keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Sunnuntaiaamuna jälleen myöhässä kirkkoon

...kuten tapanamme täällä on ollut.

Voi kuinka sydämellisesti meidät otettiinkaan taas vastaan seurakunnassa! Meidän heti huomioitiin palanneiksi porukkaan, kutsuttiin julkisesti tervetulotoivotuksessa ei vierailijoiksi, vaan ystäviksi. Poikakin pääsi mukaan pyhäkouluun ilman saattajaa sillä opettaja piti taas huolen siitä, että hänkin on mukana huolimatta puhevaikeuksista yms. Herralle kiitos tästä yhteydestä!

On se kumma, miten koto-Suomessa ehdimme yleensä ajoissa palvelukseen, mutta täällä poikkeuksetta saavumme myöhässä paikalle. Onneksi palveluksen alku täällä on rentoa ylistyslaulua ja sen sellaista rennompaa toimintaa, joten vaikka myöhässä saavummekin, pääsemme yleensä viimeistään opetuspuheen/saarnaan mukaan, jopa tänä sunnuntaina, vaikka olimme erityismyöhässä!

Olemme harkinneet tutustumista myös toiseen kansainväliseen ja kaksikieliseen seurakuntaan/kirkkoon, siis tämän Cornerstonen ja oman kylän ihanan katolisen kirkon lisäksi. He kokoontuvat aika mainioon aikaan sunnuntai-iltana eli aamukiireet jäisivät. Aika houkuttelevaa, mutta miten tästä nyt malttaa mitään uutta ottaa ohjelmaan, kun homma pelaa niin mukavasti tuolla jo tutuksi tulleessa seurakunnassa! Kai me sitten vain jatkamme tätä myöhässäolemisen perinnettämme.

Kirkko on tärkein, mutta olemme kyllä merkille pistäneet, että näillä seuduilla sunnuntaisin tapahtuvat ne kaikkein mielenkiintoisimmat häppeningit, kuten mahtavat kirpparit sun muut ulkoilmajuhlat ja koko perheen menot. Ikävä kyllä kristilliset menot vievät voiton, joten ihan tuosta syystä yksin emme lähde uutta seurakuntaa katsastamaan.

Jonain sunnuntaina tahtoisin silti käydä tutustumassa myös tähän toiseen porukkaan. Kiinnostaa kovasti, miten homma hoidetaan tällaisissa muissa samankaltaisissa ympyröissä, joissa väki vaihtuu ja on kansainvälistä. Miten se koti saadaan aikaan jokaiselle tulijalle. Tapahtuuko se samaan tapaan kuin jo tuntemassamme porukassa, vai olisiko muualta jotain muuta tai uutta oppimista viemisiksi koti-Suomen seurakuntaan - tai vaikka tähän jo tuntemaamme täkäläiseen!

Johdatuksessa mennään sinnekin - jos mennään :)