Kuvia Provencen helmikuusta

Näin upeaa keltaista tuottaa Mimosapuut. Tuoksu on hunajaisen kevyt ja miellyttävä. Mimosoista osa kukki jo joulunaikaan tänä vuonna, tässä leudossa talvessa. Muutenkin jotkin mimosat taitavat kukkia useaan otteeseen vuoden mittaan, mutta yleensä täkäläiset metsät syttyvät keltaiseen kukkaan vasta helmikuun tienoilla, jolloin myös Mimosa-festivaaleja juhlitaan. Niin nytkin. Suuri määrä ihania keltaisia keväisiä kukkia kukkii pitkin metsämaastoa ympäri Rivieraa ja sitä suojaavia kukkuloita.

Eräänä aurinkoisena päivänä ajelimme kohti Cannesia lounas mielessä. Meri kimalsi niin upeasti ja aurinko lämmitti lähestulkoon Suomen kesälämpötiloissa, että teimme äkkipysähdyksen ja päätimme käydä lounaalle johonkin hiekkarannan yksityisranta-tyyppisistä turistimaisista ravintoloista - oli ruoka sitten millaista vain. Aurinko kruunaisi kyllä senkin. 

Nopea googlaus Tripadvisoriin ja selvisi pari parasta. Päädyimme juuri siihen, johon katse oli autosta tarttunutkin L'Alban viihtyisän näköiselle aurinkoiselle avoterassille näihin ylläoleviin maisemiin. Rannalla joku kävi jopa uimassa, moni kasteli jalkojaan tai vain lekotteli aurinkotuoleilla viinilasi kädessään.

Me kävimme ruokapöytään. Että oli uskomattoman ihanaa istua siinä auringossa ja meren tuoksussa! Homma meni vielä niin hienosti, että ruokakin oli enemmän kuin kelvollista, kuten myös ystävällinen ja ammattimainen palvelu. Kaikki oli tuoreen ja itse valmistetun oloista ja erittäin maukasta. Mukavan simppeliä mutta ajatuksella tehtyä ja kaunsita. Hintakin yllätti meidän positiivisesti. Ei valittamista - vaikka eihän sitä nyt muutenkaan pitäisi mistään elämässä valittaa, mutta noin niinkuin sanontana :)

Erittäin mukava yksityiskohta: Poika kun tykkää bolognese-pastasta, kysimme saisiko hän tupla-annoksen, koska listalla oli vain lasten annos. Tarjoilijatar sanoi, että kyllä se on aika iso ja varmaan riittää ja jollei riitä, he antavat lisää kunhan vain pyydämme! Oli hieno palvelu senkin suhteen. 

Suosittelemme lämpimästi tätä L'Alban terassia ihanana aurinkopäivänä lounaspaikaksi jos liikutte Cannesin hiekkarantojen tienoilla! 

Tässä talven kosteuden kasvattamaa kaunistusta kivipintaan. Ihanat sävyt piti tallentaa kuvaan. Oltiin kävlyllä Tourettesin kylästä Fayenceen - ihan minimatka, mutta tulipahan jotain liikuntaa. Molemmat ovat kauniita pikkukyliä joissa on aina mukava käyskennellä. Molemmista löytyy lisäksi hyvät ruokapaikat. 

Tässä maalaus erään kampaamon käytävässä Vidaubanin kylässä, jossa pistäydyimme pikaisesti hakemassa lämpöä ja kahvia. Siellä oli peräti 24 astetta lämmintä! Aamulla tarkistettiin säätiedotuksesta, missä on lämpimintä ja päätettiin lähteä sinne kaffelle. Tuonne sitten päädyimme ihanan provencelaisen maalaisajelun päätteeksi. Itse kylä ei ollut kovin kummoinen, mutta aurinko pelasti tilanteen. Olen aivan lääpälläni lämpöön.  

Tällaiset ihanuudet kurottautuivat Speracedesin pikkukylässä omakotitalon pihan muurin ylitse kadulle. Sitruunat ja appelsiinit puissa riemastuttavat minua joka kerta, niihin en tunnu kyllästyvän. Joskus toivon saavani vielä poimia hedelmiä suoraan keittiöön talvipuutarhasta, aaaah. 

Vahingossa ostoskoriin joutunutta: Mikrofiltteröityä maitoa!

Saavuimme Nizzan lentokentälle ihan mukavasti suunnilleen aikataulussa, mutta koska laukkumme olivat jääneet harhailemaan jonnekin Frankfurtin kentälle nopean koneenvaihdon vuoksi (eka kone oli myöhässä), jouduimme käyttämään aikaa kentällä raportoiden saapumatta jääneitä laukkujamme. Niinpä pääsimme matkaan kohti kotia vähän turhan myöhään jotta olisimme kerinneet tuttuun ruokakauppaamme. Näin ollen "jouduimme" turvautumaan lentokenttää lähimpään suureen supermarkettiin Galeries Lafayetteen Cap3000 -ostoskeskuksessa. 

Paikka ei ole tietenkään kaikkein romanttisin, mutta valikoima mm. tiskiltä myytävissä oman keittiön valmisruoissa on ihastuttavan runsas sekä monipuolinen. Kokit ovat loihtineet sinne varsinaisia herkkuja! Löysimme koriimme tähän hätään iltapalaksi aasialaisia raviolin näköisiä höyrytettäviä nyyttejä kera kastikkeen sekä aamiaistarvikkeita seuraavaa aamua varten.

Mies nappasi hyllystä tällaisella etiketillä merkatun maitopullon:

Ranskassa käytetään kotitalouksissa maitoa sellaisenaan huomattavan vähän Suomeen verrattuna. Sitä ei käsittääkseni juurikaan juoda. Kahviin aamulla, ehkä muroihin, kaakaoon, siinäpä se melkein on ruoanlaittoa lukuun ottamatta joka sekin on kait oikeastaan aika vähäistä, mitä nyt jotkin kastikkeet ja sellaiset. Niinpä jopa suurtenkin supermarkettien tuoremaitohylly onkin hyvin vaatimattoman kokoinen. Yleensä ostoskoriin näyttää vilahtavan iskukuumennettua maitoa.

Noh, me käytämme tuoretta maitoa mieluummin, joten käymme aina sillä vaatimattomalla kylmäsäilytyshyllyllä hakemassa maitomme. Niin nytkin.

Seuraavana aamuna heräsin varhain, kuten yleensä, muiden vielä jatkaessa uniaan. Tein aamuisen maitokahvini tähän uuteen tuttavuuteen etikettiä sen kummemmin katselematta. Ihmettelin kahvin makua. Se maistui jotenkin juustoiselta! Aamukahvini koostuu omituisista aineksista: kookosrasvasta, espressokahvista, täysmaidosta, inkivääristä, kardemummasta, joskus kanelista, maustepippurista jne. Tuumin jonkun ainesosan varmaan vähän vanhentuneen ja antavan kahvilleni siten tuon omituisen uuden maun. Eihän kookosrasva vanhene! Maidon päivämäärät olivat kunnossa eikä se muuten maistunut mitenkään pahalle sinänsä.

Asiaa sitten pohdittiin miehen herättyä ja tultiin siihen lopputulokseen, että maitohan se tietysti on. Ja maku lienee lähempänä Oikean Maidon makua kuin mitä olen konsanaan koko elämäni aikana kokenut!

Mikrofiltteröinti erottaa maidosta ilmeisesti enemmän bakteereja kuin pastörointi ja jättää maitoon sitten taas enemmän sille ominaisia terveellisiä ainesosia ja sitä mukaa sen luonnollisen tuoksun ja maun. Tuoksu ja maku sitten taas vaihtelee eri alueilla ja eri tyyppisillä kasveilla kasvaneiden lehmien maidossa.

On se ihmeellistä, etten tällaiseenkaan ole ennen törmännyt. Sinnikkäästi käytimme tätä maitoa useamman päivän. Toivon että totun sen makuun, sillä onhan se kuulemma niinkin, että ei-pastöroidusta maidosta valmistetut juustotkin sisältävät runsaasti meille tärkeitä ravintoaineita joita pastörointi tuhoaa. Siksi pyrin ostamaan mahdollisuuksien mukaan pastöroimattomasta maidosta valmistettuja juustojakin. Miksen sitten toisinaan tästä lähin käyttäisi myös tätä maitoa! Makuun on vain totuttava, "muovimaitoon" kun olen tottunut kahvissani :) Sitä on kasvanut luulleen, että se mauttomuus juuri on se raikkaan tuoreen maidon maku!

Huomasin, että tätä oli näköjään myynnissä deli-tyyppisessä herkkumyymälässä Grassen lähettyvillä, mutta omassa lähimarketista ei taida tätä olla ostettavissa ainakaan vielä. Taitaa olla aika spesiaalijuttu. Katsotaan miten ahkerasti jaksamme makunystyröitämme kouluttaa juustoiseen maitoon tottumaan!

Joulukuvia

Joulun meni meillä niin vauhdilla etten edes kuvia saanut järjesteltyä. Vieraita oli luonamme Provencen joulutunnelmasta nauttimassa läpi koko joulunajan. Oli juhlavaa saada tehdä joulua "meidän" mallin mukaan, mutta se verotti sitten vähän tätä muuta aktiviteettia - se oli paras juuri näin. Nyt ovat voimat palanneet joten keräsin nopsaan muutamia otoksia tähän. 

Ihana kahvila Valbonnessa. Oli niin jouluinen ja provencelainen, että oli ihan pakko saada vähän kuvattua :) Monet ravintolat ovat suljettuna joulun aikaan niin pikkukylissä kuin rannikollakin. Tämä oli sitten taas pistänyt parastaan. Heillä oli vieraanvaraisesti ovet auki suloiseen joulutunnelmaan johon mekin sitten astuimme sisään.

Valbonnessa oli nähty jälleen koko vanhan kylän laajuudelta vaivaa suloisen tunnelman luomiseksi. Tämä kuva on otettu sivukadulta, jonne sinnekin oli riittänyt punaista mattoa ja tietysti kauniita jouluvaloja.

Omaa kotioveamme koristaa joulunaikaan paikallisen floristin valikoimista jo ensimmäiseksi Provencen jouluksemme poimimamme oksakranssi. Se on osoittautunut mukavan kestäväksi ja varsin ajattomaksikin.

Tällainen joulukoristus ihastutti Valbonnen kylän eräässä ovessa. Siitä sain idean kokeilla tällaisten valmistamista ensi vuonna kirkon myyjäisiin - kunhan muistaisin sitten kun aika taas tulee. Mukavan kevyt ja leikkisäkin vaihtoehto havukranssille. Tähähän voi ripustella sitten koristeeksi ihan mitä vain tunnelmaan sopivaa pikkuesinettä...minihimmeleitä, rusetteja, pikkupalloja, jne.

Mouginsin kylän joulumarkkinoilla myytiin perinteisiä marmeladimaisia aidoista hedelmistä ja marjoista valmistettuja provencelaisia talviherkkuja. Lienee terveellisempää kuin keinotekoisesti maustetut sokeriherkut. 

Herkkuja omasta jouluaaton pöydästämme. Perinteen mukaanhan Provencessa ei syödä aattona ennen keskiyön messua vielä lihaa. Me yritämme noudattaa tätä kaunista tapaa ja tarjoilemme yleensä aattona kalapitoisen aterian ennen messua (vaikka emme ihan aina messuun sitten uni silmässä jaksa mennäkään lasten kanssa). Vasta joulupäivänä nautimme paistin. Ennen vanhaan se taidettiin syödä messun jälkeen, mutta hyvä jos pysymme itse hereillä keskiyöhön, saatika sitä myöhempään! Olemme siis kala-aterian jälkeen nauttineet provencelaisen perinteisen herkkutarjottimen antia. 

Hassun näköinen "leipä" on Pompe l'huile, eräänlainen appelsiininkukkavedellä maustettu ja käsittääkseni yleensä oliiviöljyllä leivottu provencelainen joulupulla jota olimme metsästäneet jo muutaman vuoden. Nyt löysimme vihdoin hyvän ja saimme tilattua sellaisen sitten aatoksi pöytäämme. Pidän suuresti sen appelsiininkukan mausta, aivan ihastuttavaa! Leipä edustaa tradition mukaan Jeesuksen Kristuksen ruumista, joka jaetaan pöydässä olijoiden kesken murtaen, kuten ehtoollisleipä konsanaan. Olemme täten kaikki samaa ruumista, Kristuksessa. Kaunis tapa, josta mielellämme pidämme kiinni kun siihen nyt vihdoin pääsimme sisälle.

Koko jälkiruokatarjotin on pullollaan kristillistä symboliikkaa Provencen joulussa. Nautimme siitä täysin siemauksin. Ei koskaan ole turhaa meditoida kristillisiä asioita ja jouluunhan se sopii erinomaisesti. 

Vähän maallisempaa kerrottavaa tarjottimen sisällöstä: hankimme alareunan makeiset Sainte Maximesta artesaani-makeisvalmistamon suloisesta puodista ennen joulua. Heidän herkkunsa vetivät vertoja kaikelle muulle tällä tarjottimella, ellei nyt tuota appelsiininkukkavesipullaa lasketa mukaan kisaan. Olemmekin tulleet siihen lopputulokseen, että ei jouluna(-kaan) tärkeätä ole syötävän tai muunkaan määrä, vaan se, että se on oikeasti ajatuksella tehtyä ja ajatuksella nautittua kiitoksen kera. Ajatuksella tehty yleensä sitten maistuukin paremmalta ja nämä Sainte Maximen herkut olivat juuri sellaisia. 

Takkatuli jouluksi?

Taloamme kun ostimme, myyjät kertoivat, etteivät tiedä voiko tulisijoja käyttää. Kohautimme hartioitamme ja päätimme ottaa selvää sitten myöhemmin. Meistä oli kyllä vähän outoa, ettei omistajille ollut tullut itselleen haluja tätä ihanaa asiaa selvittää, mutta noh, olemmehan kaikki erilaisia, joten se siitä.

Talon helmikuussa hankittuamme maksoimme paikalle myöhemmin keväällä sitten nuohoojan piippua ja hormeja tutkimaan. Hän tutki ja totesi, että siitä vain; pökköä pesään! Olimme riemuissamme - oikein odotin syksyn tuloa :)

Kesä meni ja tuli ihanan viileä syksy. Syyslomalla jo vähän kokeiltiin innoissamme ja nautimmekin kovasti ihanasta lattiatason etelä-Eurooppalaisesta takastamme. Kaikki pelasi hyvin.

Armas joulu tuli, hankittiin lisää polttopuita ja jälleen sytytimme lämmittävän roihun salongin/olohuoneen takkaan ja vietimme tunnelmallisen peli-illan lautapelien parissa ihanassa takkatulen loimussa. Eipä sitten mennyt kauaakaan, kun vanhempani, jotka yöpyivät alakerran vierashuoneessa salongin alapuolella, kavuttuaan väsyneinä vihdoin makuutiloihinsa, tulivat ylös valittaen savuisasta ilmasta huoneessaan. Kummastuneina laskeuduimme alakertaan asiaa ihmettelemään ja totta tosiaan, huone oli hyvin savuinen! Avasimme kaikki ikkunat ja ovet viileään joulukuiseen yöhön ja ihmettelimme suuresti. Olimme järkyttyneitä, mutta myös helpottuneen kiitollisia, ettei kukaan kerinnyt nukkumaan moiseen savu-häkäpilveen!

Tulimme pitkään asiaa pähkäiltyämme siihen lopputulokseen, että savu oli päässyt heidän makuutiloihinsa kylpyhuoneen seinässä sijaitsevan ilmastointihormin kautta. Ilmastointihormin, joka oli entinen savuhormi makuuhuoneensa tulisijalle jota ei enää ollut. Ei muuta kuin maalarinteippiä kehiin ja takka käyttökieltoon toistaiseksi.

Toinen asiantuntija kutsuttiin paikalle. "Ei tätä kuulkaa voi käyttää kun täällä on reikä hormien välisessä seinässä ja reiästä kulkee rautatanko hormista toiseen!" Jaahas. "Noh, voisikohan sen tangon ottaa sieltä häiritsemästä ja tilkitä hormit?" "Ei onnistu purkamatta piippua useamman metrin matkalta - ja jotain tarkoitusta varten tuo rautatankokin on hormiin sitä paitsi aikanaan asennettu." Että sillä lailla. Mieleen hiipi aavistus, että taisivat ne amerikkalaiset tämän asian tietää, vaan eivät iljenneet meille ennen kauppoja kertoa.

Noh, meillä on nyt sitten ollut useamman vuoden ajan palamaton koristetakka niin salongissa kuin meidän makkarissammekin. Kynttilöitähän me olemme salongin takassa sitten tunnelmankaipuisina poltelleet ja onhan sekin ollut ihan kivan näköistä, mutta vähän on surettanut takan lavasteluonne.

Kesällä sitten yllättäen törmäsin uuteen ihastuttavaan vaihtoehtoon; etanolitakan sydämeen! Siihen saa ihan takkapuiden näköisiä komeita keraamisia kalikoitakin, jotta kokonaisuus muistuttaa varsin erehdyttävästi aitoa takkatulta - lämpimine loimuineen kaikkineen! Vain savu ja häkä puuttuu :) Toimivaa hormia ei siis tarvita lainkaan. Vaikuttaa aivan täydelliseltä ratkaisulta meidän takkaongelmaamme!

En olisi ikinä uskonut, että vielä saamme takkatulen aidon lämmittävän ja suloisen liekin salongin takkaan! Tämä on kuin ihme. Ihanaa, nyt vaan valitsemaan, vaihtoehtoja punnitsemaan ja takkaa tilaamaan, jotta kerkiää vieraaksemme saapuvaa äitiänikin ilahduttamaan jouluksi! Voi, miten hauskaa!

Tule joulu suloinen!

Kirpputoritunnelmissa "Antiikki"markkinoilla

Oi, että saimme sinä aamupäivänä silmiemme täydeltä kaikkea visuaalisesti inspiroivaa!

Lähikylän "antiikki"markkinoilla oli tarjolla vaikka mitä. Totaalisen rähjäisestä brocante-tyylistä mitä eleganteimpiin huippukalliisiin sisustuselementteihin, kuten norsujen kannattelemiin lasipöytiin, jalopuisiin lakattuihin ruokakalustoihin ja täydellisiin upeisiin antiikkisiin astiastoihin mitä moninaisimmissa eri tyylilajeissa...

Voi voi, joku kirkko jossain on menettänyt tämän erikoisen pikkumiehen näköisen veistoksen. Olisikohan tarkoitus esittää Jeesusta. 

En itse erityisesti tykkää käyttää kovin kulahtaneita esineitä, mutta katsella ja kuvata niitä tykkään sitäkin enemmän. Kuluneisuuden satunnaisuus on ihanaa ja monen vanhan esineen muotokieli hivelee minun pohjoisen tyylin karuuden ja yksinkertaisuuden väsyttämää kauneudentajuani. Pumpulia aisteilleni. 

Kesti jonkin aikaa ennenkuin kehtasin ruveta kameroimaan markkina-alueella. Ensi kerralla ryhdyn häpeilemättä hommiin heti ensi askeleilta! 

Kuuma kesä ja salaiset puutarhat

Kaksi kuukautta helleaallon kourissa ja vihdoin olen valmis myöntämään, että oli kuuma eikä oikein saanut mitään tehtyä etenkään talon ulkopuolella päiväsaikaan. Näköjään näin kauan kestää että pohjolan tyttö suostuu "antautumaan". Kesän lopulla vihdoin tämän tunnustuksen lausuin, vaan en vieläkään suostu valittamaan kuumuudesta! Pois se minusta!

Eräälle päivälle viimeisillä viikoilla luvattiin 38 astetta. Taisi elohopea sitten lopulta käväistä jopa vielä vähän korkeammallakin. Niillämain alkoi tuntua siltä, että ilmalämpöpumppumme viilennyskin alkoi vähän hidastella eli meillä oli hiki siitä riippumatta yölläkin. Tosin täytyy tässä tunnustaa sekin, että unohdin ottaa (Ikean näppärät, muuten) kesätäkit pois pussilakanoista joten vasta aivan lopussa nukuimme vain lakanoilla ja se kyllä helpotti oloa. Tietenkin. Jotenkin sitä vain oli jämähtänyt ajatukseen, että ilmalämpöpumppu kyllä hoitelee hommat ja omat aivot tuli väännettyä off-asentoon näissä asioissa. Nyt olemme taas viisaampia jatkoa varten - jHs ja palaamme.

Tässä kesän satoa keittiön pöydällä väri-ilotteluna; kypsiä viikunoita, meheviä aprikooseja, tuoreita aromikkaita yrttinippuja...


Iloisia asioita: vaikka kesä oli poikkeuksellisen kuuma, sain pidettyä kukkasemme elossa aivan loppuun saakka ja niistä irtosi iloa vielä naapureillemmekin kun jaoimme amppeleita yms. viimeisinä päivinä halukkaille. Siellä ne söpöläiskukkaset nyt ilahduttavat edelleen kyläläisiä! Loppuja kadunvarren kukkasia naapurimme ystävällisesti tarjoutuivat kastelemaan. Ihanaa!

Saimme kukkien ylläpidon merkeissä vihdoin keskusteluyhteyden myös kahteen mukavaan vanhempaan rouvaan, jotka tunsimme aiemmin vain ulkonäöltä. Toinen asuu meitä vastapäätä ja käy kylän katolisessa messussa uskollisen säännöllisesti. Hän on siellä meidän mielestämme aina kun olemme osallistuneet tapahtumaan ja lukee jonkin raamatunkohdan seurakunnalle. Hän iloitsi puheyhteydestämme ja harmitteli, että nyt juuri kun olemme tavanneet, me joudumme lähtemään! Jospa hän muistaisi meidät vielä myöhemminkin ja voisimme jatkaa tutustumista tähän ystävälliseen madameen. Toivomme niin. Tästä jäi oikein mukava olo kun muuten vähän haikeina kaarsimme autollamme kylästä ulos.

Samalla kun tutustuimme tähän rouvaan, pääsimme askeleen lähemmäs myös erästä toista madamea naapurikorttelissamme. Tämä pikkuruinen valkohapsinen rouva astelee miniaskelillaan kylän raitteja keppinsä avulla sinnikkäästi päivittäin. Asioiminen varmasti vie aikaa, mutta niin hän vain omin kintuin kulkee ja elelee itsenäisesti katutason asunnossaan. Näimme hänet talonsa takana sijaitsevan "salaisen puutarhan" keskellä valtavan tammen varjossa harva se päivä kun kuljimme parkkipaikallemme. Puutarha on todella unohdetun oloinen, mutta tarjoaa rouvalle varjoisan paikan levätä. Sieltä rautaportin takaa hän näkee kadullekin. Siitä saakka kun ensikerran vuosia sitten loin silmäni tähän aidattuun puutarhaan rautaportin lävitse, ovat sormet syyhynneet päästä siistimään puutarhan rojukasoja, kuivia lehtiä, vanhoja huonekaluja yms. Niiden keskellä madame istuskelee muovituolissaan. Ehkä joskus saamme häntä näin auttaa, se jää nähtäväksi.

Tämä on eräs toinen salainen puutarha, kiehtovassa vanhassa ränsistyneessä miljöössä varsin hintava, mutta harvinaisen kaunis antiikkikirpputori Fayencessa. Kirppari on auki vain lyhyitä jaksoja silloin tällöin ja sinne peritään peräti sisäänpääsymaksu! Emme ostaneet mitään, mutta nautimme silmänruoasta sitäkin enemmän. 

Vaikka remontti kesti hurjan kauan, ehdimme silti nauttimaan kesästä terassilla runsaat pari viikkoa, kun kattokorjaajat vihdoin saivat työnsä päätökseen. Siinä ajassa kerkisi grillaamaan makkaran jos toisenkin, käräyttämään nahkaansa, nauttimaan pimeästä lämpimästä etelän yöstä ja ihailemaan mahtavia vuoristomaisemia jotka meitä joka puolelta ympäröivät tuolla kylässämme.

Talo jäi lähtiessämme suttuisemmaksi kuin mitä yleensä ja mitä olisin tahtonut, mutta hei, ei aina onnistu ihan kaikkea toivomaansa tekemään kympillä :) Eiköhän sen imurin sitten voi kaivaa esille kun seuraavaksi saavutaan...

Turistioppaana lähikylissä

Olimme sopineet erään seurakunnasta tutun pariskunnan kanssa heidän visiitistään kyläämme ja lähiseuduille täksi päiväksi. He ovat asustelleet Provencessa jo vuoden verran vain rannikon kaupungissa, joten maalaiskylä oli tervetullut tutustumiskohde.

Emme tajunneet tärskyjä sopiessamme tietenkään (!), että eihän tässä kuumuudessa + 36 astetta ja aurinkoa täydeltä terältä koko päivän, missään kukaan jaksa kävellä! Ja kävelyhän olisi tietysti se paras tapa tutustua näihin ihaniin minikokoisiin kivikujiin. Että ei olla vielä näköjään opittu että keskipäivällä liikkuvat "Only mad dogs and Englishmen". Laitettakoon miehen piikkiin, joka on kait tavallaan Englishman :)

Noh, vieraat saapuivat sovitusti klo yhdeksi ja johdatimme heidät vaatimattomalle, mutta meille niin rakkaalle uudistetulle kuumuutta hohkaavalle terassillemme lounaalle. Vieraat olivat jo parkkipaikalta kävelyn ja neljänteen kerrokseemme kiipeämisen jäljiltä aivan läkähtyneitä, raukat. Eikun juomaa peliin heti, vettä ja virvoitttavaa mehua. Auringonvarjo ylös ja vielä sähkökäyttöinen tuuletin siihen viereen puhaltamaan - kikka, jonka juuri pari päivää sitten opimme eräästä ulkoilmaravintolasta. Näin kestimme sitten jotenkuten lounastaa siinä varjossa.

Onneksi lounas kesti pitkään ja joimme siinä sitten vielä leppoisat kahvit kera Kaliforniasta kotoisin olevan vieraamme ystävällisesti leipoman herkullisen normandialais-amerikkalaistyylisen omenapiirakan. Saimme näin mukavasti kulumaan pari tuntia päivän kuumimmasta ajasta, jonka jälkeen aloimme pohtia uskaltaisiko sitä lähteä nyt tutustumaan lähiseutuun. Rohkenimme ja kohteeksi valikoitui Monsin kylä korkealla 800 metrin korkeudessa taustakukkuloillamme. Ehkä se houkutteli, sillä siellä on aina useamman asteen verran viileämpää kuin täällä meillä matalammilla 400m korkeusasteilla.

Monsissa oli jälleen yhtä ihanan seesteistä kuin aina. Ei liikenteen melua, kirkas ilma, mukava tuulenvire ja tosiaan ne nelisen astetta viileämmät lämmöt kuin mitä meillä täällä. Väki tuntuu myös elävän siellä jotenkin verkkaisemmin kuin me täällä liikenteen pärinässä.

Monsista aukeavissa maisemissa mieli lepää. Rannikko, Cannes, Frejus ja kaikki kauniisti kumpuilevat vihreät kukkulat siinä välissä ovat ihastuttavaa katseltavaa. Niihin pääsee syventymään erityisen mukavalla tavalla sympaattisen yksinkertaisen Auberge Provencal -ravintola-kahvilan näköalaterassilta. Terassi roikkuu maisemassa huimaavasti metsien yllä. Ravintola itsessään on mukavan kotoisa, perhevetoisen oloinen ja tarjoaa monenlaista tilattavaa ruoasta suuriin jäätelöannoksiin ja virvoittaviin juomiin. Siellä viihtyy pitkäänkin. Meilläkin meni tovi siinä leväten ja keskustellen. Tuli juteltua niin Jeesuksen juutalaisista juurista ja sen merkityksestä Raamatun aukenemiselle, Suomen kansan alkuperästä, Israelinmatkailusta, kylien muslimiväestön tavoista ja vaikka mistä. Oli antoisaa ja olo oli siunattu.

Tässä santons-hahmoja Monsin kirkossa pienessä Mons-miniatyyrikylässä. Yllä näyttäisi olevan häät ja alla korintekijä-äiti kantaa lastaan kantoliinassa!

Kotimatka taitettiin eri tietä - tosin se oli aivan yhtä hiuksianostattava kuin tie jota pitkin saavuimme! - eri kylien kautta. Sitten kannettiin sapuskat pöytään ja nautittiin vielä yhteinen päivällinen kauniisti pimenevän taivaan alla jälleen terassillamme - tietysti! Alkoi miellyttävästi viiletä niin että siinä vaiheessa kun piti aloitella nukkumaan menoa, oli jo niin ihanan leppoisan viileätä, ettei olisi oikein malttanut petiin lähteäkään.

Täällä tajuaa selkeästi sen, miksi Välimerellä syödään päivällinen nopeasti ajateltuna meidän mielestämme vähän turhan myöhään. Ei aikaisemmin näet oikein tule edes nälkä kun on niin järjetön hiki koko ajan. Vettä silloin tekee mieli - ja paljon :) Kun ilta pimenee, auringon paahde hellittää ja aurinko ei enää polta, elimistöllä on aikaa keskittyä siihen mitä masu sanoo. Sivuvaikutuksena tälle lapset myös menevät petiin jonkin verran myöhemmin kuin koti-Suomessa on tapana. Tulee aikamoinen uudelleenkouluttaminen koulun alkuun!

Seuraavana päivänä matkalla rannalta kotiin Frejusissa metsän reunassa kohtasimme kaksi villisikaa! Emmepä olleetkaan ennen päässeet näin ihailemaan lähietäisyydeltä moisia olentoja. Pysähtyivät oikein poseeraamaan meille :) Pyörätie on tuossa aivan meidän ja sikojen välissä. Polkupyöräilijöillä oli kyllä aika hölmistyneet ilmeet nämä tyypit nähdessään!