Viime elokuussa se tapahtui. Juuri viikko aikaisemmin olimme hyvästelleet naapurin madamen. Melkein heti kotiin savuttuamme saimme suru-uutisen kylästä: Madame F. oli menehtynyt pitkälliseen sairauteensa.
Kun saavuimme lokakuussa taas talolle, kivinen pikkukatumme oli hiljainen. Madame F:n tututuksi tullut vilkas ääni, joka oli peräti katumme tunnusmerkki, oli hävinnyt. Samaten joka-aamuiset kohteliaat, mutta sopivan tuttavalliset tervehdykset avoimesta ikkunasta puuttuivat. Ei hän myöskään istunut iltaisin kadulla muovituolissaan rupattelemassa ohikulkijoille. Keittiötämme vastapäätä Madamen kauniinsiniset ikkunaluukut pysyivät surullisesti suljettuina. Katse törmäsi niihin tuon tuostakin ja toi mieleen kylän menetyksen. Näin oli elokuusta syyslomaan, jouluun, uuteen vuoteen, aina helmikuuhun saakka.
Helmikuussa ikkunaluukut avattiin, raikasta ilmaa päästettiin asuntoon ja vanhoja huonekaluja alettiin kantaa kadulle. Asunnon avoimista ikkunoista kiiri kadulle ahkeria työnteon ääniä pitkälle iltayöhön, remonttia! Meille selvisi, että asunnon oli ostanut eräs paikallinen nuorehko nainen ja pian jo pääsimmekin häntä tervehtimään. Liuta kylän nuoria miehiäkin, muuttoporukkaa, tuli samassa tutuiksi ainakin kasvoiltaan.
Uudella naapurilla on pitkä matka kylän tietotoimistoksi ja katuvahdiksi, jollainen täältä nyt taitaa puuttua, mutta ehkä hän ei sitä samaa pestiä kaipaakaan. Hänellä linee omanlaisensa elämä, jota me nyt pääsemme hänen kanssaan jakamaan, tahtoi hän tai ei. Hänkin tulee meidän elämämme kiemuroista jossain määrin tietoiseksi tällä kadulla, jolla puhelimen soidessa tulee aina mietittyä, onko se meidän vaiko naapurin. Naapurin seinäkellon mukaan voimme myös päätellä aikaa - kuten kyläkellonkin soinnista.
Ihanaa, kun aamulla herään, avaan ikkunan ja vastapäisessä ikkunassa - itse asiassa vain parin metrin päässä -on hyvin pian ystävällinen naapuri toivottamassa hyvää huomenta kera iloisen hymyn! Elämä jatkuu. Meitä lohduttaa myös se, että onnistuimme ostamaan uuden naapurin myyntiartikkeleiden joukosta Madame F:n entisen keittiön pöydän kera provencelaistuolien. Niin pöytä kuin tuolitkin olivat aivan sellaisia, kuin olimme keittiöömme toivoneetkin. Ja nyt ne löytyivät naapurista, lisäksi antaen meille suloisen muiston pitämästämme madamesta!