Jo useamman vuoden mies on patistanut minua tarttumaan rattiin Ranskassa ollessamme. Yleensä olen vakuutellut hänelle, että jos/kun meillä joskus on täällä oma paikka, sitten ajaisin minäkin. Nyt on.
Leikkisä painostus tuotti vihdoin tuloksia, kun tänään köröttelin autolla supermarkettiin kylän ulkopuolelle. Toki mies istui vieressä siltä varalta, että ajautuisin tilanteeseen, josta en itse keksisi ulospääsyä. Niitä on helppo täkäläisessä liikenteessä kuvitella tapahtuvaksi.
Kadut ja tiet kylässä sekä kylän ympärillä ovat kapeita. Toisinaan yksisuuntaisen kapeita, mutta silti kaksisuuntaisia ja niillä ajellaan varsin kovaa vauhtia. Monet kadut ja tiet näyttävät 1,5 kaistaisilta tai nipinnapin kaksikaistaisilta, ilman keskiviivamerkintöjä. Niillä ajellaan huolettomasti vastaantulevaa kaistaa hyödyntäen, etenkin kurveissa. Minulla nousee hiukset pystyyn tuon tuostakin.
Ajoimme kesän alussa tänne suomalaisessa rekisterissä olevan ison ja kömpelön automme. Matka-autona kaaramme on erittäin hyvä, mutta näissä pienissä kylissä ja kapeilla teillä se tuntuu lievästi sanottuna ylimitoitetulta. Noh, sen rattiin kävin kuitenkin tänä aamuna ja posotin perille saakka E. Le Clercin markettiin ihan onnistuneesti siitä huolimatta, että heti oman talomme edustalla sijaitsee varsinainen pullonkaula, jota olen jännittänyt etukäteen kovasti. Nyt se meni kuitenkin hienosti läpi. Ei sattunut kohdalle vaikka isoa rekkaa tai bussia tai ambulanssia samaan aikaan läpi yrittämään.
Pullonkaula on yhden auton mentävä noin runsaan kymmenen metrin pituinen rako korkeiden kylätalojen välissä. Siinä on aina harkittava, kenen vuoro on ajaa läpi solan. Toisinaan tarvitaan liikennepoliisia ohjaamaan pattitilanteissa, jotta liikenne saadaan jälleen luistamaan tai ylipäätään edes liikkumaan. Useasti päivän aikana torvet soi ja neuvotellaan kovaäänisesti siitä, kenen tulisi peruuttaa, siirtyä tai muuten vain kenen syytä moinen nyt tällä kerralla onkaan. Sitten pyöritellään silmiä ja huidotaan käsillä tai nostellaan olkapäitä neuvottomuuden merkiksi. Noihin tilanteisiin toivoisin, etten joutuisi, mutta sellaiset kehittyvät tässä solassa ikävä kyllä ihan hetkessä, joten riski on vain otettava, jos aikoo ajella minnekään kylän parkkipaikkaa edemmäs. Vaihtoehtoinen reitti naapurikylän kautta johtaa samankaltaisen solan kautta, joten pullonkauloja ei ole täältä lähtiessä välttäminen, ellei valitse sitten ihan mahdottoman kapeata jyrkänteen reunaa kulkevaa tietä kylän takana, joka on myös kaksisuuntainen. Siellä pääsee parhaassa tapauksessa peruuttelemaan kapoisaa tietä takaisinpäin, jos sattuu vastaantulija kohdalle hankalassa vaiheessa. Valitsen mieluummin solan ja julkisen töppäilyn kuin tuon peruuttelun.
Jospa tämä autoilu täällä tästä nyt minunkin kohdallani alkaisi. Toisihan se huomattavasti lisää vapautta ja joustavuutta. Vähän kerrallaan harjoittelen. Tiet tunnenkin jo kyllin hyvin, joten sen puoleen on ihanteellista harjoitella liikenteen sekaan hyppäämistä. Nahkaa täytyy vaan kasvattaa, ettei ota henkilökohtaisesti tööttäilyä, käsimerkkejä, valojen vilkutuksia tai merkitseviä katseita, joita aika monet täkäläiset ranskalaisautoilijat mielellään suovat kanssa-autoilijoille, jotka heidän mielestään ajavat liian hitaasti tai töpeksivät. Tööttiä heidän tulee painettua heti, kun matka ei suju ihan omien nopeustoiveiden mukaisesti. Aina varmuuden vuoksi töötätään, jospa tuo toinen autoilija onkin vaikka...nukahtanut?
Joku tulee vastaan solasta.