Miehen joululahjatoive

Tänään autossa mies pisti minut arvuuttelemaan joululahjatoivettaan. Se on Ranskaan liittyvää, syötävää. Pää löi tyhjää. Löi tyhjää vielä siinäkin vaiheessa, kun hän ilmoitti lahjatoiveensa olevan saman kuin viime vuonna. Mikä kumma...? En muistanut yhtään, mitä annoin hänelle joululahjaksi! Noh, hänen piti se sitten minulle tavata: Tryffeli.

Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.

Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.

Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.

Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.

Haistelua, punnitsemista ja vertailua.

Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.




Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.

Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.

Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.

Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.

Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.

Miehen joululahjatoive

Tänään autossa mies pisti minut arvuuttelemaan joululahjatoivettaan. Se on Ranskaan liittyvää, syötävää. Pää löi tyhjää. Löi tyhjää vielä siinäkin vaiheessa, kun hän ilmoitti lahjatoiveensa olevan saman kuin viime vuonna. Mikä kumma...? En muistanut yhtään, mitä annoin hänelle joululahjaksi! Noh, hänen piti se sitten minulle tavata: Tryffeli.

Aaaah, niin, se oli se tryffelikokkauksen alku. Mehän ajoimme juhlallisesti Aupsin kylään joulun jälkeen tryffelimarkkinoille lahjaansa hakemaan! No sellainen reissu sitten taas tänä vuonna. Kelpaa minullekin. On aina kivaa, kun ajelulle ympäristöön on jokin syy - vaikka kyllähän siellä kauniissa maisemassa nyt ajelee ilman syytäkin.

Tryffeli maksoi noin pari kymppiä kipale, sellaiset pienehköt siis, joista riitti hyvin munakkaaseen ja maisteluun. Ei siis mikään järisyttävän kallis joululahja, heh, vaikka kovin elitistiseltä kuulostaakin. Mutta jännäähän se oli, kun mies sai vihdoin haistella ja tarkastella sieniä markkinoilla muiden vakavan näköisten tryffeliharrastajien joukossa ja sitten myöhemmin kotosalla kokeilla miten maut saisi parhaiten esille tästä pienestä kimpaleesta. Vähän tekemistä se sitten vaatikin.

Viime vuonna kokeilimme markkinoilta hankkimaamme tryffeliä kananmunien maustajana munakasta varten ja raakana öljyn kera. Raakana moinen sieni oli hyvin vaatimattoman makuinen eikä olisi sen kokemuksen pohjalta millään uskonut sitä minään suurena herkkuna pidettävän. Munakkaassa se sen sijaan oli vähän enemmän edukseen. Tuoksut etenkin olivat erittäin vahvat ja hyvät, kun sientä piti pitämän tiiviissä purkissa ehijen kananmunien kanssa maustamassa munia.

Tässä muutamia kuvia viimevuotiselta Aupsin keikaltamme. Oli kylmä, kirkas ja kaunis talvipäivä.

Haistelua, punnitsemista ja vertailua.

Tässä sitä sientä sitten kotopuolessa höylätään markkinoilta hankkimallamme tryffelihöylällä. Ensin piti tietysti sieni putsata tarkkaan.




Tryffeliä ja oliiviöljyä. Vahvasta tryffelin tuoksusta huolimatta yhdistelmä oli varsin mautonta, täytyy sanoa. Eikä maku muuttunut sen vahvemmaksi, vaikka kevyesti lämmitettiin pannulla. Mieto mikä mieto. Niin auton kuin koko jääkaapinkin vallannut vahva tryffelin tuoksu vain sai odottamaan vahvempaa elämystä.

Tänä vuonna saamme kuulemma maistella tryffelillä maustettua linturuokaa jHs. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää - ja täyttääkö tryffeli tällä kertaa odotukset. Tämä maisteluprojekti on hidas, sillä näköjään hankimme pari tryffeliä korkeintaan per vuosi.

Vielä pari kuvaa viime joulukuulta.

Kotikatua joulukuussa 2012. Tässä tulee matkakuume vihdoin, kun tätä katselee. Minä en kyllästy tähän katuun ja noihin vanhoihin kiviseiniin varmaan ikinä. Kiva päästä hellimään ja hoivaamaan Emmanuel-taloamme taas pitkästä aikaa.

Naapuruston talon seinustaa joulukuussa 2012. Viinirypäleet lienevät aika käyneitä tässä vaiheessa vuotta. Kadulla makasi rusinoita, vaan ei silti humalaisia lintuja. Ihme kyllä.

Oma pala Provencea Turussa

Etsin työhuonetta provencelais-nettipuodilleni Turkuun. Edullinen tila löytyi ja kun työhuoneessa on bonuksena vielä kaunis näyteikkunakin, työhuonesuunnitelmasta muodostuikin heti kättelyssä showroom/myymälä pikku-Provencelleni. Voilà! - ja yhtäkkiä onkin puodinpitoa edessä.

On ollut suunnattoman hauskaa laitella puotitilaa asetellen tuotteita esille ja nauttien kaikkien provencelaistuotteiden tuoksuista. Tuoksuviin puoteihin Ranskassa erityisesti juuri ihastuinkin ja sellaisen pidosta aloin joskus haaveilla. No, nyt sain sellaisen puodin pidettäväksi. Hoivaan suurella ilolla pientä palaa Provencea Turussa. Sinne on ihana kantaa tuliaisia matkoiltamme ja niin sulostuttaa myös muiden arkea - ja juhlaa.

Itse asiassa minulla on ollut niin hauskaa tämän puotiasian parissa, että en ollut edes huomannut, että seuraavaan Ranskaan lähtöön on vain pari viikkoa aikaa!  Normaalisti lasken viikkoja ja päiviä seuraavaan matkaan. Nyt odotus on mennyt varsin jouhevasti. Kiitos pikku-Provencen Turussa!

Tervetuloa kaikki tutustumaan La Petite Provenceen Mikaelin kirkon tienoolle osoitteeseen Puistokatu 18! Toivon ja uskon, että näistä tuoksuvista tuotteista on teillekin vähintään yhtä suurta iloa kuin minulle!

Maanantaista 9.12. lähtien pyrin pitämään puotia auki perhetilanteen mukaan jHs 4 päivää viikossa seuraavasti:
ti ja to klo 10-15
ke klo 8.30-15
pe klo 10-17.

Muutoin puoti on auki kun olen paikalla sekä sopimuksen mukaan, myös ryhmille ja iltaisin sekä lauantaisin. Tervetuloa!

Oma pala Provencea Turussa

Etsin työhuonetta provencelais-nettipuodilleni Turkuun. Edullinen tila löytyi ja kun työhuoneessa on bonuksena vielä kaunis näyteikkunakin, työhuonesuunnitelmasta muodostuikin heti kättelyssä showroom/myymälä pikku-Provencelleni. Voilà! - ja yhtäkkiä onkin puodinpitoa edessä.

On ollut suunnattoman hauskaa laitella puotitilaa asetellen tuotteita esille ja nauttien kaikkien provencelaistuotteiden tuoksuista. Tuoksuviin puoteihin Ranskassa erityisesti juuri ihastuinkin ja sellaisen pidosta aloin joskus haaveilla. No, nyt sain sellaisen puodin pidettäväksi. Hoivaan suurella ilolla pientä palaa Provencea Turussa. Sinne on ihana kantaa tuliaisia matkoiltamme ja niin sulostuttaa myös muiden arkea - ja juhlaa.

Itse asiassa minulla on ollut niin hauskaa tämän puotiasian parissa, että en ollut edes huomannut, että seuraavaan Ranskaan lähtöön on vain pari viikkoa aikaa!  Normaalisti lasken viikkoja ja päiviä seuraavaan matkaan. Nyt odotus on mennyt varsin jouhevasti. Kiitos pikku-Provencen Turussa!

Tervetuloa kaikki tutustumaan La Petite Provenceen Mikaelin kirkon tienoolle osoitteeseen Puistokatu 18! Toivon ja uskon, että näistä tuoksuvista tuotteista on teillekin vähintään yhtä suurta iloa kuin minulle!

Maanantaista 9.12. lähtien pyrin pitämään puotia auki perhetilanteen mukaan jHs 4 päivää viikossa seuraavasti:
ti ja to klo 10-15
ke klo 8.30-15
pe klo 10-17.

Muutoin puoti on auki kun olen paikalla sekä sopimuksen mukaan, myös ryhmille ja iltaisin sekä lauantaisin. Tervetuloa!

Paikkausta ja taas paikkausta

Tänään alkaa kolmas kerta kun talollamme paikataan vuotavia rännejä ja vesikouruja. Ensimmäiset pari kertaa mies roikkui tiilikaton reunalla maisemia ihailemassa ja tarranauhapaikkausta suorittamassa - mutta aina vain löytyi uusia vuotokohtia. Kourut ovat jostain syystä niin eläneet, että saumat vuotavat lähes jokaisesta mahdollisesta kohdasta.

Noh, jonkinlainen suurempi kattoremontti on tulossa ja sitä odotellessa toivoimme uusia väliaikaisia kouruja mitä pikimmin, mutta rakennusmiehemme - tällä kertaa britti - suostutteli meidät väliaikaiseen paikkaukseen. Pormestarilta ei kuulemma välttämättä heru kovin helposti lupaa asentaa muovikouruja entisten nättien metallisten tilalle ja prosessi muutenkin vie aikaa ja vaatii vähintään ihmisnosturia onnistuakseen. Se taas näillä kapeilla kujillamme tukkii tien kokonaan autoliikenteeltä. Siihen tarvitaan erikseen lupa pormestarilta. Suostuimme sitten tähän. Ja toivomme kovasti tietysti, että paikkaukset pitävät koko talven. Ei tarvittaisi yhtään enää ylimääräistä vesitippaa tuolle julkisivulle.

Alakerran toinen makuuhuone kärsii nyt kosteudesta. Meille on hyvin epäselvää mistä kosteus tulee huoneeseen. Se on kummallista, sillä yleensä näitä on varsin simppeliä päätellä. Nyt tosiaan ei. Katsotaan, onko ränniasialla mitään tekemistä asian kanssa. Helpotushan se tietysti olisi, jos se tällä ratkeaisi, mutta Sherlock minussa haistaa, ettemme tästä ihan tällä paikkauksella vielä pääse...

Jospa talven mentyä pääsisimme aloittamaan tiilikaton ja terassin korjaukset jHs. Ne ovat sitten suuremmat ja aikaavievemmät hommat. Meille on annettu hurjia arvioita niin hinnoista kuin korjauksen tarpeestakin. Onneksi sentään jotain tiedämme itsekin, rakennusalan koulutuksen ansiosta. Olen hyvin maltillisella linjalla yleensäkin korjausten suhteen. Saa nähdä, miten pääsemme yhteisymmärrykseen rakentajien kanssa siitä, mitä kannattaa purkaa ja korjata ja mitä voi jättää. Aavistelen, että vaaditaan aika lailla keskusteluja. He yleensä tahtoisivat järjestään purkaa koko katon ja tehdä aivan uuden, vaikka katto ei vuoda kuin yhden erittäin huonokuntoisen kattoikkunan alapuolelta. Huh. Onneksi sentään voimme käydä keskustelut englanniksi - jos tämä rakentaja pysyy kelkassa siihen saakka.

Mutta katsotaanpa miten tämä paikkaus nyt menee. Kolmen viikon kuluttua pääsemmekin sitä varmaan sitten jo tarkastelemaan.

Helpotus on suuri, kun tietää, että joku siellä nyt alkaa aherruksen talon kunnon eteen. Ihanaa!

Paikkausta ja taas paikkausta

Tänään alkaa kolmas kerta kun talollamme paikataan vuotavia rännejä ja vesikouruja. Ensimmäiset pari kertaa mies roikkui tiilikaton reunalla maisemia ihailemassa ja tarranauhapaikkausta suorittamassa - mutta aina vain löytyi uusia vuotokohtia. Kourut ovat jostain syystä niin eläneet, että saumat vuotavat lähes jokaisesta mahdollisesta kohdasta.

Noh, jonkinlainen suurempi kattoremontti on tulossa ja sitä odotellessa toivoimme uusia väliaikaisia kouruja mitä pikimmin, mutta rakennusmiehemme - tällä kertaa britti - suostutteli meidät väliaikaiseen paikkaukseen. Pormestarilta ei kuulemma välttämättä heru kovin helposti lupaa asentaa muovikouruja entisten nättien metallisten tilalle ja prosessi muutenkin vie aikaa ja vaatii vähintään ihmisnosturia onnistuakseen. Se taas näillä kapeilla kujillamme tukkii tien kokonaan autoliikenteeltä. Siihen tarvitaan erikseen lupa pormestarilta. Suostuimme sitten tähän. Ja toivomme kovasti tietysti, että paikkaukset pitävät koko talven. Ei tarvittaisi yhtään enää ylimääräistä vesitippaa tuolle julkisivulle.

Alakerran toinen makuuhuone kärsii nyt kosteudesta. Meille on hyvin epäselvää mistä kosteus tulee huoneeseen. Se on kummallista, sillä yleensä näitä on varsin simppeliä päätellä. Nyt tosiaan ei. Katsotaan, onko ränniasialla mitään tekemistä asian kanssa. Helpotushan se tietysti olisi, jos se tällä ratkeaisi, mutta Sherlock minussa haistaa, ettemme tästä ihan tällä paikkauksella vielä pääse...

Jospa talven mentyä pääsisimme aloittamaan tiilikaton ja terassin korjaukset jHs. Ne ovat sitten suuremmat ja aikaavievemmät hommat. Meille on annettu hurjia arvioita niin hinnoista kuin korjauksen tarpeestakin. Onneksi sentään jotain tiedämme itsekin, rakennusalan koulutuksen ansiosta. Olen hyvin maltillisella linjalla yleensäkin korjausten suhteen. Saa nähdä, miten pääsemme yhteisymmärrykseen rakentajien kanssa siitä, mitä kannattaa purkaa ja korjata ja mitä voi jättää. Aavistelen, että vaaditaan aika lailla keskusteluja. He yleensä tahtoisivat järjestään purkaa koko katon ja tehdä aivan uuden, vaikka katto ei vuoda kuin yhden erittäin huonokuntoisen kattoikkunan alapuolelta. Huh. Onneksi sentään voimme käydä keskustelut englanniksi - jos tämä rakentaja pysyy kelkassa siihen saakka.

Mutta katsotaanpa miten tämä paikkaus nyt menee. Kolmen viikon kuluttua pääsemmekin sitä varmaan sitten jo tarkastelemaan.

Helpotus on suuri, kun tietää, että joku siellä nyt alkaa aherruksen talon kunnon eteen. Ihanaa!

Kesäisiä torimuistoja

Lompakkoa siivotessa kuittinivaskasta löytyi vielä syysloman ajalta torikuitti. Olimme ostaneet vihanneksia Herveltä, joka uskollisesti palvelee kyläläisiä kahdesti viikossa hedelmä- ja vihanneskojullaan.

Ajatukset jäivät harhailemaan torielämyksiin ja niinpä niiden innoittamana keksin edellispäiväiselle patongillekin käyttöä. Kylän torilla nimittäin kävi kesän ajan myyjä, jolla oli pitkän tiskinsä takana jos jonkinmoista tapenadea ja muuta mielenkiintoista tahnaa kuivattujen patonkiviipaleiden päälle laitettaviksi. Hän tarjoili todella auliisti maistiaisia, joista ei voinut kieltäytyä ja niiden myötä niitä kauppoja sitten syntyi meidänkin kanssamme.

Hankimme eri kerroilla vähän erilaisia yhdistelmiä ja kaikki kokeilemamme tapenadet olivat erittäin hyviä, mutta yksi ihastutti yli muiden; punainen vahvasti aromikas kuivatulle tomaatille maistuva päällinen. Sitä kävin hakemassa aina kun vain kynnelle kykenin ja tarjoilin innoissani myös vieraille.

Melkein pakkasin tätä lempitapenadeani rasiallisen kotimatkalle mukaani, mutta järki voitti sentään! Jäin kuitenkin kovasti kaipaamaan tätä herkkusoosia.

Kotimaahan palattuamme ajattelin kerran "epätoivoissani" survaista sauvasekoittimella kuivattua tomaattia öljyssä ja jotain muuta varovaisena kokeiluna, josko pääsisin jonnekin suunnilleen samoille makulinjoille sen kaipaamani päällisen kanssa. Valtavaksi yllätyksekseni lopputulos osui mielestäni aivan kohdalleen ja kaiken lisäksi sitä oli suunnattoman helppoa valmistaa!

Jos pidät vahvasta aurinkokuivatun tomaatin mausta etkä vierasta paprikaakaan, saatat pitää tästä. Kannattaa kokeilla.

Superhelppo ja -hyvä punainen tomaatti-paprika -tapenade Provencen kesästä

n. 125g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä eli puolisen purkkia n. 350g purkista (valuta kuitenkin suurin osa öljystä pois)
n. 250-350g säilöttyjä paprikasuikaleita tai grillattua liemessä säilöttyä punaista paprikaa (löytyy markettien hyllyiltä, mm. Pirkka-suikaleita) eli lähes koko purkki tai koko purkki noita Pirkkoja.
1-3 tuoretta valkosipulinkynttä
Tabascoa maun mukaan

Kaikki nämä ainekset sauvasekottimella sekaisin tahnaksi, vaan ei ihan samettimaiseksi sentään. Maista ja lisää Tabascoa tai tasapainota paprikan ja valkosipulin määrää makusi mukaan.

Aseta kulhoon ja tarjoa uunissa kuivatettujen ohuiden patonkiviipaleiden kera. Bon appetit!