Jälkijunassa postaan tämän joululoman aloituksen...
Täällä sitä nyt sitten ollaan, matkasta väsähtäneinä kylmää hohkaavien paksujen kiviseinien ja -lattioiden keskellä. Hurr, ilmalämpöpumput puhaltavat ja talo lämpenee sekä kuivaa nihkeydestään pikkuhiljaa. Talonvahdit olivatkin lomalla, joten laitoimme kunnon lämmöt päälle vasta saavuttuamme klo 1.30 yöllä. Sujahdimme lähestulkoon suoraan yöstä kylmännihkeisiin lakanoihin. Onneksi ne kuivahtivat ruumiinlämmöstä nopeasti ja vällyjen alla oli loppujen lopuksi kotoisaa kelliä.
Ruokakauppa oli ykkösenä listalla kunhan olimme aamiaisesta selvinneet - kylän omin antimin, munia ja pekonia sekä paakkelseja lähipuodeista. Lähdimme kohti suosikki-supermarketiamme E.Leclerciä. Ajoimme hieman pidempää näköalareittiä naapurikylän läpi saadaksemme jälleen tuntuman siitä, missä sitä ollaankaan. Ihastelimme lämmintä auringonpaisteista keliä. Iloisenväriset orvokit kylien kukkaruukuissa herättivät erityisesti minussa ihastusta. Että voikin olla kukkasia keskellä talvea! Ihanaa.
Saavuttuamme kyläkukkuloilta alas tasangolle, huomasimme paikallisen maalaistorin eräässä risteyksessä olevan avoinna. Siellä emme koskaan vielä olleet onnistuneet käymään, torin ollessa avoinna vain lauantaisin, mutta nyt hyppäsimme kerrankin autosta ja päätimme kurkata. Kurkkaus venähti, sillä huomasimme iloksemme tarjonnan olevan superhyvää; paikallisia raikkaita tuotteita ja erittäin runsain valikoimin. Mm. taannoin mainitsemani mainion ja nopean Monsieur Bressin, eli öljymyyjämme ja poltinhuoltajamme nimellä myytiin muutamia juureksia omasta kylästämme. Se oli hauskaa.
Ostimme tuoreita klementiinejä (tuoreuden takeena kussakin pieni tuore ja vihreä lehti vielä kiinni), sitruunoita, kesäkurpitsoita, valkosipulia, varsiselleriä, parsakaalia, hunajaa jossa oli herkullisen näköisesti kennoa purkissa, luumuhilloa, omenia...Jokaisessa tuotteessa luki, minkä kylän alueella kyseiset tuotteet oli kasvatettu. Kaikki oli tuttuja paikkoja. Hassusti tuntui ihan kuin olisimme omasta puutarhasta ne saaneet, niin tätä paikallisuutta ihailemme. Meillä taitaa jokin naksahtaa päässä, kun tänne Provenceen pääsemme, sillä ihan samanlaisia kiksejä emme ole onnistuneet saamaan aikaan muualla lähiruokaa ostellessamme.
Sitä jaksan ihastella, pohjoisesta kun tulen, että kaikkea tuota täällä kasvaa näin keskellä talveakin. Ja olihan siellä tarjolla lisäksi paaaljon muutakin, salaatteja, yrttejä, erilaisia lintuja ja hurjannäköinen pupu nyljettynä, ostereita, erilaisia simpukoita ja kaloja, patéta useaa lajia, oliiviöljyä, viiniä, leipää, pikkuleipiä, kukkasia ja lisäksi vielä joulukuusiakin.
Torilla tarkeni mahtavasti. Lämpöasteita oli 15.
Unohdin kamerani kotiin Suomeen. Laitan pian muutaman kuvan torista kunhan lataan kuvat puhelimesta. Onneksi Tapaninpäivänä saapuva vieraamme on avulias ja on luvannut raahata myös kamerani tänne tullessaan.
Kirkonkellojen sointia ranskalaiskylän kivikujilla, löytöjä, ruokaa, näkymiä, matkantekoa ja tunnelmia
tiistai 24. joulukuuta 2013
Hyvät talvikelit ja lähimaan satoa
Jälkijunassa postaan tämän joululoman aloituksen...
Täällä sitä nyt sitten ollaan, matkasta väsähtäneinä kylmää hohkaavien paksujen kiviseinien ja -lattioiden keskellä. Hurr, ilmalämpöpumput puhaltavat ja talo lämpenee sekä kuivaa nihkeydestään pikkuhiljaa. Talonvahdit olivatkin lomalla, joten laitoimme kunnon lämmöt päälle vasta saavuttuamme klo 1.30 yöllä. Sujahdimme lähestulkoon suoraan yöstä kylmännihkeisiin lakanoihin. Onneksi ne kuivahtivat ruumiinlämmöstä nopeasti ja vällyjen alla oli loppujen lopuksi kotoisaa kelliä.
Ruokakauppa oli ykkösenä listalla kunhan olimme aamiaisesta selvinneet - kylän omin antimin, munia ja pekonia sekä paakkelseja lähipuodeista. Lähdimme kohti suosikki-supermarketiamme E.Leclerciä. Ajoimme hieman pidempää näköalareittiä naapurikylän läpi saadaksemme jälleen tuntuman siitä, missä sitä ollaankaan. Ihastelimme lämmintä auringonpaisteista keliä. Iloisenväriset orvokit kylien kukkaruukuissa herättivät erityisesti minussa ihastusta. Että voikin olla kukkasia keskellä talvea! Ihanaa.
Saavuttuamme kyläkukkuloilta alas tasangolle, huomasimme paikallisen maalaistorin eräässä risteyksessä olevan avoinna. Siellä emme koskaan vielä olleet onnistuneet käymään, torin ollessa avoinna vain lauantaisin, mutta nyt hyppäsimme kerrankin autosta ja päätimme kurkata. Kurkkaus venähti, sillä huomasimme iloksemme tarjonnan olevan superhyvää; paikallisia raikkaita tuotteita ja erittäin runsain valikoimin. Mm. taannoin mainitsemani mainion ja nopean Monsieur Bressin, eli öljymyyjämme ja poltinhuoltajamme nimellä myytiin muutamia juureksia omasta kylästämme. Se oli hauskaa.
Ostimme tuoreita klementiinejä (tuoreuden takeena kussakin pieni tuore ja vihreä lehti vielä kiinni), sitruunoita, kesäkurpitsoita, valkosipulia, varsiselleriä, parsakaalia, hunajaa jossa oli herkullisen näköisesti kennoa purkissa, luumuhilloa, omenia...Jokaisessa tuotteessa luki, minkä kylän alueella kyseiset tuotteet oli kasvatettu. Kaikki oli tuttuja paikkoja. Hassusti tuntui ihan kuin olisimme omasta puutarhasta ne saaneet, niin tätä paikallisuutta ihailemme. Meillä taitaa jokin naksahtaa päässä, kun tänne Provenceen pääsemme, sillä ihan samanlaisia kiksejä emme ole onnistuneet saamaan aikaan muualla lähiruokaa ostellessamme.
Sitä jaksan ihastella, pohjoisesta kun tulen, että kaikkea tuota täällä kasvaa näin keskellä talveakin. Ja olihan siellä tarjolla lisäksi paaaljon muutakin, salaatteja, yrttejä, erilaisia lintuja ja hurjannäköinen pupu nyljettynä, ostereita, erilaisia simpukoita ja kaloja, patéta useaa lajia, oliiviöljyä, viiniä, leipää, pikkuleipiä, kukkasia ja lisäksi vielä joulukuusiakin.
Torilla tarkeni mahtavasti. Lämpöasteita oli 15.
Unohdin kamerani kotiin Suomeen. Laitan pian muutaman kuvan torista kunhan lataan kuvat puhelimesta. Onneksi Tapaninpäivänä saapuva vieraamme on avulias ja on luvannut raahata myös kamerani tänne tullessaan.
Täällä sitä nyt sitten ollaan, matkasta väsähtäneinä kylmää hohkaavien paksujen kiviseinien ja -lattioiden keskellä. Hurr, ilmalämpöpumput puhaltavat ja talo lämpenee sekä kuivaa nihkeydestään pikkuhiljaa. Talonvahdit olivatkin lomalla, joten laitoimme kunnon lämmöt päälle vasta saavuttuamme klo 1.30 yöllä. Sujahdimme lähestulkoon suoraan yöstä kylmännihkeisiin lakanoihin. Onneksi ne kuivahtivat ruumiinlämmöstä nopeasti ja vällyjen alla oli loppujen lopuksi kotoisaa kelliä.
Ruokakauppa oli ykkösenä listalla kunhan olimme aamiaisesta selvinneet - kylän omin antimin, munia ja pekonia sekä paakkelseja lähipuodeista. Lähdimme kohti suosikki-supermarketiamme E.Leclerciä. Ajoimme hieman pidempää näköalareittiä naapurikylän läpi saadaksemme jälleen tuntuman siitä, missä sitä ollaankaan. Ihastelimme lämmintä auringonpaisteista keliä. Iloisenväriset orvokit kylien kukkaruukuissa herättivät erityisesti minussa ihastusta. Että voikin olla kukkasia keskellä talvea! Ihanaa.
Saavuttuamme kyläkukkuloilta alas tasangolle, huomasimme paikallisen maalaistorin eräässä risteyksessä olevan avoinna. Siellä emme koskaan vielä olleet onnistuneet käymään, torin ollessa avoinna vain lauantaisin, mutta nyt hyppäsimme kerrankin autosta ja päätimme kurkata. Kurkkaus venähti, sillä huomasimme iloksemme tarjonnan olevan superhyvää; paikallisia raikkaita tuotteita ja erittäin runsain valikoimin. Mm. taannoin mainitsemani mainion ja nopean Monsieur Bressin, eli öljymyyjämme ja poltinhuoltajamme nimellä myytiin muutamia juureksia omasta kylästämme. Se oli hauskaa.
Ostimme tuoreita klementiinejä (tuoreuden takeena kussakin pieni tuore ja vihreä lehti vielä kiinni), sitruunoita, kesäkurpitsoita, valkosipulia, varsiselleriä, parsakaalia, hunajaa jossa oli herkullisen näköisesti kennoa purkissa, luumuhilloa, omenia...Jokaisessa tuotteessa luki, minkä kylän alueella kyseiset tuotteet oli kasvatettu. Kaikki oli tuttuja paikkoja. Hassusti tuntui ihan kuin olisimme omasta puutarhasta ne saaneet, niin tätä paikallisuutta ihailemme. Meillä taitaa jokin naksahtaa päässä, kun tänne Provenceen pääsemme, sillä ihan samanlaisia kiksejä emme ole onnistuneet saamaan aikaan muualla lähiruokaa ostellessamme.
Sitä jaksan ihastella, pohjoisesta kun tulen, että kaikkea tuota täällä kasvaa näin keskellä talveakin. Ja olihan siellä tarjolla lisäksi paaaljon muutakin, salaatteja, yrttejä, erilaisia lintuja ja hurjannäköinen pupu nyljettynä, ostereita, erilaisia simpukoita ja kaloja, patéta useaa lajia, oliiviöljyä, viiniä, leipää, pikkuleipiä, kukkasia ja lisäksi vielä joulukuusiakin.
Torilla tarkeni mahtavasti. Lämpöasteita oli 15.
Unohdin kamerani kotiin Suomeen. Laitan pian muutaman kuvan torista kunhan lataan kuvat puhelimesta. Onneksi Tapaninpäivänä saapuva vieraamme on avulias ja on luvannut raahata myös kamerani tänne tullessaan.
perjantai 13. joulukuuta 2013
Provencelaisia jouluperinteitä
Viime vuonna opettelimme provencelaisia kristilliseen jouluperinteeseen liittyviä tapoja ja pyrimme parhaamme mukaan puolileikillämme noudattamaan niitä - ensimmäisenä provencelaisena joulunamme. Tänä vuonna varmaan seuraamme monia näistä tavoista jälleen.
Aterian söimme jouluaaton illan perhemessun jälkeen. Kylässämme ei järjestetty keskiyön messua, mikä olikin ensipettymyksen jälkeen varmasti ihan hyvä asianlaita. Emme olisi jaksaneet valvoa niin kauan, lapsiakin kun oli seurueessamme.
Jouluaattona illallispöytä provencelaisittain katetaan kolmella valkoisella pöytäliinalla, kolmella kynttilällä sekä kolmella astialla Pyhän Barbaran ruohoa (vähän niinkuin meidän pääsiäisruohomme!).
Tässä minun versioni, kolme hyasinttia. Muovisiakin ruohoja oli tarjolla kaupoissa, mutta mutta. Hyasintti jotenkin tuntui viehättävämmältä...kun emme omaa (vehnän-?)orasta kerinneet kasvattamaan.
Nämä kolmen toistumiset symboloivat pyhää kolminaisuutta. Ruokalajeja aaton aterialla on puolestaan seitsemän, kuten Kristuksen seitsemän haavaa tai joidenkin versioiden mukaan, ehkä yleisemminkin, Marian seitsemän surua. Jouluaaton ruokailuun ei vielä kuulu liharuoat, vaan pöytään on katettu kalaa, kukkakaalia, artisokkaa, selleriä (varsisellaista, luulisin) ja kaalia. Tämä tarjoillaan usein aiolin kera, eli valkosipulimajoneesin kera. Näiden lisäksi tarjoillaan seitsemää sorttia viiniä. Meillä oli pääruokana mereneläviä eli aika lailla fruit de mer -lautanen.
Pöytään kuuluu kattaa yksi ylimääräinen paikka, jos vaikka joku köyhä sattuisi koputtamaan ovelle. Hänet kuuluisi pyytää mukaan ruokailemaan. Tosin tähän pöytään jätettävään tyhjään paikkaan liittyy myös pakanallisempiakin perinteitä, joista me emme ole kiinnostuneita. Seuraamme kristillistä polkua myös jouluperinteissä sen verran kuin sitä hahmotamme. Minusta näin tuntuu hyvältä.
Pääruokakattausta seuraa 13 jälkiruokaa, jotka tarjoillaan keskiyön messun jälkeen (jos sellainen siis on järjestetty). Nämä 13 ruokaa symboloivat viimeiselle ehtoolliselle osallistuneita. Pääasiassa nämä herkut ovat hedelmiä ja paikallisia makeita herkkuja ja niiden kerrotaan symboloivan myös eri sääntökuntia, jotka ovat vannoneet köyhyyden valan: kuivatut viikunat ovat fransiskaanit, mantelit karmeliitat, rusinat dominikaanit, hasselpähkinät tai saksanpähkinät augustinolaiset. Eri ruokien värien ajatellaan esittävän eri munkki- ja nunnajärjestöjen pukujen värejä.
Muita tärkeitä elementtejä jälkiruokakattauksessa ovat nougatit, tumma ja vaalea, joiden katsotaan symboloivan hyvää ja pahaa. Hedelminä voi olla vaikka mitä, omenoita, päärynöitä, mandariineja, appelsiineja, banaaneja. Paikallisiin herkkuihin kuuluu sitten luonnollisesti erilaisia makeita, kuten calissons (meloni-appelsiini-manteli -tahnasta muotoiltuja makeisia sokerikuorrutuksella, pyöreähkön salmiakin muotoisina palasina), marsipaanitäytteiset taatelit (todella räikeänvärisin vihrein ja pinkein marsipaanein!). Eräs tärkeä osa jälkiruokaa on pompe a l'huile, jota viime vuonna emme onnistuneet löytämään ajoissa. Se on leipä, joka on maustettu sitruksen kuorilla ja appelsiininkukkavedellä ja leivottu oliiviöljyllä. Tämä leipä kuuluu murtaa, kuten Kristus mursi leivän. Makean ruoan kanssa kuuluu tietysti nauttia makeata viiniä, niin myös jouluna.
Viime vuonna ostimme supermarketista valmiina tarjottimen, jolle oli ilmeisesti kerätty tradition mukaiset makeat herkut. Se olikin kiinnostava, vaan esteettisesti vähän turhan räikeä, mutta maultaan erinomainen lajitelma makeita paloja. Makeasta ulkonäöstään huolimatta, maku oli hillitty!
Tässä viimevuotinen makea tarjotin. Paikallisina herkkuina lisäsin mukaan mm. hedelmä- ja marja marmeladeja aidoista hedelmistä ja marjoista sekä paikallisen sokerileipurin leivoslajitelman jota ei näy kuvassa.
Tänä vuonna varmaankin pyrin kokoamaan tarjottimen itse valitsemistamme pienemmistä kokonaisuuksista tai ainakin kokeilla jotain toista valmistajaa. Jos vaikka Nizzan joulumarkkinoilta löytyisi jotain sopivaa - mikäli sinne saakka jaksamme ennen joulua. Olisihan siellä se yksi ihana suklaapuotikin...ja varmasti muutakin houkuttelevaa. Tosin Grassessa on markkinat huomattavasti lähempänä. Katsotaan mihin energiaa riittää. Yöllisen lennon jälkeen ei olla yleensä ihan parhaassa vedossa ainakaan ensimmäisenä päivänä mökillä.
Muuten joulunajan ohjelmistoon voisi ottaa taas Fayencen kylän erittäin viehättävän provencelaisillan. Tiedän siitä sen verran, että jossain vaiheessa aatonaatto (?) iltaa nunnat laulavat kirkon aukiolla, sitten provencelaispukuihin pukeutuneet kyläläiset kokoontuvat aukiolle aaseineen ja järjestäytyvät kulkueeksi, joka esittää jonkinlaista esitystä ja laulaa ja soittaa perinteistä joulumusiikkia samalla kun muu väki kulkee heitä seuraten läpi kylän kujien kantaen pieniä paperisoihtuja. Se oli todella tunnelmallista pimeässä talviyössä. En tiedä, mitä oli tapahtunut ennen tuota nunnakuoroa, sillä siinä vaiheessa pelmahdimme paikalle viime vuonna.
Myös oman kylämme kirkossa juhla liittyi provencelaisuuteen vahvasti, kun lapset pukeutuneina provencelaisasuihinsa esittivät seimiesityksen seurakunnalle ennen aaton messua. Sekin oli erittäin viehättävää ja kaunista. Siihen olisi kiva päästä taas osallistumaan katsojana.
Kaikkea sitä on. Maailmassa. Jopa Kristuksen syntymäjuhlassa. Tärkein on kuitenkin se, että muistamme pari tuhatta vuotta sitten tapahtunutta ja olemme siitä kiitolliset. Samahan se on, miten juhlavasti sitä juhlii, vaikka yksin kynttilän valossa - tai ilman. Kunhan sisimmässämme omistamme Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen, muulla ulkoisella ei niin väliä, vaikka tässä nyt hehkuttelenkin kaikkea monimutkaiselta kuulostavaa puuhaa jouluksi. Se on bonusta se, mutta ydin on ja pysyy, oltiin missä tahansa, millaisissa olosuhteissa tahansa. Jeesuksen syntymisen muistojuhla, kiitoksen paikka, pääsiäisen iloon tähtäävä alku! Siitä pidämme kiinni, muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. No stress.
Aterian söimme jouluaaton illan perhemessun jälkeen. Kylässämme ei järjestetty keskiyön messua, mikä olikin ensipettymyksen jälkeen varmasti ihan hyvä asianlaita. Emme olisi jaksaneet valvoa niin kauan, lapsiakin kun oli seurueessamme.
Jouluaattona illallispöytä provencelaisittain katetaan kolmella valkoisella pöytäliinalla, kolmella kynttilällä sekä kolmella astialla Pyhän Barbaran ruohoa (vähän niinkuin meidän pääsiäisruohomme!).Tässä minun versioni, kolme hyasinttia. Muovisiakin ruohoja oli tarjolla kaupoissa, mutta mutta. Hyasintti jotenkin tuntui viehättävämmältä...kun emme omaa (vehnän-?)orasta kerinneet kasvattamaan.
Nämä kolmen toistumiset symboloivat pyhää kolminaisuutta. Ruokalajeja aaton aterialla on puolestaan seitsemän, kuten Kristuksen seitsemän haavaa tai joidenkin versioiden mukaan, ehkä yleisemminkin, Marian seitsemän surua. Jouluaaton ruokailuun ei vielä kuulu liharuoat, vaan pöytään on katettu kalaa, kukkakaalia, artisokkaa, selleriä (varsisellaista, luulisin) ja kaalia. Tämä tarjoillaan usein aiolin kera, eli valkosipulimajoneesin kera. Näiden lisäksi tarjoillaan seitsemää sorttia viiniä. Meillä oli pääruokana mereneläviä eli aika lailla fruit de mer -lautanen.
Pöytään kuuluu kattaa yksi ylimääräinen paikka, jos vaikka joku köyhä sattuisi koputtamaan ovelle. Hänet kuuluisi pyytää mukaan ruokailemaan. Tosin tähän pöytään jätettävään tyhjään paikkaan liittyy myös pakanallisempiakin perinteitä, joista me emme ole kiinnostuneita. Seuraamme kristillistä polkua myös jouluperinteissä sen verran kuin sitä hahmotamme. Minusta näin tuntuu hyvältä.
Pääruokakattausta seuraa 13 jälkiruokaa, jotka tarjoillaan keskiyön messun jälkeen (jos sellainen siis on järjestetty). Nämä 13 ruokaa symboloivat viimeiselle ehtoolliselle osallistuneita. Pääasiassa nämä herkut ovat hedelmiä ja paikallisia makeita herkkuja ja niiden kerrotaan symboloivan myös eri sääntökuntia, jotka ovat vannoneet köyhyyden valan: kuivatut viikunat ovat fransiskaanit, mantelit karmeliitat, rusinat dominikaanit, hasselpähkinät tai saksanpähkinät augustinolaiset. Eri ruokien värien ajatellaan esittävän eri munkki- ja nunnajärjestöjen pukujen värejä.
Muita tärkeitä elementtejä jälkiruokakattauksessa ovat nougatit, tumma ja vaalea, joiden katsotaan symboloivan hyvää ja pahaa. Hedelminä voi olla vaikka mitä, omenoita, päärynöitä, mandariineja, appelsiineja, banaaneja. Paikallisiin herkkuihin kuuluu sitten luonnollisesti erilaisia makeita, kuten calissons (meloni-appelsiini-manteli -tahnasta muotoiltuja makeisia sokerikuorrutuksella, pyöreähkön salmiakin muotoisina palasina), marsipaanitäytteiset taatelit (todella räikeänvärisin vihrein ja pinkein marsipaanein!). Eräs tärkeä osa jälkiruokaa on pompe a l'huile, jota viime vuonna emme onnistuneet löytämään ajoissa. Se on leipä, joka on maustettu sitruksen kuorilla ja appelsiininkukkavedellä ja leivottu oliiviöljyllä. Tämä leipä kuuluu murtaa, kuten Kristus mursi leivän. Makean ruoan kanssa kuuluu tietysti nauttia makeata viiniä, niin myös jouluna.
Viime vuonna ostimme supermarketista valmiina tarjottimen, jolle oli ilmeisesti kerätty tradition mukaiset makeat herkut. Se olikin kiinnostava, vaan esteettisesti vähän turhan räikeä, mutta maultaan erinomainen lajitelma makeita paloja. Makeasta ulkonäöstään huolimatta, maku oli hillitty!
Tässä viimevuotinen makea tarjotin. Paikallisina herkkuina lisäsin mukaan mm. hedelmä- ja marja marmeladeja aidoista hedelmistä ja marjoista sekä paikallisen sokerileipurin leivoslajitelman jota ei näy kuvassa.
Tänä vuonna varmaankin pyrin kokoamaan tarjottimen itse valitsemistamme pienemmistä kokonaisuuksista tai ainakin kokeilla jotain toista valmistajaa. Jos vaikka Nizzan joulumarkkinoilta löytyisi jotain sopivaa - mikäli sinne saakka jaksamme ennen joulua. Olisihan siellä se yksi ihana suklaapuotikin...ja varmasti muutakin houkuttelevaa. Tosin Grassessa on markkinat huomattavasti lähempänä. Katsotaan mihin energiaa riittää. Yöllisen lennon jälkeen ei olla yleensä ihan parhaassa vedossa ainakaan ensimmäisenä päivänä mökillä.
Muuten joulunajan ohjelmistoon voisi ottaa taas Fayencen kylän erittäin viehättävän provencelaisillan. Tiedän siitä sen verran, että jossain vaiheessa aatonaatto (?) iltaa nunnat laulavat kirkon aukiolla, sitten provencelaispukuihin pukeutuneet kyläläiset kokoontuvat aukiolle aaseineen ja järjestäytyvät kulkueeksi, joka esittää jonkinlaista esitystä ja laulaa ja soittaa perinteistä joulumusiikkia samalla kun muu väki kulkee heitä seuraten läpi kylän kujien kantaen pieniä paperisoihtuja. Se oli todella tunnelmallista pimeässä talviyössä. En tiedä, mitä oli tapahtunut ennen tuota nunnakuoroa, sillä siinä vaiheessa pelmahdimme paikalle viime vuonna.
Myös oman kylämme kirkossa juhla liittyi provencelaisuuteen vahvasti, kun lapset pukeutuneina provencelaisasuihinsa esittivät seimiesityksen seurakunnalle ennen aaton messua. Sekin oli erittäin viehättävää ja kaunista. Siihen olisi kiva päästä taas osallistumaan katsojana.
Kaikkea sitä on. Maailmassa. Jopa Kristuksen syntymäjuhlassa. Tärkein on kuitenkin se, että muistamme pari tuhatta vuotta sitten tapahtunutta ja olemme siitä kiitolliset. Samahan se on, miten juhlavasti sitä juhlii, vaikka yksin kynttilän valossa - tai ilman. Kunhan sisimmässämme omistamme Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen, muulla ulkoisella ei niin väliä, vaikka tässä nyt hehkuttelenkin kaikkea monimutkaiselta kuulostavaa puuhaa jouluksi. Se on bonusta se, mutta ydin on ja pysyy, oltiin missä tahansa, millaisissa olosuhteissa tahansa. Jeesuksen syntymisen muistojuhla, kiitoksen paikka, pääsiäisen iloon tähtäävä alku! Siitä pidämme kiinni, muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. No stress.
Provencelaisia jouluperinteitä
Viime vuonna opettelimme provencelaisia kristilliseen jouluperinteeseen liittyviä tapoja ja pyrimme parhaamme mukaan puolileikillämme noudattamaan niitä - ensimmäisenä provencelaisena joulunamme. Tänä vuonna varmaan seuraamme monia näistä tavoista jälleen.
Aterian söimme jouluaaton illan perhemessun jälkeen. Kylässämme ei järjestetty keskiyön messua, mikä olikin ensipettymyksen jälkeen varmasti ihan hyvä asianlaita. Emme olisi jaksaneet valvoa niin kauan, lapsiakin kun oli seurueessamme.
Jouluaattona illallispöytä provencelaisittain katetaan kolmella valkoisella pöytäliinalla, kolmella kynttilällä sekä kolmella astialla Pyhän Barbaran ruohoa (vähän niinkuin meidän pääsiäisruohomme!).
Tässä minun versioni, kolme hyasinttia. Muovisiakin ruohoja oli tarjolla kaupoissa, mutta mutta. Hyasintti jotenkin tuntui viehättävämmältä...kun emme omaa (vehnän-?)orasta kerinneet kasvattamaan.
Nämä kolmen toistumiset symboloivat pyhää kolminaisuutta. Ruokalajeja aaton aterialla on puolestaan seitsemän, kuten Kristuksen seitsemän haavaa tai joidenkin versioiden mukaan, ehkä yleisemminkin, Marian seitsemän surua. Jouluaaton ruokailuun ei vielä kuulu liharuoat, vaan pöytään on katettu kalaa, kukkakaalia, artisokkaa, selleriä (varsisellaista, luulisin) ja kaalia. Tämä tarjoillaan usein aiolin kera, eli valkosipulimajoneesin kera. Näiden lisäksi tarjoillaan seitsemää sorttia viiniä. Meillä oli pääruokana mereneläviä eli aika lailla fruit de mer -lautanen.
Pöytään kuuluu kattaa yksi ylimääräinen paikka, jos vaikka joku köyhä sattuisi koputtamaan ovelle. Hänet kuuluisi pyytää mukaan ruokailemaan. Tosin tähän pöytään jätettävään tyhjään paikkaan liittyy myös pakanallisempiakin perinteitä, joista me emme ole kiinnostuneita. Seuraamme kristillistä polkua myös jouluperinteissä sen verran kuin sitä hahmotamme. Minusta näin tuntuu hyvältä.
Pääruokakattausta seuraa 13 jälkiruokaa, jotka tarjoillaan keskiyön messun jälkeen (jos sellainen siis on järjestetty). Nämä 13 ruokaa symboloivat viimeiselle ehtoolliselle osallistuneita. Pääasiassa nämä herkut ovat hedelmiä ja paikallisia makeita herkkuja ja niiden kerrotaan symboloivan myös eri sääntökuntia, jotka ovat vannoneet köyhyyden valan: kuivatut viikunat ovat fransiskaanit, mantelit karmeliitat, rusinat dominikaanit, hasselpähkinät tai saksanpähkinät augustinolaiset. Eri ruokien värien ajatellaan esittävän eri munkki- ja nunnajärjestöjen pukujen värejä.
Muita tärkeitä elementtejä jälkiruokakattauksessa ovat nougatit, tumma ja vaalea, joiden katsotaan symboloivan hyvää ja pahaa. Hedelminä voi olla vaikka mitä, omenoita, päärynöitä, mandariineja, appelsiineja, banaaneja. Paikallisiin herkkuihin kuuluu sitten luonnollisesti erilaisia makeita, kuten calissons (meloni-appelsiini-manteli -tahnasta muotoiltuja makeisia sokerikuorrutuksella, pyöreähkön salmiakin muotoisina palasina), marsipaanitäytteiset taatelit (todella räikeänvärisin vihrein ja pinkein marsipaanein!). Eräs tärkeä osa jälkiruokaa on pompe a l'huile, jota viime vuonna emme onnistuneet löytämään ajoissa. Se on leipä, joka on maustettu sitruksen kuorilla ja appelsiininkukkavedellä ja leivottu oliiviöljyllä. Tämä leipä kuuluu murtaa, kuten Kristus mursi leivän. Makean ruoan kanssa kuuluu tietysti nauttia makeata viiniä, niin myös jouluna.
Viime vuonna ostimme supermarketista valmiina tarjottimen, jolle oli ilmeisesti kerätty tradition mukaiset makeat herkut. Se olikin kiinnostava, vaan esteettisesti vähän turhan räikeä, mutta maultaan erinomainen lajitelma makeita paloja. Makeasta ulkonäöstään huolimatta, maku oli hillitty!
Tässä viimevuotinen makea tarjotin. Paikallisina herkkuina lisäsin mukaan mm. hedelmä- ja marja marmeladeja aidoista hedelmistä ja marjoista sekä paikallisen sokerileipurin leivoslajitelman jota ei näy kuvassa.
Tänä vuonna varmaankin pyrin kokoamaan tarjottimen itse valitsemistamme pienemmistä kokonaisuuksista tai ainakin kokeilla jotain toista valmistajaa. Jos vaikka Nizzan joulumarkkinoilta löytyisi jotain sopivaa - mikäli sinne saakka jaksamme ennen joulua. Olisihan siellä se yksi ihana suklaapuotikin...ja varmasti muutakin houkuttelevaa. Tosin Grassessa on markkinat huomattavasti lähempänä. Katsotaan mihin energiaa riittää. Yöllisen lennon jälkeen ei olla yleensä ihan parhaassa vedossa ainakaan ensimmäisenä päivänä mökillä.
Muuten joulunajan ohjelmistoon voisi ottaa taas Fayencen kylän erittäin viehättävän provencelaisillan. Tiedän siitä sen verran, että jossain vaiheessa aatonaatto (?) iltaa nunnat laulavat kirkon aukiolla, sitten provencelaispukuihin pukeutuneet kyläläiset kokoontuvat aukiolle aaseineen ja järjestäytyvät kulkueeksi, joka esittää jonkinlaista esitystä ja laulaa ja soittaa perinteistä joulumusiikkia samalla kun muu väki kulkee heitä seuraten läpi kylän kujien kantaen pieniä paperisoihtuja. Se oli todella tunnelmallista pimeässä talviyössä. En tiedä, mitä oli tapahtunut ennen tuota nunnakuoroa, sillä siinä vaiheessa pelmahdimme paikalle viime vuonna.
Myös oman kylämme kirkossa juhla liittyi provencelaisuuteen vahvasti, kun lapset pukeutuneina provencelaisasuihinsa esittivät seimiesityksen seurakunnalle ennen aaton messua. Sekin oli erittäin viehättävää ja kaunista. Siihen olisi kiva päästä taas osallistumaan katsojana.
Kaikkea sitä on. Maailmassa. Jopa Kristuksen syntymäjuhlassa. Tärkein on kuitenkin se, että muistamme pari tuhatta vuotta sitten tapahtunutta ja olemme siitä kiitolliset. Samahan se on, miten juhlavasti sitä juhlii, vaikka yksin kynttilän valossa - tai ilman. Kunhan sisimmässämme omistamme Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen, muulla ulkoisella ei niin väliä, vaikka tässä nyt hehkuttelenkin kaikkea monimutkaiselta kuulostavaa puuhaa jouluksi. Se on bonusta se, mutta ydin on ja pysyy, oltiin missä tahansa, millaisissa olosuhteissa tahansa. Jeesuksen syntymisen muistojuhla, kiitoksen paikka, pääsiäisen iloon tähtäävä alku! Siitä pidämme kiinni, muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. No stress.
Aterian söimme jouluaaton illan perhemessun jälkeen. Kylässämme ei järjestetty keskiyön messua, mikä olikin ensipettymyksen jälkeen varmasti ihan hyvä asianlaita. Emme olisi jaksaneet valvoa niin kauan, lapsiakin kun oli seurueessamme.
Jouluaattona illallispöytä provencelaisittain katetaan kolmella valkoisella pöytäliinalla, kolmella kynttilällä sekä kolmella astialla Pyhän Barbaran ruohoa (vähän niinkuin meidän pääsiäisruohomme!).Tässä minun versioni, kolme hyasinttia. Muovisiakin ruohoja oli tarjolla kaupoissa, mutta mutta. Hyasintti jotenkin tuntui viehättävämmältä...kun emme omaa (vehnän-?)orasta kerinneet kasvattamaan.
Nämä kolmen toistumiset symboloivat pyhää kolminaisuutta. Ruokalajeja aaton aterialla on puolestaan seitsemän, kuten Kristuksen seitsemän haavaa tai joidenkin versioiden mukaan, ehkä yleisemminkin, Marian seitsemän surua. Jouluaaton ruokailuun ei vielä kuulu liharuoat, vaan pöytään on katettu kalaa, kukkakaalia, artisokkaa, selleriä (varsisellaista, luulisin) ja kaalia. Tämä tarjoillaan usein aiolin kera, eli valkosipulimajoneesin kera. Näiden lisäksi tarjoillaan seitsemää sorttia viiniä. Meillä oli pääruokana mereneläviä eli aika lailla fruit de mer -lautanen.
Pääruokakattausta seuraa 13 jälkiruokaa, jotka tarjoillaan keskiyön messun jälkeen (jos sellainen siis on järjestetty). Nämä 13 ruokaa symboloivat viimeiselle ehtoolliselle osallistuneita. Pääasiassa nämä herkut ovat hedelmiä ja paikallisia makeita herkkuja ja niiden kerrotaan symboloivan myös eri sääntökuntia, jotka ovat vannoneet köyhyyden valan: kuivatut viikunat ovat fransiskaanit, mantelit karmeliitat, rusinat dominikaanit, hasselpähkinät tai saksanpähkinät augustinolaiset. Eri ruokien värien ajatellaan esittävän eri munkki- ja nunnajärjestöjen pukujen värejä.
Muita tärkeitä elementtejä jälkiruokakattauksessa ovat nougatit, tumma ja vaalea, joiden katsotaan symboloivan hyvää ja pahaa. Hedelminä voi olla vaikka mitä, omenoita, päärynöitä, mandariineja, appelsiineja, banaaneja. Paikallisiin herkkuihin kuuluu sitten luonnollisesti erilaisia makeita, kuten calissons (meloni-appelsiini-manteli -tahnasta muotoiltuja makeisia sokerikuorrutuksella, pyöreähkön salmiakin muotoisina palasina), marsipaanitäytteiset taatelit (todella räikeänvärisin vihrein ja pinkein marsipaanein!). Eräs tärkeä osa jälkiruokaa on pompe a l'huile, jota viime vuonna emme onnistuneet löytämään ajoissa. Se on leipä, joka on maustettu sitruksen kuorilla ja appelsiininkukkavedellä ja leivottu oliiviöljyllä. Tämä leipä kuuluu murtaa, kuten Kristus mursi leivän. Makean ruoan kanssa kuuluu tietysti nauttia makeata viiniä, niin myös jouluna.
Viime vuonna ostimme supermarketista valmiina tarjottimen, jolle oli ilmeisesti kerätty tradition mukaiset makeat herkut. Se olikin kiinnostava, vaan esteettisesti vähän turhan räikeä, mutta maultaan erinomainen lajitelma makeita paloja. Makeasta ulkonäöstään huolimatta, maku oli hillitty!
Tässä viimevuotinen makea tarjotin. Paikallisina herkkuina lisäsin mukaan mm. hedelmä- ja marja marmeladeja aidoista hedelmistä ja marjoista sekä paikallisen sokerileipurin leivoslajitelman jota ei näy kuvassa.
Tänä vuonna varmaankin pyrin kokoamaan tarjottimen itse valitsemistamme pienemmistä kokonaisuuksista tai ainakin kokeilla jotain toista valmistajaa. Jos vaikka Nizzan joulumarkkinoilta löytyisi jotain sopivaa - mikäli sinne saakka jaksamme ennen joulua. Olisihan siellä se yksi ihana suklaapuotikin...ja varmasti muutakin houkuttelevaa. Tosin Grassessa on markkinat huomattavasti lähempänä. Katsotaan mihin energiaa riittää. Yöllisen lennon jälkeen ei olla yleensä ihan parhaassa vedossa ainakaan ensimmäisenä päivänä mökillä.
Muuten joulunajan ohjelmistoon voisi ottaa taas Fayencen kylän erittäin viehättävän provencelaisillan. Tiedän siitä sen verran, että jossain vaiheessa aatonaatto (?) iltaa nunnat laulavat kirkon aukiolla, sitten provencelaispukuihin pukeutuneet kyläläiset kokoontuvat aukiolle aaseineen ja järjestäytyvät kulkueeksi, joka esittää jonkinlaista esitystä ja laulaa ja soittaa perinteistä joulumusiikkia samalla kun muu väki kulkee heitä seuraten läpi kylän kujien kantaen pieniä paperisoihtuja. Se oli todella tunnelmallista pimeässä talviyössä. En tiedä, mitä oli tapahtunut ennen tuota nunnakuoroa, sillä siinä vaiheessa pelmahdimme paikalle viime vuonna.
Myös oman kylämme kirkossa juhla liittyi provencelaisuuteen vahvasti, kun lapset pukeutuneina provencelaisasuihinsa esittivät seimiesityksen seurakunnalle ennen aaton messua. Sekin oli erittäin viehättävää ja kaunista. Siihen olisi kiva päästä taas osallistumaan katsojana.
Kaikkea sitä on. Maailmassa. Jopa Kristuksen syntymäjuhlassa. Tärkein on kuitenkin se, että muistamme pari tuhatta vuotta sitten tapahtunutta ja olemme siitä kiitolliset. Samahan se on, miten juhlavasti sitä juhlii, vaikka yksin kynttilän valossa - tai ilman. Kunhan sisimmässämme omistamme Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen, muulla ulkoisella ei niin väliä, vaikka tässä nyt hehkuttelenkin kaikkea monimutkaiselta kuulostavaa puuhaa jouluksi. Se on bonusta se, mutta ydin on ja pysyy, oltiin missä tahansa, millaisissa olosuhteissa tahansa. Jeesuksen syntymisen muistojuhla, kiitoksen paikka, pääsiäisen iloon tähtäävä alku! Siitä pidämme kiinni, muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. No stress.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Miehen joululahjatoive
Tänään autossa mies pisti minut arvuuttelemaan joululahjatoivettaan. Se on Ranskaan liittyvää, syötävää. Pää löi tyhjää. Löi tyhjää vielä siinäkin vaiheessa, kun hän ilmoitti lahjatoiveensa olevan saman kuin viime vuonna. Mikä kumma...? En muistanut yhtään, mitä annoin hänelle joululahjaksi! Noh, hänen piti se sitten minulle tavata: Tryffeli.
Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.
Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.
Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.
Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.
Haistelua, punnitsemista ja vertailua.
Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.
Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.
Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.
Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.
Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.
Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.
Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.
Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.
Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.
Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.
Haistelua, punnitsemista ja vertailua. 
Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.
Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.
Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.
Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.
Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.
Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.
Miehen joululahjatoive
Tänään autossa mies pisti minut arvuuttelemaan joululahjatoivettaan. Se on Ranskaan liittyvää, syötävää. Pää löi tyhjää. Löi tyhjää vielä siinäkin vaiheessa, kun hän ilmoitti lahjatoiveensa olevan saman kuin viime vuonna. Mikä kumma...? En muistanut yhtään, mitä annoin hänelle joululahjaksi! Noh, hänen piti se sitten minulle tavata: Tryffeli.
Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.
Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.
Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.
Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.
Haistelua, punnitsemista ja vertailua.
Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.
Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.
Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.
Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.
Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.
Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.
Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.
Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.
Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.
Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.
Haistelua, punnitsemista ja vertailua. Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.
Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.
Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.
Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.
Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.
Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.
perjantai 6. joulukuuta 2013
Oma pala Provencea Turussa
Etsin työhuonetta provencelais-nettipuodilleni Turkuun. Edullinen tila löytyi ja kun työhuoneessa on bonuksena vielä kaunis näyteikkunakin, työhuonesuunnitelmasta muodostuikin heti kättelyssä showroom/myymälä pikku-Provencelleni. Voilà! - ja yhtäkkiä onkin puodinpitoa edessä.
On ollut suunnattoman hauskaa laitella puotitilaa asetellen tuotteita esille ja nauttien kaikkien provencelaistuotteiden tuoksuista. Tuoksuviin puoteihin Ranskassa erityisesti juuri ihastuinkin ja sellaisen pidosta aloin joskus haaveilla. No, nyt sain sellaisen puodin pidettäväksi. Hoivaan suurella ilolla pientä palaa Provencea Turussa. Sinne on ihana kantaa tuliaisia matkoiltamme ja niin sulostuttaa myös muiden arkea - ja juhlaa.
Itse asiassa minulla on ollut niin hauskaa tämän puotiasian parissa, että en ollut edes huomannut, että seuraavaan Ranskaan lähtöön on vain pari viikkoa aikaa! Normaalisti lasken viikkoja ja päiviä seuraavaan matkaan. Nyt odotus on mennyt varsin jouhevasti. Kiitos pikku-Provencen Turussa!
Tervetuloa kaikki tutustumaan La Petite Provenceen Mikaelin kirkon tienoolle osoitteeseen Puistokatu 18! Toivon ja uskon, että näistä tuoksuvista tuotteista on teillekin vähintään yhtä suurta iloa kuin minulle!
Maanantaista 9.12. lähtien pyrin pitämään puotia auki perhetilanteen mukaan jHs 4 päivää viikossa seuraavasti:
ti ja to klo 10-15
ke klo 8.30-15
pe klo 10-17.
Muutoin puoti on auki kun olen paikalla sekä sopimuksen mukaan, myös ryhmille ja iltaisin sekä lauantaisin. Tervetuloa!
On ollut suunnattoman hauskaa laitella puotitilaa asetellen tuotteita esille ja nauttien kaikkien provencelaistuotteiden tuoksuista. Tuoksuviin puoteihin Ranskassa erityisesti juuri ihastuinkin ja sellaisen pidosta aloin joskus haaveilla. No, nyt sain sellaisen puodin pidettäväksi. Hoivaan suurella ilolla pientä palaa Provencea Turussa. Sinne on ihana kantaa tuliaisia matkoiltamme ja niin sulostuttaa myös muiden arkea - ja juhlaa.
Itse asiassa minulla on ollut niin hauskaa tämän puotiasian parissa, että en ollut edes huomannut, että seuraavaan Ranskaan lähtöön on vain pari viikkoa aikaa! Normaalisti lasken viikkoja ja päiviä seuraavaan matkaan. Nyt odotus on mennyt varsin jouhevasti. Kiitos pikku-Provencen Turussa!
Tervetuloa kaikki tutustumaan La Petite Provenceen Mikaelin kirkon tienoolle osoitteeseen Puistokatu 18! Toivon ja uskon, että näistä tuoksuvista tuotteista on teillekin vähintään yhtä suurta iloa kuin minulle!
Maanantaista 9.12. lähtien pyrin pitämään puotia auki perhetilanteen mukaan jHs 4 päivää viikossa seuraavasti:
ti ja to klo 10-15
ke klo 8.30-15
pe klo 10-17.
Muutoin puoti on auki kun olen paikalla sekä sopimuksen mukaan, myös ryhmille ja iltaisin sekä lauantaisin. Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)