Viikonvaihteessa osuimme Turun jokirannan Vähätorille ulkomaalaiskaravaanin muodostamille markkinoille. Nämä ranskalais-marokkolais-italialaiset myyntivaunut tarjosivat ohikulkijoille herkkuja ja lahjatavaroita omilta alueiltaan. Ranskan ja Italian liput liehuivat.
Mielessäni käväisin entisajan Turussa, jossa ulkomaalaiset kauppiaat, ehkä meritse saapuneet, kauppasivat kuka ties suunnilleen samoilla nurkilla jännittäviä tuontitavaroitaan paikallisille. Oli juureva olo.
Meidän silmämme ja herkkuja haistavat nenämme tietysti hakeutuivat erityisen uteliaina ja ranskankoti-ikäväisinä ranskalaistuotteita myyvien kojujen liepeille. Tarjolla oli mm. Provencesta tuttuja pitkiä rivistöjä värikkäitä ja ihanasti tuoksuvia luonnonöljysaippuoita. Vaikka oli aivan pakko haistella ja sormeilla näitä aina yhtä ihania tuoksujen ja värien yhdistelmiä, en sitten ostanut niitä sentään, vaikka teki mieli kannattaa tällaista hauskaa kulttuuritoimintaa. Aika kaukaa olivat pojat näet kärrynsä ajaneet tänne meidän iloksemme.
Muissa kojuissa houkuteltiin ostajia kuivamakkaroiden, oliivien, juustojen yms. voimalla, mutta me jäimme kiikkiin kunnolla vasta kun bongasimme nuoren miehen, joka paistoi crepes-lettuja ja mikä parasta; churros-munkkeja kioskissaan!
Meillä on ihana muisto kuumista churros-munkeista Draguignanin keskuspuistosta. Odottelimme siellä pääsiäisen poikkeuksellisen kylmässä kelissä pyöräilykisan voittajia saapuvaksi maalialueelle. Tuo kioski kruunasi sen päivän. Höyryävä ja suloiselta vaniljalta tuoksuva nyytti lämmitti kohmeisia käsiä, mieltä sekä maistui mahtavalta. Churroseista oli hyvin vaikea kieltäytyä nytkään.
Ostettiin annos noita munkkeja, pari crepes-lettua sitruunamehulla ja kahvikupponen ja istahdettiin katupöydän ääreen laiskaan, mutta yllättävän hehkuvasti kuumottavaan syyskesän aurinkoon niistä nautiskelemaan. Taustalla soi kioskipojan äänitteistä ranskankielinen popmusiikki ja meidän poika tanssahteli kioskin edustalla. Meitä hymyilytti ja oltiin onnellisia. Tanssi sai myyjänkin naurahtelemaan.
Seuraavassa kojussa odotti päivän paras yllätys: tuoreita ranskalaisia leivonnaisia ja patonkeja! Voi, miten hauskaa! Vähän littanaksi oli joku niistä paistettu, mutta ei se meitä haitannut. Valittiin pieni aprikoositorttu, mantelicroissantti, miehen suosikki-aamupala: pain aux raisins, suklaakakkuviipale pojalle ja lisäksi vielä suklainen mille-feuille. Maku kaikissa leivonnaisissa oli aito ja suurenmoinen, täytyy sanoa! Patonkikin tuli ostettua ja loisti rapealla kuorellaan ja sellaisella ihanasti sitkeällä eli ei-murenevalla maukkaalla taikinallaan. Ehkä tiedät mitä tarkoitan.
Se huono puoli tällaisissa markkinoissa ja herkuissa on, että harvinaista herkkua tulee helposti syötyä liikaa. Haettiin nimittäin ahneuksissamme (ikävä kyllä) sitten saman päivän aikana vielä lisääkin, kun tuli uudestaan kaupungille asiaa nuorten palatessa Karkusta evankelisten nuorten kesänkaatajais-viikonlopulta. Raskaat kassit vaativat kuljetusta ja siihenkös sopikin hyvin piipahdus matkan varrella jälleen patissier-kojulla. Mutta kerrankos sitä tällaiselle minimatkalle pääsee keskellä omaa Turkua!
Toivomme, että markkinoiden myyjät saivat tarpeeksi tuottoa Turun kesästä, että palaisivat pohjoiseen toistekin. Pitäisiköhän käydä vielä katsomassa, ovatko he yhä paikalla ja tukea toimintaa pikkuisen lisää...
Mielessäni käväisin entisajan Turussa, jossa ulkomaalaiset kauppiaat, ehkä meritse saapuneet, kauppasivat kuka ties suunnilleen samoilla nurkilla jännittäviä tuontitavaroitaan paikallisille. Oli juureva olo.
Meidän silmämme ja herkkuja haistavat nenämme tietysti hakeutuivat erityisen uteliaina ja ranskankoti-ikäväisinä ranskalaistuotteita myyvien kojujen liepeille. Tarjolla oli mm. Provencesta tuttuja pitkiä rivistöjä värikkäitä ja ihanasti tuoksuvia luonnonöljysaippuoita. Vaikka oli aivan pakko haistella ja sormeilla näitä aina yhtä ihania tuoksujen ja värien yhdistelmiä, en sitten ostanut niitä sentään, vaikka teki mieli kannattaa tällaista hauskaa kulttuuritoimintaa. Aika kaukaa olivat pojat näet kärrynsä ajaneet tänne meidän iloksemme.
Muissa kojuissa houkuteltiin ostajia kuivamakkaroiden, oliivien, juustojen yms. voimalla, mutta me jäimme kiikkiin kunnolla vasta kun bongasimme nuoren miehen, joka paistoi crepes-lettuja ja mikä parasta; churros-munkkeja kioskissaan!
Meillä on ihana muisto kuumista churros-munkeista Draguignanin keskuspuistosta. Odottelimme siellä pääsiäisen poikkeuksellisen kylmässä kelissä pyöräilykisan voittajia saapuvaksi maalialueelle. Tuo kioski kruunasi sen päivän. Höyryävä ja suloiselta vaniljalta tuoksuva nyytti lämmitti kohmeisia käsiä, mieltä sekä maistui mahtavalta. Churroseista oli hyvin vaikea kieltäytyä nytkään.
Ostettiin annos noita munkkeja, pari crepes-lettua sitruunamehulla ja kahvikupponen ja istahdettiin katupöydän ääreen laiskaan, mutta yllättävän hehkuvasti kuumottavaan syyskesän aurinkoon niistä nautiskelemaan. Taustalla soi kioskipojan äänitteistä ranskankielinen popmusiikki ja meidän poika tanssahteli kioskin edustalla. Meitä hymyilytti ja oltiin onnellisia. Tanssi sai myyjänkin naurahtelemaan.
Seuraavassa kojussa odotti päivän paras yllätys: tuoreita ranskalaisia leivonnaisia ja patonkeja! Voi, miten hauskaa! Vähän littanaksi oli joku niistä paistettu, mutta ei se meitä haitannut. Valittiin pieni aprikoositorttu, mantelicroissantti, miehen suosikki-aamupala: pain aux raisins, suklaakakkuviipale pojalle ja lisäksi vielä suklainen mille-feuille. Maku kaikissa leivonnaisissa oli aito ja suurenmoinen, täytyy sanoa! Patonkikin tuli ostettua ja loisti rapealla kuorellaan ja sellaisella ihanasti sitkeällä eli ei-murenevalla maukkaalla taikinallaan. Ehkä tiedät mitä tarkoitan.
Se huono puoli tällaisissa markkinoissa ja herkuissa on, että harvinaista herkkua tulee helposti syötyä liikaa. Haettiin nimittäin ahneuksissamme (ikävä kyllä) sitten saman päivän aikana vielä lisääkin, kun tuli uudestaan kaupungille asiaa nuorten palatessa Karkusta evankelisten nuorten kesänkaatajais-viikonlopulta. Raskaat kassit vaativat kuljetusta ja siihenkös sopikin hyvin piipahdus matkan varrella jälleen patissier-kojulla. Mutta kerrankos sitä tällaiselle minimatkalle pääsee keskellä omaa Turkua!
Toivomme, että markkinoiden myyjät saivat tarpeeksi tuottoa Turun kesästä, että palaisivat pohjoiseen toistekin. Pitäisiköhän käydä vielä katsomassa, ovatko he yhä paikalla ja tukea toimintaa pikkuisen lisää...
Tässä alla Ranskan patissier-muistojen innoittamana albumistani löytynyt kuvana tosin vähän ankeannäköinen - mutta sitäkin maukkaampia muistoja kirvoittava - kuva hiihtoloman kahvihetkestä. Näköjään uusien leivonnaisten lisäksi pöytään on päässyt edellisten herkkuhetkien torttujen loput. Ranskassa useat leivonnaiset muuten näyttävät roimasti tylsemmiltä, kuin miltä maistuvat eli neuvoisin, että kannattaa aina maistaa - paitsi tietysti, jos et tahdo jäädä herkutteluun nalkkiin, mikä on tietysti ihan viisasta!
Kuvassa poseeraavat vasemmalta lähtien rapeat manteli-voitaikinatangot joiden nimeä en millään muista, mutta joihin ystävämme K. jäi tyttärensä kanssa pahasti koukkuun, nimi muistutti jotenkin sacriste-sanaa, sitten on luultavasti normandialaisen omenatortun pala kera ihanan kirpeän tarte citronin palasen, kaksi hassua ja vähän tavallista vaatimattomamman näköistä religieuse-leivosta, toinen kahvi ja toinen suklaa, kaksi mille-feuillea ja kaksi suklaa-éclairia.
Kuten varmasti jo arvaattekin, olen heikkona ranskalaisiin leivonnaisiin. He kun osaavat leipoa niistä juuri oikealla tavalla ei-makeita ja silti käsittämättömän suussasulavia. Sitä taitoa täytyisi minunkin harjoitella lisää ihan kotikeittiössäkin.
