Suosituksen perässä Seillansiin lounaalle

Kymmen vuotta sitten näin Seillansissa tämän aukion kesällä. Siitä saakka olen haaveillut joskus istuvani samaisen aukion mahtavien vanhojen plataanipuiden alla ruokailemassa, mieluiten iltahämärissä.

Seillansilla on siis ollut minun mielessäni ja muistikuvissani erityisesti tunnelmallisen ruokapaikan leima. Silti kaikkina niinä vuosina, joina olemme tällä seudulla kesiä ja joitain talvilomiakin viettäneet, emme ole kertaakaan päätyneet Seillansiin syömään.

Tänään päätimme autoilla lähiseudulla ja etsiä ruokapaikka lounaaksi. Veljeni perheen vieraillessa täällä alkukesästä, he osuivat puolivahingossa yhteen seillansilaiseen ravintolaan ja kehuivat sen olleen paras kaikista ruokapaikoista, joissa he koko matkan aikana olivat käyneet. Se oli aika suositus. Päätimme etsiä paikan käsiimme ja kokeilla mekin. Lähdimme etsimään kyseistä ravintolaa käyntikortti kädessämme.

Kävelimme tämän ihanan kylän läpi, kamera napsahteli ja käynti oli verkkaista. Kylä on kyllä hieno. Ei siihen kyllästy. Tässä niin hyväntuuliseksi tekevä kaupan julkisivu, että piti laittaa tänne: "Onni Provencessa". Tähän joskus minulle puoti!

Entinen nahka- tai kenkäpuoti, ehkä parkitsijan työpajakin.

Söpö pizzeria. Tänne emme kuitenkaan pysähtyneet.

Kiersimme koko kylän ja palattuamme lähes lähtöpaikkaamme, tajusimme, että etsimämme ravintola, Chez Hugo, olikin vaatimattoman oloisine kahvilamaisine terasseineen aivan kylän sisääntulon tienoilla. Emme olleet kiinnittäneet siihen mitään huomiota aiemmin, se kun oli niin heppoisan näköinen ulkoapäin.

Lista oli lyhyt, mutta vaikuttava. Kun valitimme, että nirsoille lapsille ei oikein löydy mitään, tarjoilija sanoi, että tietysti löytyy: laitetaan pihvi puoliksi! Okei. Niin tehtiin. Ruokalista vakuutti ja istuuduimme alas. Mies vielä yritti tilata tyttärelle pihviä ilman kastiketta ja salaattia tai maustettua voita. Tarjoilija kysyi hyvin ranskalaiseen tapaan: "Miksi?" Tyttö kertoi, ettei hän pidä niistä. Tarjoilija oitis vastaamaan, että "kyllä sinä pidät!" "Ellet pidäkään, teemme sinulle uuden." Aika varma poika. Tilattiin sitten lapsille tuo luomupihvi kimppaan. Poika olisi tahtonut tapansa mukaan pasta bolognesea. (juu, hankalia ovat)

Minä valitsin suurta suosikkiani rumilusta, merikrottia. Se tuli välimerellisessä pikkukalakeitossa rouille-majoneesin kera ja oli aivan tajuttoman hyvää. Mies otti helmikanaa, johon liittyy rakkaita muistoja ranskalaissukulaistensa kokkailuista. Myös helmikana oli käsittämättömän mehukasta. Lasten pihvit lähes murenivat käsiin eli hyvää oli. Söimme lautaset aivan tyhjiksi, myös lasten - tytär jätti tomaatinpalan lautaselleen ja poika, lihansyöjä, oudoksui porkkanasoosia, joka maistui kyllä isälle.

Ai niin. Merikrotin valmistaminen vei sen verran, että tarjoilija sai meidät tilaamaan siksi ajaksi alkupalatkin. Kumpikin meistä aikuisista valitsi foie grasin. Se tuli mansikkachutneyn kera. Mielenkiintoista ja ihan hyvää. Uusi käyttöidea kesän mansikkasadolle! Etikkainen mansikkahillo siis. 

Kun kerran kaikki tarjottava oli ollut niin suunnattoman herkullista, oli tietysti kokeiltava myös paikan jälkiruokia. Miehelle creme brulée, minulle ile flottante ja lapsille kotitekoiset jäätelöt. Ile flottante on ihmeellinen kevyt ja pehmeä marenkisaari, joka kelluu vaniljakastikemeressä. Sen päälle on valutettu hieman paahdetulta sokerilta maistuvaa kastiketta. Joskus harrastamissamme valmisjälkiruoissa tämä on ollut aika epäonnistunut, joten ajattelin, että jos jossain, niin täällä se kannattaa kokeilla, jotta tietää mitä sen kuuluu olla. Ja hyväähän se olikin. Aika iso annos, mutta muuten aivan salonkikelpoinen. Myös creme brulée oli aivan nappi. Että oltiinkin tyytyväisiä ja kiitollisia. 

Saimme heti tilaisuuden passittaa tämä ihana löytömme eteenpäin, kun pysähdyimme myöhemmin supermarketin kahvilassa. Naapuripöydässä istui englantilainen rouva, joka kertoi juuri muuttaneensa kyläämme. Jossain vaiheessa sitten kävimme kaivamaan Hugon käyntikorttia ja sitä ojentamaan! Oltiin niin iloisia, että osattiin neuvoa kauniiseen kylään sekä mahtaville sapuskoille uustulokas! Varmasti törmäämme häneen toistekin. Jospa hän silloin olisi jo päässyt kokeilemaan Hugon keittiötä...