lauantai 29. kesäkuuta 2013

La Fête des Voisins osa 2

Koko päivän eilen vähän ihmettelin, että mitä kummaa sitä keksitään vietäväksi katunyyttäreihin ja mitenköhän siellä sitten pärjää ja tulee vastaanotetuksi eli onkohan meidät "oikeasti" kutsuttu mukaan, tällaisia osa-aika-kyläläisiä kun olemme.

Asioita ihmetellessä toimimme kutsuihin osallistumista valmistellen. Mies päätti leipoa bravuuriaan, Tarte Paysannen tomaateista ihanalla sinappi-kerma -kastikkeella. Minä päädyin vääntämään ranskalaistyylisen pizzan herkkusienistä, salamimakkarasta ja oliiveista. Lisäksi ostimme varalta kaupasta valmiin normandialaisen omenapiiraan, jos kaikki menisikin pieleen. Jotainhan olisi oltava tuomisiksi, kävi miten kävi.

Leipomuksemme onnistuivat ihan hyvin, joten meillä oli runsaasti tarjottavaa naapureillemme. Pakattiin mukaan vielä pullo paikallisen viinitilan Côte de Provence rosé-viiniä ja virvoitusjuomia. Valkoiset taitettavat muovituolimme kainalossa, tortut tarjottimella ja olkikorissa muut tilpehöörit sitten nilkutimme paikalle hitusen seitsemän jälkeen. Koolla oli jo jonkin verran meille aika tuntematonta, mutta kasvoilta osin tuttua porukkaa. Meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja meille ruvettiin tarjoilemaan juomaa. Punaviiniä muovimukista.

Kadun lapset leikkivät tavalliseen tapaansa kadulla palloa potkien. Me aikuiset keräännyimme kadun keskelle kyhätyn pöydän ympärille rupattelemaan ja napostelemaan pöytään tuotuja herkkuja. Meidän tuomistemme lisäksi pöydästä löytyi mm. minipizzoja, kotitekoista pissaladiere-sipulipiirakkaa (provencelainen pizzamainen erikoisuus http://delicesdhelene.over-blog.com/article-pissaladiere-nicoise-50102835.html ), kotitekoista quicheä, naapurikorttelista tuotua pizzerian pizzaa, makeisia ja sipsejä kera lukuisten erilaisten juomavaihtoehtojen, pastista unohtamatta.

Keskustelu oli hauskaa ja sujui yllättävän hyvin, kun laitoimme taitomme yhteen, mies vahvempana taitajana. Erityisesti eräs meitä vastapäätä istunut (itse asiassa selvisi, että lähestulkoon vastapäätä myös asuva) vanhempi madame oli erittäin kiinnostunut meistä ja Suomesta. Hän päivitteli silloin tällöin pöytäkumppaneillemme Suomen yötöntä yötä ja pimeää talvea. Se oli hänelle itselleen uutinen. Hän sai avukseen aika hyvin englantia taitavan nuoren miehen, joka käänsi hankalimmat kohdat keskustelusta niin madamelle kuin meillekin. Hyvin kärsivällisesti keskustelukumppanimme jaksoivat meidän kanssamme solkata ranskaa! Nostan heille hattua ja olemme hyvin kiitolliset tästä ilmaisesta ranskankielen "keskustelutunnistamme"! Varsinaista teho-opetusta.

Pääsimme tutustumaan hieman paremmin myös hitusen mystiseen katumme asukkiin, "rouvaan, jolla on pieni ruskea koira laukussa kirkkokäynnillä ja jonka hyvinkasvatetulla ja rauhallisella pikkukoiralla on baarissa käydessään oma tuoli pöydän ympärillä" Hyvin eleganttina ja harkitun huolettoman-huoliteltuna tämä rouva kävelyttää koiraansa kylässä ja ruokailee toisinaan kanssamme samaan aikaan mm. aukiomme baarissa. Hän osoittautui suunnattoman herttaiseksi ja tahdikkaaksi sekä sydämet sulattavan ystävälliseksi! En saanut silmiäni melkein hänestä irrotettua. Lämpö ja hyvä tahto tuntui ympäröivän häntä. Erikoinen asia oli myös se, että monella muulla paloautonpunainen huulipuna olisi epäpukevaa, mutta hänelle se peräti sopi. Hän nyt vain osaa kantaa varmaan minkä tahansa asun tai lisukkeen kunnialla. Erityisesti tietynlaiset ranskalaisnaiset ovat tätä lajia. He myös usein käyttävät juuri tällaista huutavanpunaista huulipunaa. Ei voi kuin ihmetellä.

Katumme juhliin osallistuva väki oli hyvin kirjavaa ja kyllähän osa noista ranskalaisistakin aika persoja näköjään juomille olivat. Ei näytä olevan vain suomalaisten tai brittien pahe. Me lähdimme varsin varhain nukuttamaan poikaamme kotiin, joten emme olleet tarkkailemassa sitä, miten juhlat jatkuivat tai kuinka myöhään edes. Muut lienevät jatkaneet vielä jonkin aikaa kadulla. Meitä ei ainakaan häirinnyt.

Yksi kylässä muuten hyvin näkyvä ihmisryhmä loisti poissaolollaan juhlista, arabiaikuiset. Lapset kyllä kävivät hanakasti juhlapöydästä herkkuja hakemassa. Tämä vahvistaa käsitystäni ja aika lyhyttä kokemustani siitä, että kylän kiviasujaimistossa limittyy, vaan ei sekoitu, kaksi maailmaa, länsi ja lähi-itä. Noin niinkuin karkeasti laitettuna. Ymmärtäähän sen, että he eivät juo viiniä tai syö possua, mutta olisi varmasti mahdollista viettää aikaa yhdessä ja tutustua niissäkin rajoissa. He yleensä puuttuvat myös kylän suuremmista ja virallisimmista juhlista. Kaksi eri maailmaa, todentotta. Näkymätön raja.

Saimme joka tapauksessa juhlien ansiosta uusia tuttavia ja nyt jutellaan tai heilutellaan kadun toisesta päästä tervehdykseksi kun kotikadulla nähdään. Oikein kiva lisä täälläoloon ja kylä tuntuu taas aika roimasti kodimmalta.