Ensinnäkin uusi majapaikkamme keski-Ruotsissa päivä-Vikingiltä ajeltuamme oli kaunis ja idyllinen maatalomajoitus B&B-tyyliin. Aivan kuin sisustuslehden maalaisromanttinen unelmatalo! Riski kannatti ottaa. Sängytkin olivat pehmeät, peitteet muhkeat ja ympäristö mukavan rauhallinen. Emäntä oli ystävällinen. Läheltä löytyi aamusella emännän ohjeistuksella lisäksi erittäin hyvin varusteltu ruokakauppa, josta saimme lounastarpeet kylmälaukkuumme. Tosin aamu oli pilvinen ja tihkutti, mutta toiveikkaasti varustauduimme picknic-lounasta varten.
Lounasaikaan Skånessa paistoi aurinko. Sen jälkeen taas satoi, joten lounaame onnistui aivan mahtavasti. Ajomatka sujui hyvin muutenkin. Varmasti sillä tiedolla, että tänä vuonna tämä olisi ainoa pitkä ajopäivämme oli jotain tekemistä jaksamisemme kanssa. Tsempattiin Itzehoeen saakka tuttuun kivaan Mercure-hotelliin. Lapset söivät matkan varrella saksalaisen huoltsikkapäivällisen ja me aikuiset odotimme hotellin huonepalvelun schintzeliä ja paikallista valkoista parsaa. Mies kehui saksalaista olutta.
Aamulla käväisimme hotellin viereisessä supermarketissa ruokaostoksilla. Löysimme pojalle nallekarhun muotoista lauantaimakkaraa ja juustoa! Pakkohan sellaista saksalaista gurmeeta oli ostaa, kun oli niin söpöä lasten mielestä. Itse en tullut maistaneeksi :)
Hampurissa tuuli taas kuten viime vuonnakin junaa odotellessa. Nyt sentään tarkeni odotella terassipöydässä. Lastaus kesti pitkään ilmeisesti lukuisten moottoripyörien vuoksi. Tiedä sitten, mikä siinä kestää, mutta juna pääsi lähtemään vasta runsaasti yli tunnin myöhässä, mutta kun se lähti, oli juhlaa! Ikkuna auki "hytistä" ja ihanat kesätuulet ja junan ruksutus sisään. Kävimme heti ravintolavaunuun ja saimme pöydän, päin vastoin kuin viime vuonna, jolloin emme mahtuneet sisään. Ruoka oli yllättävän hyvää siihen nähden, että kyseessä oli tosiaankin puolivalmista tarjoava junan keittiö. Saksalaista tietysti: bratwurstia, kinkkua ja flammenkuchea pöytään. Oli iloista istua siinä valkoisten pöytäliinojen hohteessa ja auringonpaisteessa. Koira vahti sillä aikaa tavaroitamme "hytissämme". Oikein kätevää.
Junamatka sujui siis hyvin ja pääsimme -toisin kuin viime vuonna- ihan perille saakka. Lueskeltiin kirjoja, pelattiin iPadiä, juteltiin ja hassuteltiin. Minä nautin suunnattomasti kauniista keski-Eurooppalaisista maisemista ja ihanasta kesätuulesta sekä junan äänistä. Ei siinä juuri muuta tarvinnut kuin sen hytin ikkunan.
Illalla konduktööri kävi kysymässä, mitä tahtoisimme aamiaisemme kanssa, kahvia vaiko teetä ja tahtovatko lapset kaakaot. Sitten hän toivotti hyvää yötä. Minä tosin nukuin aika kevyesti noilla kovilla lavereilla ja päättelin junan liikkeistä missä mennään. Välillä juna kitisi niin maan mahtavasti ja kaarteli ja kierteli tiukkoja kurveja. Se oli varmasti Alppirataa. Sen verran jännitti, että oli vaikea olla kuulematta noita kitinöitä ja olla ihmettelemättä toisinaan aika kovaakin junan kallistelua. Muut kylläkin nukkuivat kuin tukit. Olin ainoa, joka pääsi "nauttimaan" alppiajelusta tällä tavoin. Harmillisesti silloin oli aivan pilkkopimeää, joten en päässyt kuitenkaan näkemään huimia maisemia. Takaisintullessa sitten ehkä niitäkin näkee.
Aamulla meille tuotiin kohteliaasti valmiiksi lomakkeet, joilla voimme hakea korvausta junan yhden tunnin myöhästymisestä. Meillähän ei mikään kiire ollut mihinkään, joten saapi nähdä jaksaako moista edes lähteä täyttelemään. Oli kuitenkin hienoa, että tällainen huomioitiin jo tässä vaiheessa.
Aamiainen oli kuten viime vuonnakin, konduktööri koputti oveen ja toivotti hyvää huomenta kera aamiaispussin. Se oli hauska mannermainen sämpylöineen, marmeladeineen ja sulatejuustoineen. Erittäin runsas! Meiltä jäi leipää vielä lounastauollekin ja marmeladit kulkivat aivan tänne omaan jääkaappiin saakka.
Keli Alessandriassa oli napakymppi, ihana kuumottava auringonpaiste, ilma kuumuudesta vähän usvaisen oloinen horisontissa, aivan kuten etelässä kuuluukin. Auton ikkunat auki ja menoksi! Se oli kyllä vähän yllättävää, miten organisoimattomasti tapahtui junan purku asemalle. Tunnelma oli aika kaoottinen. Saksalainen järjestelmällisyys tosiaan taisi jäädä Saksaan ja täällä etelässä homma hoitui sitten enempi omalla painollaan. Mutta hoituihan se sitten kuitenkin.
Italialaiset huoltsikat olivat niin täysiä ja kiireisiä, että emme jääneet jonottelemaan ruokia vaan söimme suosiolla automme perästä stand-up -lounaan. Hain tosin pecorinoa ja parmesania isot kimpaleet kylmäaltaasta vietäväksi ranskankotiin. Mies onnistui nappaamaan jostain pari pizzapalaa lounaan kruunuksi. Oli kuumaa! Ranskan puolella ajoimme suoraan supermarketin pihaan ja minä juoksin sisään ostamaan sapuskaa talolle. Homma purkissa! Lämpöä noin 30 astetta ja talo vielä mukavan viileä. Ihan unelmakeli ja kiitollinen olo onnistuneesta matkasta tänne. Vaikka tulimme niin pitkän matkan Suomesta saakka, ei autossa istuminenkaan aiheuta mitään aversioreaktioita tänä vuonna. Välillä näinkin!
