinen, joten annoin miehelle tehtäväksi poimia ihan mistä tahansa pahvilaatikkoon pakatut kakut, mielellään perinteisellä Jeesus-vauvalla eli että kakkuun on leivottu sisään pienenpieni Jeesus-vauvaa esittävä saviesine. Noh, ei se ollutkaan niin helppoa kuin olimme kuvitelleet. Niin leipomot kuin marketitkin tarjosivat ainoina vaihtoehtoina sarjakuvahahmoilla tms. ei-kristillisellä esineellä "terästettyjä" kakkuja. Hän palasi kerta toisensa jälkeen kotiin tyhjin käsin.

Viimeisenä päivänä minäkin sitten lähdin ulos, piipahdimme oman kylämme lähimpään leipomoon boulanger-patissieriin, joka leipoo niin leipää kuin sokerileivonnaisiakin. Kysyimme mahtaisiko olla galetteja jäljellä pikkuruisella Jeesus-vauvalla. Menimme hyvin myöhään, joten leipuri nosteli hartioitaan ja hymyillen totesi myyneensä kaikki galettet loppuun. Ja sitä paitsi, hän vakuutti, että Jeesukset ovat kiellettyjä, ovat hänen mukaansa olleet jo 20 vuotta! Ohhoh, ja juuri viime vuonna onnistuimme sellaisen bongaamaan ihan jostain matkan varren leipomosta...pisti vähän epäilemään. Hän kuitenkin hyvin itsevarmana piti kannastaan kiinni, interdit, interdit - kiellettyä, kiellettyä! Ei siinä auttanut sitten muuta kuin kääntyä kannoillaan ja jatkaa ihmettelyä kotiin kävellessä - kunhan ensin olimme ilmaisseet tyrmistyksemme leipurille mahdollisimman aidon hämmästyneesti ja pahoitelleet asiaa järkyttäväksi.

Mies oli heti suoralta kädeltä sitä mieltä, että leipuri puhui palturia. Minä sitten taas kun olen taipuvainen uskomaan mitä minulle kerrotaan - ainakin kun suoraan naamatusten joku jotain sanoo - totesin vain tarmokkaasti, että tätähän tutkitaan vielä!

Googletus ei tuottanut muita kieltoja kuin vallankumouksen aikaiset yliherkkyydet, jotka kumottiin jo aikapäiviä sitten, joten ei leipurinkaan ajatuksissaan enää niissä päivissä olettaisi olevan. Tai, noh, olihan siellä joitain maantieteellisesti aika suppea-alaisia vapaa-ajattelijoiden aikaansaamia Suvivirsi-kohun tyyppisiä kieltoja joillain paikkakunnilla, vaan vain muutamilla seuduilla. Niin, ja jossain koulussa kiellettiin samaisen tortun tarjoaminen lapsille. Hohhoijjaa.

Oman kylämme osalta tarkistamme tämän varmaan vielä pormestarin toimistolta, jotta pääsemme asian ytimeen. Kunhan kerkiämme ja muistamme. Ehkä ensi loppiaisena jHs.

Mikäli meidän kylässämme moinen kielto olisi, helppohan se on torttu sitten jatkossa hakea mistä tahansa muusta kylästä tai kaupungista, kuten viime vuonna teimme autuaan tietämättöminä näistä erimielisyyksistä jotka selvästi tällaisen kristillistäkin perinnettä sisältävän kakun ympärillä kuohuvat. Leikimme vain onnessamme itämaan tietäjiä oman talomme suojassa. Se vauva-Jeesus oli suloinen ;)

Tänä vuonna emme lopulta siis saaneetkaan suunnittelemiamme valmiskakkuja. Onneksi olin tuonut koto-Suomen jauhokaappiin viime vuonna, tai joskus, valmiit kakkuainekset frangipane-torttua varten kera pienen saviesineen ja kruununkin supermarkettiostoksena! Loppiaisaamuna vietimme pojan kanssa mukavan leivontahetken ja niinpä meillä lopulta oli kuin olikin Galette des Rois loppiaispöytäämme koristamassa! Tuliaisiksi siitä ei ollut, mutta kototarpeiksi kelpasi, vaikka sen sisällä ei tosiaankaan ollut Jeesusta, vaan suu auki naurava muffinssi tonttulakki päässä! Noh, toistimme uskollisesti tarinan ja kakun kristillisen idean ja leikimme itämaan tietäjiä kaikesta huolimatta ja kaikilla oli mukavaa. Poika löysi Jeesuksen ja sai kruunun kutreilleen - ja oli niin onnellinen!

Tällainen kummallinen tonttu-muffinssi piileksi frangipane-tortussamme! Livenä vain puolet kuvan koosta.

Makeisliikkeen ikkuna Ste Maximessa jouluna 2015

Täällä sitä vielä ollaan! Vanhuus ei tule yksin.

Olin nimittäin muistanut lipun päivämäärän väärin ja lähtömme onkin vasta huomenaamuna! Asia selvisi itselleni vasta kun yritin check-in:iä netin kautta.

Saimme siis aivan upean lisäpäivän täällä 17 asteen ihanassa täydessä auringonpaisteessa! Voi jukra. Ei ollenkaan hassumpi yllätys :)

Kerkisimme naapurikylään mahtaville kirpputoreillekin, jonne pääsemättömyyttä ehdin jo vähän "surrakin". Voi, että se oli hauskaa. D-vitamiinia ihon kautta imeskellen - takitta, pitkittä hihoitta! -tavaroita ihmetellen ja myyjien kanssa jutustelua yritellen vilahti pari tuntia ainakin aivan huomaamatta. Mikä parasta, vanhimmaisemme on nyt täysi-ikäinen ja jätimme pikkupoikamme hänen huostaansa tänne talolle. Mahtavaa luksusta saada samoilla kahdestaan (suomalaiselle) täydessä kevätkelissä aivan rauhassa!

Kiitollisena nyt vihdoin laitamme talon lähtökuntoon ja suuntaamme kuulemma lumettomaan Turkuun. Kyllä tällä tämänpäiväiselläkin valolla taas jonkin matkaa pötkii kohti Suomen kevättä.

Unohdukset ovat joskus aika mainioita. Nyt tuntuu siltä kuin olisimme varta vasten saaneet lisäpäivän, sen lämpimimmän aurinkopäivän koko kahden viikon lomamme aikana!

Ikä on ihan jees :)

Tämä kuva on vähän viileämmästä päivästä joulun jälkeen. Silti taivas satumaisen sinisenä. Kuvassa kylämme lasten luistinrata, jolla aitoa jäätä koneellisesti tuotettuna. Luistelu tuntuu olevan kovasti suosiossa. Hurjan monessa kylässä ja kaupungissa on luistinrata ja lapset luistelevat ihan taitavasti! 

Sillisalaattia viime päiviltä

Seimi Sainte Maximessa vanhassa keskustassa. Ste Maxime on uusi "löytömme". Eri kylä kuin se kesäinen Maria Magdaleenan provencelainen kylä pyhäinjäännöksineen. Tämä on viehättävä pikkukylä rannikolla tässä lähellä ja mukava päiväkävelypaikka. Siellä on myös aivan mahtavan kodikas kauppahalli, josta saa mitä vain tuoretavaraa elävistä ravuista ja hummereista tavallisiin vihanneksiin, kukkakimppuihin, juustoihin, makkaroihin jne. Ihastuttava ja aidon oloinen paikka, vaikka kylä lieneekin varakkaan väen suosiossa. Kuvassa alla hallin lähellä sijaisevan lihakaupan lintutiskiltä välähdys. 

Eilen vietimme päivän kotosalla. Saimme taas esitellä kattoremonttiaikeitamme uudelle englannin kieltä taitavalle työparille, tällä kertaa Italian puolelta. Ajoivat silti tänne.

Puhemies oli britti ja työn tekijä italialainen. Oikein mukavasti jalat maassa tällä parilla, oltiin aivan samaa mieltä siitä, miten tulisi käsitellä katon korjausta, millaiset viimeistelyt terassiin yms. Oli suuri ilo, etteivät he puskeneet heti väkisin mahdollisimman suurta työmäärää itselleen, vaan kuuntelivat ja järjellä harkitsivat mikä on tarkoituksenmukaista meille. Työmies tunsi katot ja osasi heti suoralta kädeltä antaa varsin asinatunevia arvioita erinäisistä seikoista, jotka vakuuttivat minut luottamaan hänen työhönsä. Olen suuri maltillisen remontoinnin ystävä ja "talotohtori" Panu Kailan oppilas arkkitehtiajoiltani, joten otan ilolla vastaan samaa asennetta osoittavan työkumppanin kotiini. Esim eihän aina kannata vanhaa puuta vaihtaa ihan vain vaihtamisen vuoksi, vaan katsoa onko lahon poisto edes välttämätöntä jos kosteuden aiheuttaja on jo kerran on saatu kuriin. Jos kantavuus ei kärsi tai puussa ole jotain leviävää vauriota, piilossa pysyvä puu jääköön paikalleen. Hurraa.

Loppujen lopuksi voi olla, että työmäärä osoittautuu samaksi kummalla metodilla hyvänsä. Jää nähtäväksi ja pohdittavaksi. Otamme tarjoukset kummastakin ratkaisusta. Vaikeahan on arvioida sitä, miltä korjauksen tarve lopulta on. Meille jää epävarmuus siitä, millaisiin summiin lopulta työ johtaa.

Ainoa mutta on se, että päätellen aiemmista projeteistaan, taitavat olla tottuneita aika koviin palkkioihin (töitä Monacossa, Ezessä yms.), joten maltilla odottelemme sitä, millainen tarjous heiltä saadaan. Toivon kyllä, että voisimme hyväksyä heidän tarjouksensa. Ollaanhan tässä jo kohta varmaan vuosi tätä asiaa ajettu. Mutta se tapahtuu, jHs.

Mikä oli lisäksi yllättävä hauskuus tuossa eilisessä kohtaamisessa, oli se, että huomasin ymmärtäväni italiaa varsin tyydyttävästi! Ravintola-asioinnissa lyhyemmillä reissuillamme en ollut päässyt kokeilemaan näin perusteellisesti ymmärrystäni, mutta tässä tuli runsaasti kuunneltavaa kun työpari keskusteli keskenään kaikesta italiaksi. Aikanani tovin italiaa opiskelin ja käväisin Roomassakin parin kuukauden kurssilla asuen upeissa puitteissa Villa Lantessa (hurraa Suomi!) mutta luulin vuosien varrella harjoituksen puutteessa kaiken taidon lähestulkoon kadottaneeni, mutta minulla onkin näköjään vielä jotain tajua jäljellä siitäkin kielestä. Ja miten hauska kieli italia onkaan! Tuli ihan halu lähteä vaihteeksi Italiaan. Jospa kesällä pistäytyisimme naapurimaassa. Saas nähdä. Viime kesänähän ajoimme Espanjan puolelle minilomalle.

Noh, asiaan. Jollei tämä viimeisin tarjouspyyntö nyt tärpää ja sovi budjettiimme, olen sitä mieltä, että rohkeasti aloitamme keskustelut jonkun paikallisen kanssa ja toivomme, että kommunikaatiokykymme riittää. Sitten vain kestetään se "lisäväri", mitä kulttuurierot yms. tuovat yhteistyöhön mukanaan. Ainiin, onhan meillä vielä takataskussa eräs britti, joka jo kerran kävikin täällä. Olin ihan unohtanut! Jospa pyytäisimme häneltä vielä tarjousta... ja homma siirtyy jälleen usealla kuukaudella eteenpäin, mutta tällaista tämä on. Onneksi talo pysyy vielä pystyssä.

Saimme muuten tosiaan maksaa vesimaksumme ilman myöhästymismaksuja! Eivät edes maininneet asiasta, vaikka oltiin naapurikylässä asioimassa. Siitä kiitollinen olo, vaikka pikkuasia onkin. Jotenkin aina stressaan kovasti, jos olen unohtanut jotain ja siitä koituu jollekin taholle lisähommia. Nyt tämä meni mahtavan helposti, ihanaa!

Huomiseksi on liput Suomeen. Tänään puramme talon joulukoristelut ja pakkaamme. Välilaskupaikallamme Munchenissä sataa lunta. Pääsemmeköhän matkaamaan ilman keskeytyksiä ja viivästyksiä...

Kuusessa Suomesta Turun Lutherin kirkon myyjäisistä ihana löytö: käsin kirjoitettu koristenauha

"Kunnia Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto".  Sitä toivomme niin jouluna kuin arkenakin ja toivotammekin kaikille näin tällä kuvalla uuden vuoden toivotuksen! Olkoon joulu joka päivä :)