Loppiainen ranskalaisittain

Loppiaisella tuntuu olevan enemmän painoarvoa ranskalaisissa perinteissä kuin mihin olemme kotimaassamme tottuneet, huolimatta Ranskan aikamoisesta sekularisoitumisesta. Mm. itämaan tietäjät kuuluisi käsitykseni mukaan Ranskassa lisätä seimiasetelmaan vasta loppiaisen aikaan, aivan kuten Jeesus-vauvakin ilmestyy siellä seimeensä vasta joulupäivänä.

Viime vuonna saimme loppiaisenvietosta vähän esimakua kun loimme kiinnostuneita katseita kauppojen loppiaiskakkuihin. Emme vain tohtineet maistaa niitä, sillä loppiaisena olisimme jo kotimaassa.

Tänä vuonna samaisten kakkujen inspiroimina vietimme loppiaista jo muutama päivä etuajassa niin vieraamme kuin omankin Suomeen paluumme vuoksi. Emme silti lisänneet tietäjiä seimen äärelle - sentään!

Hankimme asiaan kuuluvan kakun leipomosta. Ensiksi hankkimamme loppiaisleivonnainen oli tyypiltään eteläinen Brioche des Rois eli kuninkaiden kakku. Kakku muistuttaa etäisesti ehkä meikäläistä joulupullaa, vähän kuivaa. Itse tehtynä varmasti ihan hyvääkin.

Brioche des Rois on tarkoitus syödä seuraavin seremonioin: kakku leikataan niin moneen osaan kuin pöytäseurueessa on jäseniä. Sitten seurueen nuorimmainen jäsen kaivautuu pöydän alle, hän huutaa sieltä sitten vuorotellen kunkin seurueen jäsenen nimen ja nimenhuudon mukaisesti annetaan järjestyksessä kullekin oma osuutensa kakusta. Kun kaikki kakkupalat on jaettu, kakku syödään. Kakkuun on leivottu sisään pieni keraaminen Jeesus-lapsi, papu tai muu pienesine, jonka saaja saa kakun mukana toimitetun pahvisen kruunun päähänsä; hän on löytänyt itämaan kuninkaiden etsinnän kohteen eli pienen Jeesus-vauvan!

Unohdimme ensimmäisellä kerralla työntää seurueen nuorimmaisen pöydän alle, mutta muuten syömisrituaali tuntui sujuneen hyvin. Kakku oli todellakin hieman kuivaa ja makeat hedelmät varsin äkkimakeita, mutta kakun ideasta saimme kiinni. Täällä muutama otos samankaltaisista kakuista. Meillä oli sellainen värikäs hedelmäisen näköinen versio. Jeesus-vauva oli yllättävän laadukas tuotos ja todellakin keraaminen pienenpieni vauva seimessä heinillä. Sellainen senttimetrin, puolitoista pitkä. Jeesus-lapsi osui oikein sopivasti vieraallemme joka sai siitä toivottavasti mukavan muiston kotiinsa vietäväksi.

Ennen lähtöämme kotimaahan, hankimme uteliaisuudesta vielä ex-temporé pohjoisemman version samasta loppiaiskakusta, Galette des Roisin, joka näytti siltä, että se kestäisi matkalaukkukuljetuksen. Toivoimme myös, että se olisi vähän maukkaampaa kuin ensiksi saamamme kuivikas yksilö. Galette on puolestaan leivottu voitaikinamaiseen kuoreen marsipaanimaisella täytteellä ja siihenkin on perinteisesti sisäänleivottuna pieni ukkeli tms. Jeesus-lapsen virkaa tekemään.

Ainoa Galette, jonka saimme käsiimme viimeisenä päivänä supermarketista oli Gaston-versio eli kakku, jonka kääreissä jostain kumman syystä näytti olevan sarjakuvasankari pääosassa. Täällä kuvia perus-Galetteista. Sellaiselta meidänkin kakkumme näytti sarjakuvahahmo-paperipussinsa sisäpuolella.

Oikeana loppiaisena sitten kotonamme Suomessa nautimme matkasta hyvin selvinnyttä Gaston-kakkuamme asiaankuuluvin seremonioin ja nyt pikkuinen ukkeli osui pienelle pojallemme. Ukkeli oli tosin loppiaisen teemaan nähden aika erikoinen, nimittäin miniatyyrikokoinen Gaston-hahmo. Jotenkin tuntui siltä, että Jeesus-lapsi ja itämaan tietäjät olivat päässeet unohtumaan tätä uudenlaista loppiaiskakkua leivottaessa. Noh, me kuitenkin muistimme asian ytimen ja pienimmäisemme sai Gaston-koristellun kuninkaan kruunun kutreilleen hetkeksi.

Galetten suoma makuelämys oli kyllä parempi verrattuna ensimmäiseen loppiaiskakkuumme. Ensi kerralla jHs. täytynee valikoida kakut vähän huolellisemmin. En suostu uskomaan, että ranskalaiset eivät osaisi leipoa tästäkin leivonnaistyypistä herkullista!

Kakkujen jonkinasteisesta kuivuudesta ja kakkoskakun hahmon omituisuudestakin huolimatta minusta tämä kakkuperinne oli ihan mukava tapa muistaa sitä, minkä kunniaksi loppiaista vietetään eli ei ainoastaan joulun lopetukseksi tai joulukuusen uloskantamiseksi. Perinteestä jäi hyvä mieli.