Joulu on juhlittu Provencessa

- jälleen kerran kera kotimaan jouluistakin turhan tutun ja aivan turhan ylensyönnin. Taas raapustan uuden vuoden allakkaan päättäväisenä muistiinpanoja seuraavalle vuodelle, jottei sama tapahtuisi jatkossa enää. Vuosi vuodelta yritän vähentää runsautta, häpeäkseni siinä toistaiseksi vielä kovin hyvin onnistumatta. Jokin kummallinen hamstrauspakko valtaa mielen kun joulua valmistelee. Ettei vain mikään loppuisi kesken jne.

Muuten joulu sujui mukavissa merkeissä. Säät hellivät uskomattoman sinisin taivain ja kirkkain lämmittävin auringonsätein. Parhaimmillaan lämpöäkin oli ihastuttavat 18 astetta.

Tapaninajelulla piipahdimme aina niin ihastuttavassa pastellisävyisessä Mentonin vanhassakaupungissa. Kuvassa alla suurenmoinen Arkkienkeli Mikaelin kirkko ja viereinen kappeli iltavalaistuksessa.

Menton kuhisi väenpaljoudesta. Aivan kuin kaikki muutkin olisivat keksineet juuri sinne lähteä täksi Tapaniksi. Jopa italialaiset, joita vilisi kaikkialla. Heille Menton lieneekin vähän niinkuin omaa maata, entinen italialaiskaupunki kun on. Kaupunki oli vilkas kuin parhaimpaan kesäsesonkiaikaan!

Poika ajeli uutta kauko-ohjattavaa autoaan puistossa ja onnistui ensimmäisten parin minuutin aikana jo ajamaan vehkeen suihkulähteeseen! Siihenhän se kulku sitten autolla pysähtyi sillä erää. Alla olevassa kuvassa auto vielä toimi omalla kadullamme...

Istuttuamme toooodella myöhäisellä lounaalla lähestulkoon ainoassa löytämässämme non-stop -ravintolassa (tiedän, tiedän, todellinen turistimoka jättää sapuskat noin myöhään!), aloitimme tunnelmallisen ajelun rannikkoa pitkin takaisin länteen. Auringonlasku Välimerta reunustavien kukkuloiden taakse oli henkeäsalpaavan kaunis. Ei siihen kyllästy ikinä. Pimeyden laskeuduttua, rannikon kaartuvien lahtien suloisina helminauhoina vilkkuvat valot tähdittivät rannikon pikkujalokivillään aivan satumaaksi. Kaarrettiin vielä Monacon kautta. Sielläkin oli menossa aika hulina ja vauraan pikkuvaltion upeat jouluvalot tietysti häikäisivät meidät, pikkukylän asukkaat.

Vasta 27. päivänä satoi ja tuuli - ja sadetta sekä tuulta tulikin sitten kaikkien aurinkopäivien edestä. Olimme suunnitelleet siksi päiväksi etukäteen kovin hauskalta kuulostaneen retken Aix-en-Provenceen kirpputorille ja lounaalle kera tutustumisen vanhaan kaupunkiin.

Kävelyt kaunissa Aixissa jäivät sitten surkean kelin vuoksi aika lyhyiksi, mutta kirpputorilta sain bongattua muutaman mielestäni varsin hienon ostoksen sadepäivän alennuksella. Myyjäraukat näes värjöttelivät asiakkaiden puutteessa hyisessä säässä pakaten tavaroitaan pettyneinä. Siihen väliin pääsin koluamaan ja myyjäkin taisi ilahtua, että tuli joku myynti tuollaiseenkin wash-out -päivään. Olimme kumpikin siis tyytyväisiä.

Söimme jälleen ihastuttavassa Le Grillonissa, jossa tunnelma oli hyvin tiivis, mutta olimme onnelliset mahduttuamme ylipäätään mukaan lounasruuhkassa. Tarjoilijat klassisissa valkeissa paidoissaan ja tummissa housuissa sekä essuissaan jaksoivat olla asiakkaille mieliksi, vaikka kiire oli suuri. Oli hauskaa. Vin chaud tuotiin siellä sokerin, kanelisirottimen ja sitruspalasten kera pöytään. Sinänsä ihan kiva tapa, mutta onhan tuo ihana jouluinen kuuma viini totta kai parempaa valmiiksi mausteilla haudutettuna.

Vin chaudea olenkin taas maistellut niin kotikeittiömme kuin monen eri kahvilan ja joulutorin versioina. Paras lienee toistaiseksi ollut Mouginsin viinikellarin eli La Cave de Mouginsin kuuma viini, jota tänään tyttäremme 18-vuotispäivän kunniaksi siellä sain maistella. Minun makuuni juuri sopivan täyteläistä, ei liian hapanta tai makeaakaan. Tuo viinikellari on muuten aivan oikea kellari ja mainio paikka pysähtyä lasilliselle viiniä tai uskomattomalle - suorastaan keittomaiselle - kuumalle kaakaolle joka tarjotaan ihanasti kylmään kämmeneen sopivista laakeista savimaljoista. Heillä on myös maistuvia mukavia pikkusuolaisia, juoman kaveriksi. Kaikki asiakkaat tilaavat jotain purtavaa minun havaitojeni mukaan. Täällähän on nähdäkseni muutenkin harvinaista, että juotaisiin etenkin alkoholipitoista juomaa ilman suupalaakaan. Oikein hyvä tapa, jota mielelläni noudatan minäkin.

Kävimme heti innolla työn touhuun

Matkalaukkuihin oli pakattuna kotoa löytyneitä kenkälaatikoita sekä punaista ja valkoista kontaktimuovia. Talolta löytyi hopeista lahjanarua. Siinä olikin jo oivat ainekset koossa julkisivukoristeluumme.

Siivouksen lomassa väkersimme tyttöjen kanssa laatikoista lahjapakkauksia. Ripustin ne sitten talomme neljästä pääjulkisivun ikkunasta pienissä ryppäissä koristamaan katunäkymää. Eihän niitä nyt montaa tullut, mutta jotain kummiskin, että voimme osoittaa osallistuvamme talkoisiin.

Vilkkuvat valotkin minun oli tarkoitus niiden lomaan asentaa, mutta juuri asennuksen valmistuttua onnistuin jäämään sähköjohtoon jalastani jumiin ja vetäisemään valojen sähköliitännät poikki. Eikun irrottamaan juuri asettelemiani valoja. Ehkä se oli tarkoitettu näin, vähän vaatimattomammaksi, ajattelin.

Seuraavassa hetkessä mies saapui rihkamakaupasta esitellen julksivuun hankkimansa "mahtavan" värikkään ja vilkkuvan Joyeuses Fêtes -tekstin neonvalotyyliin. Lisäksi hän toteutti nyt näiden kisojen merkeissä muutaman vuoden takaisen hmm. "haaveensa" ripustaa ns. roikkuva pukki talomme julkisivuun eli sellainen muovijoulupukki, joka kiipeää narua pitkin mukamas lahjasäkki selässään. Tällaisia olimme naureskelleet partaamme jo vuosia. Mies oli omalaatuisella puolitotisella tavallaan täpinöissään näistä tyylillisistä tai tyylittömistä (!) aluevaltauksista. Sitä oli lysti katsoa, vaikka iloon sekoittuikin sellaista (puoli-)leikkihäpeää ja hauskaa uskalluksen tuntua heittäytessämme tällaiseen ranskalaiseen vilkkuvaloiseen joulu-estetiikkaan.

Kuvat eivät - tietenkään! - tee oikeutta tälle esteettiselle ilottelullemme. Ja talokin selvästi odottaa julkisivuremonttiaan. Keskimmäinen teksti tuossa ikkunoiden välissä on juuri tuo mainittu vilkkuvainen Iloisia juhlia -toivotus.

Löysimme tähden ikkunakaiteeseen vielä eilen. Se on se ujutettu kristillinen lisämme, jota pohdimme jo kotona. Se loistaa tuossa nyt taukoamatta. Muut valot vilkkuvat. 

Julkisivusta tuli meidän mielestämme oikein oiva. Yllättävän harva talo on kuitenkaan lähtenyt mukaan näihin talkoisiin. Se herättää kysymyksiä mieleemme... eikö sekularistinen joulu oikein jaksa kantaa täälläkään? En yhtään ihmettele. Mutta ehkä taustalla on vielä jotain muutakin, josta me ulkopuoliset olemme vielä autuaan tietämättömiä.

Kylä koreaksi!

Kun syyslomalla saavuimme talolle, postiluukusta oli jaettu kylän "virallinen" lehti. Lehdessä valotetaan ajankohtaisia kaavoitusasioita, käydään poliittista keskustelua, mainostetaan harrasteryhmiä, sosiaalipalveluja yms. Mukava luettava, sen mitä siitä ymmärrän. Yllättävän paljon kuitenkin saan tekstistä selkoa siihen nähden, miten heikosti ranskaksi keskustelen.

Noh, lehtistä tavatessa sivujen välistä tupsahti eteeni hauska kutsu, jolla kaikkia kyläläisiä kutsuttiin mitä lämpimimmin osallistumaan kylän yhteisiin joulukoristelutalkoisiin kilpailun merkeissä. Pikkulappusessa julistettiin joulukoristelukilpailu aikavälille 15.12.- 4.1. Se, jolla on vaikuttavin lahja-aiheinen talon koristelu, voittaa.

Mies heti nappasi haasteesta kiinni ja sovimme samalta istumalta osallistuvamme oitis, kunhan jälleen saapuisimme talolle joulua viettämään hiukkasen ennen joulua. Pikkuisen myöhässä pääsemme aloittamaan, mutta mitäpä tuosta. Ei se voitto, vaan osallistuminen kyläläisyyteen! Ja hauskanpito tavalla, jota emme todennäköisesti koskaan toteuttaisi kotomaassamme. Talon koristelu lahjapaketein ei tulisi aivan ensimmäiseksi mieleen suomalaisen kotitalomme joulukoristelua suunnitellessamme.

Hmm. saisikohan sinne koristeluun sujautettua jotain, edes jotain hyvin viitteellistä jouluevankeliumista...voi olla hyvin vaikeata, mutta katsotaanpas sitten. Enkeleitä ja tähti(-ä) ehkä. Ne taitavat olla aika neutraaleita ja helposti lähestyttäviä. Aiheeksi on valittu lahjat, varmasti syystä, ettei se viittaa mihinkään erityiseen vakaumukseen. Vähän ikävää tällälailla purkaa tätä muuten niin hauskaa asiaa, mutta kun tuo uskontoneutraalius - tai sanoisinko peräti aversio - on niin todellisuutta kylässämme ja taitaa olla aikalailla koko Ranskassakin. Ja muuallakin monessa paikkaa enenevässä määrin...

Kaikesta pohjalla vaikuttavasta maailmanaikojen pohdinnasta huolimatta kisa on varmasti hauska ja kylä vekkulin näköinen ja asia yhdistänee kyläläisiä - ja myös meitä kylään. Sitä odotamme ilomielin, vaikka kaikista ikkunoista tursuaisi sitten ihan vain pelkät iloisen näköiset lahjapaketit! On mukava tehdä jotain yhdessä, koko kylän voimin. Teemme kaikkea tätä kiittäen Jumalaa kaikkivaltiasta hänen hyvyydestään. Hän johdattakoon elämäämme ja tekemisiämme - niin ranskalaiskylässä kuin muuallakin!

Helpotus - talon räystäät muovitettu. Talvi tulkoon myös etelä-Ranskaan!

Syyslomanen Provencessa kului vauhdilla. Kelit olivat mitä mahtavimmat, ylimmillään peräti 29,5 astetta lämpöä ja täydet auringonpaisteet! Kyllä meitä hellittiin. Viime vuoden lomakelit sitten taas olivat vähemmän hellivät, joten nyt nautiskelimme näistä yllärihelteistä sydämen kyllyydestä.

Heh, niin meni aika ees-taas viilettäessä, vakuutusasioita, liikeneuvotteluita ja ihan vain maisemien ahmintaa suorittaessa, että saimme sen kovasti puhutun rikkinäisten räystäiden muovituksen tehtyä aiiiiivan viime tipassa ennen lähtöä: pilkkopimeässä yössä kuului ahkera nitojan naputus terassilta - ettei nyt sentään ihan lähtöaamuna kuuden aikaan enää tarvitsisi stressata moisesta. Mutta tuli tehtyä ja se on hyvä se.

Vakuutusasiatkin ovat nyt sitten etenemässä, vaan remonttimiehiä ei ole vielä palkattu kattoremonttiin. Jotain on kuitenkin meneillään myös sillä rintamalla, kertoo brittiläinen hyvin persoonallinen yhdysmiehemme, joten eiköhän sekin etene aikanaan. Maltilla odottelemme kylmimmän talvikauden ohi, josko jokin varmistuisi kevääksi.

Tanneronin kylässä vietettiin kastanjan sadonkorjuujuhlaa sunnuntaina. Lähdimme mukaan ajaen aika kiemuraista tietä ylös kukkulalle ja pääsimme maistamaan kylän hauskasti vilkkaassa Famiglia-ravintolassa paahdettuja kastanjoita, helmikanaa kanttarellikastikkeessa, villisika-daubea (olisin voinut vannoa, että ruokalistalla luki siinä olevan kastanjoitakin, mutta mies oli niin vahvasti eri mieltä, että otin maininnan pois tästä:)), montaa erilaista patéta, sieni-quicheä, kastanja-jäärouhetta, kastanjamoussea, kastanja-tiramisua ja mahtavaa suklaamoussea. Kaikki oli aivan superhyvää ja mahtavan kotitekoisen makuista eli aidot ihanat konstailemattomat perusmaut. Lopuksi lapset saivat vielä hattarat markkinoilta.

Kuvassa kastanjoita paahtumassa aidolla tulella.

Joulutunnelmissa - hups vaan!

Naapurikylän sympaattista jouluvalaistusta.

Pohdimme tässä sukulaisten kesken joulusuunnitelmia, missä, miten ja millä porukalla. Sukua olisi ilmeisesti tulossa oikein mielellään ranskalaisjoulua viettämään, joten eiköhän me nyt vaan laiteta remppa jäihin - kunnei vielä ole moinen edes päässyt alkamaan - ja keskitytä tärkeämpään eli vastaanottamaan sukulaiset kotiimme jouluksi. Voi, kuinka se olisikin hauskaa!

Googlaten löysimme kuin löysimmekin sivuston, jonka kautta saatamme saada vuokratuksi erään kertakaikkisen ihastuttavan kylämme talon, jossa saimme edelliskesänä piipahtaa erään tanskalaispariskunnan vieraina. Talo teki minuun lähtemättömän vaikutuksen josta myös sukulaiset ovat saaneet kuulla. Nyt saattaa heidän avullaan tarjoutua mahdollisuus venyttää oman talomme vierashuoneita tuohon pittoreskiin söpöläiseen!

Niin ne vakaatkin suunnitelmat muuttuvat. Meidänhän ei pitänyt päästä talolle jouluksi ja siksi emme olleet mitään suunnitelleetkaan ennen tätä.

Katsotaan nyt, suku vielä miettii. Me kuitenkin niin innostuimme, että menimme ostamaan lennot siltä istumalta kun joulusta näin innostuneesti tuli puhetta. Vähän oltiin hölmöjä ja turhan impulsiivisia, mutta Herran käteen tämäkin asia. Olisihan se kiva jos saisimme järjestää ja tehdä yhteisen joulun.

Hanhea, villisikaa, kalkkunaa vai mitä? Heti alkoi innostunut suunnittelu miehenkin aivokopassa. Ruokahan hänelle ensiksi nousee mieleen. Jouluseimet siellä ja tori täällä, kylän joulukirkko provencelaisasuisin esityksin, jokunen lounas aurinkoisella aukiolla ulkoilmassa, pohdin minä.

Herää kysymys, kuinkakohan paljon variaatiota ja joustoa on sukulaisten joulutraditioissa jotta joulu yhä heistäkin tuntuisi joululta...vai pitääkö sen "tuntua joululta" joka joulu? Jos on Jeesuksen syntymä - ja kuolema ylösnousemuksineen - sydämessä, joulu voi olla missä vain ja millainen vain. Ainakin teoriassa, sillä ymmärrämme toki, että monelle traditiot tekevät joulun. Näitähän on kartoitettava, että emme innostuksissamme tee "vääränlaista" joulua.

Yllä rannikon vähän raflaavampaa joulutunnelmaa. Palmu on aina palmu, vaikka jouluvaloissa kierittäisi. Minulle palmupuu merkitsee yhä ja aina vain ihanaa etelän eksotiikkaa.

Tunnelmat talvella ja etenkin joulun pyhinä tuolla meidän kylän tienoilla ovat jotain aivan muuta kuin yllä olevan kuvan glamour. Meiltä löytyy hiljaisia hämärästi valaistuja kujia, joilla liikuttavan vaatimattomat, mutta suloiset jouluvalot suovat keltaista lämmintä valoaan kaikuville kivikaduille. Seinät huokuvat lepoa. Ikivanhaa aitoa elämää nähneet kiviseinät kuuntelevat mitä ohikulkijat puhuvat. Katutila kutistuu entisestään ja tuntuu kuin kulkisi kylän vuosisataisten asukkien yksityisen tilan halki. Hyvin intiimiä - ja jännän vieraalla tavalla kotoisaa. Se on aivan ihanaa.

Talo talvikuntoon

Saimme vihdoin hankittua lentoliput syyslomaksi. Pitkän vatvomisen päätteeksi.

Lyhyt pyräyshän se on, mutta kyllä siinä 4-5 päivässä jo rikkinäiset räystäät muovittaa talveksi. Mies käy liikeneuvottelussa Sophia Antipoliksessa ja samalla reissulla saamme nämä hommat tehtyä. Tosi hyvä. Näin lyhyeksi ajaksi ei muuten olisi oikein raaskinut lähteäkään.

Tämä syksy on ollut niin vauhtia täynnänsä, että emme olleet lainkaan huomanneet että talolta tuleva kuva-stream oli pysähtynyt jokin aika sitten luultavasti jopa pariksi viikoksi! Aivan tavatonta, ettemme tuollaista taukoa havainneet. Normaalisti seuraan uteliaana säätilaa, auringon nousua ja laskua yms. mutta nyt en pistänyt ollenkaan merkille informaation puutetta. Onneksi talonmiehemme käväisi paikalla ja kytki sähköt päälle ja nyt kuvat taas kulkevat. Kiitollisena totesimme, että talolla on kaikki hyvin, vaikka meidän katseemme herpaantuikin hetkeksi.

Se, että emme ole silmäilleet talon tilaa päivittäin, ei tarkoita tokikaan sitä, ettemme sinne kaipaisi. Onhan sinne jo ikävä, eikä ikävää yhtään lievitä se tieto, että etelässä meidänkin kylässämme on vielä 25-28 asteen lämpötilat! Tosin nyt taitaa ukkostaa. Toivottavasti räystäät eivät niele aivan litrakaupalla sitä ukkosrankkasade-hanat auki -vettä.

Ukkonen lähestyy kattoja...


Tuntuupa hassulta puhua talvesta, kun kotimaassakin on vielä niin aurinkoista ja lämpöistä eikä Provencessakaan syksyä tuovat viileät tuulet ole vielä päässeet puhaltelemaan lainkaan. Kyllä sitä kuitenkin täytyy talven tuloon varautua kunnei talo oikein nyt vettä pidä tässä muodossaan.

Rempparintamalla ei mitään uutta. Etsimme vaihtoehtoisia taitajia remontillemme. Paras olisi ehkä löytää suomalaiset luotettavat ja tuttua kieltä puhuvat tekijät, mutta mistäs sellaiset nyt tähän äkkäisimme. Harva uskaltautuu ranskankieliseen ympäristöön hommailemaan... Katse kohdistuu englanninkielisiin palveluihin netissä.

Salonki talvivalossa viime talvena. Odottaa uutta väriä seinään...aika haastava tuo marseille-klinkkerin väri. Mutta tämä ongelma tulee ratkaistavaksi vasta kun ollaan kattohommista vapauduttu. On aikaa pohtia :)

Pikku Provence Pariisissa

Viikonvaihde sujahti mukavissa merkeissä. Piipahdimme Pariisissa, jossa kävin ensi visiitilläni giganttimaisilla kotiaiheisilla Maison et Objet -messuilla.

Näillä messuilla katseltavaa olisi riittänyt vaikka kuinka moneksi viikonlopuksi, tosin fysiikka eikä psyykekään olisi kestäneet kuin tämän yhden kokopäivän eli aamusta iltaan. Siinä kerkisin juuri suorittamaan ennakkosuunnittelemani kierroksen hyvin tarkkaan valittuihin kohteisiin, mutta ei juuri muuta. Varmaankin hyvä näin.

Pienen Provencen verkkaisiin slow life- tunnelmiin tottuneena tällaiset valtavat megalomaaniset messut saivat silmät ja pään täyteen visuaalista melua jo parissa tunnissa. Sen  jälkeen oli kuljettava vähän kuin laput silmillä, jotta kesti päivän loppuun saakka, sen verran väkevät olivat mausteet niin visuaalisesti, äänimaailmallisesti kuin ideologisestikin. Silti käynti oli virkistävä - paitsi jaloille.

Niin messuilla kuin itse Pariisin kapungissakin käy helposti niin, että silmät syövät enemmän kuin jalat jaksavat kantaa ja sen huomaa vasta kuin on ikäänkuin liian myöhäistä eli rakot puhkeamaisillaan, jalkapohjat hellinä ja mukavatkin kengät hiertää. Silti on vielä se yksi tai kaksikin mielenkiintoista paikkaa, jotka nyt on nähtävä, kun kerran täällä ollaan. Ja näinhän meillekin sitten kävi peräti kahtena peräkkäisenä päivänä. Kerrankin olimme iloisia matkan lopussa sijaitsevan lentopäivän passiivisuudesta!

Tässä vielä muutamia kuvamuistoja viikonlopustamme. 

Lafayetten tavaratalolla ei liene voittajaa kauneudellaan, aivan kuin koru!

Messu sunnuntaiaamuma Notre Damen katedraalissa oli vaikuttava, kuten messu aina on. Itse rakennuskin teki vaikutuksen, vaikka en muuten gotiikan erityinen ihailija olekaan.

Kävely erinäisissä puistoissa, niin pariisilaista, niin pariisilaista, heh.

Hotelliamme aivan vastapäätä sijaitsi superhyvää ruokaa tarjoava perusravintola. Tunnelma oli rento ja isäntäpari hyöri innokkaasti palvelemassa asiakaskuntaansa hyväntuulisina ja kiitollisina.  Suosittelemme lämpimästi. Hotellin suhteenkin pääsimme lopulta tyytyväisiksi, vaikka monenmoista vaihetta siinä kävimme läpi ennenkuin saimme tilaamamme kaltaisen perhehuoneen. Lopputulos oli kuitenkin siinäkin hyvä.

Juutalaiskorttelissa...

Juutalaiskulttuurin herkkuja, hmm. hämmentävästi "suomalaisen" pullapitkon näköisiä nuo "eksoottiset" herkut :) Pullapitkon lähtökohdat on tästä helppo jäljittää. Muutenkin on muuten hurjan kiehtovaa tutustua hepreaan ja juutalaisiin tapoihin yms. Sitä kautta avautuu vaikka mitä näköaloja historiaan ja mielenkiintoisiin yhteyksiin. Suomen kielessäkin on ällistyttävästi perussanoissakin hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä heprean kieleen sellaisissakin paikoissa, joilla ei kait "pitäisi" olla aivan selviä yhteyksiä juuri hepreaan - tai ainakaan tällainen tavallinen pulliainen ei ole sellaisista kuullut koskaan puhuttavan. Noh oli miten oli, suosittelen tällaista nojatuolimatkaa heprean kielen ja kulttuurin pariin lämpimästi!

Tässä alla ilmoitus Maraisissa liikkeen ikkunassa: "Heprea on helppoa" Siitä sitten kiehtovalle reissulle professorin opastuksella! Olisipa hienoa.