keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Helleaalto kuumenee yhä vain!

Tuntui jo tänne saapuessa, että onpas mahtavat lämmöt, kun joka päivä elohopea kohoaa lähes tai ylikin kolmenkympin. Täällä on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen lämmintä kesäkuun puoliväliksi siis, jopa etelä-Ranskaksi. Viime vuonna sitten taas oli tavanomaista viileämpää ja sateisempaa. Kiva näin päin.


Lounastimme tässä männä viikolla kuumuudessa Flayoscin kylässä. Tässä herttainen kaupan julkisivu Salernesin pääaukiolla, jossa virkistäydyimme raikkailla juomilla.


Ihania valkosipuleita Salernesin supermarketin ulkopuolella!

Laiska kissa torkuilla havainnollistaa takanaan seisovaa tekstiä Fayencelaisen ravintolan seinässä:
"Olemme suljettuna vain perjantaisin lounasaikaan"

Juuri tarkistin lämpöennusteet lähimmiksi kymmeneksi päiväksi. Tämänpäiväisestä 32 asteen lämmöstä mennään päivä päivältä ylemmäs, kunnes huipuillaan ollaan sellaisessa 37 asteen paahteessa. Siellä 36 asteessa se sitten näyttää pysyvänkin jonkin aikaa. Aika usein nämä ranskalaiset paikallisennusteet ovat kaiken lisäksi hieman alakanttiin arvioitu, joten eiköhän ulkona hiki pääse tulemaan. Täytyy muistaa juoda!

Eihän meillä mitään hätää ole. Ilmastointi pelaa yöt ja päivät jos siltä tuntuu ja paksut puolen metrin kiviseinät suojaavat pahimmalta kuumuudelta. Appivanhemmat sitten taas ovat majoittuneena asuntovaunuunsa, jossa ei ole ilmastointia! Tosin heillä on varjoisa tontti leirintäalueella, mutta silti kuumuus ottaa jo nyt luonnon päälle. Onneksi voimme tarjota heille viilennystä täällä meillä, vaikka yöksi he tuskin tänne pölyn keskelle tahtovat ainakaan vielä. Katsotaan alkaako pölytalo kiinnostaa kun neljäkymmentä astetta lähestyy. Tai sitten heitä kutsuu tie kotiinpäin.

Meillä on kauhumuistot itsellämme neljänkymmenen asteen helteistä Bretagnesta eräästä lomaviikosta vuosia sitten kun lapset olivat pikkuisia. Kuvissa ihanan näköinen vuokratalo osoittautuikin paikan päällä nukkavieruksi, epäsiistiksi ja ilmastoimattomaksi. Ihana raikas merenranta erikoiseksi lätäkkömäisen lahden seisovaksi vedeksi. Yöllä ikkunoista tuli sisään hyttysiä, muttei juurikaan viileää ilmanvirettä. Sitten iski kesäflunssa silmätulehduksineen ja öisin itkevine vauvoineen huhhuh. Oi niitä muistoja!

Taitaa pian jo Suomessakin ilmat lämmetä mikäli iltalehtien otsikoita on uskominen. Hyvä niin! On sitä hellettä odotettukin :) Nautinnollisia hetkiä kaikille jotka lämpimästä pitävät - ja kestämistä niille jotka helteestä taas kärsivät.