Aterian söimme jouluaaton illan perhemessun jälkeen. Kylässämme ei järjestetty keskiyön messua, mikä olikin ensipettymyksen jälkeen varmasti ihan hyvä asianlaita. Emme olisi jaksaneet valvoa niin kauan, lapsiakin kun oli seurueessamme.
Jouluaattona illallispöytä provencelaisittain katetaan kolmella valkoisella pöytäliinalla, kolmella kynttilällä sekä kolmella astialla Pyhän Barbaran ruohoa (vähän niinkuin meidän pääsiäisruohomme!).Tässä minun versioni, kolme hyasinttia. Muovisiakin ruohoja oli tarjolla kaupoissa, mutta mutta. Hyasintti jotenkin tuntui viehättävämmältä...kun emme omaa (vehnän-?)orasta kerinneet kasvattamaan.
Nämä kolmen toistumiset symboloivat pyhää kolminaisuutta. Ruokalajeja aaton aterialla on puolestaan seitsemän, kuten Kristuksen seitsemän haavaa tai joidenkin versioiden mukaan, ehkä yleisemminkin, Marian seitsemän surua. Jouluaaton ruokailuun ei vielä kuulu liharuoat, vaan pöytään on katettu kalaa, kukkakaalia, artisokkaa, selleriä (varsisellaista, luulisin) ja kaalia. Tämä tarjoillaan usein aiolin kera, eli valkosipulimajoneesin kera. Näiden lisäksi tarjoillaan seitsemää sorttia viiniä. Meillä oli pääruokana mereneläviä eli aika lailla fruit de mer -lautanen.
Pöytään kuuluu kattaa yksi ylimääräinen paikka, jos vaikka joku köyhä sattuisi koputtamaan ovelle. Hänet kuuluisi pyytää mukaan ruokailemaan. Tosin tähän pöytään jätettävään tyhjään paikkaan liittyy myös pakanallisempiakin perinteitä, joista me emme ole kiinnostuneita. Seuraamme kristillistä polkua myös jouluperinteissä sen verran kuin sitä hahmotamme. Minusta näin tuntuu hyvältä.
Pääruokakattausta seuraa 13 jälkiruokaa, jotka tarjoillaan keskiyön messun jälkeen (jos sellainen siis on järjestetty). Nämä 13 ruokaa symboloivat viimeiselle ehtoolliselle osallistuneita. Pääasiassa nämä herkut ovat hedelmiä ja paikallisia makeita herkkuja ja niiden kerrotaan symboloivan myös eri sääntökuntia, jotka ovat vannoneet köyhyyden valan: kuivatut viikunat ovat fransiskaanit, mantelit karmeliitat, rusinat dominikaanit, hasselpähkinät tai saksanpähkinät augustinolaiset. Eri ruokien värien ajatellaan esittävän eri munkki- ja nunnajärjestöjen pukujen värejä.
Muita tärkeitä elementtejä jälkiruokakattauksessa ovat nougatit, tumma ja vaalea, joiden katsotaan symboloivan hyvää ja pahaa. Hedelminä voi olla vaikka mitä, omenoita, päärynöitä, mandariineja, appelsiineja, banaaneja. Paikallisiin herkkuihin kuuluu sitten luonnollisesti erilaisia makeita, kuten calissons (meloni-appelsiini-manteli -tahnasta muotoiltuja makeisia sokerikuorrutuksella, pyöreähkön salmiakin muotoisina palasina), marsipaanitäytteiset taatelit (todella räikeänvärisin vihrein ja pinkein marsipaanein!). Eräs tärkeä osa jälkiruokaa on pompe a l'huile, jota viime vuonna emme onnistuneet löytämään ajoissa. Se on leipä, joka on maustettu sitruksen kuorilla ja appelsiininkukkavedellä ja leivottu oliiviöljyllä. Tämä leipä kuuluu murtaa, kuten Kristus mursi leivän. Makean ruoan kanssa kuuluu tietysti nauttia makeata viiniä, niin myös jouluna.
Viime vuonna ostimme supermarketista valmiina tarjottimen, jolle oli ilmeisesti kerätty tradition mukaiset makeat herkut. Se olikin kiinnostava, vaan esteettisesti vähän turhan räikeä, mutta maultaan erinomainen lajitelma makeita paloja. Makeasta ulkonäöstään huolimatta, maku oli hillitty!
Tässä viimevuotinen makea tarjotin. Paikallisina herkkuina lisäsin mukaan mm. hedelmä- ja marja marmeladeja aidoista hedelmistä ja marjoista sekä paikallisen sokerileipurin leivoslajitelman jota ei näy kuvassa.
Tänä vuonna varmaankin pyrin kokoamaan tarjottimen itse valitsemistamme pienemmistä kokonaisuuksista tai ainakin kokeilla jotain toista valmistajaa. Jos vaikka Nizzan joulumarkkinoilta löytyisi jotain sopivaa - mikäli sinne saakka jaksamme ennen joulua. Olisihan siellä se yksi ihana suklaapuotikin...ja varmasti muutakin houkuttelevaa. Tosin Grassessa on markkinat huomattavasti lähempänä. Katsotaan mihin energiaa riittää. Yöllisen lennon jälkeen ei olla yleensä ihan parhaassa vedossa ainakaan ensimmäisenä päivänä mökillä.
Muuten joulunajan ohjelmistoon voisi ottaa taas Fayencen kylän erittäin viehättävän provencelaisillan. Tiedän siitä sen verran, että jossain vaiheessa aatonaatto (?) iltaa nunnat laulavat kirkon aukiolla, sitten provencelaispukuihin pukeutuneet kyläläiset kokoontuvat aukiolle aaseineen ja järjestäytyvät kulkueeksi, joka esittää jonkinlaista esitystä ja laulaa ja soittaa perinteistä joulumusiikkia samalla kun muu väki kulkee heitä seuraten läpi kylän kujien kantaen pieniä paperisoihtuja. Se oli todella tunnelmallista pimeässä talviyössä. En tiedä, mitä oli tapahtunut ennen tuota nunnakuoroa, sillä siinä vaiheessa pelmahdimme paikalle viime vuonna.
Myös oman kylämme kirkossa juhla liittyi provencelaisuuteen vahvasti, kun lapset pukeutuneina provencelaisasuihinsa esittivät seimiesityksen seurakunnalle ennen aaton messua. Sekin oli erittäin viehättävää ja kaunista. Siihen olisi kiva päästä taas osallistumaan katsojana.
Kaikkea sitä on. Maailmassa. Jopa Kristuksen syntymäjuhlassa. Tärkein on kuitenkin se, että muistamme pari tuhatta vuotta sitten tapahtunutta ja olemme siitä kiitolliset. Samahan se on, miten juhlavasti sitä juhlii, vaikka yksin kynttilän valossa - tai ilman. Kunhan sisimmässämme omistamme Jeesuksen ihmiseksi syntymisen ihmeen, muulla ulkoisella ei niin väliä, vaikka tässä nyt hehkuttelenkin kaikkea monimutkaiselta kuulostavaa puuhaa jouluksi. Se on bonusta se, mutta ydin on ja pysyy, oltiin missä tahansa, millaisissa olosuhteissa tahansa. Jeesuksen syntymisen muistojuhla, kiitoksen paikka, pääsiäisen iloon tähtäävä alku! Siitä pidämme kiinni, muu tapahtuu jos on tapahtuakseen. No stress.
