Menopaluu kesäksi

Noniin, saksalainen Autozug aloitti kesälippujensa myynnin eilen klo 10.00 - tasan. Saksan aikaa.

Me olimme passissa siis yhdeltätoista täällä Suomessa ja aloitimme lipuntilausprosessin minuutilleen ja onnistuimme kuin onnistuimmekin -toisin kuin viime vuonna- nappaamaan toiveittemme autojunaliput kesäksi! Viime kesänä lippumme olivat "vain" Hampurista Bolzanoon, kun nyt pääsemme Alessandriaan saakka (jHs.). Emmehän me viime kesänäkään päässeet kuin yhteen suuntaan Muncheniin saakka, vaikka kuinka oli liput eestaas Bolzanoon ja takaisin!

Alessandriasta ajaa mökille kolmessa tunnissa, niin ihanaa! Matkaan jää vain yksi kunnon ajopäivä, kun köröttelemme Ruotsista Hampurin tienoolle. Aivan mahtavaa. Pitkät ajopäivät käyvät kovasti selän ja säärien päälle, kun joutuu kyyhöttämään niin pitkään autonpenkillä. Niistä meillä on kokemusta jo hmm. varmaan ainakin kymmenen euroopanmittaisen ajoreissun verran. Autojuna tuo tähän todella tervetullutta vaihtelua!

Tosin, autojuna näytti saksalaismainoksissa varsin erilaiselta, kuin millaiseen junaosastoon me sitten majoittauduimme. Kuvissa hymyilee iloisia perheitä raikkaan näköisissä moderneissa juna"hyteissään". Meille osui kovasti oman vanhan kotoisan VR:n sinisten kulahtaneiden junavaunujen oloinen kompartementti. Oltiin silti ihan tohkeissamme eikä tullut mieleenkään valittaa, kun pääsi autosta pois. Pistinpähän vain merkille, että tunnelma kuvissa oli kyllä hyvin erilainen kuin mitä todellisuus sitten oli.

Omassa junaosastossa oli kyllä hohtoa, koirakin sai olla vapaana meidän jaloissamme. Viime vuonna matka jäi tosin tyngäksi keski-Euroopan tulvien vuoksi. Juna ei yksinkertaisesti uskaltanut ajaa Muncheniä pidemmälle ja sinne meidät sitten pysäytettiin yöllä neljältä. Kuudelta potkittiin ulos koko junasta, sateiseen ja kylmään ilmaan. Edessä oli hurjan pitkä ajopäivä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin samana iltana vielä "kotiin", ranskankotiin.

Ehkä nyt pääsemme ees-taas junalla - ja vielä ihan perille saakka sinne, minne on liput ostettukin...saas nähdä! Toiveikkaana ainakin kesämatkaa taas odotamme.

Menopaluu kesäksi

Noniin, saksalainen Autozug aloitti kesälippujensa myynnin eilen klo 10.00 - tasan. Saksan aikaa.

Me olimme passissa siis yhdeltätoista täällä Suomessa ja aloitimme lipuntilausprosessin minuutilleen ja onnistuimme kuin onnistuimmekin -toisin kuin viime vuonna- nappaamaan toiveittemme autojunaliput kesäksi! Viime kesänä lippumme olivat "vain" Hampurista Bolzanoon, kun nyt pääsemme Alessandriaan saakka (jHs.). Emmehän me viime kesänäkään päässeet kuin yhteen suuntaan Muncheniin saakka, vaikka kuinka oli liput eestaas Bolzanoon ja takaisin!

Alessandriasta ajaa mökille kolmessa tunnissa, niin ihanaa! Matkaan jää vain yksi kunnon ajopäivä, kun köröttelemme Ruotsista Hampurin tienoolle. Aivan mahtavaa. Pitkät ajopäivät käyvät kovasti selän ja säärien päälle, kun joutuu kyyhöttämään niin pitkään autonpenkillä. Niistä meillä on kokemusta jo hmm. varmaan ainakin kymmenen euroopanmittaisen ajoreissun verran. Autojuna tuo tähän todella tervetullutta vaihtelua!

Tosin, autojuna näytti saksalaismainoksissa varsin erilaiselta, kuin millaiseen junaosastoon me sitten majoittauduimme. Kuvissa hymyilee iloisia perheitä raikkaan näköisissä moderneissa juna"hyteissään". Meille osui kovasti oman vanhan kotoisan VR:n sinisten kulahtaneiden junavaunujen oloinen kompartementti. Oltiin silti ihan tohkeissamme eikä tullut mieleenkään valittaa, kun pääsi autosta pois. Pistinpähän vain merkille, että tunnelma kuvissa oli kyllä hyvin erilainen kuin mitä todellisuus sitten oli.

Omassa junaosastossa oli kyllä hohtoa, koirakin sai olla vapaana meidän jaloissamme. Viime vuonna matka jäi tosin tyngäksi keski-Euroopan tulvien vuoksi. Juna ei yksinkertaisesti uskaltanut ajaa Muncheniä pidemmälle ja sinne meidät sitten pysäytettiin yöllä neljältä. Kuudelta potkittiin ulos koko junasta, sateiseen ja kylmään ilmaan. Edessä oli hurjan pitkä ajopäivä, mutta pääsimme kuin pääsimmekin samana iltana vielä "kotiin", ranskankotiin.

Ehkä nyt pääsemme ees-taas junalla - ja vielä ihan perille saakka sinne, minne on liput ostettukin...saas nähdä! Toiveikkaana ainakin kesämatkaa taas odotamme.

Sähköt katkeilee

...jatkuvasti talollamme. Tietyt valvontakamerat lakkaavat toimimasta, kun tulee sähkökatkos. Se on meille merkkinä ja siitä sitten tiedämme taas hoputtaa talonvahtia napsauttamaan sulakkeet päälle. Sitten nautitaan kuvista jälleen jonkin aikaa, kunnes tulee seuraava ukkosmyrsky ja uskollisesti ruåtsalainen vahtimme piipahtaa talolla ja suorittaa toimenpiteet, kunnes tulee taas seuraava ukkosmyrsky, ja...niin edespäin.

Ei tämä tällaista alussa ollut. Sähköt pysyivät päällä aivan kuten täällä koto-Suomessa. Meillä oli tapana kiitellä ranskalaista luotettavaa systeemiä ja samalla muistelimme kauhulla yhtä lomaamme pohjois-Toscanan vuoristoseudulla, jossa sähköt eivät viikon aikana pysyneet päällä kertaakaan tarpeeksi kauaa, jotta olisimme parin päivän ruokatarpeet saaneet laitetuksi ja syödyksi jääkaapista. Olimme todella harmissamme, kun piti ruokia heittää pois. Lisäksi ruoanlaitto, joka on aina ollut lomiemme suurena ilona, jäi siellä haaveeksi vain.

Mutta siis, nykyään on sähköt poikki kotikylässämmekin näköjään suunnilleen kerran kuussa. Pari kertaa olemme jo joutuneet tyhjennyttämään sulaneet pakasteet pakasteosastosta avuliaan talonvahtimme avulla. Nyt sentään parista kerrasta oppineena, jätimme pakkasen tyhjäksi. On se kumma. Ensimmäinen vuosi meni ihan sujuvasti ilman sähkökatkoja. Tämä alkoi alkukesästä muistaakseni. Olimme jo saapuneet kesää viettämään ja parina yönä veimme pikkupoikaamme vessaan kynttilänvalossa. Ne steariinitäplät ovat yhä portaikon kaakeleissa muistona tunnelmallisista kapuamisista yläkerran kylppäriin ja takaisin. Siitä saakka katkokset ovat olleet riesanamme.

Viimeksi kun saavuimme syyslomaksi talolle, sähköt olivat katkenneet jälleen. Vahdit napsauttivat virran päälle ja pyyhkivät tahmaiset jäätelönjämät pakastimen hyllyiltä vähän ennen saapumistamme, joten uskoimme voivamme asettua mukavasti lomanalkuun. Pian meille kuitenkin selvisi, että -höh!- virtapiikki ukkosmyrskyssä oli mokoma räjäyttänyt öljynpolttimesta kytkimen pienen valon ansiosta koko kytkimen taivaan tuuliin! Punaisesta kytkimestä oli muistona vain pari minisirua lattialla. Muuten palaset olivat kadonneet kellarin uumeniin aivan mystisesti. Emme tietenkään saaneet mokomaa aparaattia millään päälle ilman kytkintä. Mielessä pyöri kysymys, olisiko moinen superpiikki saanut laitteessa aikaan enemmänkin vaurioita...

Sunnuntai meni ilman kuumaa vettä, emme kehdanneet ketään asialla vaivata. Vasta maanantaina soitimme - tosin heti aamutuimaan - tuttuun numeroon. Nyt tarvittiin aina niin nopeata öljyntoimittaja-laitehuoltajaamme Monsieur Bressiä. Hän on aina kovin kiireinen, mutta porhaltaa alarinteessä sijaitsevalta tontiltaan paikalle vaikka mikä olisi, joulunpyhinäkin. Nytkin saimme jälleen erinomaisen hyvää palvelua! Tosin hän arveli heti, että meiltä olisi öljy loppunut, hän kun tietää hyvin tarkalleen kuinka paljon tämä nimenomainen talo on öljyä "aina" polttanut, milloin ja kuinka paljon olemme viimeksi öljyä tilanneet ja niin edespäin. Hänen yllätyksekseen, ei se kuitenkaan ollut loppu. Emme tohtineet kertoa hänelle, että nykyään meillä lämmittää taloa ilmalämpöpumput... Joka tapauksessa hän korjasi vehkeen vartissa ja vesi alkoi lämmetä, aaaah. Kiittelimme, ettei poikkeuksellisesta sähköpiikistä huolimatta laitteeseen ollut itseensä tullut minkäänlaista toimintaa haittaavaa vauriota!

Sähkökatkoja voivotellessamme, ruåtsalaiset vihjaisivat suureksi helpotukseksemme (he asuvat supermiljonäärin tiluksilla talonvahteina), että heilläkin mm. otetaan aina tietsikat sähköverkosta kun ukkonen tulee. Sen verran häiriöitä se naapurikylässäkin siis aiheuttaa, oli kiinteistö vaikka millainen superlukaali tahansa. Eli kyseessä tuskin on meidän taloomme rajautuva sähköverkon ongelma. Me taisimme vain välttyä näiltä murheilta ensimmäisenä talovuotenamme ihmeellisesti. Ihmeellisesti todellakin, siihen nähden, miten usein näitä nykyään tapahtuu!

Sähköt katkeilee

...jatkuvasti talollamme. Tietyt valvontakamerat lakkaavat toimimasta, kun tulee sähkökatkos. Se on meille merkkinä ja siitä sitten tiedämme taas hoputtaa talonvahtia napsauttamaan sulakkeet päälle. Sitten nautitaan kuvista jälleen jonkin aikaa, kunnes tulee seuraava ukkosmyrsky ja uskollisesti ruåtsalainen vahtimme piipahtaa talolla ja suorittaa toimenpiteet, kunnes tulee taas seuraava ukkosmyrsky, ja...niin edespäin.

Ei tämä tällaista alussa ollut. Sähköt pysyivät päällä aivan kuten täällä koto-Suomessa. Meillä oli tapana kiitellä ranskalaista luotettavaa systeemiä ja samalla muistelimme kauhulla yhtä lomaamme pohjois-Toscanan vuoristoseudulla, jossa sähköt eivät viikon aikana pysyneet päällä kertaakaan tarpeeksi kauaa, jotta olisimme parin päivän ruokatarpeet saaneet laitetuksi ja syödyksi jääkaapista. Olimme todella harmissamme, kun piti ruokia heittää pois. Lisäksi ruoanlaitto, joka on aina ollut lomiemme suurena ilona, jäi siellä haaveeksi vain.

Mutta siis, nykyään on sähköt poikki kotikylässämmekin näköjään suunnilleen kerran kuussa. Pari kertaa olemme jo joutuneet tyhjennyttämään sulaneet pakasteet pakasteosastosta avuliaan talonvahtimme avulla. Nyt sentään parista kerrasta oppineena, jätimme pakkasen tyhjäksi. On se kumma. Ensimmäinen vuosi meni ihan sujuvasti ilman sähkökatkoja. Tämä alkoi alkukesästä muistaakseni. Olimme jo saapuneet kesää viettämään ja parina yönä veimme pikkupoikaamme vessaan kynttilänvalossa. Ne steariinitäplät ovat yhä portaikon kaakeleissa muistona tunnelmallisista kapuamisista yläkerran kylppäriin ja takaisin. Siitä saakka katkokset ovat olleet riesanamme.

Viimeksi kun saavuimme syyslomaksi talolle, sähköt olivat katkenneet jälleen. Vahdit napsauttivat virran päälle ja pyyhkivät tahmaiset jäätelönjämät pakastimen hyllyiltä vähän ennen saapumistamme, joten uskoimme voivamme asettua mukavasti lomanalkuun. Pian meille kuitenkin selvisi, että -höh!- virtapiikki ukkosmyrskyssä oli mokoma räjäyttänyt öljynpolttimesta kytkimen pienen valon ansiosta koko kytkimen taivaan tuuliin! Punaisesta kytkimestä oli muistona vain pari minisirua lattialla. Muuten palaset olivat kadonneet kellarin uumeniin aivan mystisesti. Emme tietenkään saaneet mokomaa aparaattia millään päälle ilman kytkintä. Mielessä pyöri kysymys, olisiko moinen superpiikki saanut laitteessa aikaan enemmänkin vaurioita...

Sunnuntai meni ilman kuumaa vettä, emme kehdanneet ketään asialla vaivata. Vasta maanantaina soitimme - tosin heti aamutuimaan - tuttuun numeroon. Nyt tarvittiin aina niin nopeata öljyntoimittaja-laitehuoltajaamme Monsieur Bressiä. Hän on aina kovin kiireinen, mutta porhaltaa alarinteessä sijaitsevalta tontiltaan paikalle vaikka mikä olisi, joulunpyhinäkin. Nytkin saimme jälleen erinomaisen hyvää palvelua! Tosin hän arveli heti, että meiltä olisi öljy loppunut, hän kun tietää hyvin tarkalleen kuinka paljon tämä nimenomainen talo on öljyä "aina" polttanut, milloin ja kuinka paljon olemme viimeksi öljyä tilanneet ja niin edespäin. Hänen yllätyksekseen, ei se kuitenkaan ollut loppu. Emme tohtineet kertoa hänelle, että nykyään meillä lämmittää taloa ilmalämpöpumput... Joka tapauksessa hän korjasi vehkeen vartissa ja vesi alkoi lämmetä, aaaah. Kiittelimme, ettei poikkeuksellisesta sähköpiikistä huolimatta laitteeseen ollut itseensä tullut minkäänlaista toimintaa haittaavaa vauriota!

Sähkökatkoja voivotellessamme, ruåtsalaiset vihjaisivat suureksi helpotukseksemme (he asuvat supermiljonäärin tiluksilla talonvahteina), että heilläkin mm. otetaan aina tietsikat sähköverkosta kun ukkonen tulee. Sen verran häiriöitä se naapurikylässäkin siis aiheuttaa, oli kiinteistö vaikka millainen superlukaali tahansa. Eli kyseessä tuskin on meidän taloomme rajautuva sähköverkon ongelma. Me taisimme vain välttyä näiltä murheilta ensimmäisenä talovuotenamme ihmeellisesti. Ihmeellisesti todellakin, siihen nähden, miten usein näitä nykyään tapahtuu!

Joululomaohjelmaa pyhien seurassa

Joululomalla pyhien (siis pyhäpäivien...) jälkeen meille tulee Ranskaan kirkoista innostunut nuori mies vieraaksi. Hän jo hihkaisi innosta nähdessään kylämme laella seisovan kappelin valokuvissamme. Lupaavaa! Vanhoista kirkoista ja kappeleistahan ei seudullamme ole pulaa.

Kokoan nyt etukäteen vieraallemme tietoa Provencen ja Alpes Maritimesin kristillisistä juurista, jotka meitäkin erityisesti kiinnostavat. Kristillisyyden juuret Provencessa alkavat ilmeisesti legendaarisesta Maria Magdaleenan rantaannoususta Provencen rannikolle. Provencessahan kerrotaan, että Maria Magdaleenan lisäksi pieni ryhmä naisia sekä tyttölapsi ja mahdollisesti Joosef Arimatialainen ja Maximin sekä ehkä Marian veli Lazarus, mahdollisesti myös 15 piispaa (erilaisia versioita olemassa) saapuivat 40-luvulla (ehkä v. 48) veneellä Provencen pieneen rantakaupunkiin Saintes-Maries-de-la-Meriin ja siten toivat kristinuskon Provenceen.

Tarinan todenperäisyydestä ei oikein ole tietoa, mutta legendan mukaan Maria kera seurueensa laitettiin Jeesuksen ristiinnaulitsemista seuranneiden Jerusalemin vainojen seurauksena veneeseen ilman airoja ja purjeita ja he päätyivät ihmeenomaisesti elossa Provencen rannikolle. Marian kerrotaan evankelioineen ensin Marseillen ja sen jälkeen hän olisi viettänyt loppuelämänsä seudulla, eläen viimeiset aikansa pääasiassa luolassa Sainte Baume -vuorilla (= Pyhä luola -vuoret) patikkamatkan päässä nykyisestä Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista ja olisi kuollut Saint Maximinin piispan, uskonveljensä, käsivarsille, siirretty joksikin aikaa saraseeneiltä piiloon "väärään" sarkofagiin. Marian pyhäinjäänteet löytyivät ilmeisesti 1200-luvulla uudestaan ja on monien mutkien sekä uhkien jälkeen löytänyt tiensä St.Maximinin kirkkoon, jossa sarkofagi yhä sijaitsee kirkon alakerrassa, josta sen aluperinkin ilmeisesti kerrotaan löytyneen.

Kävimmekin tätä mahdollista Maria Magdaleenan sarkofagia kerran jo pääsiäisen aikaan ihailemassa ja kieltämättä, siellä ollessamme jokin tässä legendassa kosketti. Oli legenda sitten kokonaan tai osittain totta tai vaikka tarua, olennaista tuntui olevan se, että tuo henkilö Raamatusta konkretisoitui tuolla paikalla. Raamatun todellisuus tuli lähelle fyysisesti ja tajuntaan iski tavallisesta poikkeava ymmärrys siitä, että nämä ovat todellakin olleet oikeita ihmisiä, kaikki nuo Mariat sun muut luineen päivineen. Aloin arvostaa pyhimystarinoita yleensäkin uudella tapaa tuon kokemukseni ansiosta.

Yllä ottamani kuva Marian sarkofaagista. Kirkon alakerrasta, samasta roomalaisajalta peräisin olevasta tilasta ilmeisesti löytyi tämän kanssa aikaanaan muitakin kristillisperäisiä sarkofaageja.

Omakohtaisen kokemukseni perusteella voisin väittää, että kertomukset pyhien kristillisten paikkojen taustalla tai legendat pyhistä ihmisistä tuntuvat palvelevan myös - tai ensisijaisesti jopa - muuta tarkoitusta kuin välittää aukotonta tietoa jonkun elämästä. Joidenkin tarinoiden lapsenomainen kömpelyys saattaa joitain kuulijoita hämätä luulemaan, että ne ovat ainoastaan aikansa eläneitä vähän yksinkertaisia keskiaikaisia viihdetuotoksia. Kyllä minullakin vähän kesti, että tuo ymmärrys oikein tajuntaan iski, vaikka periaatteessa olinkin jo oivaltanut, että pyhimystarinat ovat sinälläänkin jo hyvin inspiroivia ja monet niistä kelpaavat jolleivät kokonaan, niin ainakin monin osin esimerkiksi nykykristityllekin.

Yllä Maria Magdaleenan mukaan nimetty Basilique Ste-Marie-Madeleine -basilika Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista 

Lisää kertomuksia jouluksi, lisää paikkoja, joilla voimme näitä kertomuksia käydä läpi. Siinä jouluksi ja vieraallemme tilaus, joka saattaa onnistuessaan viedä meitä uusiin seikkailuihin ympäri tuttujakin kyliä. Kivaa, eikun historioita selaamaan ja googlettamaan!

Joululomaohjelmaa pyhien seurassa

Joululomalla pyhien (siis pyhäpäivien...) jälkeen meille tulee Ranskaan kirkoista innostunut nuori mies vieraaksi. Hän jo hihkaisi innosta nähdessään kylämme laella seisovan kappelin valokuvissamme. Lupaavaa! Vanhoista kirkoista ja kappeleistahan ei seudullamme ole pulaa.

Kokoan nyt etukäteen vieraallemme tietoa Provencen ja Alpes Maritimesin kristillisistä juurista, jotka meitäkin erityisesti kiinnostavat. Kristillisyyden juuret Provencessa alkavat ilmeisesti legendaarisesta Maria Magdaleenan rantaannoususta Provencen rannikolle. Provencessahan kerrotaan, että Maria Magdaleenan lisäksi pieni ryhmä naisia sekä tyttölapsi ja mahdollisesti Joosef Arimatialainen ja Maximin sekä ehkä Marian veli Lazarus, mahdollisesti myös 15 piispaa (erilaisia versioita olemassa) saapuivat 40-luvulla (ehkä v. 48) veneellä Provencen pieneen rantakaupunkiin Saintes-Maries-de-la-Meriin ja siten toivat kristinuskon Provenceen.

Tarinan todenperäisyydestä ei oikein ole tietoa, mutta legendan mukaan Maria kera seurueensa laitettiin Jeesuksen ristiinnaulitsemista seuranneiden Jerusalemin vainojen seurauksena veneeseen ilman airoja ja purjeita ja he päätyivät ihmeenomaisesti elossa Provencen rannikolle. Marian kerrotaan evankelioineen ensin Marseillen ja sen jälkeen hän olisi viettänyt loppuelämänsä seudulla, eläen viimeiset aikansa pääasiassa luolassa Sainte Baume -vuorilla (= Pyhä luola -vuoret) patikkamatkan päässä nykyisestä Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista ja olisi kuollut Saint Maximinin piispan, uskonveljensä, käsivarsille, siirretty joksikin aikaa saraseeneiltä piiloon "väärään" sarkofagiin. Marian pyhäinjäänteet löytyivät ilmeisesti 1200-luvulla uudestaan ja on monien mutkien sekä uhkien jälkeen löytänyt tiensä St.Maximinin kirkkoon, jossa sarkofagi yhä sijaitsee kirkon alakerrassa, josta sen aluperinkin ilmeisesti kerrotaan löytyneen.

Kävimmekin tätä mahdollista Maria Magdaleenan sarkofagia kerran jo pääsiäisen aikaan ihailemassa ja kieltämättä, siellä ollessamme jokin tässä legendassa kosketti. Oli legenda sitten kokonaan tai osittain totta tai vaikka tarua, olennaista tuntui olevan se, että tuo henkilö Raamatusta konkretisoitui tuolla paikalla. Raamatun todellisuus tuli lähelle fyysisesti ja tajuntaan iski tavallisesta poikkeava ymmärrys siitä, että nämä ovat todellakin olleet oikeita ihmisiä, kaikki nuo Mariat sun muut luineen päivineen. Aloin arvostaa pyhimystarinoita yleensäkin uudella tapaa tuon kokemukseni ansiosta.

Yllä ottamani kuva Marian sarkofaagista. Kirkon alakerrasta, samasta roomalaisajalta peräisin olevasta tilasta ilmeisesti löytyi tämän kanssa aikaanaan muitakin kristillisperäisiä sarkofaageja.

Omakohtaisen kokemukseni perusteella voisin väittää, että kertomukset pyhien kristillisten paikkojen taustalla tai legendat pyhistä ihmisistä tuntuvat palvelevan myös - tai ensisijaisesti jopa - muuta tarkoitusta kuin välittää aukotonta tietoa jonkun elämästä. Joidenkin tarinoiden lapsenomainen kömpelyys saattaa joitain kuulijoita hämätä luulemaan, että ne ovat ainoastaan aikansa eläneitä vähän yksinkertaisia keskiaikaisia viihdetuotoksia. Kyllä minullakin vähän kesti, että tuo ymmärrys oikein tajuntaan iski, vaikka periaatteessa olinkin jo oivaltanut, että pyhimystarinat ovat sinälläänkin jo hyvin inspiroivia ja monet niistä kelpaavat jolleivät kokonaan, niin ainakin monin osin esimerkiksi nykykristityllekin.

Yllä Maria Magdaleenan mukaan nimetty Basilique Ste-Marie-Madeleine -basilika Saint-Maximin-la-Sainte-Baumen kaupungista 

Lisää kertomuksia jouluksi, lisää paikkoja, joilla voimme näitä kertomuksia käydä läpi. Siinä jouluksi ja vieraallemme tilaus, joka saattaa onnistuessaan viedä meitä uusiin seikkailuihin ympäri tuttujakin kyliä. Kivaa, eikun historioita selaamaan ja googlettamaan!

Tehtiin joulusiivous

Niin hassua kuin se olikin etelä-ranskalaisessa +20 asteen lokakuun lämmössä, mutta lähtiessämme talo siivottiin joulua varten.

Riippumatta siitä, että lähtöä edeltävä päivä kuluu aina siivotessa tietysti lähinnä sisätiloissa, on ihanaa laittaa paikat kuntoon ylipäätäänkin ja nyt erityisesti kun tiedossa on joulu, jHs.

Tällä kertaa lattiaa luututessani kuvittelin, miltä tuntuukaan saapua kylmänä talviyönä taloon joulunaloitus mielessä. Melkein ripustin jo jouluvalotkin meitä odottamaan, mutta maltoin silti mieleni. Olisi varmaan kuitenkin pitänyt - edes eteiseen. Sisäänastuessa sitten vain töpseli seinään, ja avot!

Nyt mietin täällä huvikseni aina silloin tällöin, miten sitä ranskalaisjoulua tänä vuonna oikein viettäisimme. Mehän emme ole mihinkään joulutraditioihin kovin kiintyneitä - enää. Aikanaan pidin kovasti kiinni tietyistä kotoa oppimistani suomalaisista joulutavoista ja joulurääteistä, mutta kun tarpeeksi monta joulua olen itsekin jo tehnyt, vaihteluntarve voittaa tottumuksen tuoman turvan ja joulumme on senkuin kansainvälistynyt vuosi vuodelta. Pohjimmiltaanhan se on se joulukirkko, hyvät tuoksut, kynttilät ja rauhallinen tunnelma jotka tuovat joulun. Mitä räättiä tarkalleen ottaen on tarjolla, on sitten toisarvoinen seikka.

Suomesta en ole suunnitellut vieväni juuri mitään enää joulua varten Ranskaan. Ensimmäisenä kesänä kuljetimme jo astiaston ja joulukoristeetkin "muuttokuormassamme", joten kaikki "hardware"-perusasiat ovat jo paikan päällä. Joskus olen kuljetellut peräti lanttulaatikoita pakastettuina lentokoneissa ulkomailla tapahtuviin joulunviettoihimme, vaan nyt en taida viitsiä, ellei mies vaadi. Brittimieheni on usein sitä mieltä, että lanttulaatikkoa olisi oltava joulupöydässä!

Ehkä kuitenkin pyöräytän ennen joulua hedelmäkakun mukaan otettavaksi. Riehaannuin vähän syyslomalla ja tuli siksi ostettua Confiserie Florianilta suuri rasiallinen sellaisia pienenpieniä hedelmäkuutioita, joita kuivakakkuihin on tapana laittaa ja kuljetin rasian tänne kotimaahan. Joulukakkuhan minulla siinä mielessä pyörikin. Kuvittelin, että jospa niistä saisi erityisen herkullisen kakun, kun heidän muutkin makeisensa ovat niin hyviä. Se velvoittaa siis. Kunhan löytyisi vielä hyvä ja mehevän kakun tuottava resepti...

Nautin joulun suunnittelemisesta yleensäkin, mutta nyt erityisesti, kun saamme viettää joulua toistamiseen kakkoskodillamme provencelaistunnelmissa. Olin haaveillut vuosikaudet joulunvietosta joko Italiassa tai Englannin maaseudulla tai jossain Ranskassa. Toisaalta tällaisen joulun suhteen ei kovasti voikaan etukäteen ylihässätä, kun lähes kaikki valmistelut tehdään vasta perille saavuttuamme, ostoksia myöten.

Sen verran tiedämme tulevasta, että pöydästämme ei tänä vuonna löytyne hanhea, ei ankkaa, ei luultavasti kinkkua tai ainakaan kalkkunaa. Hillottuja/sokeroituja klementiinejä St. Raphaelista olisi kiva saada mutusteltaviksi ja vain hyvin vähän makeisia ja suklaata, mutta ne saisivat olla ihan oikeasti hyviä. Nizzassa on yksi makeismyymälä, jonka suklaita viime joulun jälkeen saimme maistaa ja totesimme, että ensi vuonna ei mitään muuta suklaata tarvita, kuin pieni rasia sieltä jouluksi. Eikä sekään ole tietenkään niin tärkeätä - vaikka olikin käsittämättömän suussasulavaa.

Tänä vuonna vietämme joulun oman perheen kesken. Viime jouluna saimme vieraiksemme vanhempani, joista isäni on nyt edesmennyt. Häntä varmasti tulee ajateltua sielläkin, kun samoissa puuhissa sitten olemme. Olemme hyvin kiitolliset siitä, kuinka jälleen kerran meitä asioissa johdatettiin. Viime vuoden joulusuunnitelmamme menivät nimittäin uusiksi ja aiotut vieraat peruivat tulonsa viime tingassa. Sitä silloin ihmettelimme. Kuitenkin juuri tämän yllätyksen vuoksi saimme isäni mukaamme viettämään joulua kanssamme, hänen viimeistään. Sitä muistelemme lämmöllä ja kiitollisuudella. Rukouksemme kiitävät "ylös" pyynnöllä, että hänellä olisi kaikki hyvin...