Rapistuneiden ikkunaluukkujen takaa

Ikkunaluukkujamme ei saa enää kunnolla suljettua. Niin rapistuneet ne ovat. Roikkuvat keskeltä hieman turhan alhaalla eivätkä siten enää jaksa ryhdistäytyä mahtuakseen ikkunalaudan ylle luukkuja suljettaessa. Niinpä ne jäävätkin useimmiten hieman raolleen, vaikka yrittäisi kokonaan sulkea. Eipä niitä juuri sulkea tarvitsekaan, vain pidemmän poissaolon ajaksi tai pahimmissa mistral-tuulissa, etteivät pauku ja lopullisesti hajoa.

Viime vuonna, ensimmäisenämme tämän talon omistajina, löysimme kevään tullessa keittiön ikkunalaudalta heikosti suljettujen ikkunaluukkujen suojasta luvattoman vuokralaisen. Puluäiti oli kerännyt ikkunallemme hataran pesän ja muninut sinne kaksi pientä munaa. Sinänsä ihan söpöä. Muutaman päivän katselimme ja ihmettelimme asiaa, mutta sitten alkoi kaikki se pesää ympäröivä kakka, kärpäset ja höyhenet olla haitaksi, kunnemme niiltä iljenneet avata ikkunaa. Keittiön kärytkin jäivät räppänän puutteessa pyörimään huonetilaan.

Näissä taloissa avoimet ikkunat kuuluvat asiaan. Muuta ilmanvaihtoa ei ole. Keräsimme sitten kylmänviileästi munat pois ja siivosimme pesän. Niin. Aika ikävää pulun kannalta. Puluja ja etenkin niiden kakkaa on täällä kuitenkin ongelmaksi asti. Ehkä toisaalta siis helpotimme kylän puluongelmaa hitusen. Näin itseämme lohdutimme. Pulua emme kuitenkaan osanneet lohduttaa.

Viimekeväisestä ikävästä puhdistusoperaatiosta viisastuneena pitkän aikaa muistimme olla tarkkoja täältä pois lähtiessämme, että ikkunaluukut tulevat mahdollisimman tiukkaan suljettua, niin, että tuo mainittu rapistumisesta johtuva pakkorako jäisi mahdollisimman pieneksi. Muistimme hyvin - paitsi viimeksi laiskotti kun olisi pitänyt vetää luukkuja äärimmilleen. Ja niinpä meillä nyt sitten olikin jälleen puluäiti täällä odottelemassa yhden makuuhuoneen ikkunalaudalla kaksine poikasineen. Nyt ei tullut kuuloonkaan siivota pesää, kun siellä hengitteli jo nuo kaksi poikasta. Liikuttavuudestaan huolimatta ovat muuten yllättävän rumia, nuo pulun kullanmurut! Emme olleet koskaan ennen nähneet moisia ja hieman hätkähdytti. Yleensä kun poikaset ovat lajista riippumatta aika suloisia. Noh, siinä ne kasvoivat ja kasvoivatkin valtavaa vauhtia. Ihmislapsen kehitys tuntuu joskus vauhdikkaalta, mutta tämä se vasta jotain olikin! Sulat kasvoivat melkein silmissä.

Sellaisen myönnytyksen tein jo alussa, että avasin luukut, jotta huoneeseen saatiin valoa. Siksi varmaan jossain vaiheessa toinen poikasista pääsikin putoamaan alas kadulle, kolmannesta kerroksesta. Myöhemmin pesin kaikki muut ikkunat, paitsi tuota, jonka edustalla pulut kellivät. Ikkuna pysyi suljettuna, kärpäset pörräsivät ja niin edespäin. Pesää ympäröivä kakkakasa sekä poikaset kasvoivat, kunnes nyt eilen se toinenkin poikanen löytyi yhtäkkiä kuolleena. Se makasi pesässä. Mahtoiko pelästyä meitä, kun se oli juuri oppinut tekohyökkäilemään meitä kohti, kun katsoimme sitä ikkunan läpi. Mitä jos se kulutti voimansa loppuun meitä pelotellessaan. Tai jos avointen luukkujen vuoksi paahtava aurinko oli sille liikaa. Aika ikäviä ajatuksia pyöri päässä omasta syyllisyydestä tähän.

Noh. Pesä on nyt siivottu pois, ikkunalauta desinfioitu mahdollisimman hyvin, ikkuna avattu ja huonekin pääsee tuulettumaan. Jälleen päätän, etten todellakaan jätä yhtään ylimääräistä rakoa ikkunaluukkuihin jatkossa. On se niin kurjaa häiritä toisen pesintää ja toisaalta tuntuu, etteivät ihmisasumus ja linnunpesä oikein sovi yhteen. Meillä on niin erilainen käsitys hygieniastakin.