Sunnuntainviettoa vähän siellä täällä

Sunnuntai alkoi normalisti saapuessamme stressittömästi myöhässä seurakunnan kokoontumiseen Vallauriksessa. Musiikki soi jo. Laulua ja puheita sekä rukousta lämpimässä ilmapiirissä. Oikein mukavaa, vaikkakin erilaista siihen nähden millaisiin kirkonmenoihin olemme koto-Suomessa tottuneet.

Sydäntä lämmittävästi täällä seurakunnassa tullaan edelleen meitä jututtamaan, vaikka itse emme kovin aktiivisesti osaakaan ihmisiä lähestyä. Osansa omaan jähmeyteemme on varmasti vilkkaalla pojallamme, joka näin vieraammassa ympäristössä liikkuessaan vie suuren osan huomiostamme.

Tällä kertaa eräänä uutena tuttavuutena meitä tuli tervehtimään nuori afrikkalais-taustaisen näköinen nainen joka kuultuaan olevamme Suomesta, ilahtuneena kertoi tunteneensa yhden suomalaisen entuudestaan, entisen luokkatoverinsa. Hän mainitsi pojan nimeltäkin, mutta koska ulkolaisen suomenkielen ääntämys oli vähän sinne päin, kesti vähän aikaa ennenkuin oivalsin, että kyseessä oli tunnetun Vatasen Arin poika. Kävivät koulua kuulemma ihan tässä lähellä yhdessä eli varmaankin Mouginsin kansainvälistä koulua. Pidemmälle emme asiaa ruotineet. Tämä nuori nainen iloitsi, että nyt hänellä on toinenkin paikka, johon tulla, jos joskus eksyy Suomeen päin. Tottahan toki, hän on meille tervetullut! (Lyhyt Wikipedia-lueskeli paljasti, että eiköhän Vatasen perhe asukin edelleen etelä-Ranskassa, joten olemmekin sitten varmaan ne ainoat, jotka hän tuntee Suomessa elleivät lapset ole sittemmin muuttaneet kotomaahan takaisin).

Päätimme ajella jonnekin kävelylle. Sitä ennen veimme viestin La Colle sur Loupin kylään eräälle viime kesänä tutuksi tulleelle rouvalle, jota emme olleet pitkään aikaan nähneet kirkossa. Jospa hän tulisi meille visiitille jonain päivänä.

Florianin tehdas kirkkaan puron varrella

Päädyimme ajamaan Gourdonin kylään joka mainostaa itseään parfyymiteollisuuden raaka-aineiden lähteenä. Siellä emme olleetkaan aiemmin käyneet. Kylä sijaitsee puoli kilometriä syvän rotkon partaalla ja matka sinne kulki aika huimien maisemien läpi. Matkan varrella pistäydyimme hakemassa matkaevästä Florianin tehtaanmyymälästä orvokkikylän, Tourettes sur Loupin läheltä. Minulla mielessä tietysti, että maistaisin mitä seuraavaksi tilattaisiin La Petite Provencen valikoimiin. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Matka kulki valtavien Manen parfyymi- ja aromitehtaiden ohitse. Heillä on suunnattomat tilat täällä vuorien rinteillä, lähellä parfyymien valmistuksen kehtoa, Grassea. Jotain kutkuttavaa on näissä varsin ilmeettömissä teollisuusrakennuksissa, jotka eivät paljoa kerro ohikulkijalle siitä, mitä niissä valmistetaan ja ketkä ovat asiakkaita. Uskoakseni suuri osa käyttämistämme tuoksuista saattaa kulkea meille Manen laitosten kautta, oli kyseessä sitten Chanelit tai vaikka tavallinen Rexonan dödö.

Gourdoniin saapuessamme sade alkoi lähes sillä minuutilla kun automme pysähtyi parkkipaikalle. Onneksi meillä oli sateenvarjot jokaiselle mukana. Niiden avulla pääsimme tutustumaan kylään.

Jo parkkipaikalla tuoksui jasmiini! Ihan ensimmäisenä piipahdimme pienenpieneen saippuanvalmistamoon, missä mies valmisti saippuoita yläkerran työpajassa ja vaimo myi tuotteita alhaalla myymälässä. On aina ilahduttavaa nähdä taitava käsityöläinen työssään. Sitä olisin voinut jäädä katselemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Kavutessamme yhä pidemmälle kylään, eteemme aukeni toinen toistaan suloisempia pieniä putiikkeja myyden parfyymeita, saippuoita, karamelleja, oliiviöljyä, taidelasia, yrttejä yms. Tosin samaan aikaan sade senkuin yltyi ja yltyi. Jalat kastuivat, samoin paidan selkämys. Pojan tikkarikin oli vaarassa alkaa valua paidalle. Oli aika palata autolle. Päätimme tulla paremmalla säällä vielä uudestaan - ja varmasti näytämme kylän tulevaisuudessa myös vieraillemme!

Kylä oli toden totta hyvin kaunis, mutta hieman sydäntä särkee se tieto, että sieltä puuttuvat kaikki normaalit kylän palvelut. Ei yhtäkään leipomoa, ei postia, ei ruokakauppaa...eli täysin turistikyläksi on tämä muuttunut. Onhan niitä toki muitakin kyliä, joissa ei montaa ihmistä enää asu vakituisesti. Surullisuudesta huolimatta, hyvähän se on sentään että paikalliset saavat toimeentuloa ja turisteilla on kaunista katseltavaa sen sijaan, että kylä olisi jäänyt yksikseen raunioitumaan. Niitäkin on nähty.

Gourdonin kylä kiven laella. Välissä rotkomainen laakso.