Galette des Rois -loppiaiskakun metsästystä

Palasimme Suomeen joulunvietosta paria päivää ennen loppiaista. Tarkoituksenamme oli ollut hankkia pari-kolme Galette des Rois -tyyppistä frangipane-täytteistä ranskalaista maukasta loppiaiskakkua tuliaisiksi ja omaksikin loppiaisjuhlistukseksi.

Minä olin useamman päivän vähän puolikuntoinen, joten annoin miehelle tehtäväksi poimia ihan mistä tahansa pahvilaatikkoon pakatut kakut, mielellään perinteisellä Jeesus-vauvalla eli että kakkuun on leivottu sisään pienenpieni Jeesus-vauvaa esittävä saviesine. Noh, ei se ollutkaan niin helppoa kuin olimme kuvitelleet. Niin leipomot kuin marketitkin tarjosivat ainoina vaihtoehtoina sarjakuvahahmoilla tms. ei-kristillisellä esineellä "terästettyjä" kakkuja. Hän palasi kerta toisensa jälkeen kotiin tyhjin käsin.

Viimeisenä päivänä minäkin sitten lähdin ulos, piipahdimme oman kylämme lähimpään leipomoon boulanger-patissieriin, joka leipoo niin leipää kuin sokerileivonnaisiakin. Kysyimme mahtaisiko olla galetteja jäljellä pikkuruisella Jeesus-vauvalla. Menimme hyvin myöhään, joten leipuri nosteli hartioitaan ja hymyillen totesi myyneensä kaikki galettet loppuun. Ja sitä paitsi, hän vakuutti, että Jeesukset ovat kiellettyjä, ovat hänen mukaansa olleet jo 20 vuotta! Ohhoh, ja juuri viime vuonna onnistuimme sellaisen bongaamaan ihan jostain matkan varren leipomosta...pisti vähän epäilemään. Hän kuitenkin hyvin itsevarmana piti kannastaan kiinni, interdit, interdit - kiellettyä, kiellettyä! Ei siinä auttanut sitten muuta kuin kääntyä kannoillaan ja jatkaa ihmettelyä kotiin kävellessä - kunhan ensin olimme ilmaisseet tyrmistyksemme leipurille mahdollisimman aidon hämmästyneesti ja pahoitelleet asiaa järkyttäväksi.

Mies oli heti suoralta kädeltä sitä mieltä, että leipuri puhui palturia. Minä sitten taas kun olen taipuvainen uskomaan mitä minulle kerrotaan - ainakin kun suoraan naamatusten joku jotain sanoo - totesin vain tarmokkaasti, että tätähän tutkitaan vielä!

Googletus ei tuottanut muita kieltoja kuin vallankumouksen aikaiset yliherkkyydet, jotka kumottiin jo aikapäiviä sitten, joten ei leipurinkaan ajatuksissaan enää niissä päivissä olettaisi olevan. Tai, noh, olihan siellä joitain maantieteellisesti aika suppea-alaisia vapaa-ajattelijoiden aikaansaamia Suvivirsi-kohun tyyppisiä kieltoja joillain paikkakunnilla, vaan vain muutamilla seuduilla. Niin, ja jossain koulussa kiellettiin samaisen tortun tarjoaminen lapsille. Hohhoijjaa.

Oman kylämme osalta tarkistamme tämän varmaan vielä pormestarin toimistolta, jotta pääsemme asian ytimeen. Kunhan kerkiämme ja muistamme. Ehkä ensi loppiaisena jHs.

Mikäli meidän kylässämme moinen kielto olisi, helppohan se on torttu sitten jatkossa hakea mistä tahansa muusta kylästä tai kaupungista, kuten viime vuonna teimme autuaan tietämättöminä näistä erimielisyyksistä jotka selvästi tällaisen kristillistäkin perinnettä sisältävän kakun ympärillä kuohuvat. Leikimme vain onnessamme itämaan tietäjiä oman talomme suojassa. Se vauva-Jeesus oli suloinen ;)

Tänä vuonna emme lopulta siis saaneetkaan suunnittelemiamme valmiskakkuja. Onneksi olin tuonut koto-Suomen jauhokaappiin viime vuonna, tai joskus, valmiit kakkuainekset frangipane-torttua varten kera pienen saviesineen ja kruununkin supermarkettiostoksena! Loppiaisaamuna vietimme pojan kanssa mukavan leivontahetken ja niinpä meillä lopulta oli kuin olikin Galette des Rois loppiaispöytäämme koristamassa! Tuliaisiksi siitä ei ollut, mutta kototarpeiksi kelpasi, vaikka sen sisällä ei tosiaankaan ollut Jeesusta, vaan suu auki naurava muffinssi tonttulakki päässä! Noh, toistimme uskollisesti tarinan ja kakun kristillisen idean ja leikimme itämaan tietäjiä kaikesta huolimatta ja kaikilla oli mukavaa. Poika löysi Jeesuksen ja sai kruunun kutreilleen - ja oli niin onnellinen!

Tällainen kummallinen tonttu-muffinssi piileksi frangipane-tortussamme! Livenä vain puolet kuvan koosta.

Makeisliikkeen ikkuna Ste Maximessa jouluna 2015

Täällä sitä vielä ollaan! Vanhuus ei tule yksin.

Olin nimittäin muistanut lipun päivämäärän väärin ja lähtömme onkin vasta huomenaamuna! Asia selvisi itselleni vasta kun yritin check-in:iä netin kautta.

Saimme siis aivan upean lisäpäivän täällä 17 asteen ihanassa täydessä auringonpaisteessa! Voi jukra. Ei ollenkaan hassumpi yllätys :)

Kerkisimme naapurikylään mahtaville kirpputoreillekin, jonne pääsemättömyyttä ehdin jo vähän "surrakin". Voi, että se oli hauskaa. D-vitamiinia ihon kautta imeskellen - takitta, pitkittä hihoitta! -tavaroita ihmetellen ja myyjien kanssa jutustelua yritellen vilahti pari tuntia ainakin aivan huomaamatta. Mikä parasta, vanhimmaisemme on nyt täysi-ikäinen ja jätimme pikkupoikamme hänen huostaansa tänne talolle. Mahtavaa luksusta saada samoilla kahdestaan (suomalaiselle) täydessä kevätkelissä aivan rauhassa!

Kiitollisena nyt vihdoin laitamme talon lähtökuntoon ja suuntaamme kuulemma lumettomaan Turkuun. Kyllä tällä tämänpäiväiselläkin valolla taas jonkin matkaa pötkii kohti Suomen kevättä.

Unohdukset ovat joskus aika mainioita. Nyt tuntuu siltä kuin olisimme varta vasten saaneet lisäpäivän, sen lämpimimmän aurinkopäivän koko kahden viikon lomamme aikana!

Ikä on ihan jees :)

Tämä kuva on vähän viileämmästä päivästä joulun jälkeen. Silti taivas satumaisen sinisenä. Kuvassa kylämme lasten luistinrata, jolla aitoa jäätä koneellisesti tuotettuna. Luistelu tuntuu olevan kovasti suosiossa. Hurjan monessa kylässä ja kaupungissa on luistinrata ja lapset luistelevat ihan taitavasti! 

Sillisalaattia viime päiviltä

Seimi Sainte Maximessa vanhassa keskustassa. Ste Maxime on uusi "löytömme". Eri kylä kuin se kesäinen Maria Magdaleenan provencelainen kylä pyhäinjäännöksineen. Tämä on viehättävä pikkukylä rannikolla tässä lähellä ja mukava päiväkävelypaikka. Siellä on myös aivan mahtavan kodikas kauppahalli, josta saa mitä vain tuoretavaraa elävistä ravuista ja hummereista tavallisiin vihanneksiin, kukkakimppuihin, juustoihin, makkaroihin jne. Ihastuttava ja aidon oloinen paikka, vaikka kylä lieneekin varakkaan väen suosiossa. Kuvassa alla hallin lähellä sijaisevan lihakaupan lintutiskiltä välähdys. 

Eilen vietimme päivän kotosalla. Saimme taas esitellä kattoremonttiaikeitamme uudelle englannin kieltä taitavalle työparille, tällä kertaa Italian puolelta. Ajoivat silti tänne.

Puhemies oli britti ja työn tekijä italialainen. Oikein mukavasti jalat maassa tällä parilla, oltiin aivan samaa mieltä siitä, miten tulisi käsitellä katon korjausta, millaiset viimeistelyt terassiin yms. Oli suuri ilo, etteivät he puskeneet heti väkisin mahdollisimman suurta työmäärää itselleen, vaan kuuntelivat ja järjellä harkitsivat mikä on tarkoituksenmukaista meille. Työmies tunsi katot ja osasi heti suoralta kädeltä antaa varsin asinatunevia arvioita erinäisistä seikoista, jotka vakuuttivat minut luottamaan hänen työhönsä. Olen suuri maltillisen remontoinnin ystävä ja "talotohtori" Panu Kailan oppilas arkkitehtiajoiltani, joten otan ilolla vastaan samaa asennetta osoittavan työkumppanin kotiini. Esim eihän aina kannata vanhaa puuta vaihtaa ihan vain vaihtamisen vuoksi, vaan katsoa onko lahon poisto edes välttämätöntä jos kosteuden aiheuttaja on jo kerran on saatu kuriin. Jos kantavuus ei kärsi tai puussa ole jotain leviävää vauriota, piilossa pysyvä puu jääköön paikalleen. Hurraa.

Loppujen lopuksi voi olla, että työmäärä osoittautuu samaksi kummalla metodilla hyvänsä. Jää nähtäväksi ja pohdittavaksi. Otamme tarjoukset kummastakin ratkaisusta. Vaikeahan on arvioida sitä, miltä korjauksen tarve lopulta on. Meille jää epävarmuus siitä, millaisiin summiin lopulta työ johtaa.

Ainoa mutta on se, että päätellen aiemmista projeteistaan, taitavat olla tottuneita aika koviin palkkioihin (töitä Monacossa, Ezessä yms.), joten maltilla odottelemme sitä, millainen tarjous heiltä saadaan. Toivon kyllä, että voisimme hyväksyä heidän tarjouksensa. Ollaanhan tässä jo kohta varmaan vuosi tätä asiaa ajettu. Mutta se tapahtuu, jHs.

Mikä oli lisäksi yllättävä hauskuus tuossa eilisessä kohtaamisessa, oli se, että huomasin ymmärtäväni italiaa varsin tyydyttävästi! Ravintola-asioinnissa lyhyemmillä reissuillamme en ollut päässyt kokeilemaan näin perusteellisesti ymmärrystäni, mutta tässä tuli runsaasti kuunneltavaa kun työpari keskusteli keskenään kaikesta italiaksi. Aikanani tovin italiaa opiskelin ja käväisin Roomassakin parin kuukauden kurssilla asuen upeissa puitteissa Villa Lantessa (hurraa Suomi!) mutta luulin vuosien varrella harjoituksen puutteessa kaiken taidon lähestulkoon kadottaneeni, mutta minulla onkin näköjään vielä jotain tajua jäljellä siitäkin kielestä. Ja miten hauska kieli italia onkaan! Tuli ihan halu lähteä vaihteeksi Italiaan. Jospa kesällä pistäytyisimme naapurimaassa. Saas nähdä. Viime kesänähän ajoimme Espanjan puolelle minilomalle.

Noh, asiaan. Jollei tämä viimeisin tarjouspyyntö nyt tärpää ja sovi budjettiimme, olen sitä mieltä, että rohkeasti aloitamme keskustelut jonkun paikallisen kanssa ja toivomme, että kommunikaatiokykymme riittää. Sitten vain kestetään se "lisäväri", mitä kulttuurierot yms. tuovat yhteistyöhön mukanaan. Ainiin, onhan meillä vielä takataskussa eräs britti, joka jo kerran kävikin täällä. Olin ihan unohtanut! Jospa pyytäisimme häneltä vielä tarjousta... ja homma siirtyy jälleen usealla kuukaudella eteenpäin, mutta tällaista tämä on. Onneksi talo pysyy vielä pystyssä.

Saimme muuten tosiaan maksaa vesimaksumme ilman myöhästymismaksuja! Eivät edes maininneet asiasta, vaikka oltiin naapurikylässä asioimassa. Siitä kiitollinen olo, vaikka pikkuasia onkin. Jotenkin aina stressaan kovasti, jos olen unohtanut jotain ja siitä koituu jollekin taholle lisähommia. Nyt tämä meni mahtavan helposti, ihanaa!

Huomiseksi on liput Suomeen. Tänään puramme talon joulukoristelut ja pakkaamme. Välilaskupaikallamme Munchenissä sataa lunta. Pääsemmeköhän matkaamaan ilman keskeytyksiä ja viivästyksiä...

Kuusessa Suomesta Turun Lutherin kirkon myyjäisistä ihana löytö: käsin kirjoitettu koristenauha

"Kunnia Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto".  Sitä toivomme niin jouluna kuin arkenakin ja toivotammekin kaikille näin tällä kuvalla uuden vuoden toivotuksen! Olkoon joulu joka päivä :)

Kesän vesimaksun maksuyrityksiä

Lokakuussa, juuri syyslomalta lähdettyämme oli postiluukustamme tipahtanut lasku kesän vedenkulutuksesta. Jostain syystä talonvahtimme ei ollutkaan lähettänyt laskua perässämme Suomeen, joten se oli nyt täällä odottamassa meitä, myöhästyneenä tietysti, joulukuussa.

Aiemmin kun näin kävi, mies käväisi pormestarin toimistossa jossa ystävällisesti merkittiin maksupäiväksi sellainen päivämäärä, ettei lasku ollutkaan sitten myöhässä. Tosi suloista joustoa!

Noh, tämäkin lasku on sen laatuinen, joka pitää maksaa pormestarin toimistolla käynnillä, sen verran mies tiesi jo. Pormestarin toimisto on avoinna vain tiistaisin ja torstaisin 13.30 - 15.00. Erinäisistä pyhistä ja muista menoista johtuen, vasta eilen oli sopiva tiistai kiirehtiä paikalle laskua maksamaan. Käytäntö olikin muuttunut (liekö hallinnon muutoksen johdosta) ja moinen tiski kokonaan poistettu pormestarin toimistosta. Nyt asian voisikin hoitaa vain shekillä, jollaisia meillä ei ole, plääh.

Ainoaksi laskun maksumahdollisuudeksi kerrottiin ajaminen naapurikylään virastoon maksamaan henkilökohtaisesti - tietysti. Bien sur. Eihän tässä sitten muu auta.

Toivotaan, että ovat auki näin uudenvuodenaattona. Mies näet juuri heräsi vähän myöhässä ja ryntäsi sängystä suoraan autoon, etteivät vain kerkiäisi lähteä lounaalle, joka kestää tietysti useamman tunnin. Tiedä vaikka sulkisivatkin vielä uudeksi vuodeksi vähän aiemmin kuin normaalisti. Huhhuh.

On tämä hassua. Ensin nauratti ja ihmetytti, että on tietokoneet ja kaikki. Silti pitää jonkin perusvesilasku maksaa henkilökohtaisella käynnillä ja peräti paperisella shekillä. Tosin hyvin pian asiaa pohtiessani tajusin, että tällaisessa monimutkaiselta tuntuvassa vanhanaikaisuudessa on se ihana ja koskettava mahdollisuus, että maksua vastaanottava henkilö saattaa käyttää hyvää tahtoaan ja soveltaa sääntöjä tarvittaessa.

Tietokonehommissa kone päättää ja tuollaiset inhimilliset tilanteet huomioon ottavat joustot muuttuvat vaikeammiksi, elleivät peräti mahdottomiksi toteuttaa. Ihminenkin siinä kärsii, kun ei pysty käyttämään hyvää tahtoaan. Tällainen jäykkyys toiminnassa ei varmasti ole hyväksi ihmiselle. Olen siitä vakuuttunut.

Taidan sittenkin olla siis tämän vanhanaikaisen systeemin vankkumaton kannattaja. Eläköön slow life ja se väräjävä epäselvä raja säännöissä joka mahdollistaa kohtaamisen, kuuntelemisen ja auttamisen! Aina pitää olla mahdollisuus joustaa ja keskittyä ihmiseen jäykkien koneohjattujen sääntöjen noudattamisen sijaan. Silloin kun on sen paikka, toista auttaakseen. (toki jousto mahdollistaa myös väärinkäytökset, mutta onko jäykkyys liian suuri hinta suojelusta...en tiedä)

Tuo nyt tuollaisena periaatteellisena pohdintana. Tällä meidän maksumme myöhästymisellähän ei nyt niin väliä, vaikka sakkoja joutuisimmekin maksamaan. Voin kuitenkin kuvitella tilanteita, joissa jousto onkin varsinainen life saver jollekulle. 

Kohta selviää, miten miehen kävi naapurikylässä. Vettä on ainakin riittänyt, vaikka lasku on ollut maksamatta. Siitä kiitos :) 

Joulu on juhlittu Provencessa

- jälleen kerran kera kotimaan jouluistakin turhan tutun ja aivan turhan ylensyönnin. Taas raapustan uuden vuoden allakkaan päättäväisenä muistiinpanoja seuraavalle vuodelle, jottei sama tapahtuisi jatkossa enää. Vuosi vuodelta yritän vähentää runsautta, häpeäkseni siinä toistaiseksi vielä kovin hyvin onnistumatta. Jokin kummallinen hamstrauspakko valtaa mielen kun joulua valmistelee. Ettei vain mikään loppuisi kesken jne.

Muuten joulu sujui mukavissa merkeissä. Säät hellivät uskomattoman sinisin taivain ja kirkkain lämmittävin auringonsätein. Parhaimmillaan lämpöäkin oli ihastuttavat 18 astetta.

Tapaninajelulla piipahdimme aina niin ihastuttavassa pastellisävyisessä Mentonin vanhassakaupungissa. Kuvassa alla suurenmoinen Arkkienkeli Mikaelin kirkko ja viereinen kappeli iltavalaistuksessa.

Menton kuhisi väenpaljoudesta. Aivan kuin kaikki muutkin olisivat keksineet juuri sinne lähteä täksi Tapaniksi. Jopa italialaiset, joita vilisi kaikkialla. Heille Menton lieneekin vähän niinkuin omaa maata, entinen italialaiskaupunki kun on. Kaupunki oli vilkas kuin parhaimpaan kesäsesonkiaikaan!

Poika ajeli uutta kauko-ohjattavaa autoaan puistossa ja onnistui ensimmäisten parin minuutin aikana jo ajamaan vehkeen suihkulähteeseen! Siihenhän se kulku sitten autolla pysähtyi sillä erää. Alla olevassa kuvassa auto vielä toimi omalla kadullamme...

Istuttuamme toooodella myöhäisellä lounaalla lähestulkoon ainoassa löytämässämme non-stop -ravintolassa (tiedän, tiedän, todellinen turistimoka jättää sapuskat noin myöhään!), aloitimme tunnelmallisen ajelun rannikkoa pitkin takaisin länteen. Auringonlasku Välimerta reunustavien kukkuloiden taakse oli henkeäsalpaavan kaunis. Ei siihen kyllästy ikinä. Pimeyden laskeuduttua, rannikon kaartuvien lahtien suloisina helminauhoina vilkkuvat valot tähdittivät rannikon pikkujalokivillään aivan satumaaksi. Kaarrettiin vielä Monacon kautta. Sielläkin oli menossa aika hulina ja vauraan pikkuvaltion upeat jouluvalot tietysti häikäisivät meidät, pikkukylän asukkaat.

Vasta 27. päivänä satoi ja tuuli - ja sadetta sekä tuulta tulikin sitten kaikkien aurinkopäivien edestä. Olimme suunnitelleet siksi päiväksi etukäteen kovin hauskalta kuulostaneen retken Aix-en-Provenceen kirpputorille ja lounaalle kera tutustumisen vanhaan kaupunkiin.

Kävelyt kaunissa Aixissa jäivät sitten surkean kelin vuoksi aika lyhyiksi, mutta kirpputorilta sain bongattua muutaman mielestäni varsin hienon ostoksen sadepäivän alennuksella. Myyjäraukat näes värjöttelivät asiakkaiden puutteessa hyisessä säässä pakaten tavaroitaan pettyneinä. Siihen väliin pääsin koluamaan ja myyjäkin taisi ilahtua, että tuli joku myynti tuollaiseenkin wash-out -päivään. Olimme kumpikin siis tyytyväisiä.

Söimme jälleen ihastuttavassa Le Grillonissa, jossa tunnelma oli hyvin tiivis, mutta olimme onnelliset mahduttuamme ylipäätään mukaan lounasruuhkassa. Tarjoilijat klassisissa valkeissa paidoissaan ja tummissa housuissa sekä essuissaan jaksoivat olla asiakkaille mieliksi, vaikka kiire oli suuri. Oli hauskaa. Vin chaud tuotiin siellä sokerin, kanelisirottimen ja sitruspalasten kera pöytään. Sinänsä ihan kiva tapa, mutta onhan tuo ihana jouluinen kuuma viini totta kai parempaa valmiiksi mausteilla haudutettuna.

Vin chaudea olenkin taas maistellut niin kotikeittiömme kuin monen eri kahvilan ja joulutorin versioina. Paras lienee toistaiseksi ollut Mouginsin viinikellarin eli La Cave de Mouginsin kuuma viini, jota tänään tyttäremme 18-vuotispäivän kunniaksi siellä sain maistella. Minun makuuni juuri sopivan täyteläistä, ei liian hapanta tai makeaakaan. Tuo viinikellari on muuten aivan oikea kellari ja mainio paikka pysähtyä lasilliselle viiniä tai uskomattomalle - suorastaan keittomaiselle - kuumalle kaakaolle joka tarjotaan ihanasti kylmään kämmeneen sopivista laakeista savimaljoista. Heillä on myös maistuvia mukavia pikkusuolaisia, juoman kaveriksi. Kaikki asiakkaat tilaavat jotain purtavaa minun havaitojeni mukaan. Täällähän on nähdäkseni muutenkin harvinaista, että juotaisiin etenkin alkoholipitoista juomaa ilman suupalaakaan. Oikein hyvä tapa, jota mielelläni noudatan minäkin.

Kävimme heti innolla työn touhuun

Matkalaukkuihin oli pakattuna kotoa löytyneitä kenkälaatikoita sekä punaista ja valkoista kontaktimuovia. Talolta löytyi hopeista lahjanarua. Siinä olikin jo oivat ainekset koossa julkisivukoristeluumme.

Siivouksen lomassa väkersimme tyttöjen kanssa laatikoista lahjapakkauksia. Ripustin ne sitten talomme neljästä pääjulkisivun ikkunasta pienissä ryppäissä koristamaan katunäkymää. Eihän niitä nyt montaa tullut, mutta jotain kummiskin, että voimme osoittaa osallistuvamme talkoisiin.

Vilkkuvat valotkin minun oli tarkoitus niiden lomaan asentaa, mutta juuri asennuksen valmistuttua onnistuin jäämään sähköjohtoon jalastani jumiin ja vetäisemään valojen sähköliitännät poikki. Eikun irrottamaan juuri asettelemiani valoja. Ehkä se oli tarkoitettu näin, vähän vaatimattomammaksi, ajattelin.

Seuraavassa hetkessä mies saapui rihkamakaupasta esitellen julksivuun hankkimansa "mahtavan" värikkään ja vilkkuvan Joyeuses Fêtes -tekstin neonvalotyyliin. Lisäksi hän toteutti nyt näiden kisojen merkeissä muutaman vuoden takaisen hmm. "haaveensa" ripustaa ns. roikkuva pukki talomme julkisivuun eli sellainen muovijoulupukki, joka kiipeää narua pitkin mukamas lahjasäkki selässään. Tällaisia olimme naureskelleet partaamme jo vuosia. Mies oli omalaatuisella puolitotisella tavallaan täpinöissään näistä tyylillisistä tai tyylittömistä (!) aluevaltauksista. Sitä oli lysti katsoa, vaikka iloon sekoittuikin sellaista (puoli-)leikkihäpeää ja hauskaa uskalluksen tuntua heittäytessämme tällaiseen ranskalaiseen vilkkuvaloiseen joulu-estetiikkaan.

Kuvat eivät - tietenkään! - tee oikeutta tälle esteettiselle ilottelullemme. Ja talokin selvästi odottaa julkisivuremonttiaan. Keskimmäinen teksti tuossa ikkunoiden välissä on juuri tuo mainittu vilkkuvainen Iloisia juhlia -toivotus.

Löysimme tähden ikkunakaiteeseen vielä eilen. Se on se ujutettu kristillinen lisämme, jota pohdimme jo kotona. Se loistaa tuossa nyt taukoamatta. Muut valot vilkkuvat. 

Julkisivusta tuli meidän mielestämme oikein oiva. Yllättävän harva talo on kuitenkaan lähtenyt mukaan näihin talkoisiin. Se herättää kysymyksiä mieleemme... eikö sekularistinen joulu oikein jaksa kantaa täälläkään? En yhtään ihmettele. Mutta ehkä taustalla on vielä jotain muutakin, josta me ulkopuoliset olemme vielä autuaan tietämättömiä.

Kylä koreaksi!

Kun syyslomalla saavuimme talolle, postiluukusta oli jaettu kylän "virallinen" lehti. Lehdessä valotetaan ajankohtaisia kaavoitusasioita, käydään poliittista keskustelua, mainostetaan harrasteryhmiä, sosiaalipalveluja yms. Mukava luettava, sen mitä siitä ymmärrän. Yllättävän paljon kuitenkin saan tekstistä selkoa siihen nähden, miten heikosti ranskaksi keskustelen.

Noh, lehtistä tavatessa sivujen välistä tupsahti eteeni hauska kutsu, jolla kaikkia kyläläisiä kutsuttiin mitä lämpimimmin osallistumaan kylän yhteisiin joulukoristelutalkoisiin kilpailun merkeissä. Pikkulappusessa julistettiin joulukoristelukilpailu aikavälille 15.12.- 4.1. Se, jolla on vaikuttavin lahja-aiheinen talon koristelu, voittaa.

Mies heti nappasi haasteesta kiinni ja sovimme samalta istumalta osallistuvamme oitis, kunhan jälleen saapuisimme talolle joulua viettämään hiukkasen ennen joulua. Pikkuisen myöhässä pääsemme aloittamaan, mutta mitäpä tuosta. Ei se voitto, vaan osallistuminen kyläläisyyteen! Ja hauskanpito tavalla, jota emme todennäköisesti koskaan toteuttaisi kotomaassamme. Talon koristelu lahjapaketein ei tulisi aivan ensimmäiseksi mieleen suomalaisen kotitalomme joulukoristelua suunnitellessamme.

Hmm. saisikohan sinne koristeluun sujautettua jotain, edes jotain hyvin viitteellistä jouluevankeliumista...voi olla hyvin vaikeata, mutta katsotaanpas sitten. Enkeleitä ja tähti(-ä) ehkä. Ne taitavat olla aika neutraaleita ja helposti lähestyttäviä. Aiheeksi on valittu lahjat, varmasti syystä, ettei se viittaa mihinkään erityiseen vakaumukseen. Vähän ikävää tällälailla purkaa tätä muuten niin hauskaa asiaa, mutta kun tuo uskontoneutraalius - tai sanoisinko peräti aversio - on niin todellisuutta kylässämme ja taitaa olla aikalailla koko Ranskassakin. Ja muuallakin monessa paikkaa enenevässä määrin...

Kaikesta pohjalla vaikuttavasta maailmanaikojen pohdinnasta huolimatta kisa on varmasti hauska ja kylä vekkulin näköinen ja asia yhdistänee kyläläisiä - ja myös meitä kylään. Sitä odotamme ilomielin, vaikka kaikista ikkunoista tursuaisi sitten ihan vain pelkät iloisen näköiset lahjapaketit! On mukava tehdä jotain yhdessä, koko kylän voimin. Teemme kaikkea tätä kiittäen Jumalaa kaikkivaltiasta hänen hyvyydestään. Hän johdattakoon elämäämme ja tekemisiämme - niin ranskalaiskylässä kuin muuallakin!