Juhannusaattoa aurinkopedillä kahvia siemaillen

Teimme uuden aluevaltauksen: vuokrasimme yksityisrannalta aurinkopedit varjolla! Ei me tällaisiin oltu koettu mitään tarvetta koskaan ennen - eikä haluakaan - mutta viime kesänä kerran eksyimme tämän kyseisen paikan terassille iltapäiväjätskille ja kahville pojan kanssa. Siinä raikkaassa merituulessa istuskellessa tuli seurattua yksityisrannan elämää ja tuli todettua, että homma näytti aika helpolta ja ihmisetkin varsin tavallisilta. Ei liian eksklusiivista. Joskus voisi yllättäen tuollaistakin kokeilla ehkä...

Noh, nyt sitten juhannusaattona 36-asteen kuumuudessa hikoillessamme Välimerenranta alkoi vetää vastustamattomasti puoleensa ja päätimme kokeilla josko mahtuisimme moiselle rannalle kellimään ja kokeilemaan. Juhannusjuhlan kunniaksi, ikäänkuin. Otettiin varmuuden vuoksi kuitenkin kaikki normivarusteet mukaan autoon jos päätyisimme sittenkin ns. karvalakkipuolelle.

Saavuimme paikanpäälle juuri lounasaikaan ja pedit varattuamme, aloitimme lounastamalla ravintolan viileällä terassilla ihan kelpo-lounaan. Nizzansalaattia, ankanrintaa, mustekalarenkaita, pastaa ja tuoretta kalaa paistettuna. Se kelpasi enemmän kuin hyvin meille. Väki oli tavallista ja moni oli siellä ilmiselvästi vain ruokailemassa.

Tyydyttävän lounaan päätteeksi siirryimme sitten mukaville ja pehmoisille aurinkopedeillemme lempeään ja miellyttävästi auringon poltetta lieventävään merituuleen turkoosien suloisten kankaisten varjojen alle. Aaaah, tuntuipas hauskalta kun tarjoilija toi juomia, jätskiä ja kahvia. Käytiin uimassa, vesikävelyllä rantaviivalla ja muuten vain pönöttämässä rantavesissä pojan kanssa viilentäviä Välimeren aaltoja vastaanottamassa. Oli ihanaa ja stressitöntä! Osa luki kirjojaan, veti nokosetkin. Vietimme näin kolmisen tuntia ja minä olisin viihtynyt pidempäänkin.

Kokeilu oli varsin onnistunut. Tuumimme, että tätähän voisi harrastaa useamminkin. Tavarat, auto ja iho olivat kaikki huomattavan ei-hiekkaiset tällaisen visiitin jäljiltä verrattuna tavanomaiseen rantakäyntiimme. Rannalla oli oma suihkukoppi ja ravintolan vessat ihanan siistit ja tilavat myös vaatteiden vaihtoon. Oli myös helpottavaa kun ei tarvinnut kantaa ja raahata rantatelttoja, -tuoleja, -pyyhkeitä, -juomia sun muita parkkipaikalta kuumassa hiekassa tarpoen leirille eikä etsiä sopivaa rantaleiripaikkaa.

Kesäkuinen Välimeri oli superhelteestä huolimatta vielä mukavan raikas. Veteen mennessä vesi tuntui peräti kylmältä! Odotas kun saapuu heinä-elokuu, niin veden lämpötila on sellaisissa lukemissa ettei uinti välttämättä juurikaan viilennä ellei satu olemaan hyvin tuulista. Oma ihanuutensa kyllä sellaisissakin lämpötiloissa. Nyt oli kuitenkin oikein miellyttävää kun olo kevent
yi uinnin myötä. Emme ole vielä oikein tottuneet näihin 30+ lämpöasteisiin tämän kesän osalta.

Vihdoin Provencessa! Sateisen Euroopan halki

Matka Euroopan läpi sujui kommelluksitta, mutta kelit olivat surkeat; tuulta ja sadetta & lisää tuulta ja sadetta - lukuunottamatta pientä ihanaa kesäistä taukoa Tanskan auringon alla.

Tanskassa pysähdyimme herkulliselle ja perin kesäiselle lounaalle ihanan ravintola Faenosundin rauhalliselle terassille. Oli riemastuttavaa kun jo parkkipaikalla kohtasimme kokin joka poimi lehmuksenkukkia koriinsa. Hän kertoi valmistavansa ravintolaan lehmuksenkukkalimonadia! No, sitähän me tietysti sitten pöytään päästyämme tilasimme ja ihastuimme ikihyviksi; miten raikasta ja herttaisen makuista se osasikaan olla! Ruoaksi valikoitui herkkulautanen, jolle kokki oli koonnut viisi erilaista maisteluannosta kesäiseltä listaltaan. Kivoja raikkaita kala-annoksia ja salaattia. Sopi erityisen hyvin juuri kesäkuun terassilounaalle. Oli niiiin onnellinen olo. Loma oli alkanut!

Noh, hetki lounaan jälkeen ajettiin ja sitten alkoi jälleen sataa ja satoikin sitten ihan koko matkan muutamaa mitättömän lyhyttä taukoa lukuunottamatta. Tuli siis kissoja ja koiria taivaalta. Ja oli kylmä. Mutta ei se meitä juurikaan haitannut, sillä tiesimme etelään olevamme matkalla.

Säät eivät todellakaan suosineet. Monacon tienoilla aloimme nousta vuorenrinnettä kohti ylhäällä kulkevaa Rivieralle ja Provenceen vievää moottoritietä ja teimme huvittuneina huomion erittäin matalalla roikkuvista pilvistä. Arvasimme että pääsisimme kokemaan vekkulia "pilvessäajamista". Se kävikin jännittävämmäksi kuin koskaan ennen; lopulta emme nimittäin nähneet yhtikäs mitään! On aika "veikeä" tunnelma ajaa isoa autoa kapeita (vuoristoisia!) teitä näkemättä kuin pari metriä eteensä. Ei siinä oikeni tiennyt pysähtyäkö vai jatkaako, kumpikin tuntui yhtä huonolta vaihtoehdolta; pysähtyminen olisi varsin vaarallista kun ei kukaan näe meitä tiellä. Nappasin käteeni jo pois sammutetun navigaattorin ja keksin katsoa siitä, missä mennään tien mutkiin nähden. Siten navigoiden pääsimme alavammille maille jossa sumu hälveni, mutta sitä ennen jopa miehellä alkoi kasvot vakavoitua.

Italiassa matkan lopulla piipahdimme jo kohta traditioksi muodostuneella supermarket-reissulla ennen Ranskan rajan ylittämistä Ventimiglian kaupungissa. Siellä nököttää meille tutuksi käynyt entinen Standa, nykyinen Carrefour josta aika usein pyrimme hakemaan maukkaita italialaisherkkuja ensimmäisiksi ranskanpäiviksemme. Tuona iltana herkuttelimme sitten tuore-raviolilla pesto Genovese -soosilla, kermaisella mozzarellalla kera syvänpunaisten makeiden tomaattien ja tuoreen basilikan (ostimme kerralla koko valtavan puskan ruukussaan vain parilla eurolla!). Tomaattien päälle tiputtelimme runsaanmakuisen balsamicon ja lautasen reunalle saimme vielä peruspossunlihamakkaran. Lisäksi napostelimme erilaisia italialaisia juustoja. Oli hyvää - ja suhteellisen edullistakin! (Alla vähän rupinen kuva, mutta todellisuudessa kaikki oli houkuttelevan näköistä ja makuista :D)

Perille saavuttuamme olimme superuupuneet pitkästä ajosta - myös minä, vaikken edes itse ajanut autoa! Jännittäminenkin vie näet yllätävästi voimia. Niin, ja se "nukkuminen" autojunan makuulaverilla - huh! Onneksi se oli viimeinen yö reissustamme jonka jälkeen tietää seuraavan yön menevän jo kotisängyssä.

Kuvia Provencen helmikuusta

Näin upeaa keltaista tuottaa Mimosapuut. Tuoksu on hunajaisen kevyt ja miellyttävä. Mimosoista osa kukki jo joulunaikaan tänä vuonna, tässä leudossa talvessa. Muutenkin jotkin mimosat taitavat kukkia useaan otteeseen vuoden mittaan, mutta yleensä täkäläiset metsät syttyvät keltaiseen kukkaan vasta helmikuun tienoilla, jolloin myös Mimosa-festivaaleja juhlitaan. Niin nytkin. Suuri määrä ihania keltaisia keväisiä kukkia kukkii pitkin metsämaastoa ympäri Rivieraa ja sitä suojaavia kukkuloita.

Eräänä aurinkoisena päivänä ajelimme kohti Cannesia lounas mielessä. Meri kimalsi niin upeasti ja aurinko lämmitti lähestulkoon Suomen kesälämpötiloissa, että teimme äkkipysähdyksen ja päätimme käydä lounaalle johonkin hiekkarannan yksityisranta-tyyppisistä turistimaisista ravintoloista - oli ruoka sitten millaista vain. Aurinko kruunaisi kyllä senkin. 

Nopea googlaus Tripadvisoriin ja selvisi pari parasta. Päädyimme juuri siihen, johon katse oli autosta tarttunutkin L'Alban viihtyisän näköiselle aurinkoiselle avoterassille näihin ylläoleviin maisemiin. Rannalla joku kävi jopa uimassa, moni kasteli jalkojaan tai vain lekotteli aurinkotuoleilla viinilasi kädessään.

Me kävimme ruokapöytään. Että oli uskomattoman ihanaa istua siinä auringossa ja meren tuoksussa! Homma meni vielä niin hienosti, että ruokakin oli enemmän kuin kelvollista, kuten myös ystävällinen ja ammattimainen palvelu. Kaikki oli tuoreen ja itse valmistetun oloista ja erittäin maukasta. Mukavan simppeliä mutta ajatuksella tehtyä ja kaunsita. Hintakin yllätti meidän positiivisesti. Ei valittamista - vaikka eihän sitä nyt muutenkaan pitäisi mistään elämässä valittaa, mutta noin niinkuin sanontana :)

Erittäin mukava yksityiskohta: Poika kun tykkää bolognese-pastasta, kysimme saisiko hän tupla-annoksen, koska listalla oli vain lasten annos. Tarjoilijatar sanoi, että kyllä se on aika iso ja varmaan riittää ja jollei riitä, he antavat lisää kunhan vain pyydämme! Oli hieno palvelu senkin suhteen. 

Suosittelemme lämpimästi tätä L'Alban terassia ihanana aurinkopäivänä lounaspaikaksi jos liikutte Cannesin hiekkarantojen tienoilla! 

Tässä talven kosteuden kasvattamaa kaunistusta kivipintaan. Ihanat sävyt piti tallentaa kuvaan. Oltiin kävlyllä Tourettesin kylästä Fayenceen - ihan minimatka, mutta tulipahan jotain liikuntaa. Molemmat ovat kauniita pikkukyliä joissa on aina mukava käyskennellä. Molemmista löytyy lisäksi hyvät ruokapaikat. 

Tässä maalaus erään kampaamon käytävässä Vidaubanin kylässä, jossa pistäydyimme pikaisesti hakemassa lämpöä ja kahvia. Siellä oli peräti 24 astetta lämmintä! Aamulla tarkistettiin säätiedotuksesta, missä on lämpimintä ja päätettiin lähteä sinne kaffelle. Tuonne sitten päädyimme ihanan provencelaisen maalaisajelun päätteeksi. Itse kylä ei ollut kovin kummoinen, mutta aurinko pelasti tilanteen. Olen aivan lääpälläni lämpöön.  

Tällaiset ihanuudet kurottautuivat Speracedesin pikkukylässä omakotitalon pihan muurin ylitse kadulle. Sitruunat ja appelsiinit puissa riemastuttavat minua joka kerta, niihin en tunnu kyllästyvän. Joskus toivon saavani vielä poimia hedelmiä suoraan keittiöön talvipuutarhasta, aaaah. 

Vahingossa ostoskoriin joutunutta: Mikrofiltteröityä maitoa!

Saavuimme Nizzan lentokentälle ihan mukavasti suunnilleen aikataulussa, mutta koska laukkumme olivat jääneet harhailemaan jonnekin Frankfurtin kentälle nopean koneenvaihdon vuoksi (eka kone oli myöhässä), jouduimme käyttämään aikaa kentällä raportoiden saapumatta jääneitä laukkujamme. Niinpä pääsimme matkaan kohti kotia vähän turhan myöhään jotta olisimme kerinneet tuttuun ruokakauppaamme. Näin ollen "jouduimme" turvautumaan lentokenttää lähimpään suureen supermarkettiin Galeries Lafayetteen Cap3000 -ostoskeskuksessa. 

Paikka ei ole tietenkään kaikkein romanttisin, mutta valikoima mm. tiskiltä myytävissä oman keittiön valmisruoissa on ihastuttavan runsas sekä monipuolinen. Kokit ovat loihtineet sinne varsinaisia herkkuja! Löysimme koriimme tähän hätään iltapalaksi aasialaisia raviolin näköisiä höyrytettäviä nyyttejä kera kastikkeen sekä aamiaistarvikkeita seuraavaa aamua varten.

Mies nappasi hyllystä tällaisella etiketillä merkatun maitopullon:

Ranskassa käytetään kotitalouksissa maitoa sellaisenaan huomattavan vähän Suomeen verrattuna. Sitä ei käsittääkseni juurikaan juoda. Kahviin aamulla, ehkä muroihin, kaakaoon, siinäpä se melkein on ruoanlaittoa lukuun ottamatta joka sekin on kait oikeastaan aika vähäistä, mitä nyt jotkin kastikkeet ja sellaiset. Niinpä jopa suurtenkin supermarkettien tuoremaitohylly onkin hyvin vaatimattoman kokoinen. Yleensä ostoskoriin näyttää vilahtavan iskukuumennettua maitoa.

Noh, me käytämme tuoretta maitoa mieluummin, joten käymme aina sillä vaatimattomalla kylmäsäilytyshyllyllä hakemassa maitomme. Niin nytkin.

Seuraavana aamuna heräsin varhain, kuten yleensä, muiden vielä jatkaessa uniaan. Tein aamuisen maitokahvini tähän uuteen tuttavuuteen etikettiä sen kummemmin katselematta. Ihmettelin kahvin makua. Se maistui jotenkin juustoiselta! Aamukahvini koostuu omituisista aineksista: kookosrasvasta, espressokahvista, täysmaidosta, inkivääristä, kardemummasta, joskus kanelista, maustepippurista jne. Tuumin jonkun ainesosan varmaan vähän vanhentuneen ja antavan kahvilleni siten tuon omituisen uuden maun. Eihän kookosrasva vanhene! Maidon päivämäärät olivat kunnossa eikä se muuten maistunut mitenkään pahalle sinänsä.

Asiaa sitten pohdittiin miehen herättyä ja tultiin siihen lopputulokseen, että maitohan se tietysti on. Ja maku lienee lähempänä Oikean Maidon makua kuin mitä olen konsanaan koko elämäni aikana kokenut!

Mikrofiltteröinti erottaa maidosta ilmeisesti enemmän bakteereja kuin pastörointi ja jättää maitoon sitten taas enemmän sille ominaisia terveellisiä ainesosia ja sitä mukaa sen luonnollisen tuoksun ja maun. Tuoksu ja maku sitten taas vaihtelee eri alueilla ja eri tyyppisillä kasveilla kasvaneiden lehmien maidossa.

On se ihmeellistä, etten tällaiseenkaan ole ennen törmännyt. Sinnikkäästi käytimme tätä maitoa useamman päivän. Toivon että totun sen makuun, sillä onhan se kuulemma niinkin, että ei-pastöroidusta maidosta valmistetut juustotkin sisältävät runsaasti meille tärkeitä ravintoaineita joita pastörointi tuhoaa. Siksi pyrin ostamaan mahdollisuuksien mukaan pastöroimattomasta maidosta valmistettuja juustojakin. Miksen sitten toisinaan tästä lähin käyttäisi myös tätä maitoa! Makuun on vain totuttava, "muovimaitoon" kun olen tottunut kahvissani :) Sitä on kasvanut luulleen, että se mauttomuus juuri on se raikkaan tuoreen maidon maku!

Huomasin, että tätä oli näköjään myynnissä deli-tyyppisessä herkkumyymälässä Grassen lähettyvillä, mutta omassa lähimarketista ei taida tätä olla ostettavissa ainakaan vielä. Taitaa olla aika spesiaalijuttu. Katsotaan miten ahkerasti jaksamme makunystyröitämme kouluttaa juustoiseen maitoon tottumaan!

Joulukuvia

Joulun meni meillä niin vauhdilla etten edes kuvia saanut järjesteltyä. Vieraita oli luonamme Provencen joulutunnelmasta nauttimassa läpi koko joulunajan. Oli juhlavaa saada tehdä joulua "meidän" mallin mukaan, mutta se verotti sitten vähän tätä muuta aktiviteettia - se oli paras juuri näin. Nyt ovat voimat palanneet joten keräsin nopsaan muutamia otoksia tähän. 

Ihana kahvila Valbonnessa. Oli niin jouluinen ja provencelainen, että oli ihan pakko saada vähän kuvattua :) Monet ravintolat ovat suljettuna joulun aikaan niin pikkukylissä kuin rannikollakin. Tämä oli sitten taas pistänyt parastaan. Heillä oli vieraanvaraisesti ovet auki suloiseen joulutunnelmaan johon mekin sitten astuimme sisään.

Valbonnessa oli nähty jälleen koko vanhan kylän laajuudelta vaivaa suloisen tunnelman luomiseksi. Tämä kuva on otettu sivukadulta, jonne sinnekin oli riittänyt punaista mattoa ja tietysti kauniita jouluvaloja.

Omaa kotioveamme koristaa joulunaikaan paikallisen floristin valikoimista jo ensimmäiseksi Provencen jouluksemme poimimamme oksakranssi. Se on osoittautunut mukavan kestäväksi ja varsin ajattomaksikin.

Tällainen joulukoristus ihastutti Valbonnen kylän eräässä ovessa. Siitä sain idean kokeilla tällaisten valmistamista ensi vuonna kirkon myyjäisiin - kunhan muistaisin sitten kun aika taas tulee. Mukavan kevyt ja leikkisäkin vaihtoehto havukranssille. Tähähän voi ripustella sitten koristeeksi ihan mitä vain tunnelmaan sopivaa pikkuesinettä...minihimmeleitä, rusetteja, pikkupalloja, jne.

Mouginsin kylän joulumarkkinoilla myytiin perinteisiä marmeladimaisia aidoista hedelmistä ja marjoista valmistettuja provencelaisia talviherkkuja. Lienee terveellisempää kuin keinotekoisesti maustetut sokeriherkut. 

Herkkuja omasta jouluaaton pöydästämme. Perinteen mukaanhan Provencessa ei syödä aattona ennen keskiyön messua vielä lihaa. Me yritämme noudattaa tätä kaunista tapaa ja tarjoilemme yleensä aattona kalapitoisen aterian ennen messua (vaikka emme ihan aina messuun sitten uni silmässä jaksa mennäkään lasten kanssa). Vasta joulupäivänä nautimme paistin. Ennen vanhaan se taidettiin syödä messun jälkeen, mutta hyvä jos pysymme itse hereillä keskiyöhön, saatika sitä myöhempään! Olemme siis kala-aterian jälkeen nauttineet provencelaisen perinteisen herkkutarjottimen antia. 

Hassun näköinen "leipä" on Pompe l'huile, eräänlainen appelsiininkukkavedellä maustettu ja käsittääkseni yleensä oliiviöljyllä leivottu provencelainen joulupulla jota olimme metsästäneet jo muutaman vuoden. Nyt löysimme vihdoin hyvän ja saimme tilattua sellaisen sitten aatoksi pöytäämme. Pidän suuresti sen appelsiininkukan mausta, aivan ihastuttavaa! Leipä edustaa tradition mukaan Jeesuksen Kristuksen ruumista, joka jaetaan pöydässä olijoiden kesken murtaen, kuten ehtoollisleipä konsanaan. Olemme täten kaikki samaa ruumista, Kristuksessa. Kaunis tapa, josta mielellämme pidämme kiinni kun siihen nyt vihdoin pääsimme sisälle.

Koko jälkiruokatarjotin on pullollaan kristillistä symboliikkaa Provencen joulussa. Nautimme siitä täysin siemauksin. Ei koskaan ole turhaa meditoida kristillisiä asioita ja jouluunhan se sopii erinomaisesti. 

Vähän maallisempaa kerrottavaa tarjottimen sisällöstä: hankimme alareunan makeiset Sainte Maximesta artesaani-makeisvalmistamon suloisesta puodista ennen joulua. Heidän herkkunsa vetivät vertoja kaikelle muulle tällä tarjottimella, ellei nyt tuota appelsiininkukkavesipullaa lasketa mukaan kisaan. Olemmekin tulleet siihen lopputulokseen, että ei jouluna(-kaan) tärkeätä ole syötävän tai muunkaan määrä, vaan se, että se on oikeasti ajatuksella tehtyä ja ajatuksella nautittua kiitoksen kera. Ajatuksella tehty yleensä sitten maistuukin paremmalta ja nämä Sainte Maximen herkut olivat juuri sellaisia. 

Takkatuli jouluksi?

Taloamme kun ostimme, myyjät kertoivat, etteivät tiedä voiko tulisijoja käyttää. Kohautimme hartioitamme ja päätimme ottaa selvää sitten myöhemmin. Meistä oli kyllä vähän outoa, ettei omistajille ollut tullut itselleen haluja tätä ihanaa asiaa selvittää, mutta noh, olemmehan kaikki erilaisia, joten se siitä.

Talon helmikuussa hankittuamme maksoimme paikalle myöhemmin keväällä sitten nuohoojan piippua ja hormeja tutkimaan. Hän tutki ja totesi, että siitä vain; pökköä pesään! Olimme riemuissamme - oikein odotin syksyn tuloa :)

Kesä meni ja tuli ihanan viileä syksy. Syyslomalla jo vähän kokeiltiin innoissamme ja nautimmekin kovasti ihanasta lattiatason etelä-Eurooppalaisesta takastamme. Kaikki pelasi hyvin.

Armas joulu tuli, hankittiin lisää polttopuita ja jälleen sytytimme lämmittävän roihun salongin/olohuoneen takkaan ja vietimme tunnelmallisen peli-illan lautapelien parissa ihanassa takkatulen loimussa. Eipä sitten mennyt kauaakaan, kun vanhempani, jotka yöpyivät alakerran vierashuoneessa salongin alapuolella, kavuttuaan väsyneinä vihdoin makuutiloihinsa, tulivat ylös valittaen savuisasta ilmasta huoneessaan. Kummastuneina laskeuduimme alakertaan asiaa ihmettelemään ja totta tosiaan, huone oli hyvin savuinen! Avasimme kaikki ikkunat ja ovet viileään joulukuiseen yöhön ja ihmettelimme suuresti. Olimme järkyttyneitä, mutta myös helpottuneen kiitollisia, ettei kukaan kerinnyt nukkumaan moiseen savu-häkäpilveen!

Tulimme pitkään asiaa pähkäiltyämme siihen lopputulokseen, että savu oli päässyt heidän makuutiloihinsa kylpyhuoneen seinässä sijaitsevan ilmastointihormin kautta. Ilmastointihormin, joka oli entinen savuhormi makuuhuoneensa tulisijalle jota ei enää ollut. Ei muuta kuin maalarinteippiä kehiin ja takka käyttökieltoon toistaiseksi.

Toinen asiantuntija kutsuttiin paikalle. "Ei tätä kuulkaa voi käyttää kun täällä on reikä hormien välisessä seinässä ja reiästä kulkee rautatanko hormista toiseen!" Jaahas. "Noh, voisikohan sen tangon ottaa sieltä häiritsemästä ja tilkitä hormit?" "Ei onnistu purkamatta piippua useamman metrin matkalta - ja jotain tarkoitusta varten tuo rautatankokin on hormiin sitä paitsi aikanaan asennettu." Että sillä lailla. Mieleen hiipi aavistus, että taisivat ne amerikkalaiset tämän asian tietää, vaan eivät iljenneet meille ennen kauppoja kertoa.

Noh, meillä on nyt sitten ollut useamman vuoden ajan palamaton koristetakka niin salongissa kuin meidän makkarissammekin. Kynttilöitähän me olemme salongin takassa sitten tunnelmankaipuisina poltelleet ja onhan sekin ollut ihan kivan näköistä, mutta vähän on surettanut takan lavasteluonne.

Kesällä sitten yllättäen törmäsin uuteen ihastuttavaan vaihtoehtoon; etanolitakan sydämeen! Siihen saa ihan takkapuiden näköisiä komeita keraamisia kalikoitakin, jotta kokonaisuus muistuttaa varsin erehdyttävästi aitoa takkatulta - lämpimine loimuineen kaikkineen! Vain savu ja häkä puuttuu :) Toimivaa hormia ei siis tarvita lainkaan. Vaikuttaa aivan täydelliseltä ratkaisulta meidän takkaongelmaamme!

En olisi ikinä uskonut, että vielä saamme takkatulen aidon lämmittävän ja suloisen liekin salongin takkaan! Tämä on kuin ihme. Ihanaa, nyt vaan valitsemaan, vaihtoehtoja punnitsemaan ja takkaa tilaamaan, jotta kerkiää vieraaksemme saapuvaa äitiänikin ilahduttamaan jouluksi! Voi, miten hauskaa!

Tule joulu suloinen!

Kirpputoritunnelmissa "Antiikki"markkinoilla

Oi, että saimme sinä aamupäivänä silmiemme täydeltä kaikkea visuaalisesti inspiroivaa!

Lähikylän "antiikki"markkinoilla oli tarjolla vaikka mitä. Totaalisen rähjäisestä brocante-tyylistä mitä eleganteimpiin huippukalliisiin sisustuselementteihin, kuten norsujen kannattelemiin lasipöytiin, jalopuisiin lakattuihin ruokakalustoihin ja täydellisiin upeisiin antiikkisiin astiastoihin mitä moninaisimmissa eri tyylilajeissa...

Voi voi, joku kirkko jossain on menettänyt tämän erikoisen pikkumiehen näköisen veistoksen. Olisikohan tarkoitus esittää Jeesusta. 

En itse erityisesti tykkää käyttää kovin kulahtaneita esineitä, mutta katsella ja kuvata niitä tykkään sitäkin enemmän. Kuluneisuuden satunnaisuus on ihanaa ja monen vanhan esineen muotokieli hivelee minun pohjoisen tyylin karuuden ja yksinkertaisuuden väsyttämää kauneudentajuani. Pumpulia aisteilleni. 

Kesti jonkin aikaa ennenkuin kehtasin ruveta kameroimaan markkina-alueella. Ensi kerralla ryhdyn häpeilemättä hommiin heti ensi askeleilta!