Ravintoloissa on eroja

...muutenkin kuin laadussa.

Kehittelimme aamupalapöydässä viikonvaihteessa suunnitelmaa siitä, minne veisimme äitiäni syömään pääsiäisen aikaan. Lempipuuhaamme, tämä reissujen etukäteispohdinta. Pari päivää meillä menee ensin firman asioissa - ikävä kyllä, mutta sitten helpottaa. Pyhinä syömme kotona. Lammaskin on jo tilattuna talomme vastapäiseltä lihamestarilta, Ludolta. Parin pyhäpäivän jälkeen varmaan jo maistuu pieni retki muuallekin. Sitä sitten jäimme funtsimaan, että minne. Tarjonnastahan ei ole niillä seuduilla pulaa.

Mies ehdotti, että kokeilisimme erästä bistromaista ruokalaa Cannesissa, josta saimme suosituksen vieressämme istuneelta madamelta viimeksi lentokoneessa. Hän kertoi lounastavansa siellä lähes päivittäin. Kuulemma erittäin peruspaikka, mikä kuulostaa meistä hurmaavalta.

Keskustelumme aamiaispöydässä alkoi sitten pyöriä bistro-brasserie -akselilla ja niiden eroissa, jotka olivat minulle vielä ainakin varsin epäselviä.

Miehen muistin lisäksi apuumme tuli maanmainio keittokirjamme, Culinaria France, mahtava opus jossa käydään läpi koko ranskanmaan kulinaarista historiaa makeisista ankanmaksaan. Suosittelemme lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Ilmeisesti bistro on alunperin lähtöisin kaupungistumisvaiheessa ilman maatalojen ruokia jääneiden ja kaupunkiin töihin muuttaneiden vuokralaisten ruokailutarpeista, joihin vuokranantajat yrittivät vastata tarjoamalla vuokralaisilleen simppelit ateriat. Sellaiset simppelit, joihin tämä maalta kaupunkiin muuttanut väki oli tottunut kotiseuduillaan, esim. jotain pataa jota on helppo valmistaa suurempikin annos kerrallaan. Konstailematonta arkiruokaa ja vain aamiais- ja lounasaikaan. Lounaan kanssa kuului kuulemma saada sellainen puoli litraa viiniä, muuten ei ateria ollut väen mielestä mistään kotoisin! Maksa ja muut sisäelimet muiden edullisten perusainesten lisäksi taisivat kuulua bistrojen perusrepertuaariin.

Kun työpaikat alkoivat eriytyä perustyöläisistä myös ns. valkokaulustöihin, parempiin asemiin päässyt porukka kaipasi eriyttämistä myös ruokailuilleen ja heitä varten pystytettiin brasserie-ruokaloita, joissa rahvaanomaisen (!) viinitarjoilun sijaan tarjottiinkin alsassilaisen perinteen mukaan olutta. Olut saattoi ilmeisesti olla talon omaa tuotantoa, vähän niinkuin briteissä, jossa eri panimoilla on omia pubejaan. Myös ruoka poikkesi maalaismaisesta tarjonnasta. Siellä saattoi olla tarjolla vähän paremmista ruhonosista valmistettuja ruokia kuin bistrossa. Brasserie saattoi olla avoinna myös iltaruokailulle.

Nykyään näiden ravintolatyyppien eroa ei ole aina enää niin helppo nähdä. Bistrot ovat taas muodissa ja turistille ravintola on ravintola, mutta on todella hauska kyllä löytää perinteisen kaavan mukaan toimivia bistroja. Odotamme, että tuo Cannesin suositeltu paikka vastaisi näihin odotuksiimme, vaikka se taitaakin olla nimeltään Bar. Mieleen tulee Aixin aioli-paikkamme, josta on niin hauskat muistot vuoden takaa pääsiäisestä. Sen tarjonta oli mahtavan-riemastuttavan perinteistä ja simppeliä. Autenttisuus ja rehellisyys on aina viehättävää. Sen perässä ajaa sen puoli tuntia mielellään Cannesiinkin, vaikka muuten siellä käyminen on useimmiten aika hengästyttävää.