Pienen katumme päässä talon seinässä on niitattuna ilmoitus kadun asukkaiden La Fête des Voisins -juhlasta tänä perjantaina. Ilmoituksessa pyydetään ottamaan omat ruokailuvälineet ja tuoli mukaan sekä tuomaan nyyttäriruokaa, kuten pizzaa tai quiche.
Jännittää. Mitenköhän siellä pärjäämme tällä suuresti puutteellisella kielitaidollamme. Emme tietenkään jännityksestä huolimatta voi jättää juhlaa väliinkään. Tämä on mielenkiintoinen tilaisuus tutustua hieman paremmin naapureihimme ja päästä maistelemaan muitten kokkauksia.
Googlailu kertoi, että tällaiset juhlat ovat keino ehkäistä eristymistä yhteisöjen sisällä ja että näiden takana on jopa puoluetoimintaa. Jotenkin ilmoituksen tyylin pohjalta tuntuu siltä, että meidän juhlamme takana on yksinkertaisesti kadun väki. Kukaan yhtään virallisempi taho ei ole lappusessa ilmoittautunut erityisesti juhlan järjestäjäksi. Oli miten oli, kiva ajatus ja mukavaa, että joku on pistänyt töpinäksi.
Eilen koiranulkoilutuskiepillä saimme esimakua kadun yhteisöllisyydestä, kun ilmeisesti kadullamme asuva n. 6-vuotias pikkupoika yllättäen ojensi kätensä meidän kehitysvammaiselle pojallemme ja sanoi siinä erittäin ystävälliseti "bonjour!"-käsipäivää. Ihana! Herralle kiitos tällaisista pienistä ystävällisyydeneleistä. Poikien ystävyys tuskin kovin pitkälle voi kehittyä kieli- ja kehitysongelmista johtuen, mutta kyllä poikammekin oli niin mielissään tällaisesta huomionosoituksesta. Sydäntä lämmittää.
Mitä ihmettä sitä tekisi katunyyttäreihin...