Kylä on ollut hiljainen

Koko joulun ajan kylämme on elänyt hiljaiseloa, kuin talviunta.

Ennen joulun pyhiä, kylästämme tuttu ravintoloitsija Veronique, käväisi kanssamme yhtäaikaa tasangon leipomossa. Hänkin on kertomansa mukaan lomilla ja ravintola suljettuna koko joulun. En ollut ensin tunnistaa häntä, kun yleensä näemme hänet vain tukka tiukalla ponnarilla ja essu yllään. Saimme lämpimän ranskalaisen tervetulotoivotuksen, poskisuudelmat. Onneksi olen jo vähän tottuneempi niihin. Niinkin on meinaan alussa käynyt, että suukottamaan saapunut herrasmies onkin saanut minut eleillään luulemaan, että hänpä tuleekin minulle jotain kuiskuttamaan ja sitten hän hämmennyksen päätteeksi naurahtaakin, että haa, kyseessähän on ulkomaalainen rouva! Se selittää kaiken töpeksinnän näissä asioissa. Nopeasti tuollaisesta oppii, kun liian myöhään korvat punaisina tajuaa, missä mennään.

Jo kymmenen vuoden takaa tuttu ja meille kovin "rakas" baari kylän aukiolla vaihtoi omistajaa jo syyslomaa ennen. Syksyllä huomasimme, että uudet työntekijät/omistajat vähän vielä hakivat linjaansa ja työtapojaan eli palvelu oli aika hidasta. Ajattelimme, että kyllä se siitä, kun saavat lisää varmuutta kokemuksen myötä. Nyt talvella tässä brasseriaksi kutsutussa baarissa tarjoillaan näköjään vain pizzaa laatikoista eli vähän niinkuin take away, jonka saa syödä kahvilan pöydissä jos niin tahtoo. Ilman ruokailuvälineitä. Näin teimmekin hädissämme, kun tahdoimme nauttia tuttuun tapaamme lounaalla auringonpaisteesta kahvilapöydässä. Ihan hyvin se meni niinkin, mutta toivo elää, että kevään tullen menu monipuolistuisi.

Kylän tuttu vihannes- ja hedelmämyyjä, Hervé sekä sympaattinen hymyilevä kalakauppias ilmestyivät uskollisesti tiistaiaamuksi paikalleen kylän aukiolle. Vanhat madamet, ja vähän nuoremmatkin, piipahtivat asioilla ja vaihtamassa kuulumiset puheliaan Hervén kanssa. Kalamyyjä vetää sen sijaan erityisesti miesten porukat ympärilleen. Toripäivänä tuntui turvalliselta, kun kylän elämä näyttäytyi meillekin talven kohmeen keskellä.

Eilen ajelutimme poikamme kauko-ohjattavaa traktoria aukion hiekkakentällä sekä pelasimme petankia omalla porukalla - ranskalaisten miesten huvitukseksi. Siinä leikkiessämme ilmestyi katukuvaan myös toinen tuttu ilmiö, pääaukion reunamille kokoontui jälleen kylän vanhusten päivärupattelupiiri. Kukin kaivautui torille omasta asunnostaan parinkymmenen metrin etäisyydeltä. Toisinaan joillain heistä on kutimet mukana. Nyt riitti näköjään pelkkä rupattelu. Meidänkin naapurimme madame köpötteli paikalle kirkkaanpunaisessa kauhtuneessa villatakissaan. Tuntui todella mukavalta, kun saimme tervehtiä häntä aukiolla. Hänellä oli ollut flunssaa joulun ajan. Vieläkin vähän kuulemma vaivaa. Hän onkin ollut erityisen puhelias viime aikoina, sillä ojensimme hänelle joulun alkajaisiksi pienen muistamisen siitä hyvästä kun hän oli hoitanut kukkiamme poissaollessamme. Hän ilahtui silminnähden pienestä lahjastamme. Oli ihana lämmin hetki siinä ovella lahjaa ojentaessamme, vaikka en kovasti osannut keskustelua yllä pitääkään. Ihan kuin meistä olisi tullut hitusen enemmän tosi-naapureita jälleen. Pienin askelin, pienin askelin. Aiemminhan meistä on aina tuntunut siltä, että hän ei oikein osaa ottaa meitä tosissaan, kun emme kykene keskustelemaan. Täällähän keskusteleminen on kovasti arvossaan - ihan ymmärrettävää - ja me kielipuolina olemme olleet vähän onnettomia ja avuttomia kyläläisiä sen vuoksi.

Minne tahansa olemme menneetkin - ulkopuolella varsinaisten markkinoiden tai supermarketien - muutkin kylät ovat olleet hiljaisia. Oikeastaan ne kaikki kyllä ovat aika ihania tällaisinakin. Silti sitä vähän kaipaa aitoa elämää ympärilleen ja etenkin kontaktia paikallisiin. Olemme kovin kiitollisia näistä lämminhenkisistä kontakteista ja hetkistä joita meille on suotu. Herra heitä kaikkia ja tätä kylää siunatkoon.

Ainiin, vietettiinhän me tänään uudenvuodenpäivää peräti parin paikallisen seurassa! Seillansin kylässä - taas hiljainen kuin autiokylä! - päiväkävelyllä seuraamme lyöttäytyi koirakaksikko, joka seuraili meitä tiiviisti läpi koko kävelymme. Saimme useat mahtavat naurut koirakaverusten edesottamuksista. Miten mahtavaa elämää he viettävätkäät kun saavat vapaasti ystävyksinä kuljeskella, seikkailla ja painiskella! Sinne ne jäivät parkkipaikalle automme pakokaasupilven kera. Poikamme vuodatti takaistuimella parit aidot kyyneleet.

Bonne année!