lauantai 12. heinäkuuta 2014

Sadepäivänä kotosalla

Tänään koko rannikolla satoi Mentonista Bormes les Mimosasiin ainakin. Meillä myös, vaikka vähän välitöntä rannikkoa vuoristoisemmalla aluella jo olemmekin.

Sadepäivä oli oikein sovelias lepo tähän väliin. Eilen vietimme näet pitkän päivän tien päällä ajettuamme Bormes les Mimosasiin saakka. Kävimme kylässä kerran jo talviaikaan jolloin oli niin kova tuuli, ettei kävelystä kylässä oikein tullut mitään. Kaikki olimme jäätyä. Tällä kertaa taasen aurinko käristi niin, ettei perhe jaksanut kovin pitkään kuumia katuja. Varmaan paras aika tutustua tähän kylään onkin raikas kevät- tai syyssää.



Bormesissa nautimme lounaan ihaillen Belle Vue -brasserien terassilta aukeavia kauniita maisemia ja sieltä sitten ajoimme ikkunat auki aina Frejusiin saakka pitkin mutkittelevia kuvankauniita rannikkoteitä. Välissä pysähdyimme jäätelölle Cavalaire-sur-Merin venesatamassa, mikä olikin varsinainen napakymppi! Sieltä löytyi hassu Rommikahvila, joka tarjoili totaalisen kitchejä juomia sekä jäätelöannoksia mitä hassuimmin somistein. Tyttären jäätelöannoksen ympärillä mm. soitteli ikäänkuin pieni neworleansilainen kahden miehen orkesteri. Annosten yllättävän veikeä ulkonäkö sai hymyn kaikkien huulille.



Tämä oli minun "Mama"-juomani jonka kaupanpäällisinä sain matkamuistoksi tuon pehmokirahvi-avainmenperän.

Rommia emme nautiskelleet tosin. Tyttöjen kanssa ihastuimme heidän tilaamiinsa Cocoloco-nimisiin kookos-ananas -juomiin niin, että tänään hankimme heti ainekset supermarketista ja pari kertaa on jo yritetty tavoittaa samaa makukokemusta. Aika lähelle olemme päässeet sekoittamalla/vispaamalla (yllättävän kiinteää näissä löytämissämme säilykepurkeissa näes...) kookosmaitoa, ananasmehua, sokeria ja sitruunamehua ja tarjoilimme sen kera jääpalojen ja paksun pillin. Täydelliseen aistikokemukseen kuuluisi tietysti myös jotkin yliampuvat ja räikeät cocktail-lasit kera hassujen killuttimien, joita meiltä ei nyt tähän hätään kyllä kotoa löytynyt. Yritimme parilla huonosti leikatulla appelsiiniviipaleella kohottaa juomien ulkonäköä, mutta ne saivat meidän lähinnä vain nauramaan. Hyvä niinkin.

Totesimme ensi kertaa tätä reittiä ajaessamme, että Ramatuellen seutu oli erityisen suloista. Sehän on St. Tropezin takamaata, jossa varmasti piileksii aika moni Tropezin ystävä. Siellä ajelimme kuin maaseudulla konsanaan. Ihania viinipeltoja, lämmin tuuli, ilta-aurinko, cicadat soittelivat...

Frejusiin päädyimme huomattavasti kuvittelemaamme myöhempään johtuen niistä kuuluisista ruuhkista St. Tropezin ympärillä. Siellä seisoimme, me hölmöt, vaikka periaatteessa tiesimme, ettei kesäaikaan sinne ole menemistä autolla tukkoisten teiden vuoksi! Tähän saakka olimme onnistuneet välttämään moiset tiet. Noh, onnistuimme lopulta kuitenkin pääsemään Frejusissa tuttuun italialaisravintolaan syömään ja sieltä sitten puolinukuksissa kotiin.

Tänään mies nukkui pari tuntia sohvalla ja me muut olemme laiskotelleet miten kukin on parhaaksi nähnyt. Taisi eilinen ajoreissu ottaa vähän voimille, eikä ihme.

Saimme koottua itsemme sentään ruokaostoksia ja kokkaamista varten. Visiitti lähiviljelijöiden paikallistorille oli piristävä. Sieltä löytyi jonkun itse väsäämiä ankka-ravioleja, jotka tyttö sai puhuttua ostoskoriimme alkupaloiksi. Oletan, että ankat ovat tuosta mäen tyven ankka-hanhitilalta. Sitten supermarketiin vikkelään ennen kuin lauantaina vuokrataloihinsa saapuvat matkailijat täyttävät marketin. Kerkisimme juuri ja juuri alta pois ostoksinemme. Tämän olemme oppineet tänä vuonna josta syystä meillä on niin itsetyytyväisen paikallinen olo, kun tällälailla osamme vältellä ruuhkia.

Laitoimme lounaaksi helppoa galettea valmiista letuista, valmiista kinkkuviipaleista ja jopa valmiista juustoraasteesta. Paistoimme ne kuitenkin voissa pannulla, mistä nousi ihanat letunpaiston tuoksut. Jotenkin erittäin soveliasta tuollainen letun tuoksu näin sadepäivänä. Tuli kodikas tunnelma.

Raviolien lisäksi päivälliseksi valmistimme supermarketin kalatiskiltä hankittua suosikkikalaani merikrottia. Merikrotti maistuu jännästi jopa vähän ravunlihalle ja on mukavan mehevää ja lihassa on lisäksi hyvä ravunlihamainen tuntuma. Siitä ei myöskään yleensä lautasella enää löydy yhtään ruotoa, mikä on ihanaa ja lisäksi erittäin lapsiystävällistä. Söisimme kalaa vaikka kuinka, ellei siinä olisi ruotoja!

Kalakauppias siisti pyrstöt, me vain pilkoimme sopiviksi paloiksi sekä valmistimme kastikkeen jossa kala kypsyi uunissa. Valkosipuli-timjamivoikastike aimoannoksella valkoviinietikkaa antoi kalalle mahtavasti potkua. Taitaa olla minun lempikalaruokani juuri näin laitettuna. Kaikille maistui vihreän tuoreparsan ja sen ihan tutun Uncle Bensin kera :)


Bormesin suloisia kauppoja olisin mielelläni kuvannut enemmänkin, mutta perheellä alkoi olla kuuma...ehkä sitten joskus välikausikelillä taas uusi yritys jHs.